Arlene kirjoitti: Ti Helmi 21, 2012 4:09 pm
Luin parturimestari Bror Bäckströmin muistelmateoksen ja sieltä löytyi myös Sannasta tarinaa;
"Elettiin 90-luvun loppua, kun joku nuori nainen soitti ja tilasi ajan. Kun hän sitten saapui, kävi ilmi, että todella nuoresta ihmisestä oli kysymys, tai siltä vaikutti.
Olin yksin liikkeessäni. Tein hyvin nopeasti ensimmäisen havaintoni: kaikki ei ollut aivan kohdallaan. Taitaa tytön päässä vähän fiirata, ajattelin. Osoitin hänelle kuitenkin istuimen, ja rupesimme siinä sitten hiljalleen juttelemaan.
Myös muita seikkoja panin merkille. Tyttö ei ollut ainoastaan erikoinen, hän oli myös jotenkin huolestuttava tapaus. Miten tuon nyt sanoisi, huokui kyräilyä. Pyrin ottamaan tilanteen rauhallisesti, ja siirsin joitakin työkaluja vähän loitommalle, pöydällähän oli saksia ja kaikenlaista muuta. Jatkoimme samalla keskusteluamme.
Totta kai, oli minulla kokemusta monenlaisista asiakkaista, kolmessakymmenessä vuodessa joutuu näkemään monenlaista. Eihän sitä koskaan tiedä, joku saattaa heittäytyä hankalaksi, paha päivä. Toinen on juonut, kolmas saattaa olla lääkkeiden vaikutuksen alaisena. Tätä tyttöä ahdisti.
Siinä sitten jatkoimme, ja pääsin vähän kurkistamaan tämän naisen sielunmaisemaan. Kävi ilmi, että hän oli työsuhteessa Nokiaan. Juuri nyt oli menossa sairausloma, joka oli päättymässä, koska esimiehet olivat suhtautuneet nihkeästi loman jatkoon. Siihen keskustelumme sitten jäi.
Kului pari viikkoa, mutta sitten tämä nainen tuli jälleen luokseni. Hän kysyi, voisinko viedä hänet psykiatrin vastaanotolle.
"Minua ahdistaa", hän sanoi. "Tarvitsisin apua."
Tuntui, että hän haki jollakin tavalla tukea minusta. Mitä tehdä? Jouduin vastaamaan, että en minä nyt voi täältä liikkeestä mihinkään lähteä.
"On muita asiakkaita tulossa."
Neuvoin häntä menemään yksityisen lääkäriaseman pakeille, sellainen oli siinä ihan vieressä.
"Siellä on asiantuntijoita. Aivan varmasti apua löytyy", sanoin. "He osaavat opastaa. Menkää ihmeessä."
Tuliko hän koskaan menneeksi, en tiedä. Tapaamisemme päättyivät tähän. Ehti taas kulua viikko tai pari, kunnes sitten eräänä iltana sain kuulla, että joku nainen oli ammuskellut silmittömästi läheisellä ampumaradalla. Se oli siinä nurkan takana, Albertinkadulla. Hän oli ampunut kolme miestä ja lisäksi haavoittanut yhtä vakavasti. Siitä tuli iso uutinen: nainen oli ehtinyt paeta lentoasemalle saakka, mutta sieltä hänet napattiin. Myös surmaajan kuva julkaistiin.
Kun näin sen, jäin sanattomaksi, hän oli tämä asiakkaani. Lähes kaikki yksityiskohdat saatettiin julkisuuteen: ammatiltaan atk-suunnittelija, ikä 30 vuotta. Oikeastaan vain tämä ikä sai minut hämmästymään, olin kuvitellut että hän olisi huomattavasti nuorempi.
Pyörittelin näitä kysymyksiä mielessäni. Olisiko tämä tragedia voitu estää, olisiko siitä ollut apua, jos olisin saattanut hänet psykiatrin vastaanotolle? Hän oli aivan selvästi pyytänyt minulta tukea ja apua.
Jäi vaikutelma, että hänen työtahtinsa oli ollut todella kova, näin hän minulle ainakin kertoi."
