Sivu 15/33

Re: SDP

Lähetetty: La Loka 23, 2021 6:45 pm
Kirjoittaja holmesin haamu
Nyt kuuluu hurjia. Perustuslaki on tavallaan lakkautettu osana globalismia. Pääministeri Sanna Marinin mukaan EUn lait ylittävät kansallisen perustuslain. Toisin sanoen valtiot eivät saisi päättää asioista omatoimisesti yli EUn tekemien päätöksien. Tämä tarkoittaa samaa kuin kansallisvaltion lakkauttaminen ja liittäminen osaksi liittovaltio EU:ta.
Pääministeri Sanna Marin: EU:n laki korkeampi kuin Suomen Tasavallan perustuslaki


Globalisti Sanna Marin teki selväksi näkemyksensä EU:n ylivallan suhteesta Suomen kansallisiin lakeihin osallistuessaan EU:n kokoukseen Brysselissä. Hänen mukaansa EU-tuomioistuin ja EU-oikeus ovat kansallisten tuomioistuimien ja lakien yläpuolella.


STT uutisoi valtamedian välityksellä, että pääministeri Sanna Marin (sdp) vaatii tiukkaa suhtautumista Puolan perustuslakituomioistuimen päätökseen, että maan kansallista perustuslakia on pidettävä EU:n säädöksiä ja määräyksiä korkeampana lainsäädäntönä.

Iltasanomat kirjoittaa, että Marinin mukaan on oltava yksiselitteinen siinä, että EU-tuomioistuin ja EU-oikeus ovat kansallisten tuomioistuimien ja lakien yläpuolella.


Marinin näkemys antaa vahvasti epäillyn vastauksen suomalaisten kasvaneille huolille siitä, että maamme perustuslaki ja sen kunnioittaminen on lopullisesti lakkautettu hallituksen ja eduskunnan toimesta, kuten loppukeväästä suoritettu EU-elvytyspaketin ja äskettäin tapahtunut EU:n vaatiman koronapassin käsittely ovat konkreettisesti osoittaneet.
....
https://mvlehti.net/2021/10/22/paaminis ... ustuslaki/

Re: SDP

Lähetetty: La Loka 23, 2021 8:17 pm
Kirjoittaja Järki Käteinen
Isänmaan petturi. Kuten kunnon globalistin kuuluukin olla.

Re: SDP

Lähetetty: La Loka 23, 2021 9:48 pm
Kirjoittaja H.Moilanen
Järki Käteinen kirjoitti: La Loka 23, 2021 8:17 pm Isänmaan petturi.
Niin on ja saisi pikaisesti päätyä käräjille vastaamaan syytteeseen maanpetosrikoksesta. Valitettavasti en usko, että sellaista nähdään kovin nopeasti. On tässä kuitenkin mietittävää, että voiko tuollainen boom-boom-boomeria huuteleva bileministeri kovin pitkään toimia pääministerin pestissä. Pääministeri on tällä vaalikaudella jo kerran vaihtunut Rinteestä Mariniin, mikä tuo tähän hieman lisää ihmeteltävää. Löytyiskös demarileiristä vielä joku, joka haluaisi kokeilla kuinka pääministerin hommat sujuu? Vaatimuksia ei vissiin voida paljon ladella, mutta olishan se kiva, jos olisi ylioppilastutkinnon suorittanut...

Re: SDP

Lähetetty: Su Loka 24, 2021 4:58 am
Kirjoittaja Solttuetsivä
Sanna Marin oli 8- ja 9-vuotias kun tuo on päätetty Suomessa.

EU-laki ajaa maan perustuslain ylitse niissä joissa toimivalta on EU:lla.
EU-lakien suhde Suomen lakiin, https://eurooppatiedotus.fi/suomi-ja-eu ... en-lakiin/

Turha syyttää nykyistä hallitusta tai pääministeriä maanpetoksesta.
1994 Suomessa järjestetty neuvoa-antava kansanäänestys Suomen liittymisestä Euroopan unioniin. Enemmistö (56,9 %) äänestykseen osallistuneista kannatti liittymistä ja eduskunta noudatti tulosta. Suomen EU-jäsenyys astui voimaan 1. tammikuuta 1995.

Näin meuvoa antavan kansanäänestyksen tulos meni alueittain Suomessa: https://upload.wikimedia.org/wikipedia/ ... vinces.png

Aikoinaan Eduskunta äänesti liittymisestä neuvoa antavan kansanäänestyksen jälkeen:
- kokoomuksen eduskuntaryhmä äänesti yksimielisesti jäsenyyden puolesta
- Sosiaalidemokraattien, vihreiden ja RKP:n eduskuntaryhmistä äänesti jäsenyyttä vastaan yksi kansanedustaja
- Keskustan eduskuntaryhmästä jäsenyyden puolesta äänesti 31 ja vastaan 24
- Vasemmistoliiton eduskuntaryhmästä jäsenyyttä vastaan äänesti seitsemän kansanedustajaa
- Lisäksi jäsenyyttä vastaan äänestivät SMP:n, Kristillisen liiton ja omissa ryhmissään istuneiden yksittäisten kansanedustajien ryhmät.

Re: SDP

Lähetetty: Su Loka 24, 2021 10:00 am
Kirjoittaja Drebin!
Solttuetsivä kirjoitti: Su Loka 24, 2021 4:58 am Sanna Marin oli 8- ja 9-vuotias kun tuo on päätetty Suomessa.
turha tästä enää on vinkua, kansan on puhunut ja pulinat pois

Re: SDP

Lähetetty: Su Loka 24, 2021 10:48 am
Kirjoittaja viinitty
Millä helvetin mentaalivoimistelulla tämän onnistuu taiteilemaan Marinin syyksi?

Re: SDP

Lähetetty: Su Loka 24, 2021 11:54 am
Kirjoittaja TucoRamirez
viinitty kirjoitti: Su Loka 24, 2021 10:48 am Millä helvetin mentaalivoimistelulla tämän onnistuu taiteilemaan Marinin syyksi?
No Marin on arvoiltaan kommari Tampereelta ja haluaa lisätä veroja palkansaajille ja myös yrittäjille/yrityksille. Rahaa valtion kassasta syydetään sitten väärillä ja valheellisilla perusteilla muun muassa EU:n yhteiskäyttöön.

Re: SDP

Lähetetty: Su Loka 24, 2021 12:04 pm
Kirjoittaja viinitty
TucoRamirez kirjoitti: Su Loka 24, 2021 11:54 am
viinitty kirjoitti: Su Loka 24, 2021 10:48 am Millä helvetin mentaalivoimistelulla tämän onnistuu taiteilemaan Marinin syyksi?
No Marin on arvoiltaan kommari Tampereelta ja haluaa lisätä veroja palkansaajille ja myös yrittäjille/yrityksille. Rahaa valtion kassasta syydetään sitten väärillä ja valheellisilla perusteilla muun muassa EU:n yhteiskäyttöön. Täytyy olla aivan helvetin tyhmä, jos ei tätä pysty itse ymmärtämään, vaan pitää kysellä selitystä Murha.infossa.
Voi anteeksi kamalasti, kun minulla on vaikeuksia ymmärtää sitä, mitä tekemistä kolmasluokkalaisella on EU-politiikan kanssa.

Edelleen, tuo lakikohta ei ole mikään uusi juttu, vaan Marin on tosiaan ollut ala-asteella tuon läpi mennessä. Jos jotain hallitusta haluat asiasta syyttää, tulisi sormen osoittaa kohti Ahon hallitusta. Ai mitä? Ei ainuttakaan demaria, eihän se sitten ole kivaa.

Puolan asettaessa oman lakinsa EU-lain yläpuolelle tulee huutoa uusisuomea myöden, mutta kun Marin sanoo, että kyllä, tällainen homma meillä on yli kahden vuosikymmenen ajan ollut, tulee poru kun demari bad ja Marinin vika.

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/tuntee ... a808d78f0e

Re: SDP

Lähetetty: Su Loka 24, 2021 12:11 pm
Kirjoittaja dazu
TucoRamirez kirjoitti: Su Loka 24, 2021 11:54 amNo Marin on arvoiltaan kommari Tampereelta ja haluaa lisätä veroja palkansaajille ja myös yrittäjille/yrityksille. Rahaa valtion kassasta syydetään sitten väärillä ja valheellisilla perusteilla muun muassa EU:n yhteiskäyttöön. Täytyy olla aivan helvetin tyhmä, jos ei tätä pysty itse ymmärtämään, vaan pitää kysellä selitystä Murha.infossa.
Marin ei ole kommunisti, mutta nämä tamperelaiset yrittäjät ovat täysiä psykopaatteja ja he ovat onnistuneet luomaan Tampereelle äärioikeistolaisen unicorn-todellisuuden, jossa 16-vuotiaille suomalaislapsille ei ole mitään muuta vaihtoehtoa, kuin alkaa nuolemaan hevosen kullia dark webin pornovideoilla. Tätä perustellaan markkinataloudella ja sillä, että verot ovat ikäviä.

Kyllä tulee yrittäjille kalliiksi tämä kuormasta syöminen ja lasten ja nuorten rahoilla eläminen. Saattaapi jopa käydä niin, että puhalletaan kohta aivot suoraan viemäreihin .45:lla.

Re: SDP

Lähetetty: Su Loka 24, 2021 1:02 pm
Kirjoittaja TucoRamirez
No eikö toi ole ihan normi juttua 🌈 perheissä, arvoihin sopivaa, mikä ei ole oikea ongelma Tampereella?

Re: SDP

Lähetetty: Ma Loka 25, 2021 11:10 am
Kirjoittaja dazu
TucoRamirez kirjoitti: Su Loka 24, 2021 1:02 pmNo eikö toi ole ihan normi juttua 🌈 perheissä, arvoihin sopivaa, mikä ei ole oikea ongelma Tampereella?
Minusta se ei ole yhtään hauskaa, että kouluja lakkautetaan, jotta yrittäjä saisi nussia lapsiprostituoituja kouluilta saaduilla rahoilla.

Re: SDP

Lähetetty: Ma Loka 25, 2021 11:47 pm
Kirjoittaja H.Moilanen
Minä syytänkin pääministeri Sanna Marinia maanpetoksesta ihan muilla syillä ja niitä on itse asiassa useampia. Muistutettakoon samalla siitäkin, että olen syyttänyt Murha.infon keskusteluissa maanpetoksesta myös mm. vihreiden Pekka Haavistoa ja Maria Ohisaloa. Demareistakin voisi luetella monta nimeä kuten tietysti myös kepusta, kokoomuksesta, vasureista jne. Kristillisistäkin mm. Sari Essayah ja Peter Östman ovat minun mielestäni täysiä maanpetturirikollisia. Kutsuttuna saavun mielelläni mille tahansa mannersuomalaiselle poliisiasemalle näitä kirjoituksiani selvittelemään, jos sellaiseen nähdään tarvetta. Toisaalta olen sekä mielipiteeni että tietoni jo aikoinaan viranomaisille kertonut, joten ehkä ne ovat vielä tallessa, mutta kertaaminenkin sopii.


Ps. Miksi muuten demareiden BB-Ilmari Nurminen näyttää kasvonpiirteiltään ihan eräältä tuntemaltani rikolliselta suomalaisnaiselta, joka muuten sattuu olemaan Tampereelta kotoisin...? Huumekaupassa mukana kyseinen akka. Onhan sitä tietysti samannäköisiä ihmisiä maailmassa muutenkin, mutta kieltämättä on paljon samaa näköä.

Re: SDP

Lähetetty: To Joulu 09, 2021 4:19 pm
Kirjoittaja Porukan petturi
Bile pääministeri, hyvä jatkaa juhlintaa, ikuinen vappu. . .

Re: SDP

Lähetetty: To Joulu 09, 2021 10:45 pm
Kirjoittaja Asiallinen
1,5 vuotta eteenpäin niin vaihtuu pääministeri. Eduskuntavaalit on keväällä 2023.
Oppositiossa unohtuu koko ihminen ja voi miettiä käytöstään. Suomessa ei mikään tule muuttumaan vielä 10 vuoteen. Pellet vaan vaihtuu ja sirkus pysyy.

Muutos tulee ainoastaan jos ps saisi reippaan vaalivoiton, silloinkin voi olla haastavaa löytää hallitukseen muita puolueita.

Mitä tulee maanpetokseen niin kyllä tämä suomen alasajo aloitettiin jo 2013 päättäjien toimesta.
Jännä miten asiat unohtuu. Sipilä, stubb, Katainen yms näitä eteläntyyppejä tänne rohmusi. 2020 koronan aikaan tullut vain murto-osa. Vihreät on puoleista vaarallisin. Vihreiden äänestäjät ovat maanpettureita kaikkein eniten.

Re: SDP

Lähetetty: To Tammi 13, 2022 11:43 am
Kirjoittaja Doctor Lecter
Hämeenlinnalainen kuntapoliitikko sai syytteen rahanpesusta – syyttäjän mukaan hän säilytti kotonaan Cannonball MC:n rikoksella ansaittuja varoja

Hämeenlinnalainen kuntapoliitikko Sirpa Laakso (sd.) vastaa tammi–helmikuussa Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa syytteisiin rahanpesusta ja rekisterimerkintärikoksesta. Syyttäjä vaatii hänelle ehdollista vankeusrangaistusta Cannonball MC:n (CMC) toimintaan liittyvässä laajassa huumeoikeudenkäynnissä.

Syytteen mukaan Laakso säilytti kotonaan viime vuoden tammi–kesäkuussa 10 000:ta euroa käteistä, jotka tiesi rikoksella ansaituksi. Syyttäjän mukaan rahat liittyvät Cannonball-jengiin ja Laakson lähiomaiseen, jota syytetään useista törkeistä huumausainerikoksista.

Poliisi takavarikoi pääosin 50 euron seteleinä olleet rahat Laakson kotoa kassakaapista viime kesäkuussa samoihin aikoihin, kun Laakson lähisukulainen otettiin kiinni ja vangittiin useista rikoksista epäiltynä.

Etelä-Suomen Sanomat julkaisee Laakson nimen jo syytevaiheessa, sillä hän oli epäiltyjen rikosten tekoaikaan Hämeenlinnan kaupunginvaltuutettu ja keskeisessä luottamustehtävässä tarkastuslautakunnan puheenjohtajana. Nykyään Laakso on Hämeenlinnan sote-lautakunnan jäsen ja varavaltuutettu.
...

HÄNTÄ SYYTETÄÄN myös rekisterimerkintärikoksesta. Syyttäjän mukaan Laakso oli ilmoittanut ajoneuvorekisteriin olevansa Harley-Davidson-merkkisen moottoripyörän haltija, vaikka pyörä on oikeasti ollut hänen lähisukulaisensa käytössä.

Syynä toimintaan oli syytteen mukaan se, että mies tarvitsi moottoripyörää Cannonballissa toimimiseen muttei voinut ottaa osamaksulla hankittua pyörää nimiinsä luottotietojen puuttumisen vuoksi.

Laakso ei halunnut tiistaina kommentoida asiaa ja sanoi, ettei ole tiedottanut rikosepäilyistä mitään tahoa.
– En olisi edes voinut kertoa mitään, sillä minulla on ollut asiassa ilmaisukielto. Eiköhän tämä kaikki selviä aikanaan.

Laakso kiistää syyllisyytensä rikoksiin käräjäoikeudelle jättämässään kirjallisessa vastauksessa. Vastauksen mukaan takavarikoiduista rahoista 7 600 euroa oli Laakson omia ja hänen puolisonsa säästöjä.

Laakso myönsi poliisille, että osa rahoista oli sukulaiselta, mutta sanoi hänelle kerrotun, että kyseinen 2 400 euroa oli moottoripyöräkerhon jäseniltä kerättyä vuosittaista reissurahaa. "Laakso ei ole pitänyt varsin todennäköisenä näiden rahavarojen olevan rikoksella hankittua, joten hän ei ole toiminut tahallisesti", kirjallisessa vastauksessa todetaan.

Laakso kiistää syyllistyneensä myös rekisterimerkintärikokseen. Lähisukulainen käytti moottoripyörää tilapäisesti, ja pyörän haltijatiedot on ilmoitettu moottoriajoneuvorekisteriä pitävälle viranomaiselle osamaksusopimuksen ehtojen mukaisesti.
...
Enemmän täällä: ess.fi
11.1.2022 18:44, päivitetty 12.1.2022 16:39
Vastauksen mukaan takavarikoiduista rahoista 7 600 euroa oli Laakson omia ja hänen puolisonsa säästöjä.
Eikö demari luota pankkeihin? Vai eikä pankki luota demareihin? Demareilla oli aikoinaan jopa oma pankki, STS, mutta se kaatui koska poliittisin perustein nimitetty johtaja oli holtiton.
- Sai toisin tuomion ja korvausvaatimuksia - jälkimmäisiä kohtuullistettiin Paavo Lipposen vaatimuksesta.

Pekka Katajan casen yhteydessä mm. annaanna kummasteli toistuvasti, että miten ihmeessä jollain on kotona rahaa jopa 1400 euroa.
- Saas nähdä ilmestyykö annaanna myös SDP-ketjuun hämmästelmään. Vai rajoittaako tämän ketjun nimi innokkuutta osallistumiseen...?

Mutta miten ihmeessä sosialidemokraatilla voi olla noin paljon rahaa? Hehän ovat pääosin köyhiä työläisiä, joita sorretaan, kuten mm. Paavo ja Päivi Lipponen. Heillä on tosin rahasto pahan päivän varalle.
---------------------------------------------------------

SDP:llä on myös surua, sillä kuollut mies kummittelee piakkoin...
SDP:n padasjokelainen aluevaaliehdokas Pekka Koskela kuoli – hän pysyy silti ehdokkaana, koska laki niin määrää

Padasjoen pitkäaikainen kunnanvaltuutettu, teknisen lautakunnan puheenjohtaja sekä SDP:n aluevaaliehdokas Pekka Koskela menehtyi viime viikon torstain ja perjantain välisenä yönä. Hämeen sosialidemokraatit ry tiedotti asiasta keskiviikkona.
...

Pekka Koskela oli valtuutetun tehtävänsä ja teknisen lautakunnan puheenjohtajuutensa lisäksi myös Hämeen poliisin neuvottelukunnan varajäsen. Hän oli kuollessaan 60-vuotias.
Enemmän täällä: ess.fi
12.1.2022 20:13, päivitetty 12.1.2022 21:08