Re: Surmattu nainen löytyi laukusta Jyväskylässä
Lähetetty: La Kesä 18, 2011 8:30 pm
Pahoittelen toistoa, mutta kopsaan oletetun I.E n tekstin ( Suomi24 ) ketjun alkupäästä:
Ensin vanhemmilla ei ollut osaa eikä arpaa, ekana kuitenkin vangittiin isä, ja sitten äiti ja sitten alkoi muitakin tippua kuulusteluihin, joten kuka kertoi ja mitä. Ja nythän isäE ottaakin vastoin alkuperäistä tyttärensä kertomusta syyn niskoilleen kaikesta. Ja muut olivat vaan muuten kamoissa, "jäsen joulukuu" ja Kuopion veli kovasti todistelevat molemmat eronneensa mopokerhosta, tosin eipä kai sillä nyt niin väliä enää......ja ihmeellisesti tuo Kuopio pompahtaa aina vaan, mitäköhän siellä on puuhasteltu.Epäiltyjen tytär17.1.2011 23:50
No jos tässä epäiltyjen lapsista ja perheestä halutaan kuulla, niin mikä jottei, jos ihmisillä ei ole muutakaan tekemistä kuin keksiä omia johtopäätöksiä ja spekuloida henkirikoksesta uhrin, että epäiltyjen ja heidän läheistensä kustannuksella.
Minä olen tämän epäillyn avioparin tytär, 19-vuotias kihloissa, meillä on kuukauden ikäinen tytär ja muutimme huhtikuussa Jyväskylään.
Isoveljeni on 20-vuotias, kihloissa ja asuu Lappeenrannassa.
Nuoremmat sisarukseni asuvat Lappeenrannassa ja heillä on eri isä kuin minulla ja isoveljellämme. Äitini ja isäni erosivat ollessamme pieniä. Muutaman vuoden päästä siitä äiti tapasi toisen miehen ja sai hänen kanssaan kolme lasta. He erosivat (ja jos syykin kiinnostaa, niin mies hakkasi meitä lapsia, paiskoi seinille etc. ja loppujen lopuksi yritti kuristaa äitini). Toissa vuonna äitini ja isäni alkoivat pitää yhteyttä ja palasivat viime vuoden alussa yhteen, äitini muutti Jyväskylään, nuoremmat sisarukseni halusivat jäädä Lappeenrantaan kavereiden takia ja ainakin kaksi heistä haluaa muuttaa äidin luo ja toisella olisi tarkoitus muuttaa keväällä koulun loputtua. Isäni aikaisemmasta tuomiosta; Otti syyt niskoilleen, ei pahemmin edes koskenut uhriin ja kuitenkin sai taosta tuomion, sillä puolusti äitiään! Uhri yritti raiskata ja pahoinpidellä mummini, jolla oli jalkaproteesi ja tästä syystä ei myöskään pakoon kunnolla päässyt - ja kaikki tämä lukee oikeudenkäynnin pöytäkirjoissa. Entäs tämä 'laukkusurma'? Veimme mieheni ja lapseni kanssa vanhempani kotiinsa, uhrin miehen veli ja uhri tuli asunnolle, vanhempani poistuivat Uuraisille ja myöhemmin isäni palasi kotiin, sillä todennäköisesti tämä 19-vuotias oli paniikissa soittanut tehneensä jotain tyhmää (lue: tappanut uhrin). Isälläni sattuu olemaan kova suojeluvaisto lapsia ja nuoria, sekä ystäviään kohtaan, joten luulen että on mennyt auttamaan siivoamisessa, uhrin on tämä tekijä varmasti hävittänyt itse, sillä isäni ei olisi niin tyhmä, että tienlaitaan olisi jättänyt. Äitini tullessa kotiin oli siellä outoja puhdistusaineita etc.
Ja miksi äitini olisi mennyt paniikkiin kuullessaan mitä asunnossa on tapahtunut kun poliisit tulivat rynnäkkövarusteilla sisään lauantaina? Ja miksi äitini olisi edes saanut soittaa meille, että hakisimme hänet, heidän hoitokoiransa ja tyttäremme, joka oli äidillä hoidossa meille? Lööpeissä sanotaan, äitini olevan vangittu, korjaan - tutkintavankeudessa ja pääsee perjantaina pois, sillä ei ole tiennyt tapahtuneesta mitään, eikä ollut asunnolla kuin hetken illasta ja lähti Uuraisiin isäni kanssa ystävilleen. Mistä tiedän? Satun olemaan erittäin läheinen perheeni kanssa ja olemme äitini kanssa yhteyksissä joka päivä.Uhrin tytär oli huostaanotettu puolivuotiaana, uhrin äiti oli huoltaja uhrin narkkaamisen ja muun hölmöilyn takia. Ennen huostaanottoa tyttö oli vastaanottokodissa (tarulantupa).
Uhri asui Lappeenrannassa ennen Lahtea, mutta alkoi maa kuumottaa jalkojen alla (itse kusetti ihmisiä, jätti velat maksamatta, puhui paskaa toisista ym.), joten muutti Lahteen. Syksyllä olleet käräjät koskivat ihan kyllä uhrin mukana olemisesta vapaudenriistossa ja pahoinpitelyssä (itse kertoi), puukotus, joka vast ikään oli, oli romanien toteuttama ja Aijaa oltiin varoitettu näyttämästä naamaansa Jyväskylässä enää. Uhrille huumeet näytti olevan lastaansakin tärkeämpiä, sillä joka kerta kun olisi ollut mahdollisuus yrittää saada lapsi itselleen - huumeet vei voiton.
Mitä iloa ihmiset saa asioiden spekuloimisesta, joista eivät tiedä, tai tunne asianomaisiakaan?