Re: Siirtolaisten vyöry Eurooppaan
Lähetetty: La Syys 26, 2015 5:16 am
Silloin kun tämä hallitsematon siirtolaisvyöry alkoi, minulta meni yöunet (kuulin myöhemmin, että niin monelta muultakin). Arvasin ja tunsin heti, että nyt se alkaa, se jokin mitä on suunniteltu pidemmän aikaa, kun Frontex on jätetty pelleilyksi ja euvostoliittolaiset ovat olleet pitkään hiljaa poteroissaan Keski-Euroopassa, Juncker ja Katainenkin kuin kusi sukassa. Halla-ahokin katosi eurovaalien jälkeen Brysseliin kuin jonnekin mustaan aukkoon, luulen että monet kannattajat ovat häneen erittäin pettyneitä. 
Viime päivinä mieleni on kuitenkin alkanut valtaamaan outo rauha. Vanha maailmamme on nyt katoamassa. Suomalaiset kansakuntana ja kielenä tulevat häviämään parin sukupolven kuluessa. Mutta niin on käynyt ennenkin, kaikki kulttuurit ovat lopulta kadonneet. Suuret muinaiset valtakunnat ovat kaatuneet päättäjien ahneuden ja typeryyden vuoksi silloinkin, kun luonnonkatastrofit eivät ole niitä kaataneet. Luulen, että tuo luonnonkatastrofipuoli on meillä vielä edessä, nythän on kyse vain poliittisesta ja kulttuurien muutoksesta. Edessä on varmaankin painajaismainen ajanjakso, kunnes taas asiat muuttuvat ja ehkä jotain kokonaan uudenlaista syntyy, parempaakin. Mutta sellainen kehitys vie kymmeniä ja satoja vuosia. Itse en onneksi ehdi nähdä kuin hetken aikaa eteenpäin.
Minua surettaa silti, miten kaikki hyvä heitettiin niin surutta pois. Kasvoi sukupolvi, joka piti itsestäänselvyytenä arvoja ja hyvinvointia, joiden eteen edelliset polvet olivat joutuneet kovasti taistelemaan. Tyhmät ovat heittäneet pois vapaudet, jotka on verellä ostettu. Nyt tulee tilalle elinvoimaisempi kulttuuri, joka ei todellakaan näitä vapauksia kunnioita. Mutta niinhän sitä sanotaan, ettei helmiä sioille. Suurin osa ihmisistä on älykkyysosamäärältään säilykepurkin luokkaa.
Netissä joku kirjoitti, että taakanjakokokouksen tulos olisi ollut sama, vaikka sinne olisi Orpon sijasta lähetetty kinkkuvoileipä; ja sittenkin, vaikka joku olisi sen syönyt.