Sivu 15/31
Re: 19-vuotias ukrainalaisnainen epäiltynä murhan yrityksestä Kauniaisissa
Lähetetty: Pe Joulu 01, 2023 10:48 am
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Puukotti seksin aikana
Syyttäjä vaatii 19-vuotiaalle naiselle rangaistusta murhan yrityksestä Kauniaisissa 3.9.2023.
Nainen on syyttäjän mukaan ollut uhrin kanssa yhdynnässä naisen asunnossa. Nainen oli ollut miehen päällä miehen ollessa selällään. Sitten nainen oli ottanut tyynyn alta veitsen ja lyönyt ja viiltänyt uhria sillä.
Uhri onnistui ottamaan naiselta veitsen ja pakenemaan asunnosta. Teko jäi yritykseksi.
Uhri sai viiltohaavoja ylävartaloon. Lisäksi häneltä katkesi lihassäikeitä ja sormista jänteitä. Syyttäjän mukaan nainen oli päättänyt tehdä teon jo aiemmin ja valmistautui piilottamalla veitsen.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a0c9 ... ff2ec7786e
Varsinainen musta leski eli hämähäkki!
Re: 19-vuotias ukrainalaisnainen epäiltynä murhan yrityksestä Kauniaisissa
Lähetetty: Pe Joulu 01, 2023 10:53 am
Kirjoittaja viivahattu
Hetkinen. "Tapahtumatilanne" on uhrin pyynnöstä salattu, ja sitten kuitenkin teko kuvaillaan noin tarkasti. Eli toisin sanottuna harrastettu seksi maksoi uhrille muutakin kuin matkakulut, ei tässä oikein muita johtopäätöksiä voi tehdä. Rikoksesta uhria ei kuitenkaan edelleenkään epäillä.
edit
Eikun ei mitään, oikeus olikin päätynyt salaamaan vain uhrin henkilöllisyyden. Ei tässä välttämättä olekaan raha liikkunut.
Re: 19-vuotias ukrainalaisnainen epäiltynä murhan yrityksestä Kauniaisissa
Lähetetty: Pe Joulu 01, 2023 10:55 am
Kirjoittaja Matti Ja Maija
"3. syyskuuta uhri oli naisen asunnolla. Tilanne oli syyttäjän mukaan edennyt sukupuoliyhdyntään, kuten teonkuvauksessa on tuotu esille.
– Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa mies on joutunut täysin puolustuskyvyttömänä, alasti, joutunut silmittömän väkivallan kohteeksi, toteaa syyttäjä."
Tulee mieleen yksi elokuva, missä oli tekovälineenä jääpiikki.
Re: 19-vuotias ukrainalaisnainen epäiltynä murhan yrityksestä Kauniaisissa
Lähetetty: Pe Joulu 01, 2023 10:59 am
Kirjoittaja viivahattu
10:56
Avustaja vetoaa mielentilaan
Syytetyn avustaja toteaa, että teko on myönnetty, eli kyse on vain siitä, onko syytetty ollut syyntakeeton ja onko hänet tämän vuoksi jätettävä tuomitsematta.
Avustajan mukaan naisen tilasta on olemassa olevaa näyttöä, jonka perusteella oikeus voisi todeta hänet suoraan syyntakeettomaksi. On poikkeuksellista, että ratkaisu tehtäisiin ilman mielentilatutkimusta.
– Jätän asian käräjäoikeuden harkintaan, hän toteaa.
Minkähän diagnoosin perusteella olisi edes mahdollista todeta syyntakeettomaksi ilman mielentilatutkimusta? Lievä älyllinen kehitysvamma?
Re: 19-vuotias ukrainalaisnainen epäiltynä murhan yrityksestä Kauniaisissa
Lähetetty: Pe Joulu 01, 2023 11:42 am
Kirjoittaja Millavaan
Tässä täytyy olla jotain että uhri on käyttänyt valta-asemaa tähän naiseen ja hänellä on tullut mitta täyteen. Miehillä on ihme taipumus vaatia seksiä kaikesta vastapalvelukseksi niin sen takia miehiltä ei kannata ottaa vastaan mitään .
Re: 19-vuotias ukrainalaisnainen epäiltynä murhan yrityksestä Kauniaisissa
Lähetetty: Pe Joulu 01, 2023 11:43 am
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Aika todennäköistä on, että tekijä todetaan mielentilatutkimuksessa alentuneesti syyntakeiseksi ja teon johtuneen postraumaattisesta stressireaktiosta syynä Ukrainan sodan tapahtumat. Eli tuomitaan varttihulluna 4 v vankeutta.
No aikanaan nähdään mikä on oikeuden päätös.
Re: 19-vuotias ukrainalaisnainen epäiltynä murhan yrityksestä Kauniaisissa
Lähetetty: Pe Joulu 01, 2023 11:50 am
Kirjoittaja Jasonnn
Vai niin että sekin aikana puukotettu. Veikkasinkin tuota tapahtumien kuluksi heti teon jälkeen..
Onkohan raha vaihtanut omistajaa? Jos ei tai uhri ole toiminut mitenkään provosoivasti niin voidaan tekijä todeta syyntakeettomaksi mielestäni..
Oliko uhri kantasuomalainen?
Re: 19-vuotias ukrainalaisnainen epäiltynä murhan yrityksestä Kauniaisissa
Lähetetty: Pe Joulu 01, 2023 11:58 am
Kirjoittaja Ifigeneia
Miksi tässä kokoajan jankutetaan rahasta ja huoraamisesta? Eikö muka 19-vuotias voi harrastaa seksiä ihan huvikseen? Jotkut jopa iäkkäämmänkin miehen kanssa.
Nuori nainen on ollut päästään sekaisin. Päättänyt kostaa miesväelle jotain aiemmin kokemaansa. Ihan tyypillistähän on että miehetkin haluavat kostaa kaikille naisille tai ei-sen-väliä-kenelle, jos heillä on jotain hampaankolossa jonkin yksittäisen naisen takia. Äiti oli kusipää, ihastuksen kohde nauroi päin naamaa, tai keneltäkään naiselta ei ole saanut seksiä. Miksei nainenkin voi päätyä ihan samanlaiseen lopputulokseen, että kostaa sille joka ei sitä kostoa ole ansainnut.
Mikäs tämä oli tämä joku nainen joka alkoi ampua rätkimään ampumaradalla ihmisiä?
Re: 19-vuotias ukrainalaisnainen epäiltynä murhan yrityksestä Kauniaisissa
Lähetetty: Pe Joulu 01, 2023 12:01 pm
Kirjoittaja Millavaan
Toki 19 vee voi harrastaa seksiä tuon ikäisen kanssa omasta vapaasta tahdostaan mutta koska hän on päättänyt puukottaa niin itse epäilen että mies on häntä painostanut seksiin.
Re: 19-vuotias ukrainalaisnainen epäiltynä murhan yrityksestä Kauniaisissa
Lähetetty: Pe Joulu 01, 2023 12:06 pm
Kirjoittaja Huutaja Jaana
Millavaan kirjoitti: Pe Joulu 01, 2023 11:42 am
Tässä täytyy olla jotain että uhri on käyttänyt valta-asemaa tähän naiseen ja hänellä on tullut mitta täyteen. Miehillä on ihme taipumus vaatia seksiä kaikesta vastapalvelukseksi niin sen takia miehiltä ei kannata ottaa vastaan mitään .
Joo seuraavan kerran kun joku mies tappaa naisen pitänee tulla sanomaan että "ihan varmasti jotain tehnyt ja kyllä tuo huora ansaitsi sen". Toi mies on nyt kuitenkin uhri tässä, ei unohdeta sitä.
Re: 19-vuotias ukrainalaisnainen epäiltynä murhan yrityksestä Kauniaisissa
Lähetetty: Pe Joulu 01, 2023 12:10 pm
Kirjoittaja Millavaan
Toki mies on uhri mutta kyllä mä nyt itsekin tiiän kuinka inhottavalta tuntuu kun vanhempi äijä koittaa painostaa sua seksiin jonkun palveluksen takia minkä hän on tehnyt ja veikkaan että tässä on niin käynyt. 19-vuotiaa on muutenkin aika lapsi vielä, oman lapsen ikäinen
Re: 19-vuotias ukrainalaisnainen epäiltynä murhan yrityksestä Kauniaisissa
Lähetetty: Pe Joulu 01, 2023 12:17 pm
Kirjoittaja Yxkaksvaan
Millavaan kirjoitti: Pe Joulu 01, 2023 11:42 am
Tässä täytyy olla jotain että uhri on käyttänyt valta-asemaa tähän naiseen ja hänellä on tullut mitta täyteen. Miehillä on ihme taipumus vaatia seksiä kaikesta vastapalvelukseksi niin sen takia miehiltä ei kannata ottaa vastaan mitään .
Eikö seksillä ole kätevää maksaa?
Saa itsekin nautinnon.
Re: 19-vuotias ukrainalaisnainen epäiltynä murhan yrityksestä Kauniaisissa
Lähetetty: Pe Joulu 01, 2023 12:19 pm
Kirjoittaja Millavaan
^ no juu ei todellakaan ole. Hyi helvetti. Niin veikkaan tän tytönkin ajatelleen.
Re: 19-vuotias ukrainalaisnainen epäiltynä murhan yrityksestä Kauniaisissa
Lähetetty: Pe Joulu 01, 2023 12:47 pm
Kirjoittaja Pad
Jasonnn kirjoitti: Pe Joulu 01, 2023 11:50 am
Oliko uhri kantasuomalainen?
En usko, sillä hätäkeskukseen soitetussa puheluissa jouduttiin kesken kaiken vaihtamaan kieli englantiin.
Re: 19-vuotias ukrainalaisnainen epäiltynä murhan yrityksestä Kauniaisissa
Lähetetty: Pe Joulu 01, 2023 12:53 pm
Kirjoittaja JanitaSlim
Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Pe Joulu 01, 2023 10:37 am
viivahattu kirjoitti: Pe Joulu 01, 2023 10:33 am
Olenko ainoa, josta tuntuu vähän omituiselta, että vielä täysi-ikäisenkin henkirikoksesta epäillyn tapauksessa kielletään salissa kuvaaminen vedoten epäillyn ikään? Ja mikä voi olla puukolla yksityisasunnossa tehdyssä murhan yrityksessä sellainen "tapahtumatilanne", joka täytyy pitää salassa julkisuudelta? Mielentilatutkimuksesta ei ole missään vaiheessa tietääkseni uutisoitu, eli tuskin on mistään psykoosikohtauksestakaan kyse. Olisikohan nuori nainen sitten ihan oikeasti harjoittanut prostituutiota, mikä ainakin olisi "arkaluontoinen yksityiselämään liittyvä seikka"?
Samaa minäkin ihmettelin. Uhrin nimen salaaminen on tavanomaista, mutta kaikkihan sen tällä palstalla jo tietääkin. Yleensä syytetty haluaa salata oikeudenkäynnin, ei syytetty. Ihme hommaa. Ei anna positiivista kuvaa uhrista.
Mielentilatutkimuksesta nimenomaan on uutisoitu ja nainen on myöntänyt teon.
Enemmän tämä antaa mietinnän aihetta sille, että millaisessa mielentilassa ja terveydessä nämä Ukrainasta tulleet ihmiset ovat yleisesti ottaen?
