ketsku kirjoitti:A) on esikoulu joka kannattaa kyllä jokaisen lapsen käydä. Oletko kuitenkin sitä mieltä, että esikoulussa voisi lapsi käydä vai pitääkö hänen kanssaan olla kotona ekaluokkaan asti?
Itsekin olen ollut esikoulussa, mutta tiedän niitä monia kaveripiiristäni, jotka eivät ole koskaan esikoulua käyneet ja pärjänneet varsin hyvin koulussa ja elämässä muutenkin. Minusta ois hyvä, että ensimmäisellä lukuvuonna peruskoulussa painotettaisi esikouluun ja opetettaisi niitä uskonnon kirjan tavaamisia vasta sitten kun lapsi osaa lukea tai ympäristöoppia.
Eikö sekin ole naurettavaa, että kun just on lapsi oppinut kunnolla lukemaan, niin aletaan kaivelemaan kolmannella luokalla esim. englannin kirjoja?
Olen ollut sitä mieltä että alakoulun tulisi olla 7-vuotinen (eka vuosi käytäisi esikoulua), jotta yläastetta ei tarvitsisi pidentää, joka myöskin olisi suotavaa, koska mielestäni 15-vuotias on monesti vielä liian nuori päättämään mitä alkaisi tekemään, eikä se lukio välttämättä kaikille ole se ok.
Kummastuttaa sekin huhu, että 16-vuotiaille annettaisi mahdollisuus äänestää vaaleissa.
ketsku kirjoitti:B) lapset eivät todellakaan halua kökkiä äitinsä kanssa enää tuosta 3 vuodesta ylöspäin vaan menevät aivan mielellään päivähoitoon. Viimeistään 4- vuotias kaipaa jo oikeasti muutakin kun jaloissa ehkä pyörivän pikkusisaruksen tai koulua ehkä käyvän isomman sisaruksen. Sisarukset eivät korvaa muita lapsikontakteja.
Olisikos edelleenkin niin, että äidit tai isät eivät tahdo kökkiä lapsiensa kanssa, vaikka sellainen on hankittu.
ketsku kirjoitti:C) Monet kotiäidit ovat väsyneitä ja kyllästyneitä jolloin lapsen hoitaminen kotona on lapselle itseasiassa karhunpalvelus ja paljon haitallisempaa kun se hoidossa oleminen!! Näitä väsyneitä ja lapsilleen karjuvia mammoja jotka jaloina ja hienoina äiteinä hoitavat lapsena kotona on paljon. Tosiasiassa jokaisella olis helpompaa jos lapset hoidettaisiin päivisin päivähoidossa! Tätä pitää oikeasti miettiä. Aikuinen ei voi koskaan tarjota samaa kun samanikäiset lapset ja varsinkin jos perheessä on pienempiä lapsia niin äidin aika ja voimat voivat mennä sen hoitamiseen. Läheskään aina se kotihoito ei ole paras ratkaisu lapselle!
Sepä se, miksi hankkii perheen jollei ole siihen edellytyksiä. Kasvatus vaan yhteiskunnan harteille. Sitäkö ajat takaa. Siksi juuri on ne isovanhemmat, jotka voivat olla avuksi yhtä hyvin lapsien hoidossa.
Entäpä kesäaika, kun päiväkodit tai koulut on kiinni? Laitatteko te lapsenne jonnekin pankolle siksi ajaksi kun lapsi on kesälomalla, kun olette niin väsyneitä ja joudutte kattelemaan kesälomienne ajan lapsianne. Ettekö te just ole sitä varten mennyt töihin, ettei teidän tarvis kattella lapsianne?
Jokaisella olisi varmasti paljon helpompaa, mikäli lapset otettaisi huostaan?
ketsku kirjoitti:D) Entäs ainoat lapset? Syrjäseudun lapset? Itse olin päättänyt olla kotona sen 3 vuotta minkä tukia maksetaan mutta lapsi alkoi siinä 2v iässä kaivata jo siihen malliin virikettä ja tekemistä, että katsoimme perhepäivähoidon paremmaksi kun kotona olemisen. Kyse ei ollut rahasta tai jaksamisesta vaan lapsen parhaasta!
Ei kun omasta mielihyvästänne. Miksette palkkaa isovanhempia, sukulaisia tai kaverien vanhempia tähän samaan perhepäivähommaan, jotka on työttöminä, eläkkeellä, osa-aikaeläkkeellä tai itsekin elää "kotirouvana"? Niitä "kotirouvia" mä todellakin arvostan saati rahan perässä juoksevaa uraäitiä. Pitääkö se olla joku tuntematon perhepäivähoitaja? Sen mitä mä tiedän perhepäivähoitjan työstä, niin he vaativat todellakin niitä vapaapäiviään, koska työ on rankkaa? Ei se voi olla niin että sillä hoitajalla ei ole omaa aikaa ollenkaan, jos kerran äiti ja isä tahtovat lähteä jonnekin hurvittelemaan. Tietkö mitä se perhepäivähoitaja saa palkkaa kuukaudessa? Surkeasti! Se perhepäivähoito on Suomessa rapistumassa juuri sen takia, koska eivät tahdo hoitaa vieraita mukuloita esimerkiksi viikonloppuisin ja heillä ei ole omaa aikaa ja palkka on äärittömän surkea.
Mä en vaan ymmärrä, minkä takia ennen oli sellaisia isovanhempia, jotka mielihyvin otti lasten lapsen hoitoonsa jo ihan rakkaudestakin. Nykyisin se olisi heille suunnaton järkytys jos lapsen lasta pitäisi lähteä hoitamaan. Ns. Kompromissi-kyvyttömyyttäkö?