Sivu 16/30

Re: Pelson vankilamurhaaja vapautui kesällä 20 vuoden vankeudesta – Epäillään nyt tapon yrityksestä

Lähetetty: La Helmi 04, 2023 1:05 am
Kirjoittaja Metsälän isäntä
Sikke77 kirjoitti: Pe Helmi 03, 2023 10:08 pm Millo logiikalla teette noin suuria ja järkyttäviä päätelmiä ihmisestä ketä ette tunne ?
Tässä on lehdistökin toiminut lain vastaisesti, koska julkaisevat tälläistä josta saa täysin väärän kuvan . Onneksi ajan kanssa asian totuus selviää ja oikea syyllinen joka ei ole Toni .

Hän on sovittanut tekonsa tuomiolla , se ei tarkoita että olisi paha ja haluaisi toistaa tekoja. Eikä ole toistanutkaan. Miksi Suomessa sit käytössä vankeusrangaistukset, jos ne eivät edes sovita sitä tekoa ? Joidenkin hullujen puolesta kuulutetaan että pitäisi antaa mahdollisuus , esim monen raiskarin yms. Te täällä tuomitsette jo valmiiksi syyttömän ihmisen yhden harhaanjohtavan uutisjutun takia. Päihteetki olette liittäneet asiaan , vaikka niitäkään elämään ei kuulunut . Kuvottavia nimimerkkien takaa huutelijoita.

2 §
Syyttömyysolettama

Rikoksesta epäiltyä on kohdeltava esitutkinnassa syyttömänä.


Kun totuus toisesta osapuolesta todisteiden kanssa tulee julkiseksi , niin huomaa kuka pitäisi olla eristetty yhteiskunnasta ja kuka todellisuudessa harrasti väkivaltaa sen jokaisessa muodossa
Epäilty pääsi viime vuonna elinkautisesta ehdonalaiseen, koeajalle. Ehdonalaisen jäännösrangaistus EK:n jälkeen on teoriassa 3 vuotta. Nyt jos syyllistyi koeajalla tapon yritykseen, josta voisi saada tyypillisesti 3-4 vuotta. Siihen kun yhdistetään jäännösrangaistus, voisi kuvitella, että saisi 6-7 vuotta. No eipä saa, kun tukkurialennus (ja myös juuri kärsitty 20 vuotta) otetaan huomioon. Ehkä 2-3 vuotta ehdotonta, jos hovi kokee tapon yrityksen oikeasti uskottavaksi.

Re: Pelson vankilamurhaaja vapautui kesällä 20 vuoden vankeudesta – Epäillään nyt tapon yrityksestä

Lähetetty: La Helmi 04, 2023 4:00 am
Kirjoittaja meitzi
Onneksi kuitenkaan sivullisia ei ollut missään kohtaan vaarassa, vaan väkivaltaa ja väkivallan uhkaa oli toimitettu vain ja ainoastaan sille altistumiseen halukkaille.

Re: Pelson vankilamurhaaja vapautui kesällä 20 vuoden vankeudesta – Epäillään nyt tapon yrityksestä

Lähetetty: La Helmi 04, 2023 8:45 am
Kirjoittaja Birmakissa
On kyllä melkoisen upeat konfliktin ratkaisutaidot tällä iskällä. Taivaanlahja. On siinä lapsilla sulattelemista, vanhinkin 14v. Turvallinen lähiaikuinen, äiti tappoyrityksen kohteena. Kukahan hälyytti apua?

Re: Pelson vankilamurhaaja vapautui kesällä 20 vuoden vankeudesta – Epäillään nyt tapon yrityksestä

Lähetetty: La Helmi 04, 2023 8:56 am
Kirjoittaja Pekelis
Birmakissa kirjoitti: La Helmi 04, 2023 8:45 am On kyllä melkoisen upeat konfliktin ratkaisutaidot tällä iskällä. Taivaanlahja. On siinä lapsilla sulattelemista, vanhinkin 14v. Turvallinen lähiaikuinen, äiti tappoyrityksen kohteena. Kukahan hälyytti apua?
Tonilla on vanhempikin tyttö edellisestä liitosta jolla lapsia, eli Toni on pappa nykyään. Faktatietoa sillä Tonin tytön yhden lapsen isä on poikani kaveri. Silloin ainakin Milla asui mummonsa, eli Tonin äidin luona aikoinaan.

Re: Pelson vankilamurhaaja vapautui kesällä 20 vuoden vankeudesta – Epäillään nyt tapon yrityksestä

Lähetetty: La Helmi 04, 2023 9:00 am
Kirjoittaja Pekelis
Pekelis kirjoitti: La Helmi 04, 2023 8:56 am
Birmakissa kirjoitti: La Helmi 04, 2023 8:45 am On kyllä melkoisen upeat konfliktin ratkaisutaidot tällä iskällä. Taivaanlahja. On siinä lapsilla sulattelemista, vanhinkin 14v. Turvallinen lähiaikuinen, äiti tappoyrityksen kohteena. Kukahan hälyytti apua?
Tonilla on vanhempikin tyttö edellisestä liitosta jolla lapsia, eli Toni on pappa nykyään. Faktatietoa sillä Tonin tytön yhden lapsen isä on poikani kaveri. Silloin ainakin Milla asui mummonsa, eli Tonin äidin luona aikoinaan.
Siis ennen tätä Tanjaa, eli nykyistä oli ex jonka kanssa tää Milla. Milla asui lapsuutensa mummon luona..

Re: Pelson vankilamurhaaja vapautui kesällä 20 vuoden vankeudesta – Epäillään nyt tapon yrityksestä

Lähetetty: La Helmi 04, 2023 9:10 am
Kirjoittaja Millavaan
meitzi kirjoitti: La Helmi 04, 2023 4:00 am Onneksi kuitenkaan sivullisia ei ollut missään kohtaan vaarassa, vaan väkivaltaa ja väkivallan uhkaa oli toimitettu vain ja ainoastaan sille altistumiseen halukkaille.
Itse vastaavanlaisissa parisuhteissa olleena, aika törkeää että sanot näin. Se on aika vaikeaa noista suhteista päästä, siitä ei lähdetä niinkuin normisuhteesta.

Re: Pelson vankilamurhaaja vapautui kesällä 20 vuoden vankeudesta – Epäillään nyt tapon yrityksestä

Lähetetty: La Helmi 04, 2023 9:45 am
Kirjoittaja Staff Meeting
Sikke77 kirjoitti: Pe Helmi 03, 2023 10:08 pm Päihteetki olette liittäneet asiaan , vaikka niitäkään elämään ei kuulunut . Kuvottavia nimimerkkien takaa huutelijoita.
Eli julkiset dokumentit on väärässä, ja sinulla ei ole nimimerkkiä vaan olet oikealla nimelläsi?

Re: Pelson vankilamurhaaja vapautui kesällä 20 vuoden vankeudesta – Epäillään nyt tapon yrityksestä

Lähetetty: La Helmi 04, 2023 9:57 am
Kirjoittaja Riippakivi
Lukekaa kaikki tuo sivulla 2 linkattu Kaksplus-lehden artikkeli. Huh huh. Vaimo ei pidä puolison tekemiä rikoksia ja murhia minään. Mikä naivi mielenmaisema artikkelista avautuukaan.

"– Uskon, että Jarkon (nimi muutettu) hölmöilyt on hölmöilty ja hän on ihana isä ja puoliso myös siviilissä. Toivon, että muut ymmärtävät, että Jarkko on sovittanut rikoksensa, Katri (nimi muutettu) miettii."

Re: Pelson vankilamurhaaja vapautui kesällä 20 vuoden vankeudesta – Epäillään nyt tapon yrityksestä

Lähetetty: La Helmi 04, 2023 10:27 am
Kirjoittaja sebvet
Metsälän isäntä kirjoitti: La Helmi 04, 2023 1:05 am Epäilty pääsi viime vuonna elinkautisesta ehdonalaiseen, koeajalle. Ehdonalaisen jäännösrangaistus EK:n jälkeen on teoriassa 3 vuotta. Nyt jos syyllistyi koeajalla tapon yritykseen, josta voisi saada tyypillisesti 3-4 vuotta. Siihen kun yhdistetään jäännösrangaistus, voisi kuvitella, että saisi 6-7 vuotta. No eipä saa, kun tukkurialennus (ja myös juuri kärsitty 20 vuotta) otetaan huomioon. Ehkä 2-3 vuotta ehdotonta, jos hovi kokee tapon yrityksen oikeasti uskottavaksi.
Joo mutta todennäköisesti tulee päivästä päivään lusittavaksi se mitä tulee.

Lainaustornia lyhennetty
-NILS-

Re: Pelson vankilamurhaaja vapautui kesällä 20 vuoden vankeudesta – Epäillään nyt tapon yrityksestä

Lähetetty: La Helmi 04, 2023 12:08 pm
Kirjoittaja Sikke77
Todennäköisesti ei tule mitään tuomiota .

Re: Pelson vankilamurhaaja vapautui kesällä 20 vuoden vankeudesta – Epäillään nyt tapon yrityksestä

Lähetetty: La Helmi 04, 2023 1:21 pm
Kirjoittaja Birmakissa
Riippakivi kirjoitti: La Helmi 04, 2023 9:57 am Lukekaa kaikki tuo sivulla 2 linkattu Kaksplus-lehden artikkeli. Huh huh. Vaimo ei pidä puolison tekemiä rikoksia ja murhia minään. Mikä naivi mielenmaisema artikkelista avautuukaan.

"– Uskon, että Jarkon (nimi muutettu) hölmöilyt on hölmöilty ja hän on ihana isä ja puoliso myös siviilissä. Toivon, että muut ymmärtävät, että Jarkko on sovittanut rikoksensa, Katri (nimi muutettu) miettii."
Niin. Surullinen case. Ihmisiä ei arvioida minkälainen on siviilissä ennen kuin omin silmin näkee. Pidän itse artikkelin kuvaavaa juurikin fantasiaihmissuhteena. Naiiveja ajatuksia, kun siviklilielämästä ei isällä perheenisänä ole minkäänlaisia hyviiä kokemuksia pidemmältä akkaa eikä vastuunottamista itsestään eikä muista. Kaikilla on aina toinen mahdollisuus, mutta hyvin naiivia, kun päihdekuvio linna-aikana ihan lehteenkin kirjoitettu. Tällaisia lopputuloksia on elämä päihdeihmisen kanssa. Siitä voi lähteä tai jäädä. Ihan oma valinta. Helppoa se ei ole, mutta apuakin siihen saa niin halutessaan

Minusta tuo on todella huolestuttavaa, että puhutaan (uhri) jatkuvasti epäillyn puolesta ja pidetään puolia, hullun ihmisen puolia, se kertoo myös jotakin henkilöstä itsestään. Jokainen on omalla käytöksellään oman itsensä käyntikortti, teot puhuu puolestaan, ei ketään tarvi toisille puolustella ja kaunistella. Kauheita tekoja ihmisellä historiassa, sovittanut tekonsa, mutta kyllä nuo vankila-ajan toilailut ihan itse valinnut, olisi voinut valita muutakin fiksumpaa, mistä olisi ollut omalle tulevaisuudelle hyötyä, ei mitään päämääriä. Jos sellaisen puolison haluaa, eikä usko ansaitsevansa parempaa, niin lycka till ja tulos on tässä. Ei sieltä turvakodista kotiutumista ole suositeltu ja sieltä saa apua irti pääsemiseen, kestää se sitten vähän tai paljon aikaa.. Ei turvakodissa ketään yksin jätetä pärjäämään Ja senkin maksaa yhteiskunta ja muut ihmiset. Että ihan ilmaista järjestellä koko elämä uusiksi sieltä käsin. Selittelyt ei auta nyt. Omia valintoja.

Re: Pelson vankilamurhaaja vapautui kesällä 20 vuoden vankeudesta – Epäillään nyt tapon yrityksestä

Lähetetty: La Helmi 04, 2023 2:07 pm
Kirjoittaja Hermione
Sikke77 kirjoitti: La Helmi 04, 2023 12:08 pm Todennäköisesti ei tule mitään tuomiota .
Lähisuhdeväkivalta on yleisen syytteen alainen rikos, eli tuomio tulee vaikka uhri ei vaatisi rangaistusta.

Aika valitettavalla tavalla osoitti Heikkilä, ettei ole, eikä tule olemaan yhteiskuntakelpoinen. On olemassa ihmisiä, joiden ainoa oikea paikka (niin itsensä kuin yhteiskunnan edun vuoksi) on vankilassa. Valitettavasti.

Re: Pelson vankilamurhaaja vapautui kesällä 20 vuoden vankeudesta – Epäillään nyt tapon yrityksestä

Lähetetty: La Helmi 04, 2023 2:45 pm
Kirjoittaja originalnightstalker
Sikke77 kirjoitti: Pe Helmi 03, 2023 10:08 pm Millo logiikalla teette noin suuria ja järkyttäviä päätelmiä ihmisestä ketä ette tunne ?
Tässä on lehdistökin toiminut lain vastaisesti, koska julkaisevat tälläistä josta saa täysin väärän kuvan . Onneksi ajan kanssa asian totuus selviää ja oikea syyllinen joka ei ole Toni .

Hän on sovittanut tekonsa tuomiolla , se ei tarkoita että olisi paha ja haluaisi toistaa tekoja. Eikä ole toistanutkaan. Miksi Suomessa sit käytössä vankeusrangaistukset, jos ne eivät edes sovita sitä tekoa ? Joidenkin hullujen puolesta kuulutetaan että pitäisi antaa mahdollisuus , esim monen raiskarin yms. Te täällä tuomitsette jo valmiiksi syyttömän ihmisen yhden harhaanjohtavan uutisjutun takia. Päihteetki olette liittäneet asiaan , vaikka niitäkään elämään ei kuulunut . Kuvottavia nimimerkkien takaa huutelijoita.

2 §
Syyttömyysolettama

Rikoksesta epäiltyä on kohdeltava esitutkinnassa syyttömänä.


Kun totuus toisesta osapuolesta todisteiden kanssa tulee julkiseksi , niin huomaa kuka pitäisi olla eristetty yhteiskunnasta ja kuka todellisuudessa harrasti väkivaltaa sen jokaisessa muodossa
Saanko kysyä että minkä takia heikkilää puolustellet?
Onhan se ihan 100% asia että jos joku ei edes linnas osaa käyttätyä ni ei se siviilissäkään tuu käyttäytyyn.
Vaikka en tiedä ni oon melko varma että tuo väitteesi että päihteet ei kuulu heikkilän elämäään on paska puhetta, siinä 18 vuoden aikana ois varmasti ollu aikaa raitistua ja parantaa tapansa mutta ei, dokaa ja narkkaa senki ajan. Ei tästä kaverista oo kenellekkään mitään hyötyä ja tekis itsemurhalla yhteiskunta palveluksen, ei tästä vois tehä edes orjaa.
Tiiän ite aika montakin jotka ovat lusimassa vähän väliä ja ovat kuitenkin todella asiallisia ja mukavia ihmisiä, ja sillon ku he ovat lusimassa ni niille ei nuita rikeilmotuksia tule edes viittä vuodessa, heidän kohalla toivon että parantaisivat tapansa, heikkilä ois pitäny pitää linnas kuolemaa saakka.
Heikkilä on loistava esimerkki miks vankia ei pitäisi vapauttaa sillon kun rise vastustaa vapauttamista, heikkilä ja pasi räty on molemmat pitkäaikaisvankei jotka käyttäyty linnas niiku siviilis ja rise vastustaa vapauttamista, sitte tapahtuu ihme ja syyllistyy uuteen väkivaltarikokseen.

Re: Pelson vankilamurhaaja vapautui kesällä 20 vuoden vankeudesta – Epäillään nyt tapon yrityksestä

Lähetetty: La Helmi 04, 2023 2:59 pm
Kirjoittaja Still love
Tällaisia varten olisi paikallaan saada kuolemantuomiot käyttöön uudelleen.

Re: Pelson vankilamurhaaja vapautui kesällä 20 vuoden vankeudesta – Epäillään nyt tapon yrityksestä

Lähetetty: La Helmi 04, 2023 3:57 pm
Kirjoittaja meitzi
Millavaan kirjoitti: La Helmi 04, 2023 9:10 am
meitzi kirjoitti: La Helmi 04, 2023 4:00 am Onneksi kuitenkaan sivullisia ei ollut missään kohtaan vaarassa, vaan väkivaltaa ja väkivallan uhkaa oli toimitettu vain ja ainoastaan sille altistumiseen halukkaille.
Itse vastaavanlaisissa parisuhteissa olleena, aika törkeää että sanot näin. Se on aika vaikeaa noista suhteista päästä, siitä ei lähdetä niinkuin normisuhteesta.
Tiedän, monen monta kertaa mukana auttamassa ihmistä pois tuollaisesta, ja aina palataan takaisin turpaansa ottamaan. Siihenkin sitten lopulta kyllästyi ja totesi että ei ole minun asiani.