Sivu 142/167
Re: KRP aloittaa Ulvilan murhan tutkinnan
Lähetetty: To Marras 27, 2025 7:33 am
Kirjoittaja Mikisu
psavo kirjoitti: To Marras 27, 2025 7:12 am
Detsi kirjoitti: Ke Marras 26, 2025 8:58 pm
↑Mitä ihmettä sä oikein horiset? On aika iso väite heittää ilmoille, että Annelin ja vanhimman tyttären ”kimpussa” olisi ollut joku rinki vuosia. Keitä siihen sun mielestä kuuluu poliisit, syyttäjät, toimittajat, oikeuslaitos, keskustelupalstat, joku muu? Ja ennen kaikkea: mihin konkreettiseen näyttöön tuo perustuu, muuhun kuin omaan tulkintaan siitä. Se, että ihmiset ovat eri mieltä Auerin syyllisyydestä, kirjoittavat kirjoja, uutisia tai foorumiviestejä, ei vielä muodosta mitään ”vainoajaringiksi” kutsuttavaa salaseuraa. Jos sanaa ”vaino” aletaan käyttää noin löyhästi, kaikki, jotka eivät niele yhtä tulkintaa Ulvilasta, on kätevä leimata samaan pakettiin.
Niin ja onhan hän saanut kaksi kertaa 2010 ja 2013 tuomion käräjäoikeudessa miehensä surmasta, molemmilla kerroilla tuomariäänin 2-1, jotka kuitenkin sitten hovioikeudessa molemmilla kerroilla myöhemmin kumottu. Joten kyllä siellä jotain syyllisyyttä tukevaa näyttöä on oltava muutakin, kuin pelkät pahat puheet ja vainoajarinki.
Nuo tuomiot eivät ole lainvoimaisia. Turun hovin seri-tuomion jälkeen on myös monelle ollut selvää, että Suomessa voidaan tuomita ihminen ankariinkin rangaistuksiin ilman selvää näyttöä.
Vainoamisesta minustakin on kysymys, kun henkilö on kahdesti vapautettu murhasta hovissa ja silti jatketaan olettamuksella, että henkilö on syyllinen. Spekulointi ei ole vielä olettamista, mutta täällä on esitetty aivan suoria väitteitä syyllisyydestä ja vieläpä hyvin hatarin tai virheellisin perustein. Provokaatiomielessä ilmeisesti.
Re: KRP aloittaa Ulvilan murhan tutkinnan
Lähetetty: To Marras 27, 2025 8:17 am
Kirjoittaja psavo
Mikisu kirjoitti: To Marras 27, 2025 7:33 am

Niin, hovioikeus on lopulta molemmat tuomiot vuorollaan kumonnut, mutta kyllä siellä jotakin konkreettista syyllisyyttä puoltavaa näyttöäkin on myös oltava, koska on saanut kaksi kolmesta käräjäoikeuden tuomarista pitämään syyllisenä kyseiseen tekoon, jopa kahdella eri käsittelykerralla.
Re: KRP aloittaa Ulvilan murhan tutkinnan
Lähetetty: To Marras 27, 2025 8:56 am
Kirjoittaja Kyo_Saki2
On hyvä, että Krp on ilmoittanut nyt tutkivansa häkenauhan uusinta tekoälyä ja tekniikkaa käyttäen. Jospa se sieltä vihdoin se totuus alkaisi aueta...
Re: KRP aloittaa Ulvilan murhan tutkinnan
Lähetetty: To Marras 27, 2025 10:14 am
Kirjoittaja TutkivaEiTieltäEksy
psavo kirjoitti: To Marras 27, 2025 8:17 am

Ei mitään konkreettista näyttöä, joka varmasti osottaisi sormella Aueriin. Hovi on tämän todennut kahdesti. Ulkopuolista tekijää ei saada varmuudella suljettua pois.
Mun luotto käräjäoikeuteen on miinuksella, sen verran omituisia tuomioita tuossa oikeusasteessa tulee, eikä pelkästään Ulvilaan liittyen vaan yleisesti. Hovissa aina silloin tällöin tuntuu työskentelevän ihan ammattitaitoisia ihmisiä, jotka jaksavat perehtyä asioihin ja näyttöihin, todisteisiin ym.
Re: KRP aloittaa Ulvilan murhan tutkinnan
Lähetetty: To Marras 27, 2025 10:16 am
Kirjoittaja TutkivaEiTieltäEksy
Kyo_Saki2 kirjoitti: To Marras 27, 2025 8:56 am
On hyvä, että Krp on ilmoittanut nyt tutkivansa häkenauhan uusinta tekoälyä ja tekniikkaa käyttäen. Jospa se sieltä vihdoin se totuus alkaisi aueta...
Kyllä. Tekoälyn luulisi erottavan uhrin, ulkopuolisen miehen ja huonekalujen siirtymisen äänet toisistaan

Re: KRP aloittaa Ulvilan murhan tutkinnan
Lähetetty: To Marras 27, 2025 10:34 am
Kirjoittaja psavo
TutkivaEiTieltäEksy kirjoitti: To Marras 27, 2025 10:14 am
psavo kirjoitti: To Marras 27, 2025 8:17 am
Niin, hovioikeus on lopulta molemmat tuomiot vuorollaan kumonnut, mutta kyllä siellä jotakin konkreettista syyllisyyttä puoltavaa näyttöäkin on myös oltava, koska on saanut kaksi kolmesta käräjäoikeuden tuomarista pitämään syyllisenä kyseiseen tekoon, jopa kahdella eri käsittelykerralla.
Ei mitään konkreettista näyttöä, joka varmasti osottaisi sormella Aueriin. Hovi on tämän todennut kahdesti. Ulkopuolista tekijää ei saada varmuudella suljettua pois.
Mun luotto käräjäoikeuteen on miinuksella, sen verran omituisia tuomioita tuossa oikeusasteessa tulee, eikä pelkästään Ulvilaan liittyen vaan yleisesti. Hovissa aina silloin tällöin tuntuu työskentelevän ihan ammattitaitoisia ihmisiä, jotka jaksavat perehtyä asioihin ja näyttöihin, todisteisiin ym.
Mutta ei myöskään Aueria pystytä varmuudella sulkemaan pois ja käräjäoikeudessa tämä on todettu kahdesti, jolloin on saanut tuomion miehensä murhasta.
Kaikki vaihtoehdot ovat siis edelleen mahdollisia ja mielenkiinnolla odotetaan, mihin tulokseen nyt tällä kertaa asiassa tulevat. Onko jotakin uutta todistusainestoa saatuu kehittyneemmän tekniikan ansiosta??
Re: KRP aloittaa Ulvilan murhan tutkinnan
Lähetetty: To Marras 27, 2025 10:41 am
Kirjoittaja TutkivaEiTieltäEksy
psavo kirjoitti: To Marras 27, 2025 10:34 am

Tässäpä se käräjäoikeuden virhe tuleekin. Kumpaakaan ei voida sulkea pois, mutta silti on tuomittu ilman mitään faktanäyttöä tekijästä. Näinhän Suomessa ei saisi tapahtua.
Re: KRP aloittaa Ulvilan murhan tutkinnan
Lähetetty: To Marras 27, 2025 11:14 am
Kirjoittaja psavo
TutkivaEiTieltäEksy kirjoitti: To Marras 27, 2025 10:41 am

En pysty osoittamaan kenenkään tekemää virhettä suuntaan tai toiseen, tuskin kukaan meistä siihen pystyy.
Asiat käsitellään tiettyjen protokollien mukaan ja näyttöä syyllisyydestä rikokseen on pitänyt riittävänä kaksi kolmesta päätöstä tehneestä ja vieläpä kahdella eri käsittelykerralla. Anneli on kuitenkin ainoa aikuinen henkilö Jukan lisäksi, joka varmuudella on ollut siellä paikalla tapahtuman aikana.
Toivotaan, että jollakin uudella tekniikalla oltaisiin nyt saatu lisää tietoa, jotta asia tulisi vihdoinkin lopulliseen päätökseen tämän käsittelykerran jälkeen.
Re: KRP aloittaa Ulvilan murhan tutkinnan
Lähetetty: To Marras 27, 2025 11:20 am
Kirjoittaja Kyo_Saki2
Nyt kyllä todella toivotaan, että uusin tekoälyteknologia siivittää tämän murhakeissin läpimurtoa! Ennen muutahan uhrille eli Jukalle on saatava näissä prosesseissa oikeutta.
Re: KRP aloittaa Ulvilan murhan tutkinnan
Lähetetty: To Marras 27, 2025 11:22 am
Kirjoittaja TutkivaEiTieltäEksy
psavo kirjoitti: To Marras 27, 2025 11:14 am

Minä kehtaan sanoa, että käräjäoikeus teki virheen jonka hovi sitten korjasi.
Re: KRP aloittaa Ulvilan murhan tutkinnan
Lähetetty: To Marras 27, 2025 12:05 pm
Kirjoittaja psavo
TutkivaEiTieltäEksy kirjoitti: To Marras 27, 2025 11:22 am

Ei siinä kehtaamisesta olekaan kysymys, vaan siitä, että kenellä meistä oikeasti on kompetenssia päätellä jonkin oikeusasteen päätöksen olleen virhe.
Re: KRP aloittaa Ulvilan murhan tutkinnan
Lähetetty: To Marras 27, 2025 12:09 pm
Kirjoittaja TutkivaEiTieltäEksy
psavo kirjoitti: To Marras 27, 2025 12:05 pm

Mitenkä se hovi asian ilmaisi...jää varteenotettava epäilys, jolloin ei voida tuomita. Jos käräjäoikeus ei ole tätä noudattanut, on tapahtunut virhe.
Re: KRP aloittaa Ulvilan murhan tutkinnan
Lähetetty: To Marras 27, 2025 12:19 pm
Kirjoittaja psavo
TutkivaEiTieltäEksy kirjoitti: To Marras 27, 2025 12:09 pm
psavo kirjoitti: To Marras 27, 2025 12:05 pm
TutkivaEiTieltäEksy kirjoitti: To Marras 27, 2025 11:22 am
Minä kehtaan sanoa, että käräjäoikeus teki virheen jonka hovi sitten korjasi.
Ei siinä kehtaamisesta olekaan kysymys, vaan siitä, että kenellä meistä oikeasti on kompetenssia päätellä jonkin oikeusasteen päätöksen olleen virhe.
Mitenkä se hovi asian ilmaisi...jää varteenotettava epäilys, jolloin ei voida tuomita. Jos käräjäoikeus ei ole tätä noudattanut, on tapahtunut virhe.
Toisaalta olemassa olleiden näyttöjen pohjalta kaksi kolmesta tuomarista piti niitä tarpeeksi vahvoina todistamaan syyllisyyden, kahdella eri käsittelykerralla. Joten kuka sitten olikaan oikeassa, sitä me ei voida tietää ja siksi minä en ainakaan pysty sanomaan, kuka teki virheen ja missä oikeusasteessa se virhe tehtiin. Toivotaan siis, että tällä kertaa saisivat uudemman tekniikan avulla lopullisen totuuden selvitetyksi.
Re: KRP aloittaa Ulvilan murhan tutkinnan
Lähetetty: To Marras 27, 2025 12:32 pm
Kirjoittaja TutkivaEiTieltäEksy
psavo kirjoitti: To Marras 27, 2025 12:19 pm
TutkivaEiTieltäEksy kirjoitti: To Marras 27, 2025 12:09 pm
psavo kirjoitti: To Marras 27, 2025 12:05 pm
Ei siinä kehtaamisesta olekaan kysymys, vaan siitä, että kenellä meistä oikeasti on kompetenssia päätellä jonkin oikeusasteen päätöksen olleen virhe.
Mitenkä se hovi asian ilmaisi...jää varteenotettava epäilys, jolloin ei voida tuomita. Jos käräjäoikeus ei ole tätä noudattanut, on tapahtunut virhe.
Toisaalta olemassa olleiden näyttöjen pohjalta kaksi kolmesta tuomarista piti niitä tarpeeksi vahvoina todistamaan syyllisyyden, kahdella eri käsittelykerralla. Joten kuka sitten olikaan oikeassa, sitä me ei voida tietää ja siksi minä en ainakaan pysty sanomaan, kuka teki virheen ja missä oikeusasteessa se virhe tehtiin. Toivotaan siis, että tällä kertaa saisivat uudemman tekniikan avulla lopullisen totuuden selvitetyksi.
Taisi kahden tuomarin päätös perustua mutuiluun kun nauhalta ei kuulu (muka) ulkopuolisen ääntä, ei häntä ole voinut ollakaan. Tähän tyyliin, aika pitkälti syyttäjän sanomien mukaan tuli tuomio joka ei perustu mihinkään faktaan.
Re: KRP aloittaa Ulvilan murhan tutkinnan
Lähetetty: To Marras 27, 2025 12:33 pm
Kirjoittaja Mikisu
Kyo_Saki2 kirjoitti: To Marras 27, 2025 11:20 am
Nyt kyllä todella toivotaan, että uusin tekoälyteknologia siivittää tämän murhakeissin läpimurtoa! Ennen muutahan uhrille eli Jukalle on saatava näissä prosesseissa oikeutta.
Miten on oikeuden saaminen Jukka Lahdelle mielestäsi "näissä prosesseissa" tähän saakka onnistunut?
Itse en osaa uskoa siihen, että tekoäly (ja tarkalleen mikä/mitkä sen sovelluksista?) kykenisi mihinkään mullistavaan asiassa. Tallenteen laatu on mikä on, sikäli kuin alkuperäistä on enää olemassa. Voihan eri ääniä pyrkiä erottelemaan toisistaan ja vahvistamaan, mutta jo sellainen tekninen muokkaaminen itsessään on kyseenalaista. Oikeastaan mistään materiaalisista havainnoista rikospaikalle ei oikein enää saa mitään enempää irti. Jos saa, niin herää kysymys, miten tulos on saatu aikaiseksi.
Syyllinen löydetään muuta reittiä jos löydetään. Olkoon hänen rangaistuksensa joka tapauksessa se, että ihmishengen riistäessään hän on joutunut loppuelämäkseen oman päänsä sisälle satimeen eikä saa rauhaa.