Re: Perussuomalaisten vaalipäällikkö Pekka Kataja yritettiin tappaa
Lähetetty: Su Heinä 19, 2020 9:54 pm
Näemmä saanut neuvot PR osastolta että pehmittele asiaa.
Suomen johtava rikosaiheinen portaali
https://murha.info/rikosfoorumi/
rahima kirjoitti: Su Heinä 19, 2020 7:59 pmPikemminkin epäilyttää, että uhri oli mieleinen. Niin käsittämätöntä on tosiaan hiljaisuus. Sentään edustajan oma avustaja kyseessä ja ensimmäisen vuoden kansanedustaja, kuljetusalan yrittäjä Jouni Kotiaho ei ole kuitenkaan näkyvästi tuominnut tekoa, osoittanut tukea ja tai vaatinut mielenilmaisuja ja puolueväen tuen osoituksia.. Ennenkuulumatonta välinpitämättömyyttä. Tai sitten heikohkosti peiteltyä tyytyväisyyttäMistä johtuu tämä hiljaisuus? Oliko kyseessä väärä uhri ja väärät tekijät?![]()
Vaikea käsittää mitä tarkoitat toisinpäin ololla, mutta ainakaan nämä rajat kiinni -porukat, perussuomalaiset ja puolueen jäsenistö ei ole persettään penkistä nostanut, taaskaan. Ovat ehkä nähneet, että Katajan epäilyt vastaanottokeskuksen vastustamisen ja sen syyskuussa tapahtuvan sulkemisen liittymisestä pahoinpitelyyn, (kun yhtä aikaa monta muutakin yksikköä suljetaan), ovat melko hölmöä. Kataja vaikuttaa muuttuvan yhä epävarmemmaksi lausunnoissaan. Ihan oikeasti kannattaisi antaa poliisin hoitaa, mutta populistilla on populistin luonto ja julkisuus näyttää maistuvan.Jos ois ollut toisinpäin niin eräät piirit olisivat nostaneet metakan, järjestäneet miekkareita ja nostattaneet lynkkausmielialaa. Ja tietysti tekijät olisivat jo löytyneet.
.Miten tässä menee näin kauan. Jäljet jo ehtivät kylmetä. Tässä on kyseessä rasistinen rikos ja selkeä murhayritys
Murhayritys? Kataja oli kertonut olleensa verissäpäin ja kietoneensa päänsä ympärille pyyheliinan ennen puhelimen noutoa olohuoneen pöydältä ja soittoa hälytyskeskukseen.
Rasistinen rikos taas vaatisi jotakin konkreettista, julkilausuttua, jotta moista syytekohtaa voitaisiin ajaa. Tästä ei sellaista löydy, ei millään. Ei löydy kyllä poliittistakaan. Varsin harhaluuloisia ajatuksia ilmitulleiden tosiasioiden valossa. Mutta kaikki populistinen öyhö uppoaa joihinkin.
Ja kun kun ei Jämsän vastaanottokeskuksen sulkemista ole vastustanut kuin ehkä sitä ylläpitänyt taho, tai palkkaasaavat työntekijät. Kannattavuus vähenee asiakkaiden vähetessä, eikä mikään teossa tai sen yhteydessä viittaa mitenkään vastaaottokeskukseen, niin ei tämä mikään vokkiasukkaiden teko ole.
Jämsäläinen kansanedustaja Kotiaho varmaan valikoituisi uhriksi, jos joku jotakin persuihin haluaisi kohdistaa.
Mikä on Kotiahon osuus tapahtuneessa? Entä Jämsän Perussuomalaisten kahteen leiriin jakautumisen? Ilman muuta tässä on kyse jostakin persujen sisäisestä kiistasta, mutta Pekka ei halua pestä likapyykkiä julkisesti. On jopa voitu siinä iskujen välillä tätä terottaa hänelle. Pidä suusi kiinni. Tuttu kuvio väkivaltaisissa parisuhteissa,
Toivottavasti Kataja sai kynsiensä alle DNA näytteen. Siinä tuloksessa voi tietysti mennä jonkin aikaa. Onkohan tyypit jo poistuneet maasta? Ilman muuta näillä on ollut suomalaisia avustajia? Eikö se Kataja ole puheesta jotain tunnistanut? Onko pää saanut niin kovan kolhun,että ei enää tiedä,mitä on nähnyt ja kuullut?
annaanna kirjoitti: Su Heinä 19, 2020 10:04 pm Jaaha.
Ilmeisesti siellä on kerrostalon asujat kertoneet nähneensä parin maastokuviopöksyisen kuulapään poistuneen paikalta![]()
Johan minä tuon arvasinkin, että "arabit" oli harhautusta.
rahima kirjoitti: Su Heinä 19, 2020 7:59 pm
Mistäs tämä tieto on peräisin, että "maastokuviopöksyisiä kuulapäitä" olisi poistunut paikalta?
Kysyn mielenkiinnosta uutista tästä. Mennyt ohitse.
Älä valehtele. Itse lainaamassasi tekstissä lukee:Toripolliisi kirjoitti: Su Heinä 19, 2020 9:48 pm No nyt se Kataja avautui Keskisuomalaiselle: Äärioikeisto asialla! Alla uutinen:
Suvakit nyt nappaa minkä tahansa "oljenkorren", vaikka ihan itse omasta päästä keksityn, jos heidän rakastamiaan turbohuulia jossain voi puolustellaWalkingDisaster kirjoitti: Su Heinä 19, 2020 10:43 pmÄlä valehtele. Itse lainaamassasi tekstissä lukee:Toripolliisi kirjoitti: Su Heinä 19, 2020 9:48 pm No nyt se Kataja avautui Keskisuomalaiselle: Äärioikeisto asialla! Alla uutinen:
"– Poliittinen motiivi pahoinpitelyyni voi löytyä myös äärioikeiston puolelta, koska joku poliittinen motiivi tässä pitää taustalla olla, Kataja arveli."
Arabeja voidaan pitää äärioikestolaisina. Totta.WalkingDisaster kirjoitti: Su Heinä 19, 2020 10:43 pmÄlä valehtele. Itse lainaamassasi tekstissä lukee:Toripolliisi kirjoitti: Su Heinä 19, 2020 9:48 pm No nyt se Kataja avautui Keskisuomalaiselle: Äärioikeisto asialla! Alla uutinen:
"– Poliittinen motiivi pahoinpitelyyni voi löytyä myös äärioikeiston puolelta, koska joku poliittinen motiivi tässä pitää taustalla olla, Kataja arveli."
Perussuomalaisia on vaadittu tuomitsemaan teot, mitkä eivät liity mitenkään puolueeseen.poikani kirjoitti: Su Heinä 19, 2020 9:34 amEi minustakaan siinä tuomitsemisen vaatimuksessa ole mitään järkeä, mutta kun kerran niin toimitaan kaikkien muiden kohdalla, olisi toivottavaa, että sama tapa ulottuisi myös perussuomalaisiin. Tästä voi vetää johtopäätöksen, että muiden puolueiden poliitikot hyväksyvät PS-väkeen kohdistuvat iskut (kuten tietysti asia onkin).jepulis82 kirjoitti: Su Heinä 19, 2020 9:25 amToisaalta en kyllä ymmärrä tätä nykyaikaa että miksi kaikkien pitäisi kovasti julkisuudessa tuomita joku ilmiselvä rikollinen teko. Eiköhän se nyt ole selvää ilman tuomitsemisiakin että ketään ei saa hakata vasaralla päähän 20 kertaa?
Kataja on pitkänlinjan poliitikko. On ollut mukana aina SMP:n ajoista. Jokainen tietää miten kävi Soinin Sinisille. Soinin Siniset on tullut tunnetuksi tästä, että ovat nähneet olemattomia äärioikeistolaisia missä vaan.hutkivajournalisti kirjoitti: Su Heinä 19, 2020 11:55 pm Vittu miten säälittävää. Persujen puoluetoimistolta tullut uuden nuotit mitä sanoa: ei saa sanoa arabin näköisiä tai maahanmuuttajan näköisiä, ettei joku luule meitä rasistiksi. Koko kansan persuja. Ja sitten on hyvä muistuttaa, että ovat voineet olla äärioikeistolaisia,nekin vainoavat meitä. Kova pesäero äärioikeistoon, ettei joku vain luule persuja äärioikeistolaisiksi. Voiko alemmaksi enää vajota? Saatanan säälittävää.
Persut ovat heikosti koulutettuja, tyhmiä juntteja, joita kiinnostaa vain oma hillotolppa.
Toimin 8.1.2012 lukien myös Perussuomalaisten Keski-Suomen piirin piirisihteerinä. Politiikassa olen ollut mukana jo vuodesta 1983 ja olen toiminut mm. Jämsänkoskella SMP:n eli "vennamolaisten" kaupunginvaltuutettuna 1980-90-luvuilla yhteensä 12 vuotta ja pari vuotta kaupunginhallituksessakin. Vuoden 2000 jälkeen vietin pitkään poliittista hiljaiseloa olemalla mukana vain Timo Soinin presidenttikampanjan tukijoukoissa v. 2006 ja Perussuomalaisten vuoden 2007 eduskuntavaalikampanjan tukijoukoissa Keski-Suomessa. Kuntavaaleissa 2008 oli taas pakko innostua itsekin enemmän mukaan ja osallistua vaaleihin Perussuomalaisten ehdokkaana. Oli noustava vastustamaan sitä, että Suuri Raha ja EU on ryhtynyt isännäksi omassa talossamme. Nykyään toimin mm. Perussuomalaisten ja sitoutumattomien yhteisen valtuustoryhmän varapuheenjohtajana Jämsässä, Jämsän Perussuomalaiset ry:n sihteeri-tiedottajana ja Perussuomalaisten Keski-Suomen piirin piirisihteerinä.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/author/kataja/