Inhoan kitinää, rutinaa ja valittamista.
Siksi toiseksi se sopii erittäin huonosti diktatuuriin. Olihan se selvä, että se alkaa heti kun tuo edellä oleva info annettiin. Ei se yllätyksenä tullut. Mutta voi, voi - sitä saa mitä tilaa. Saatte alkaa elämään bonuksillanne ja säästötileillänne tai myykää se uusi mersunne, perheen kakkosauto. Se todellinen kärsijä ei saa ääntänsä edes lehtien palstoille rutistakseen, se vain kuolee, eikä kukaan välitä.
Minusta tuleva hallitus voisi ensimmäisenä näyttää valtansa ja heittää joka ainoan poltiikkakitisijän sieltä pihalle, kaikki ovat jo kyllästyneet niihin. Ja aina ne kitisijät on oppositiosta, mutta anna olla, kun niillä itsellä on ministeripesti alla.
Ai mitä? Ihan totta vai? Vai vaalipuheissa sanottiin, ettei leikata koulutuksesta eikä opiskelijoita enää kuriteta? Se on kuulkaa voi, voi - ne tekee mitä ne haluaa.
Koulutuksesta ei enää leikata. Niin lupasivat kaikki puolueet vaalipaneelissa tammikuun loppupuolella Helsingin Educa-messuilla.
Tähän lupaukseen yhtyi myös muun muassa keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä.
Hallitus leikkasi koulutuksesta viime vaalikaudella lähes kaksi miljardia euroa.
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/hu ... sa/698293/
PERUSPORVARIHALLITUS leikkaa koulutuksesta ja opintotuista 611 miljoonaa euroa neljän vuoden aikana. Leikkaus sisältyy Juha Sipilän (kesk) hallituksen tänään esittelemään reilun neljän miljardin euron säästöpakettiin.
Säästöjä tulee myös muun muassa jäädyttämällä indeksikorotuksia (1,1 miljardia euroa), karsimalla sosiaalietuuksia (800 miljoonaa euroa) sekä leikkaamalla ja keskittämällä erikoissairaanhoitoa (350 miljoonaa euroa).
"Suomalaiset eivät ole sellaista matokuuria nähneet sitten 1990-luvun, jos silloinkaan", sanoo vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö hallituksen leikkauslistasta.
Hänen mukaansa yli kuudensadan miljoonan koulutusleikkaukset ovat "kaikkein julmin asia" Sipilän ohjelmassa.
"Tasa-arvoinen lupaus hyvästä koulutuksesta on vaarassa. Ihmiset jäävät vaille kunnon koulutusta, millä pääsee työelämään. Tämä lisää syrjäytymisen kustannuksia ja eriarvoisuutta yhteiskunnassa", Niinistö sanoo Vihreälle Langalle.
http://www.vihrealanka.fi/uutiset-kotim ... ohjelmassa
Omituista narinaa! Asian voisi testata ja tarkistaa esikoulusta aina ala- ja yläasteelle, ja antaa lasten ja nuorten äänestää , että haluavatko he ylipätään edes käydä koulua. Kyselyn voisi tehdä niin, että saa laittaa ruksin kohtaan, että kannattaako vai eikö kannata Suomessa yleistä oppivelvollisuutta.
Minustakin sen voisi täysin turhana jo poistaa. Ajatelkaa, että millaiset miljardien säästöt siitä saataisiin, vain isot rikkaat voisivat sitten hankkia yksityiskoulut tenavilleen, jos haluaisivat snobbailla luku- ja kirjoitustaidoilla. Mitä niillä tavallinen duunari edes tekee - roikkuu vain työaikanakin netissä.
Eikä se muutenkaan mitään tiedä, vaikka nimi onkin Niinistö, eihän tulevaisuudessa ole enää ns. työpaikkoja - löytyy Kataisen puheesta, vai oliko se hänen setänsä puhe - että koko työnkuva tulee tulevaisuudessa muuttumaan. Sitä mennään vaan aamu kuudelta jonottamaan työpaikkaa kaupungintalon ovelle, saadaan sitten lappu käteen, mennään mihin on käsketty, tehdään mitä käsketään ja palautetaan sitten 12 tuntisen työpäivän jälkeen lappu, saadaan ruokakuponki, asuntoetu ja vähän taskurahaa. Mihin tässä mitään koulutusta tarvitaan. Ne on ne isot rikkaat, joilla on ne yksityiskoulut ja luku- ja kirjoitustaitoset kersat, jotka sitten johtaa tätä työläisarmeijaa. Voi olla, että saavat jopa tilata lemmikkiorjansakin siitä jonosta.
Ja mitäh! Leikataanko sosiaalietuuksia? Mihin niitä tarvitaan - sinne vaan jonottamaan työtä kaupungintalon ovelle, voi, voi jos ei ehtinyt jonon kärkeen, kannattaa seuraavana päivänä mennä aikaisemmin, ehkä jo neljältä aamulla.
Vai sairaanhoidostakin leikattiin, vanhuksilta ja vammasilta, pah ja pah - meillä on hienot, uudet uunit, ja maailman parhaat lämmön talteenottojärjestelmät, ei kai niitä nyt haluta tyhjinä seisottaa, hienoa, uutta polttokapasiteettia, joiden tehokuus on tarkkaan laskettu suhteessa tulevaan käyttöainekseen?!
Eikö Niinistö ole koskaan kuullut, että miten tärkeä on uusiutuva luonnonvara?! Ja miten se on tässä Varsovan manifestissa oikein avainsanana.
Kun ne nyt saavat nuo työjononsa kuntoon, niin tekevät sitten toisen jonon, johon voi mennä vapaaehtoisesti lopetuttamaan itsensä, jos koskaan ei ehdi tai kykene muuten tuon työjonon kärjille saadakseen edes sitä ruokakuponkia.
No, tämä on vasta alkua, tämän jälkeen ei enää auta jonottaminenkaan. Oletteko nähneet sitä elokuvaa, miten ranteessa on kello, johon on säädetty määrätty elinaika, ja joka koko ajan tikittää. Tuota aikaa pystyy kelloonsa ostamaan ja sitä pystyy myymään - näin säädellään vain määrätylle ihmismäärälle oikeus elää maapallolla.
Olen nyt törmännyt muutamaankin harjoittelijaan, kun he opettelevat tällaisen rannekellon käyttöä, he juoksevat, hölkkäävät ja mittaavat askeliaan. Ovat tällaisia tuon tulevan elinaikakellon testipioneereja nyt.
http://fi.wikipedia.org/wiki/In_Time
In Timen maailmassa aika on rahaa. Vanheneminen lakkaa 25-vuotissyntymäpäivänä, mutta samalla käynnistyy kello, jossa on vuosi elinaikaa. Lisää sitä saa työllä tai suhteilla. Työtätekevän köyhälistön slummissa (“aikavyöhykkeellä”) kuolleita lojuu kaduilla, eliitti taas tuhlaa tuhansia luksukseen, eläen ikuisesta elämää aidatuissa yhteisöissään.
Premissi on Hollywood-tuotannolle poikkeuksellisen marxilainen. Allegoria neoliberaalista yhden prosentin yhteiskunnasta onkin väkevä, eikä kansainväliselle tasolle vietynä erityisen kärjistetty. Rahatalouden itsestäänselvyytenä pidetty epäoikeudenmukainen resurssijakauma on elinajaksi muutettuna niin irvokas, että järjestelmää on vaikea uskoa todeksi. Se on tietysti elokuvantekijöiden tarkoitus.
http://www.filmgoer.fi/new/elokuva/in-time