sikakoira kirjoitti: Pe Syys 30, 2022 10:10 pm
Lukiko siellä että sävel ei ollut luftwaffen epävirallinen kansallislaulu vai mitä tarkoitat.
Toki luki. Et kai oikeasti edes kuvitellut, että maaliskuussa tänä vuonna lisätty tubevideo totuuden kertoisi. Ethän? Ettet kuitenkin vähän?
"It's a French (Breton) song/melody of which the origins date back to 1928."
Niin, mitä sitten ja kuinka tuo liittyy siihen mitä kirjoitin eli kyseinen sävel on luftwaffen epävirallinen kansallislaulu
Siten että se ei ole. Eikä tänä vuonna tekaistu trollivideo kelpaa lähteeksi että olisi.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Carelin kirjoitti: Pe Syys 30, 2022 10:50 pm
Fakta on nyt se, että Venäjä pakittaa pois Ukrainasta ja joutuu koko ajan ahtaammalle. Parhaat miehet ja nykyaikaisemmat aseet ovat tuhottu. Sitä kompensoidaan nyt sillä, että sinne tungetaan ties ketä tykinruoaksi. Jenkit ja muut natomaat senkun lisäävät aseita rintamalle ja tuhovoima senkun kasvaa.
Jos Putin tarttuu ydinaseisiin niin sitten kääntää koko maailma selkänsä. Joka tapauksessa muuta ulospääsyä ei ole kuin Putinin lähtö. Alkaa olemaan maailman vihatuin ihminen.
Eipä taida poistua ja alkaa ne aseet ja halu aseistaa olla jo aikalailla loppusuoralla. Tankkeja ei ole tulossa ja USA:n lupaamat avustukset saapuvat kahden vuoden sisään mikäli Ukraina siis vielä on tuolloin olemassa mikä näyttää hyvin epätodennäköiseltä.
Taas kaikki päinvastoin mitä väität. Yhdysvallat hetkin sitten lupasi toimittaa lisää avustusta Ukrainaan. Tänään oli jo nähtävillä että lisää Himarsjea on Puolassa matkalla tositoimiin. Jos Yhdysyvallat jotain lupaa niin se myös pitää. Saksalla tässä olis vähän toivomisen varaa vaikka onkin nazzeja niinku koko hiton Ukraina.
Lupasi lupasi ja ne saapuvat kahden vuoden sisällä kuten tuossa juuri kirjoitin.
The bulk of the aid will be delivered in six months to two years because it must first be procured, according to a senior defense official.
Sota katsos on bisnestä ja USA tekee rahaa työllistämällä sotateollisuutensa. Varastot on jo itseltä lahjoiteltu.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Pe Syys 30, 2022 11:35 pm
Kirjoittaja bumi
sikakoira kirjoitti: Pe Syys 30, 2022 11:27 pm
Eipä taida poistua ja alkaa ne aseet ja halu aseistaa olla jo aikalailla loppusuoralla. Tankkeja ei ole tulossa ja USA:n lupaamat avustukset saapuvat kahden vuoden sisään mikäli Ukraina siis vielä on tuolloin olemassa mikä näyttää hyvin epätodennäköiseltä.
Suosittelen lukemaan uutisia ja seuraamaan luotettavia virallisia lähteitä. Uutta tavaraa on jo menossa ja lisää tämän päivän teatterin jälkeen lähtee kiihtyvällä tahdilla. HIMARSIEN valmistus kestää 6kk mutta jenkeillä on niitä 400 varastossa, joista nyt on sopiva hetki tilanteen vaatiessa vähän liisata. Ryssänatzien solmu kaulan ympärillä kiristyy. Tiktaktiktak...
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Pääkirjoitus: Putin saa maistaa omaa myrkkyään – demokratiat eivät antaudu fasismin edessä
Rossija-huudot kertoivat siitä, että diktaattorin lähipiiri seuraa harhaista johtajaansa kuin kansallissosialistit entistä korpraalia. Siksi demokratiat ovat aiempaakin päättäväisempiä, Iltalehden Lauri Nurmi kirjoittaa.
30.9.2022 20:47
Fasismin kaiku kuului ja näkyi Kremlin saleissa perjantaina. ”Rossija, Rossija”-huudot kertoivat siitä, että diktaattori Vladimir Putinin lähipiiri seuraa harhaista johtajaansa kuin kansallissosialistit entistä korpraalia 1930-luvun Saksassa.
Kumpainenkin on osoittautunut kelvottomaksi – toinen historiassa ja toinen nykyisyydessä – valtionjohtajaksi ja vielä huonommaksi sodan johtajaksi.
Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola kiteytti Iltalehdelle Putin valtarakennelman ytimen: ”Venäjä sanoo taistelevansa fasismia vastaan, mutta on itse se suurin fasisti.”
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Pe Syys 30, 2022 11:38 pm
Kirjoittaja Skloddi
Kun putin pieni haluaa niin kovasti lännen haastaa, niin kuuluihan Alaskakin aikanaan Venäjälle, silloin kun tsaareilla oli vielä edes jonkinlainen kunnia. Sitten joku viskaali sen myi tarinoiden mukaan 50 dollarilla, mikä toki kleptokratialle passaa. Mutta siis, jos Putlerilla on oikeasti yhtään sitä niin sanottua "munaa" leukojen louskuttamisen lisäksi, niin vaatisi Alaskaa ja lähettäisi miehiä rannikolle. Olis kiinnostava nähdä mitä sitten tapahtuu...
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
sikakoira kirjoitti: Pe Syys 30, 2022 11:27 pm
Eipä taida poistua ja alkaa ne aseet ja halu aseistaa olla jo aikalailla loppusuoralla. Tankkeja ei ole tulossa ja USA:n lupaamat avustukset saapuvat kahden vuoden sisään mikäli Ukraina siis vielä on tuolloin olemassa mikä näyttää hyvin epätodennäköiseltä.
Suosittelen lukemaan uutisia ja seuraamaan luotettavia virallisia lähteitä. Uutta tavaraa on jo menossa ja lisää tämän päivän teatterin jälkeen lähtee kiihtyvällä tahdilla. HIMARSIEN valmistus kestää 6kk mutta jenkeillä on niitä 400 varastossa, joista nyt on sopiva hetki tilanteen vaatiessa vähän liisata. Ryssänatzien solmu kaulan ympärillä kiristyy. Tiktaktiktak...
Mitkäs nyt ovat sitten niitä luotettavia virallisia tahoja niin katsellaan mitä ne kertovat
Valtaosa aseista siis on tulossa Ukrainaan kahden vuoden sisällä koska ne pitää ensin valmistaa.
Voitte olla varmoja että se USA:n apukin tulee loppumaan jossain vaiheessa koska Ukraina ei näitä ikinä kykene takaisin maksamaan ja USA:n kansalaiset eivät loputtomiin katsele verorahojensa syytämistä kankkulan kaivoon.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Pe Syys 30, 2022 11:53 pm
Kirjoittaja Salama
En ymmärrä miksi ruokitte selvää trollia, Blairi lienee vielä reilun viikon tauolla mutta sama jaskan pauhanta sieltä jatkuu.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
sikakoira kirjoitti: Pe Syys 30, 2022 11:27 pm
Eipä taida poistua ja alkaa ne aseet ja halu aseistaa olla jo aikalailla loppusuoralla. Tankkeja ei ole tulossa ja USA:n lupaamat avustukset saapuvat kahden vuoden sisään mikäli Ukraina siis vielä on tuolloin olemassa mikä näyttää hyvin epätodennäköiseltä.
Suosittelen lukemaan uutisia ja seuraamaan luotettavia virallisia lähteitä. Uutta tavaraa on jo menossa ja lisää tämän päivän teatterin jälkeen lähtee kiihtyvällä tahdilla. HIMARSIEN valmistus kestää 6kk mutta jenkeillä on niitä 400 varastossa, joista nyt on sopiva hetki tilanteen vaatiessa vähän liisata. Ryssänatzien solmu kaulan ympärillä kiristyy. Tiktaktiktak...
Mitkäs nyt ovat sitten niitä luotettavia virallisia tahoja niin katsellaan mitä ne kertovat
Valtaosa aseista siis on tulossa Ukrainaan kahden vuoden sisällä koska ne pitää ensin valmistaa.
Olisit lukenut sen jutun etkä vain linkannut. Siinä selvästi sanottiin että HIMARSIN valmistus on nopea ja loput rojut 2v sisällä. Ja selitin jo, miksi ne HIMARSIT nyt ovat jo liikkeellä. Usko sinä vain joulupukkeihin niillä foliohattu ja kaninkolo lähteilläsi.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Pe Syys 30, 2022 11:53 pm
Kirjoittaja sikakoira
Lontoon oraakkeli tiivistää päivän tärkeimmät tapahtumat kuten aina luotettavaan tyyliinsä.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Eipä taida poistua ja alkaa ne aseet ja halu aseistaa olla jo aikalailla loppusuoralla. Tankkeja ei ole tulossa ja USA:n lupaamat avustukset saapuvat kahden vuoden sisään mikäli Ukraina siis vielä on tuolloin olemassa mikä näyttää hyvin epätodennäköiseltä.
Taas kaikki päinvastoin mitä väität. Yhdysvallat hetkin sitten lupasi toimittaa lisää avustusta Ukrainaan. Tänään oli jo nähtävillä että lisää Himarsjea on Puolassa matkalla tositoimiin. Jos Yhdysyvallat jotain lupaa niin se myös pitää. Saksalla tässä olis vähän toivomisen varaa vaikka onkin nazzeja niinku koko hiton Ukraina.
Lupasi lupasi ja ne saapuvat kahden vuoden sisällä kuten tuossa juuri kirjoitin.
The bulk of the aid will be delivered in six months to two years because it must first be procured, according to a senior defense official.
Sota katsos on bisnestä ja USA tekee rahaa työllistämällä sotateollisuutensa. Varastot on jo itseltä lahjoiteltu.
Ja se sota on semmonen bisnes missä nämä kehitysmaat ei pärjää mukaan lukien ryssälä. Mut älä sie luovu toivorikkaudestas, kyl maailmassa kehitysmait piisaa ihan niin ku rätei ja lumpui
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Pe Syys 30, 2022 11:56 pm
Kirjoittaja Säde-Sisko
Tarkastaja Levisi kirjoitti: Pe Syys 30, 2022 11:36 pm Fasismin kaiku kuului ja näkyi Kremlin saleissa perjantaina. ”Rossija, Rossija”-huudot kertoivat siitä, että diktaattori Vladimir Putinin lähipiiri seuraa harhaista johtajaansa kuin kansallissosialistit entistä korpraalia 1930-luvun Saksassa.
Kumpainenkin on osoittautunut kelvottomaksi – toinen historiassa ja toinen nykyisyydessä – valtionjohtajaksi ja vielä huonommaksi sodan johtajaksi.
Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola kiteytti Iltalehdelle Putin valtarakennelman ytimen: ”Venäjä sanoo taistelevansa fasismia vastaan, mutta on itse se suurin fasisti.”
Tää on kyl niin läppä edelleenkin ison osan suomalaisten ajattelussa vaikka ryssä tapatti vähintään yhtä paljon porukkaa edellisen maailmansodan aikana. Kommunismin ihannointi tai sen byrokratian alle taipuminen kuuluu suomalaisuuteen.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Pe Syys 30, 2022 11:57 pm
Kirjoittaja leatherman73
sikakoira kirjoitti: Pe Syys 30, 2022 11:53 pm
Lontoon oraakkeli tiivistää päivän tärkeimmät tapahtumat kuten aina luotettavaan tyyliinsä.
En katso muta ekat sanat on arvatenkin ''God day''. Ja sekin oli kusetusta. nyt on yö.
ryssien osalta ollu ihan täysin shit week.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Suosittelen lukemaan uutisia ja seuraamaan luotettavia virallisia lähteitä. Uutta tavaraa on jo menossa ja lisää tämän päivän teatterin jälkeen lähtee kiihtyvällä tahdilla. HIMARSIEN valmistus kestää 6kk mutta jenkeillä on niitä 400 varastossa, joista nyt on sopiva hetki tilanteen vaatiessa vähän liisata. Ryssänatzien solmu kaulan ympärillä kiristyy. Tiktaktiktak...
Mitkäs nyt ovat sitten niitä luotettavia virallisia tahoja niin katsellaan mitä ne kertovat
Valtaosa aseista siis on tulossa Ukrainaan kahden vuoden sisällä koska ne pitää ensin valmistaa.
Olisit lukenut sen jutun etkä vain linkannut. Siinä selvästi sanottiin että HIMARSIN valmistus on nopea ja loput rojut 2v sisällä. Ja selitin jo, miksi ne HIMARSIT nyt ovat jo liikkeellä. Usko sinä vain joulupukkeihin niillä foliohattu ja kaninkolo lähteilläsi.
Ei tuossa kyllä mitään tuonkaltaista luvattu ja sanoisinkin että ne HIMARSIT ovat sieltä vaativammasta päästä rakentaa elikkä kahden vuoden kuluttua voidaan ehkä odotella
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: La Loka 01, 2022 12:01 am
Kirjoittaja Virdon
sikakoira kirjoitti: Pe Syys 30, 2022 11:45 pmVoitte olla varmoja että se USA:n apukin tulee loppumaan jossain vaiheessa koska Ukraina ei näitä ikinä kykene takaisin maksamaan ja USA:n kansalaiset eivät loputtomiin katsele verorahojensa syytämistä kankkulan kaivoon.
No olisit nyt edes lisäksi kehunut että Venäjällä sen sijaan sitä kaikkea materiaalia riittääkin ehtymättömästi.
Ei se apu mihinkään kankkulan kaivoon ole mennyt. Pensasneuvostoliittolaiset ovat olleet kohta 8 kuukautta Ukrainassa jumissa kaiken "sotilasmahtinsa" kanssa, ja jokainen kaatunut pensasneuvostoliittolainen ja tuhottu sotavehje on vain maailmalle hyväksi.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: La Loka 01, 2022 12:03 am
Kirjoittaja bumi
SILMUKKA KIRISTYY, SOLMU LUISTAA!
30.9.2022
Zarichnen kapeikon kautta on tänään mennyt Lymanista kolonia (-oita) itään Kreminnaan. Liikennettä on ollut myös toiseen suuntaan.
Zarichnen kapeikkoalue on ollut ukrainalaisten tulen alla, mutta joukoilla tietä ei ole katkaistu. Venäläiset ovat myös vaikuttaneet silmukan löystymiseen tekemällä tänään Etelärintamalta Melitopilista siirretyllä 503. Kaartin mekanisoidulla rykmentillä, jolla on 2 BTG:tä kaksi raivoisaa vastahyökkäystä kapeikkoon. Myös Lymanin joukkojen ulosmurtautumisesta kohistaan. Siitä ei toistaiseksi ole merkkejä.
Venäläiset joukot ovat lännestä Drobyshovista ja idästä Yampilista vetäytyneet kaupunkialueelle.
Lymanin kaupungissa arvellaan olevan:
– BARS-13 mekanisoidun pataljoona jäljelläolevat
– BARS-16 mekanisoitu pataljoonan jäljellolevat
– 208. ”Cossack” mekanisoidun rykmentin jäljellä olevat