Sivu 15/25

Re: Kaksi murhaa Porvoossa - uhreina pikkulapsi ja nainen, isä kuolleena Helsingissä

Lähetetty: Su Marras 21, 2021 6:27 am
Kirjoittaja sikafleksi
ABC kirjoitti: Su Marras 21, 2021 2:55 am
Meiltä puuttuu kokonaan anonyymi mahdollisuus hakea apua henkisiin vaikeuksiin ja esimerkiksi sosiaali- ja mielenterveyspalveluita koskevaan neuvontaan. Katolisissa maissa anonyyminä "venttiilinä" toimii mahdollisuus anonyymiin rippiin missä tahansa kirkossa. Suomessa kirkkojen ovet eivät ole auki, saati että siellä tapaisi papin. En tarkoita, että kirkon tulisi meillä ratkaista tämä ongelma, vaan että ongelma on todellinen ja ettei sitä ratkaista kehittämällä olemassaolevia auttamisjärjestelmiä. Tarvitaan uusia.
Ei täällä ole mitenkään helppo päästä muutenkaan hoidon piiriin mt-ongelmien kanssa. Monesti hoito jää siihen että tungetaan pilleripurkki kouraan ja toivotaan parasta.
Lisäksi mielenterveyden ongelmat ovat edelleen tabu täälläkin ja jopa ihan tavallisen duunarin on todella iso kynnys lähteä hakemaan apua. Tämäkin palsta kertoo, että suurinosa ihmisistä ei ymmärrä mt-ongelmia, pohditaan miksi mt-ongelmainen saa asua lapsiensa kanssa jne. Suurinosa mt-ongelmista kärsivistä liikkuu tuolla muiden seassa ja pyrkii elämään normaalia elämää. Tuntuu oudolta, että joku haluaa automaattisesti vielä 2021 eristää heidät yhteiskunnasta. Ongelmat eivät ole niin yksinkertaisia, että tässäkään tapauksessa voisi syyttää vain mt-ongelmia tai hoidossa tapahtunutta virhettä.

Re: Kaksi murhaa Porvoossa - uhreina pikkulapsi ja nainen, isä kuolleena Helsingissä

Lähetetty: Su Marras 21, 2021 6:51 am
Kirjoittaja ruusumaa
SeitsenpistePirkko kirjoitti: Su Marras 21, 2021 5:52 am Joku tekijän koulukaveri Yliksellä kertoi tavanneensa hänet pitkästä aikaa ja oli ollut juttua, että tekijä olisi ollut psykiatrisessa hoidossa.
Et sitten malttanut selata muutamaa sivua taaksepäin? Ne yliksen kaverin jutut ovat täällä ja niistä lähti keskustelu mt-hoidosta.

Re: Kaksi murhaa Porvoossa - uhreina pikkulapsi ja nainen, isä kuolleena Helsingissä

Lähetetty: Su Marras 21, 2021 7:16 am
Kirjoittaja SuomenColumbo
Oma villi veikkaukseni tapauksesta on se, että "Porvoon sossut oli tulossa hakemaan niiden lasta" ja LASU-oli jo tehty.

Joten perheen mt-ongelmista kärsivä isäntä päätti tehdä tuollaisen ratkaisun.

Re: Kaksi murhaa Porvoossa - uhreina pikkulapsi ja nainen, isä kuolleena Helsingissä

Lähetetty: Su Marras 21, 2021 8:34 am
Kirjoittaja ruusumaa
SuomenColumbo kirjoitti: Su Marras 21, 2021 7:16 am Oma villi veikkaukseni tapauksesta on se, että "Porvoon sossut oli tulossa hakemaan niiden lasta" ja LASU-oli jo tehty.

Joten perheen mt-ongelmista kärsivä isäntä päätti tehdä tuollaisen ratkaisun.
Tämä on hyvinkin mahdollista. Itse asiassa varsin todennäköistä.

Re: Kaksi murhaa Porvoossa - uhreina pikkulapsi ja nainen, isä kuolleena Helsingissä

Lähetetty: Su Marras 21, 2021 8:59 am
Kirjoittaja Smirre
Mt-ongelmaiseksi tunnutaan leimattavan nykyään aivopestyn valtavirran ajatuksista poikkeavaa ajatusmaailmaa omaava. No, niitä löytyy baareista lähes 100% asiakkaista, viimeistään pari tuntia juopoteltuaan. Käytös usein muuttuu hyvinkin radikaalisti. Ovat usein erittäin arvaamattomia. Pitäisikö heidät kaikki toimittaa pakkohoitoon välittömästi ilmeisen psykoottisina ja ympäristölleen vaarallisina? Usein oireet pahenevat, kun lääkeliemen annostelu loppuu🙄
Huume se on alkkohoolikin.
Ja mitähän ihmettä se varallisuuteen liittyy, jos joku ajelee vanhalla autolla? Ei kaikki tykkää uutukaisesta hiljaisesta kulkupelistä. Persoonallinen vanha peli vaan sopii joidenkin habitukseen ...tai hobitukseen. Bensan/dieselin tuoksuineen ja omine toimintakikkoineen sellaisella saa jännitystäkin matkantekoon. Toisin kuin uudet, hiljalleen alla hyrisevät toistensa näköiset persoonattomat nykyautot, joiden kyytiin istahdetaan -ja sitten mennään, niin vanhassa on se AJAMISEN ilo ja tuntu.

Re: Kaksi murhaa Porvoossa - uhreina pikkulapsi ja nainen, isä kuolleena Helsingissä

Lähetetty: Su Marras 21, 2021 9:30 am
Kirjoittaja sikafleksi
Smirre kirjoitti: Su Marras 21, 2021 8:59 am Mt-ongelmaiseksi tunnutaan leimattavan nykyään aivopestyn valtavirran ajatuksista poikkeavaa ajatusmaailmaa omaava. No, niitä löytyy baareista lähes 100% asiakkaista, viimeistään pari tuntia juopoteltuaan. Käytös usein muuttuu hyvinkin radikaalisti. Ovat usein erittäin arvaamattomia. Pitäisikö heidät kaikki toimittaa pakkohoitoon välittömästi ilmeisen psykoottisina ja ympäristölleen vaarallisina? Usein oireet pahenevat, kun lääkeliemen annostelu loppuu🙄
Huume se on alkkohoolikin.
Ja mitähän ihmettä se varallisuuteen liittyy, jos joku ajelee vanhalla autolla? Ei kaikki tykkää uutukaisesta hiljaisesta kulkupelistä. Persoonallinen vanha peli vaan sopii joidenkin habitukseen ...tai hobitukseen. Bensan/dieselin tuoksuineen ja omine toimintakikkoineen sellaisella saa jännitystäkin matkantekoon. Toisin kuin uudet, hiljalleen alla hyrisevät toistensa näköiset persoonattomat nykyautot, joiden kyytiin istahdetaan -ja sitten mennään, niin vanhassa on se AJAMISEN ilo ja tuntu.
Olet oikeassa. Lisäksi kaikki eivät ole kiinnostuneita autoistaan sen vertaa, että siihen haluaisi siihen sijoittaa puhumattakaan rahoituksen ottamisesta. Joillekin riittää, että sillä pääsee paikasta toiseen. En mä tiedä kertooko se että ajelee Santanderin omistamalla uudella autolla jotain todellisesta varallisuudesta. Toiset taas arkena ajelee satasen romulla ja viikonloppuisin kaivavat harrastepelin ajoon jonka arvo voi olla helposti kymmeniätuhansia.

Re: Kaksi murhaa Porvoossa - uhreina pikkulapsi ja nainen, isä kuolleena Helsingissä

Lähetetty: Su Marras 21, 2021 10:09 am
Kirjoittaja Smirre
Niinpä. Ja miksi laittaa rahaa uuteen, jos vanhallakin pääsee. Ei kaikki kaipaa uutta bemua yms mulk ...egon jatketta.
Kun näitä tapauksia tulee ilmi, että kaikki ei ole niin ok, kuin instassa ym esitetään. Niin kuinkahan sitten tässä tapauksessa? Mistäpä sitä voi tietää, millainen minäminä tuo äiti on kotona ollut.
Ja paljonko sitä kismaa tulee nuorilla ja vanhemmillakin! uusavuttomuuden takia. Kumpikaan ei osaa, siksi ei huvitakaan, ja sitten kasautuu tehtävät ja asiat, kun suurin mielenkiinto kohdistuu henkisiin harrastuksiin. Se on mielestäni yksi pakokeino todellisuudesta ja arjesta, mutta onko se hyvä elämäntapana onkin eri asia. Liikaa painotetaan taiteellisuutta nykyään. Kohta kaikki ovat kuuluisia muotoilijoita ja vaatesuunnittelijoita, mestarimaalareita, suuria runoilijoita ja huippukirjailijoita, huippunäyttelijöitä, suosittuja artisteja ym. Ihan bb-pohjaltakin ponnistaen. Tämä etuliite suuri, kuuluisa, huippu jne -sekö nämä nuoret huumaannuttaa? Kuitenkin tuotokset usein on lievästi sanottuna omituisia ja käyttökelvottomia. Maalaukset yms pelkkää suttua - kaikki kuitenkin "kumpuavat" syvältä ajatuksista. Huhheijaa! Jos eivät saisi maalata, niin tapahtuisiko mielenpurkaukset vakavina henkirikoksina? Onko nämä persoonaltaan jotenkin narsistisia, vai miksi he kaipaavat huomiota ja suuremman yleisön kehuja niin kipeästi?
Tiedän kyllä että taideterapia on käytössä, mutta joka helvatan rääpystys ja väkerrys ei ole pakko kehua upeaksi. Ihmisen tarvitsee kestää myös negatiivista ja aitoa palautetta. Tässä on menty pieleen jo kauan.

Re: Kaksi murhaa Porvoossa - uhreina pikkulapsi ja nainen, isä kuolleena Helsingissä

Lähetetty: Su Marras 21, 2021 10:34 am
Kirjoittaja Kalinka Holmes
Smirre kirjoitti: Su Marras 21, 2021 10:09 am Niinpä. Ja miksi laittaa rahaa uuteen, jos vanhallakin pääsee. Ei kaikki kaipaa uutta bemua yms mulk ...egon jatketta.
Kun näitä tapauksia tulee ilmi, että kaikki ei ole niin ok, kuin instassa ym esitetään. Niin kuinkahan sitten tässä tapauksessa?
En nyt ulkoa muista kaikkia, mutta ainakin Auer ja tuo Kuopion lapsimurhaajaäiti, ehkä muitakin ollut, joilla somessa ja blogeissa on todella ihana ja hygge meno. Ehkä tuollainen hämärtää sen somettajan todellisuustajua, vetää jotakin rimaa väärään suuntaan ja tuon somesumun takana asiat menevät kohti pahempaa.

Tämän Porvoon keissin äti ei ollut kyllä mikään himoinstailija: katsoin päivityksiä ja niitä oli yksi tai kaksi kuussa. Ei kovin paljon. Jos lapsen isä on ollut kesällä hoidossa, se ei mielestäni näy päivityksissa. Viimwe keväänä taisi olla yksi yli kuukauden tauko sometuksessa. Jossakin mainittiin, että olisi pitänyt blogia, en tiedä moisesta.

Ylempänä esitetty lasu voisi hyvinkin pitää paikkaansa. Ehkä tuota on vilautettu jo Askolassa ja siksi muutto. Jotkut lasu-uhka perheet muuttaa tosi ahkerasti, uudella paikkakunnalla menee aina hetki, ennen kuin viranomaiset aktivoituvat. Sitä en tiedä hoitavatko samat lastensuojeluihmiset Askolan ja Porvoon tapauksia.

Re: Kaksi murhaa Porvoossa - uhreina pikkulapsi ja nainen, isä kuolleena Helsingissä

Lähetetty: Su Marras 21, 2021 12:11 pm
Kirjoittaja SeitsenpistePirkko
ruusumaa kirjoitti: Su Marras 21, 2021 6:51 am
SeitsenpistePirkko kirjoitti: Su Marras 21, 2021 5:52 am Joku tekijän koulukaveri Yliksellä kertoi tavanneensa hänet pitkästä aikaa ja oli ollut juttua, että tekijä olisi ollut psykiatrisessa hoidossa.
Et sitten malttanut selata muutamaa sivua taaksepäin? Ne yliksen kaverin jutut ovat täällä ja niistä lähti keskustelu mt-hoidosta.
Ok. Anteeksi. En malttanut.
Lupaan, että en enää kommentoi.

Re: Kaksi murhaa Porvoossa - uhreina pikkulapsi ja nainen, isä kuolleena Helsingissä

Lähetetty: Su Marras 21, 2021 1:09 pm
Kirjoittaja tuomittumurhasta
Tuohon autoon takertuminen on aika typerää, esimerkiksi oma valinta on tosi vanha diesel mersu, koska en jaksa korjailla autoa, mutta samalla haluan helpon huolettavuuden tarvittessa. Nyt mittarissa 917tkm eikä mitään ole tarvinnut korjailla, varmaan samanlaisen "tonnin pommin" ostan kun tuo pettää joskus. Pointtini se että tässäkään ei varallisuudella ole mitään vaikutusta auton valinnalle, en vaan yksinkertaisesti jaksa jännätä millon jää tielle jonkun sähkövian takia tai sitten joutuu palelemaan talvella sisällä.

Itse tapaukseen, mullakin särähti korvaan tuo LASU juttu, voi hyvinkin pitää paikkaansa jos nyt jotakin täytyy arvailla.

Re: Kaksi murhaa Porvoossa - uhreina pikkulapsi ja nainen, isä kuolleena Helsingissä

Lähetetty: Su Marras 21, 2021 1:11 pm
Kirjoittaja Minde123
Jos pitää paikkansa että on ollut psykiatrisessa hoidossa on lasuasiakkuus todennäköinen.

Re: Kaksi murhaa Porvoossa - uhreina pikkulapsi ja nainen, isä kuolleena Helsingissä

Lähetetty: Su Marras 21, 2021 1:53 pm
Kirjoittaja sarah6719
Mutta ei kai lasta poisoteta jos ei ole missään ns pakkohoidossa?

Re: Kaksi murhaa Porvoossa - uhreina pikkulapsi ja nainen, isä kuolleena Helsingissä

Lähetetty: Su Marras 21, 2021 1:55 pm
Kirjoittaja poikani
sarah6719 kirjoitti: Su Marras 21, 2021 1:53 pm Mutta ei kai lasta poisoteta jos ei ole missään ns pakkohoidossa?
Niin, ja miksi lapsi otettaisiin pois terveeltä (?) äidiltä?

Re: Kaksi murhaa Porvoossa - uhreina pikkulapsi ja nainen, isä kuolleena Helsingissä

Lähetetty: Su Marras 21, 2021 1:57 pm
Kirjoittaja sikafleksi
sarah6719 kirjoitti: Su Marras 21, 2021 1:53 pm Mutta ei kai lasta poisoteta jos ei ole missään ns pakkohoidossa?
No ei normaalisti, eikä edes vaikka toinen vanhemmista olisi pakkohoidossa. Kunhan kotona on edes yksi vanhempi joka kykenee hoitamaan lapsia ja tilanne kotona pysyy sellaisena että lapset voivat asua kotona. Monet lapset elävät ihan normaalia elämää kotona, vaikka toisella vanhemmista olisi joku mielenterveyden diagnoosi, siinä missä lapset voivat asua kotona jos toisella vanhemmista on syöpä tai reuma.

Re: Kaksi murhaa Porvoossa - uhreina pikkulapsi ja nainen, isä kuolleena Helsingissä

Lähetetty: Su Marras 21, 2021 1:59 pm
Kirjoittaja sikafleksi
poikani kirjoitti: Su Marras 21, 2021 1:55 pm
sarah6719 kirjoitti: Su Marras 21, 2021 1:53 pm Mutta ei kai lasta poisoteta jos ei ole missään ns pakkohoidossa?
Niin, ja miksi lapsi otettaisiin pois terveeltä (?) äidiltä?
Niin tai miksi äiti velvoitettaisiin heittämään sairastunut puoliso pois kotoaan, jotta lapset saisivat asua kotona. Ei ole todellakaan mikään automaatio että mt-diagnoosin omaava ei saisi asua samassa osoitteessa lastensa kanssa.