Tässä todella mielenkiintoinen teksti vuodelta 2016 Die Zeit:
https://www.zeit.de/wissen/2016-10/mord ... icht?print
Kuinka vuorenvarmaa on dna?
Tapaus Peggyssä tapahtunut käänne herättää kysymyksen siitä, toimivatko oikeuslääkärit huolimattomasti. Se, että tekniikka olisi pettänyt, on äärimmäisen epätodennäköistä.
Vuosikausia kadoksissa ollut tyttö, väärin tuomittu henkilö ja nyt yhteys NSU-terroristiin. Tapaus Peggy on yksi Saksan suurimmista rikostapauksista. Ja myös yksi arvoituksellisimmista.
15 vuotta sitten katosi silloin 9-vuotias tyttö Peggy Knobloch Oberfrankenista, kesällä 2016 hänen luurankonsa löydettiin metsästä. Vähän myöhemmin hänen vaatteidensa rippeet löydettiin löytöpaikan läheisyydestä. Näistä rippeistä oikeuslääkärit löysivät Uwe Böhnhardtin, terroristiryhmä NSU:n jäsenen dna:ta. (oma lisäys NSU tappoi lähemmä yhdeksän ulkomaalaista miestä ja yhden naispoliisin, RAF:n jälkeen vakavin Saksan terroristiryhmä).
Miten tämä on mahdollista? Voiko näiden tapausten välillä on yhtäläisyyksiä vai onko kysymys laboratoriovirheestä? Kuinka luotettavia ovat dna-analyysit tämä päivänä yleisesti ottaen?
Tähän mennessä tiedetään, että Peggyn löytöpaikka ei ole murhapaikka. Luut kuuluvat ilman epäilystäkään Peggylle ja ne voisivat johtaa tekijän löytämiseen, koska niistä on saatu tietoa kuolinsyystä. ”Vain dna-analyysi voisi osoittaa tekijän rikosteknisin keinoin ilman epäilystäkään” -sanoo B. Brinkmann Muensterin oikeuslääketieteellisen laitoksen johtaja. Hänen tiiminsä on tuottanut jo 30 vuotta biologista todistemateriaalia oikeuksille, syyttäjille, ja eri osavaltioiden poliisilaitoksille sekä keskusrikospoliisille. Hän tietää dna-analyysin hyvät puolet ja myös sen heikkoudet.
Sylki, sperma tai ihosolut kaikissa näissä on useita täydellisiä ihmisen perimiä. Näistä voidaan saada geneettinen sormenjälki, myöskin dna sormenjäljeksi nimitetty tunnusmerkkien koodi, joka on jokaisella ihmisellä ainutlaatuinen paitsi identtisillä kaksosilla. Jotta tällaisen koodin voisi löytää, täytyy kuitenkin laboratoriossa tehdä lukuisia toimenpiteitä.
Ensin täytyy dna extrahoida, Peggyn tapauksessa vaatteiden kuiduista. 20 – 30 nanogrammaa hyvää dna:ta tarvitaan testiä varten. ”Yhdessä spermasolussa on noin 2,5 nanogrammaa, normaalissa solussa kehossa noin 5 nanogrammaa.” Osa tästä kangastähteestä täytyy siis murskata melkein pulveriksi, ja se laitetaan putkeen. Johon lisätään nestettä, joka liuottaa proteiineja ja tätä kaikkea kuumennetaan aina 24 tuntiin saakka. Osa dna:sta vapautuu tällä tavalla tosin sekoittuneena muihin aineisiin, joita putkessa on.
Voidakseen erottaa tämän muusta täytyy näyte sentrifugoida. Kaikki tarpeeton painuu alaspäin, yläpuolella oleva on silloin dna:ta – tosin vain hyvin pieninä määrinä. ”Tässä puhutaan vain muutamista mikrolitroistra” sanoo rikostutkija. Ja nämäkään eivät puhdistuksesta huolimatta ole kovinkaan puhtaita.
Sen takia täytyy suorittaa erillinen puhdistus, jossa tosin tästä materiaalista joutuu noin 70 % hukkaan. ”Meidän täytyy ottaa tämä riski, jotta saisimme puhtaan näytteen” sanoo Brinkmann. Se mitä jää jäljelle on aivan liian vähän dna:n vertailua varten. Sen takia dna:ta monistetaan miljooniksi jopa. Tämä on polymeraasi-ketjureaktio. Tutkijat erottavat elektrisellä menetelmällä tutkimusmateriaalin kokonsa mukaisesti. Tällöin syntyy tyypillinen kuvio, jota nimitetään dna-profiiliksi. Tämä esiintyy tietyllä tiheydellä ihmisen perimässä.
Dna-profiili koostuu 30 piksistä, jotka taasen koostuvat näistä systeemeistä. Jotta useat dna-systeemit voisivat yhdessä kokeessa typisoitua, tutkijat rajoittavat mahdollista jäljen jättäjää aina enemmän. Saksassa on tyypillistä, että käytetään 17 erilaista systeemiä, se nostaa tilastollista todennäköisyyttä, jotta dna-jälki voitaisiin liittää epäilyksittä tekijään.
Epätavallisissa tapauksissa kuten tapaus Peggyssä, perimää ei tutkita vain kerran vaan useita kertoja. Yksistään sen takia, että tulos on usein ensimmäisellä kerralla epätyydyttävä. Kuvio on silloin liian heikko, tai liitokset ovat erimuotoisia. ”Koe toistetaan toisenlaisella lähestymistavalla, jotta tulosta voimistetaan” sanoo Brinkmann. Vasta sitten suoritetaan vertailu dna tietopankin kanssa. ”Se kestää sekuntteja,” sanoo Brinkmann. Ja tällä kertaa tulos oli yllättävä: Uwe Böhnhardt.
Aina 1990-luvulta lähtien dna:n herkkyys on noussut suunnattomasti. ”Nyt voimme tutkia dna noin 100 kertaisella herkkyydellä”, sanoo Brinkmann. Näin voidaan tutkia yhä pienempiä dna-jäämiä. Näin toisaalta ei tarvita koko tutkimusmateriaalia käyttää yhdellä analyysikerralla, toisaalta hyvin pienet dna:n määrät riittävät, kuten tässäkin tapauksessa. ”15 vuoden jälkeen metsässä olleesta vaatekappaleen rippeestä ei olisi odottanut löytyvän mitään käyttökelpoista materiaalia, koska oikeastaan dna:n olisi täytynyt tuhoutua voimakkaasti.”
Toisaalta tällainen herkkyys johtaa myöskin virheisiin. Vain hyvin pienet epäpuhtaudet voivat johtaa siihen, että tulos vääristyy. Esimerkiksi, jos suusuoja on kerran unohtunut, ei laboratorion työntekijän tarvitse kuin yskäistä kerran ja näyte on saastunut. Eikä vain tämä vaan dna voi matkustaa kauaskin.
Lukuisat ihmisen solut ja nesteet – iho, sylki, hiki, lima löytävät tiensä aina ulkomaailmaan. Tietyissä olosuhteissa ihmisen perimä voi vaeltaa tietyille paikoille, joissa henkilö ei ole koskaan ollut.
Tässä esimerkkitapaus Amerikasta:
Vuonna 2012 surmattiin talossaan Silicon-Valley-miljonääri Raveesh Kumra. Poliisi löysi geneettisen sormenjäljen, joka kuului asunnottomalle Lukis Andersonille. Kun tutkittiin Andersonin sairaustietoja huomattiinkin, että Andersson oli ollut tapahtumahetkellä tiedottomassa tilassa sairaalassa, kun Kumra surmattiin yhdeksän mailin päässä. Andersson oli vangittuna 5 kuukautta, kunnes selvisi, että ensiapuhoitajat, jotka olivat vieneet Anderssonin sairaalaan olivat samat henkilöt, jotka soitettiin murhapaikalle. He olivat mitanneet Anderssonin sormenpäästä aamulla happitasapainoa samalla laitteella kuin illalla Kumranin sormenpäästä. Anderssonilla ei ollut Kumranin surmaamisen kanssa mitään tekemistä.
Virheitä ei voi koskaan täysin sulkea pois. Mutta suurin virheiden lähde ei ole esimerkiksi tekninen valmistelutyö tai tekninen arviointi, vaan ihminen itse.
1990-luvulla Brinkmann järjesti ensimmäisen kerran laatukontrollin rikosteknisille geenianalyyseille saksalaisissa laboratorioissa. Nämä kontrollit ovat edelleen toiminnassa. Vuonna 2012 tähän osallistui enemmän kuin 220 laboratoriota 38 eri maasta. Viime vuosina virhemarginaali on liikkunut jossakin promillen alaluokissa. Siis noin joka 1 000 – 3000 dna:n määritys on väärä. Useimmiten virhe tapahtui, kun laboratoriotyöntekijä vaihtoi näytteet keskenään tai kirjasi tulokset väärin.
Kuuluisin tapaus rikostekniikan pettämisestä on Heilbronnin kummitus. Vuosikausia poliisi jahtasi tuntematonta tekijää, joka teki useita murhia. Lopulta selvisi, että jäljet johtivat naiseen, joka oli pakannut linjalla pumpulipuikkoja, jonka dna:sta oli kysymys. Näytteet olivat jo alusta pitäen saastuneita, eikä kylmähermoista sarjatekijä naista ollut olemassakaan.
Tämä vahingoitti geneettisen sormenjäljen mainetta valtavasti, sanoo Brinkmann. Aivan väärin, hän sanoo. Puhtaus on laboratorioissa numero yksi. Suojapuvut käsineineen, päähineet ja suusuojukset kuuluvat työvaatteisiin. ”Muensterissa on jokaisella osastolla oman värisensä vaatteet, jotta voitaisiin nopeasti saada selville kuka kuuluu minnekin.” Jokaisen tutkimuksen jälkeen vaatteet ja työvälineet puhdistetaan, pöydät siivotaan aggressiivisilla puhdistusaineilla niin, että mikään ei voi jäädä eloon.” Sen vuoksi Brinkmann pitää absoluuttisen epätodennäköisenä, että näytteet olisivat saastuneet.
Tässä välissä sanottiin, että tulokseen täytyy suhtautua varauksella, sillä näytteet luurangon luista oli tutkittu samassa laboratoriossa Jenassa, jossa oli viittä vuotta aiemmin tutkittu näytteitä Böhnhardtin asuntovaunusta. (Böhrnhardt räjäytti itsensä ilmaan vuonna 2011, Peggyn luut löytyivät vuonna 2016 oma lisäys).
”Tässä tulkinnassa olisi ollut järkeä, jos laboratorio olisi suljettu Böhnhardt-tutkinnan jälkeen vuonna 2011, se olisi sinetöity ja avattu vasta 2016 Peggyn kuitujen tutkintaa varten,” sanoo rikostutkija. Näin ei kuitenkaan koskaan ole tapahtunut. ”Myöskin meillä on täällä herkkiä laboratorioita erityisiä analyysejä varten” hän sanoo. ”Tämä tarkoittaa sitä, että näitä laboratorioita käytetään kerran viikossa tai kerran kahdessa viikossa.” Ei kerran viidessä vuodessa.
Nyt kerrotaan, että oikeuslääkärit Muenchenin poliisista olisivat tutkineet Böhnhardtin näytteet ja Jenan tutkijat olisivat olleet vastuussa löydetyn tytön tapauksessa.
Miten kollegat ovat työskennelleet, sitä ei ulkopuolinen Brinkmann halua alkaa arvostelemaan. Mutta tämän hän tietää: osuman jäljen ja henkilön välillä erehtyminen on käytännössä täysin poissuljettua – paitsi kaksosten kohdalla.
Mutta ”tiedämme myös, että dna löytöpaikalla kuuluu eräälle tietylle henkilölle Uwe Böhnhardtille. Mutta emme tiedä miten se on sinne joutunut.”