Sivu 16/65
Lähetetty: Ke Elo 08, 2007 11:47 pm
Kirjoittaja Hessu52
Kyllä minä tajusin, mutta tuon sinun selostuksesi johdosta saan sen käsityksen, että Tenovuo puhui niitten lausuntojen pohjalta, joissa Gussella oli pää tohjona ja leukaluu kuudessa osassa ja puukko ohittanut silmämunan millin päästä ja mitä kaikkea kamalaa siinä vielä olikaan.
Nämähän kertomukset todettiin Gussen omiksi tarinoiksi ja aikalaisten lehtien vääriksi tiedonannoiksi.
Olkoonkin, että aikanaan lehdissä oli liioiteltu Gussen vammoja, niin miksi niitä oli pitänyt vielä enemmän liioitella, mm. Gussen äidin taholta, näinhän Gusse itsekin on myöntänyt.
Miksi Gusse ei kertonut totuutta vammoistaan, että niitä oli pahasti yliarvioitu ja liiallisiksi kehuttu.
Tämä on eräs niistä seikoista, joka minut on saanut epäluuloiseksi koko surmatapauksen kulkua kohtaan.
Lähetetty: To Elo 09, 2007 8:18 am
Kirjoittaja awa
Oliko niin - että Tenovuo ei ollut tavannut henkilökohtaisesti Gustafssonia koskaan - näki miehen ensimmäisen kerran oikeussalissa ??
Lähetetty: To Elo 09, 2007 8:57 am
Kirjoittaja Urho
Hessu52 kirjoitti:
Olkoonkin, että aikanaan lehdissä oli liioiteltu Gussen vammoja, niin miksi niitä oli pitänyt vielä enemmän liioitella, mm. Gussen äidin taholta, näinhän Gusse itsekin on myöntänyt.
Miksi Gusse ei kertonut totuutta vammoistaan, että niitä oli pahasti yliarvioitu ja liiallisiksi kehuttu.
Tämä on eräs niistä seikoista, joka minut on saanut epäluuloiseksi koko surmatapauksen kulkua kohtaan.
Hessu, Hessu, etkö pitkällä myyntimiehen urallasi ole kuullut tarpeeksi "juttuja" tietääksesi kuinka ne kehittyvät. Ja tuohon lihavoituun kysymykseen vastaisin yksinkertaisesti: Nisse ei tiennyt vammojaan tarkasti. Kiristävät leukaperät ja hoippuvat askeleet eivät antaneet pienintäkään vihjettä siitä, että asiat olisivat jotenkin hyvin.
Lähetetty: To Elo 09, 2007 8:58 am
Kirjoittaja Urho
awa kirjoitti:Oliko niin - että Tenovuo ei ollut tavannut henkilökohtaisesti Gustafssonia koskaan - näki miehen ensimmäisen kerran oikeussalissa ??
Joo, ei ollut tavannut tai tutkinut Nisseä. Teki arvionsa potilastietojen perusteella.
Lähetetty: To Elo 09, 2007 10:37 pm
Kirjoittaja Maza
Urho kirjoitti:awa kirjoitti:Oliko niin - että Tenovuo ei ollut tavannut henkilökohtaisesti Gustafssonia koskaan - näki miehen ensimmäisen kerran oikeussalissa ??
Joo, ei ollut tavannut tai tutkinut Nisseä. Teki arvionsa potilastietojen perusteella.
Sen takiahan niitä potilastietoja kirjoitetaan.
Lähetetty: Pe Elo 10, 2007 12:09 am
Kirjoittaja Hessu52
Kyllä minä Urho olen elämäni varrella kuullut jutun jos toisenkin ja nämä Gussen jutut ovat sen luokan höpöjä, joita Urho itsekin kirjoittelee.
Se fonttien paksunnos, jonka olet lainaamaasi tekstiini laittanut, on selvä kysymys, miksi Gusse ei kumonnut noita liioiteltuja kertomuksiaan.
Jos aikuinen mies ei osaa katsoa peilistä naamaansa tai koettaa kädellään päätään, missä tuntuu kipeältä, niin en yhtään ihmettele, että äiti pannaan antamaan lausuntoja.
Taatusti Gusse tiesi vammojensa laadun ja määrän, älä Urho ole noin naiivi.
Toisekseen, miten selität sen, että Gusse jossain haastattelussaan, olisko ollut Alibi -85, väitti ettei poliisi ollut kertonut hänen "tovereidensa kohtalosta kuin vasta neljän viikon päästä sairaalassa".
Voiko tuollaiseen lausumaan sitten uskoa?
Gussen mutsi ja faija olivat jo seuraavana tiistaina Gussen luona ja kertoivat tasan tarkkaan, mitä oli tapahtunut.
Samaten, kun hän pääsi käytävälle käryttämään sitä ikiaikaista sätkäänsä, niin tupakkihuoneessa oli sanomalehtiä luettavana, josta hän varmasti sai selville mistä oli kyse.
Sinä Urho uskot kaiken sen, mitä tämä idolisi on sanonut ja luritellut poliisille ja niin taisivat uskoa sen aikaiset poliisitkin.
Lähetetty: Pe Elo 10, 2007 12:24 am
Kirjoittaja awa
No joo - Hessu - noita kirjoittamiasi seikkoja kaikki täällä ihmettelee.
Lähetetty: Pe Elo 10, 2007 9:10 am
Kirjoittaja Urho
Jos aikuinen mies ei osaa katsoa peilistä naamaansa tai koettaa kädellään päätään, missä tuntuu kipeältä, niin en yhtään ihmettele, että äiti pannaan antamaan lausuntoja.
Taatusti Gusse tiesi vammojensa laadun ja määrän, älä Urho ole noin naiivi.
En todellakaan ole naivi, mutta tiedän tasan tarkkaan, ja tämän vahvistaa varmasti moni lääkäri, etteivät ihmiset ole mitään omien vammojensa asiantuntijoita. Ja miksi Nisse niitä vammojansa alibissa valehtelisi? Eihän häntä oltu epäilty mistään, ja hän luuli poliisilla olevan vammat kirjoissaan. "Tuolla ne on teillä".
Toisekseen, miten selität sen, että Gusse jossain haastattelussaan, olisko ollut Alibi -85, väitti ettei poliisi ollut kertonut hänen "tovereidensa kohtalosta kuin vasta neljän viikon päästä sairaalassa".
Voiko tuollaiseen lausumaan sitten uskoa?
Jo aikojen alusta on kerrottu, että tovereiden kohtalo salattiin Nisseltä ainakin hautajaisten yli. 4 viikkoa, on sitten sitä tyypiööistä epätarkkuutta.
Gussen mutsi ja faija olivat jo seuraavana tiistaina Gussen luona ja kertoivat tasan tarkkaan, mitä oli tapahtunut.
Älä viitsi ilmoitella käsityksiä totuutena.
Sinä Urho uskot kaiken sen, mitä tämä idolisi on sanonut ja luritellut poliisille ja niin taisivat uskoa sen aikaiset poliisitkin.

Lopeta jo tuo sonnan jauhaminen

Olen tuhat kertaa kirjoittanut, ettei Nisse ole mikään idolini. Tunne on sääli, eikä ihailu. Olen myös jo aikojen alusta kiinnittänyt huomiota hänen puheittensa joihinkin epätarkkuuksiin kuten tuo 4 viikkoa. Mikään hänen puheissaan ei ole kuiutenkaan koskaan viitannut syyllisyyteen.
Jatka sinä Hessu vaan "mitä mainioimpien teorioittesi" parissa.
Lähetetty: Pe Elo 10, 2007 9:40 am
Kirjoittaja awa
Urho kirjoitti:
En todellakaan ole naivi, mutta tiedän tasan tarkkaan, ja tämän vahvistaa varmasti moni lääkäri, etteivät ihmiset ole mitään omien vammojensa asiantuntijoita. Ja miksi Nisse niitä vammojansa alibissa valehtelisi? Eihän häntä oltu epäilty mistään, ja hän luuli poliisilla olevan vammat kirjoissaan. "Tuolla ne on teillä".
Aika rohkeata Urho, on käyttää tällaisia ilmauksia - "tiedän tasan tarkkaan, ja tämän vahvistaa varmasti moni lääkäri " .
Kyllä tuo vammojen liioitteleminen tai toisaalta se ettei tiennyt todellisia vammojaan on perin outoa.
Niin - tuohon että ihmiset eivät tunne sairauksiaan yhtä hyvin kuin heitä hoitava lääkäri on yleensä totta - mutta toisaallta ihmiset tietävät ja tuntevat omat sairautensa ja asiansa paremmin kuin hoitava lääkäri

Vammat ovat helpompia - ihmiset osaavat kertoa mihin koskee ja kun tiedetään mitä on tapahtunut - vammakohta löytyy ja se voidaan hoitaa kuntoon.
Kyllä ihminen tietää onko hänen päässään haavoja vai ei - sitä tietoa ei tarvitse edes lääkärin vahvistaa.
Lähetetty: Pe Elo 10, 2007 10:11 am
Kirjoittaja Ron_Burgundy
Jokatapauksessa Tenovuo teki arvion lääkäreiden tekemien potilastietojen perusteella. Ei sillä perusteella mitä NG oli kertonut.
Jokainen voi silti olla asiasta mitä mieltä tahtoo.
Lähetetty: Pe Elo 10, 2007 2:12 pm
Kirjoittaja konsta
Ron_Burgundy kirjoitti:Jokatapauksessa Tenovuo teki arvion lääkäreiden tekemien potilastietojen perusteella. Ei sillä perusteella mitä NG oli kertonut.
Jokainen voi silti olla asiasta mitä mieltä tahtoo.
Just. Juttu harhautuu aina NG:n omiin kertomuksiin(tietoista vyöryttämistä), vaikka niillä ei ole yhtikäs mitään tekemistä asian kanssa. Mutta saadaan sillä huomio pois itse asiasta, se tuntuu aika monelle riittävän.
Lähetetty: Pe Elo 10, 2007 3:20 pm
Kirjoittaja awa
konsta kirjoitti:Ron_Burgundy kirjoitti:Jokatapauksessa Tenovuo teki arvion lääkäreiden tekemien potilastietojen perusteella. Ei sillä perusteella mitä NG oli kertonut.
Jokainen voi silti olla asiasta mitä mieltä tahtoo.
Just. Juttu harhautuu aina NG:n omiin kertomuksiin(tietoista vyöryttämistä), vaikka niillä ei ole yhtikäs mitään tekemistä asian kanssa. Mutta saadaan sillä huomio pois itse asiasta, se tuntuu aika monelle riittävän.
Ei se kosta ihan noin ole - Tenovuo teki arvion ja toi toisen mahdollisen vaihtoehdon - ja on teoriassaan varmasti ihan oikeassa - mutta tämän teorian mahdollisuus on häviävän pieni.
Tenovuolla ei ollut Gustafssonista muuta lääketieteellistä näyttö kuin papereista löytyvä dignoosi aivovammasta - joka perustui ilmeisesti vain ja ainoastaan potilaan muistamattomuuteen ja uneliaisuuteen.
En ole potilaspapereita nähnyt - eli tämä on vain arvailua.
Lähetetty: Pe Elo 10, 2007 3:37 pm
Kirjoittaja konsta
awa kirjoitti:
Ei se kosta ihan noin ole - Tenovuo teki arvion ja toi toisen mahdollisen vaihtoehdon - ja on teoriassaan varmasti ihan oikeassa - mutta tämän teorian mahdollisuus on häviävän pieni.
Tenovuolla ei ollut Gustafssonista muuta lääketieteellistä näyttö kuin papereista löytyvä dignoosi aivovammasta - joka perustui ilmeisesti vain ja ainoastaan potilaan muistamattomuuteen ja uneliaisuuteen.
En ole potilaspapereita nähnyt - eli tämä on vain arvailua.
Kertoisitko ystävällisesti, että mikä ei ole ihan noin.
Mielenkiintoista muuten, että vähättelet Tenovuon kohdalla lääketieteellistä näyttöä, mutta et lainkaan ihmettele, että sama tosiasia oli myös syyttäjän lääkäreillä, jotka arvovaltaisesti, asiantuntijuttaan itsestään selvänä pitävinä, antoivat ihmeellisen varmoja lausuntoja.
Kaikkilla oli kuitenki sama materiaali, eri vivahteiset tulkinnat, riippuen siitä, kummassa leirissä olivat. Johan Tenovuokin vähän ihmetteli, että miten tästä voi ylippätänsä tulla läketieteellinen erimielisyys, kun kukaan ei pysty kitenkaan sanomaan mitään varmaa.
Todistustakka oli kuitenkin syyttäjällä ja syyttäjän lääkärillä, eikä sieltä lopulta tullut mitään todistusta. Objektiiviset tosiasiat olivat ainoa, joka oikeudessa painoi, useat murtumat ja syytetyn heikko kunto.
Eli tämän jauhaminen on turhaa, vaikka tuntuukin olevan lempiaiheesi. Et ole oikeastaan pystynyt muuhun, kuin asian värittämiseen, omien lasiesi läpinähtynä.
Lähetetty: Pe Elo 10, 2007 3:54 pm
Kirjoittaja awa
konsta kysyi - mikä ei ole ihan noin. ?
Vastaan, että juuri se mitä kirjoitit.
Pitääkö minun selittää sinulle myös sinun omat kirjoituksesi??
Oikeudessa kaikki asiantuntijalääkärit olivat todennäköisesti oikeassa -toisten lääkäreiden todennäköisyys oikeassaolemisesta oli kuitenkin toista suurempi - ihan käytännön lääketiteelliseen kokemukseen perustuen - ei laajaan keskieurooppalaiseen tutkimukseen nojautuen

Lähetetty: Pe Elo 10, 2007 4:43 pm
Kirjoittaja konsta
No, vastauksia vaan häviää. Pýysin kohteliaasti perusteluita - hyvän tavan mukaisesti niitä ainakin pyydettäessä annettaisiin.