https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000009553887.html
Kiltteyden perikuva, unelmavävy” – tämä tiedetään Katinkullan taposta epäillystä miehestä
Tuttavat kuvaavat 30-vuotiaan naisen taposta epäiltyä miestä kaikin puolin kiltiksi ja rauhalliseksi henkilöksi.
SOTKAMON Vuokatissa sijaitsevassa kylpylähotelli Katinkullassa tapahtui viikonloppuna epäilty henkirikos.
Poliisi tiedotti lauantaina myös kuolonkolarista Kärsämäen pohjoispuolella. Henkilöautoa ajaneen, kolarissa kuolleen kuljettajan epäillään syyllistyneen henkirikokseen ennen kuolemaansa.
Epäilty tekijä on noin 30-vuotias mies, joka asui ja oli kotoisin Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevalta Haapavedeltä.
Facebook-tietojensa perusteella mies alkoi työskennellä paikallisessa taksifirmassa vuonna 2017. Autot näyttivät Facebookin mukaan olleen muutenkin miehen sydäntä lähellä: hän oli julkaissut useita kuvia huippukunnossa olevasta, V70-mallisesta Volvostaan.
Miehellä on yksi aiempi rikostuomio törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta vuodelta 2015.
ERÄS miehen naapureista kertoo Ilta-Sanomille tämän pyöräilleen usein pitkiäkin matkoja ja pelanneen jääkiekkoa maalivahtina. Pahaa sanottavaa naapurilla ei miehestä ole.
– Hän oli sellainen kiltteyden perikuva, jokaisen äidin unelmavävy. Tervehdimme toisiamme joskus pihalla, hän kertoo.
Ihmetystä on herättänyt se, että miehen omistama Volvo löytyi Kajaanista ojaan ajettuna. Poliisi on vahvistanut Ilta-Sanomille, että auto kuului epäillylle miehelle. Kuolonkolari sen sijaan tapahtui Kärsämäellä toisella autolla.
Miehen hyvin tuntenut, Haapavedellä asuva henkilö kertoo Ilta-Sanomille omat tietonsa tapahtumien kulusta.
Hänen mukaansa mies oli lähtenyt ajamaan ensin omalla Volvollaan Haapavedelle. Matka kuitenkin päättyi ojaan, minkä jälkeen mies otti taksin ja suuntasi takaisin kohti hotelli Katinkultaa. Paikalle päästyään hän otti toisen auton, jolla ajoi lopulta kuolonkolarin.
Henkilö kertoo Ilta-Sanomille miehen soittaneen eräälle läheiselleen ja kertoneen teostaan. Läheinen puolestaan hälytti poliisin.
Poliisi ei ole kommentoinut miehen liikkeitä, eikä Ilta-Sanomat ole voinut vahvistaa kertomuksen paikkansapitävyyttä.
EPÄILLYN henkirikoksen uhri on noin 30-vuotias nainen, joka asui miehen kanssa samalla paikkakunnalla. IS:lle asioista kertoneen henkilön mukaan mies ja nainen olivat suhteellisen tuoreessa parisuhteessa keskenään. He olivat seurustelleet vajaan puolen vuoden ajan ja lomailleet Vuokatissa yhdessä aikaisemminkin.
– Kyseessä oli tavallinen parisuhde, jossa meno oli aika tasaista, eikä draamaa ollut, henkilö kertoo.
Henkilö kuvaa miestä rauhalliseksi, kiltiksi ja luotettavaksi.
– Hän oli tietyllä tavalla perfektionisti, ja esimerkiksi pesi autoaan monesti päivässä. Hän oli hyvin tarkka siisteydestä ja ahdistui, jos asiat eivät olleet järjestyksessä. Hän ei kuitenkaan ottanut yleensä mitään asioita raskaasti eikä ollut mustasukkainen.
Epäillyn teon motiivia henkilö ei osaa arvailla.
– Kaikki on täyttä spekulointia. Mustasukkaisuudesta on puhuttu, mutta se ei käy ihan järkeen. Tulee mieleen ajatus, että tässä on varmasti ollut jotain todella pahaa taustalla, hän päättää.