Sivu 15/42
Re: Teltan paikka.
Lähetetty: Ma Marras 02, 2009 11:03 pm
Kirjoittaja awa
Sariola kirjoitti:Lintupojilla on ollut hyvä näkyvyys teltan länsipäähän, mutta itäpäähän hieman heikompi, sillä siinä on ollut moottoripyörä aiheuttamassa katvetta sitä itäpäätyyn. Ovat kyllä nähneet makoilijan kokonaan, näin otaksun. Tuo makoilija makasi lähes polun suuntaisesti.
Kyllä. Lintupojilla on ollut esteetön näköala teltalle, jos ja kun, ovat samaan aikaan pystyneet näkemään myös töyrään taakse piiloutuvan hahmon.
Jo tuolla aiemmin arvioin, että etäisyys telttaan on ollut n. 5-6 metriä tai vähemmän. Kauempaa tuonne töyrään taakse piiloutuvaa hahmoa ei kertakaikiaan pysty näkemään.
Re: Teltan paikka.
Lähetetty: Ma Marras 02, 2009 11:37 pm
Kirjoittaja teemu
Teltan sijaintia sovitettaessa kuviin on hyvä tietää maaston korkeuseroista leiripaikalla. Ohessa on
korkeusprofiili koivun ja männyn välillä. Kunhan Papi käy mittaamassa, niin varmaan saadaan enemmän tietoa niemen poikkisuunnassa.
Nykyiseltä päälähestymistieltä näkyy teltta-aukio jo kauas, ja hieman pilkottaa koivun ja männyn välistä varsinaista teltanpaikkaakin, jos osaa katsoa. Oheinen
kuva on polun korkeimmalta kohdalta Papin shikaaniin tultaessa. Vasemmalla on entinen sorakuoppa ja kauempaa näkyvä uimarannanlahti. Oikealla on jyrkkä törmä alas itärannan tasanteelle, jonka kautta lintupojat saapuivat niemeen helluntaina 1960.
Re: Teltan paikka.
Lähetetty: Ti Marras 03, 2009 12:44 am
Kirjoittaja Sariola
Tuijottelin pitkään tuota "lavastuskuvaa etelään". Siinä teltan pitkän pohjoissivun vasen pääty on selvästi alempana kuin oikea pääty. Jos se olisi vaakasuorassa, näyttäisi entistä enemmän siltä, että kuvaussuunta on kohtisuoraan teltan yli. En saanut oikein selvää, poikkeaako tuo kuvauslinja edes 1 astetta kohtisuorasta teltan pitkään sivuun. Joka tapauksessa se on hyvin lähellä sitä. Jos tuo kuvaussuunta menee eteläsivulla esim 10 cm lähempänä teltan länsikulmaa, olisi kulma kohtisuotaan verrattuna vain 3,6 astetta. Mielestäni heitto on tuossa korkeintaan muutamia senttimetrejä. Jos heittoa ei ole lainkaan, on lavastuskuvan suunta täsmälleen sama kuin teltan lyhyiden sivujen suunta. Tuosta kuvasta sellaisenaan ei saa varmaa selkoa. Myös teltan pitkän sivun suuntaus saattaa heittää asteen tai pari, joten siitäkään ei saa tarkkaa vertailusuuntaa. Lähellä oikeaa kuitenkin ollaan näissä eri suunnissa. Aivan tarkkaa tietoa ei ole.
Re: Teltan paikka.
Lähetetty: Ti Marras 03, 2009 6:37 am
Kirjoittaja Hessu52
Älä Sariola taas vetele hatustasi noita mutu tietoja, eli riukukuusen olemassaoloa ja sen sijaintia polkuun nähden.
Jos kuusi olisi ollut polun itäpuolella, kuten "oletat", niin se olisi polun siirtyessä itään päin sata varmasti tallottu kuoliaaksi, joten nuo utopistiset juttusi voit hävittää työntämällä nuo yhdessä, mallintamiesi teltan paikkojen kanssa sinne, missä ei päivä paista, eikä kuu kumota.
Re: Teltan paikka.
Lähetetty: Ti Marras 03, 2009 9:16 am
Kirjoittaja Sariola
Hessu52 kirjoitti:Älä Sariola taas vetele hatustasi noita mutu tietoja, eli riukukuusen olemassaoloa ja sen sijaintia polkuun nähden.
Jos kuusi olisi ollut polun itäpuolella, kuten "oletat", niin se olisi polun siirtyessä itään päin sata varmasti tallottu kuoliaaksi, joten nuo utopistiset juttusi voit hävittää työntämällä nuo yhdessä, mallintamiesi teltan paikkojen kanssa sinne, missä ei päivä paista, eikä kuu kumota.
Arveluahan tämä on, mutta tuollainen kehitys näyttäisi luonnolliselta. Kyllä siinä kävelevä ihminen mielellään kiertää kasvavan puun taimen kuin kävelisi sen päälle kuin juna raiteilla. Jos siinä lännen puolella on ollut hyvää aukkopaikkaa on polku voinut hyvinkin siirtyä tuon nuoren puun itäpuolelle. Karttojen mukaan vähän siltä näyttää.
Re: Teltan paikka.
Lähetetty: Ti Marras 03, 2009 9:36 am
Kirjoittaja awa
Sariola kirjoitti:Karttojen mukaan vähän siltä näyttää.
Tarkat on Sariolan kartat, kun niihin on pienet puun taimetkin merkitty. (kev.)

Re: Taltan paikka.
Lähetetty: Ti Marras 03, 2009 9:55 am
Kirjoittaja Wagner
Re: Teltan paikka.
Lähetetty: Ti Marras 03, 2009 10:10 am
Kirjoittaja Sariola
kujala kirjoitti:^^Olen alla olevaan uhrikuvaan luonnostellut, missä mielestäni nykyinen riukukuusi voisi siinä suunnilleen olla. Nykyinen keskipolku kulkisi siten ko. pisteen vasemmalta puolelta ja vanha keskipolku oikealta puolelta. Polkujen kulut ovat yhteneväisiä Teemun esittämään kuvauspaikkaan. Polkujen reunat on merkitty keltaisella. Sininen viiva kuvaa havaintokenttää riukukuusen luota. Riukukuuselta on matkaa 14 metriä moottoripyörälle.
Esitetty muutos polun kulussa ei vaikuttaisi kovin paljon siihen, mitä riukukuusen luota olisi voinut nähdä, näkökenttä teltalle on edelleen varsin suppea. Merkittävämpi on etäisyys moottoripyörälle; jos toinen bongareista oli lähempänä, havaintokenttä teltalle laajeni jokaisella metrillä, jonka bongari käveli tuolta 14 metrin päästä koivua kohti.
Alkuperäiseen tutkintaan olisi luonnollisesti pitänyt sisällyttää kummankin pojan läheisin paikka teltalle sijoitettuna tarkkaan rikospaikkakarttaan, jossa näkyvät teltta, moottoripyörät, jne. Nyt ollaan arvauksien varassa ja kiistellään lähinnä arvauksista eikä niinkään tapahtumien kulusta.
havaintokenttä
----------------------------------------------------------
Piirretään tässä kuvassa moottoripyörän eturenkaan vanteen alareunan kohdalta viivaa vasemmalle koivun rungon keskirungon kodalle ja siitä piirretään viiva vasemmalle alas siellä olevan avonaisen laukun keskipisteeseen, saadaan teltan itäpääty. Se on saman suuntainen kuin lavastuskuvan etelään kuvaussuunta. Myös polun suunta on suunnilleen saman suuntainen, sillä vielä noin 40 m:n päässä polun linja ja lavastuskuvan linja eroavat vain noin 3-4 metriä toisistaan, eli niiden suuntien ero on vain noin 5 astetta.
Lavastuskuvan keskilinja menee tuon teltan itäpäädyn kanssa saman suuntaisesti ja aivan riukukuusen vierestä, hyvä ettei mene juuri sen kautta. Se "riukukuusi" on siis tuon teltan itäpäädyn suunnassa, ei tuossa johon kujala on sitä asettamassa.
Polku tulee oikeasta yläkulmasta vasempaan alakulmaan siten, että se on vain hyvin vähän tuota teltan itäpäätyä pystympi, onhan niillä suunnilla eroa vain noin 5 astetta. Tässä asiassa kujala mielestäni olettaa liikaa uhrikuvan ja lavastuskuvien kuvaussuuntien olevan yhteneväiset. Niiden suuntien välillä on selvä ero.
Re: Teltan paikka.
Lähetetty: Ti Marras 03, 2009 4:00 pm
Kirjoittaja Wagner
awa kirjoitti:Lintupojilla on ollut esteetön näköala teltalle, jos ja kun, ovat samaan aikaan pystyneet näkemään myös töyrään taakse piiloutuvan hahmon.
Jo tuolla aiemmin arvioin, että etäisyys telttaan on ollut n. 5-6 metriä tai vähemmän. Kauempaa tuonne töyrään taakse piiloutuvaa hahmoa ei kertakaikiaan pysty näkemään.
Myös Hessu myöntää saman
asian.
Tiputahvojen kertomus vahvistaa heidän
nähneen teltan kummun päällä.
Käräjäoikeuden käydessä paikan päällä katselmuksessa
on tarkasteltu näkymää teltalle ilmeisesti virheellisestä suunnasta.
Kuitenkin katselmuksen osalta on rekostruoitu 1960 ja katselmusaikaiset polut samaan karttaan

mistä ilmeten on katselmuksessa mahdollisesti suunnistettu väärään paikkaan miettimään tiputahvojen näköalaa teltalle 1960.
Merivuokon eri tarinoissa on väenväkisin väitetty poikien rämpineen ja polskutelleen rantapurojen yli paikalle tupakkien kastumatta ja kuukkeleita bongaten, joita ei Bodomilla koskaan ole ollut.
Sinänsä siisti lintu:
Minusta KRP voisi jalkautua uuteen katselmukseen Bodomille ja kuulla tarkemmin näitä 'todistajia'.
Myös Merivuokkoa voisi kuulla, onhan hänelläkin olut ylimaallinen
haukankatse kuten
Karjalaisellakin pyykkilaituriltaan vastavaloon.
Varovaisuussyistä -ja tarinoidensa perusteella erityisesti- ainakin Merivuokon osalta kuuleminen voisi tapahtua
valheenpaljastuskonetta käyttäen, jolloin esimerkiksi saattaisi selvitä se, menivätkö lintupojat murhaniemeen
veneellä vai maitse ryteikön, saviojien ja purojen yli ?
Re: Teltan paikka.
Lähetetty: Ti Marras 03, 2009 4:35 pm
Kirjoittaja Maza
Wagner kirjoitti:
Varovaisuussyistä -ja tarinoidensa perusteella erityisesti- ainakin Merivuokon osalta kuuleminen voisi tapahtua valheenpaljastuskonetta käyttäen, jolloin esimerkiksi saattaisi selvitä se, menivätkö lintupojat murhaniemeen veneellä vai maitse ryteikön, saviojien ja purojen yli ?
Lintupoikien osuus tapahtuneeseen voi olla täysin vääristelty. Nuorilla pojilla on aina ollut tapana liioitella näkemäänsä ja kokemaansa. Tarinat kasvavat mielessä ja aletaan itsekin uskoa omiin satuihin. Sitä olisi niin mielellään ollut jotenkin mukana tapahtumaketjussa, koska se tuo paikallista glooriaa kaveripiireissä.
Re: Teltan paikka.
Lähetetty: Ti Marras 03, 2009 9:50 pm
Kirjoittaja Wagner
Maza kirjoitti:Wagner kirjoitti:
Varovaisuussyistä -ja tarinoidensa perusteella erityisesti- ainakin Merivuokon osalta kuuleminen voisi tapahtua valheenpaljastuskonetta käyttäen, jolloin esimerkiksi saattaisi selvitä se, menivätkö lintupojat murhaniemeen veneellä vai maitse ryteikön, saviojien ja purojen yli ?
Lintupoikien osuus tapahtuneeseen voi olla täysin vääristelty. Nuorilla pojilla on aina ollut tapana liioitella näkemäänsä ja kokemaansa. Tarinat kasvavat mielessä ja aletaan itsekin uskoa omiin satuihin. Sitä olisi niin mielellään ollut jotenkin mukana tapahtumaketjussa, koska se tuo paikallista glooriaa kaveripiireissä.
Nuo pojat, joita ei voi lintupojiksi kutsua monesta syystä, ovat kuitenkin esittäneet asiassa sellaista tietoa, joka voi olla ollut vain teltan havainneilla. Muu voi olla fuulaa, mutta Högnäsistä auringonnousun aikoihin ilmeisesti ohjatulle, jännittävälle tiedusteluretkelle todennäköisesti veneellä lähteneet pojat ovat aamuyön tunteina olleet melko todennäköisesti niin lähellä telttapaikkaa, että ovat sen muodon tunnistaneet. Hyökkäyssuuntana teltan kuvista (Papllonin ETP-kuvat) päätellen on ollut niemen kärjen suunnasta, missä on hyvä ja hiljainen rantautumiskohta veneelle yhden ollessa keulassa ja toisen soutaessa. Uskoakseni aseina on ollut tukevien keppien päihin kiinnitetyt puukot, joilla haukiakin haettiin. Sellaisella aseella hentokin henkilö lyö vaivatta puukon laudasta läpi, puhumattakaan siitä, miten nopeasti telttaan syntyy hätäisen ohilyönnin seuraamuksena kankaan ylhäältä alas halkaiseva viilto.
Poikien kertomus siitä, että olisivat rantapolkua niemeen tultuaan havainneet teltan ja kiivenneet kumpareelle sitä lähemmin tutkimaa antautuu analyysille: kasassa ollut teltta ei näkynyt rantaan, teltta ei ollut vihreä, vaan oranssi, kumpareelta olisi sen havainnut olevan läjässä ja erittäin verinen.
Eräs teoriani on, etteivät pojat olleet tulleet maitse. Kun auringonousun aikana oli Bodomilla aivan tavanomaista se, että rantakaislikoissa liikkui veneitä hakemassa täkyhaavilla ja pullalla mutuja sekä täkyverkolla salakoita pian alkavaa polvikoukkuongintaa varten järven turoilla, ei kukaan liene kiinnittänyt huomiota siihen, että pojat veneellään mahdollisesti tulivat huomaamattomasti murhaniemeen kaislikkorantaa pitkin. Jos heillä oli tuonikäisten tavallisin haukipyydys, keppipuukko, oli heillä mahdollisesti alkuaikeenaan pyydystää Bodomin etelärannan kirkkaasta rantavedestä siellä köllötteleviä haukia pinnasta. Jossain vaiheessa mahdollisesti havaitsivat kiinnostuneensa läheisestä teltasta, jonka ulkopuolella oli kaikenlaista kamaa. Kaikilla tuonikäisillä ei ollut kenkiä. Pojat mahdollisesti hiljaa niemeen tultuaan hiippailivat teltan lähistölle ja poimivat talteen tavaraa, jolloin joku teltassa heräsi ja nosti metakan. Loppu onkin jo sitten vanhaa rikoshistoriaa.
Arskan myöntämä osuus asiassa on mietityttänyt; olisiko ollut samaan aikaan riparilla samanikäisen Anja Mäen kanssa, kuten Heikki Salonen oli ollut jomman kumman tytön kanssa ? Mustasukkaisuutta tai torjuttua teinirakkautta ? Tunsiko Arska Högnäsin ikäisiään ? Mutsillaan oli sielläpäin jokin mökki.
Re: Teltan paikka.
Lähetetty: Ke Marras 04, 2009 1:49 am
Kirjoittaja awa
Hieman epäilen tuota.
Re: Teltan paikka.
Lähetetty: Ke Marras 04, 2009 1:58 am
Kirjoittaja awa
Wagner kirjoitti:
Nuo pojat, joita ei voi lintupojiksi kutsua monesta syystä, ovat kuitenkin esittäneet asiassa sellaista tietoa, joka voi olla ollut vain teltan havainneilla
Näin Gustafsson kertoi lintupoikien vierailusta?
"siellähän oli ollu ne kaks linnustajaa sillon aamulla ...mitä se olis ollu joskus 5-6 maissa .... mitä on poliisit puhunut .... ne oli nähnyt siellä jotain.. että siellä oli ollut teltta kasassa mutt ne ei menny kattomaan, sieltä oli sitten joku huutanut että antakaa niitten olla, antakaa sen teltta olla rauhassa vai miten se oli ... mutt se on vaan ihan toi lehtijuttuja että ...nehän oli ne kaks linnustajaa ... jotka oli ollu sieltä .. mitä mä oon lehdestä lukenut ...poliisithan ei niistä mulle kertonut mitään ... "
Re: Teltan paikka.
Lähetetty: Ke Marras 04, 2009 11:29 am
Kirjoittaja Gaia
Re: Teltan paikka.
Lähetetty: Ke Marras 04, 2009 11:54 am
Kirjoittaja awa
Joo - vähän OT mutta vastasin tuohon Wagnerin kommenttiin. Saloniuksen haastattelustahan se löytyy. Sinänsä mielenkiintoinen selostus tapahtuneesta Gustafssonilta.
papillon kirjoitti:NG Saloniuksen haastattelemana 1995:
s.7
Lähde KRP/ETP