Sivu 16/125
Lähetetty: Ke Marras 07, 2007 9:01 pm
Kirjoittaja Lizzie B.
Jokelan rehtoria varoitettiin ampujasta
Ilta-Sanomat 7.11.2007 19:06, päivitetty 07.11. 19:55
Jokelan koulukeskuksen veritöistä epäilty 18-vuotias osoitti hälyttäviä merkkejä jo jonkin aikaa ennen ampumistapausta.
Abiturienttimiehen koulutoverit päättivät ottaa nuorukaiseen etäisyyttä jo joitakin viikkoja ennen tapahtumia.
- Myös rehtoria varoitettiin. Hänelle kerrottiin, että koulun ilmapiiri on onneton, ja että tuo jätkä on pimahtamassa, ampujan lähipiiriin kuulunut kertoi Vartti.fi:lle.
- Hän totesi, ettei ollut havainnut koulun ilmapiirissä mitään erityistä.
Vartti.fi:n saamien tietojen mukaan ampuja oli myös esitellyt hankkimaansa asetta kavereilleen. Silti ampumiseen ei osattu henkisesti varautua, vaan nuorukaisen toimia pidettiin outona vitsinä.
Lähetetty: Ke Marras 07, 2007 9:02 pm
Kirjoittaja Arthur Nebe
Lyhyesti kommentoisin asiaa.
Viimeinen laukaus todellakin ilmeisesti ammuttiin 12.04. Tällä laukauksella tuskin oli silminnäkijöitä, joten ainoaksi havainnoksi jäänee kuulohavainto. Muutoin olisi varmasti aloitettu rynnäkkö heti tässä vaiheessa.
Ilmeisesti poliisi toimi siltä pohjalta, että ampujia olisi useampi tai ampujalla olisi muutakin aseistusta kuin kertalaukauspistooli, joka sinällään on järkevää vastaavat tilanteet suuresta maailmasta muistaen.
Ensimmäisten uhrien luo kuitenkin ilmeisesti päästiin vasta klo 14 pintaan, jolloin tietysti herää väkisinkin kysymys, kuinka moni kahdeksasta menehtyneestä olisi voinut selvitä hengissä nopeammalla toiminnalla?
En pyri kritisoimaan nojatuolista käsin kenttäjohtajan ratkaisuja äärimmäisen vaikeassa, kaoottisessa ja painostavassa tilanteessa, mutta tarkemmat tiedot menehtyneiden vammoista tietysti valottaisivat ajan merkitystä. Mikäli kaikki kuolleet on ammuttu "teloittamalla", ei ajalla tietystikään sellaista merkitystä ole.
Ottaen kuitenkin huomioon että epäilty itse ampui viimeisen laukauksen (itseensä) 12.04 ja hänet toimitettiin sairaalahoitoon klo 15-16 välillä, voidaan päätellä monien uhrien tilan huonontuneen rajusti ajan kuluessa.
Lähetetty: Ke Marras 07, 2007 9:04 pm
Kirjoittaja Kylli
http://www.expressen.se/nyheter/1.91648 ... inte-galen
Onko Suomessa kerrottu ex-tyttöystävästä? Sori en kiireessä yritäkään suomentaa mutta kyse on siis entisestä tyttöystävästä, joka eroilmoituksellaan on tämän mukaan aiheuttanut murhenäytelmän.
MUOK: sori, ei siis tämän mukaan, vaan tämän mukaan tyttöä on syytetty em.
Lähetetty: Ke Marras 07, 2007 9:09 pm
Kirjoittaja Kylli
Lähetetty: Ke Marras 07, 2007 9:12 pm
Kirjoittaja villivadelma
"Kysyn vaan, minunko on vastuu
jos lapset henkisesti surkastuu?
Missä lasten äiti ja isi on
kun kasvatettavaks jäivät he television?"
Lähetetty: Ke Marras 07, 2007 9:12 pm
Kirjoittaja Kaljukostaja
Yhteiskunta on sairas
Tuollaisia tapauksia kävelee jokaisessa koulussa. Jippii, lama-ajan lapset! Tässä osaltaan näkyy säästötoimenpiteet ja koulukulttuurin muutos. Kukaan ei välitä ja kukaan ei jaksa ottaa tosissaan...
Kynttilä uhrien muistoksi palaa täälläkin

Lähetetty: Ke Marras 07, 2007 9:18 pm
Kirjoittaja Tampereen Tyttö
Kun pohtii näitä Heidi Liehun esittämiä ajatuksia ei voi olla tulematta siihen johtopäätökseen, että syvällisimmän muutoksen täytyy tapahtua ensin ihmisen sisällä, jotta tuhovimma ja itsekkyys voisi vähetä. Tietoa ja järkeä meillä on yllin kyllin, mutta onko herkkyyttä ja yhteisöllisyyttä, kykyä eläytyä toisen luontokappaleen tai heikomman asemaan? Tästä aiheesta kaivattaisiin lisää keskustelua joka puolella, myös Elonkehässä.
Teksti: Mikaela Vuorio
(Elonkehä 1/2006)
Ohessa lainaus äidin nettisivuilta. Otsikkona oli jotakin tunteiden aliarvostamisesta Suomessa...
Lähetetty: Ke Marras 07, 2007 9:21 pm
Kirjoittaja Ailar
Tämä sitten oli tämän ajan "kahdeksan surmanluotia". Pojan kuva komeilee iltasanomien kannessa (netissä).
Voi näitä maailmanparantajia. Kun tajuttaisiin, että maailma kaipaa rakkautta. Ihan sama mistä se tulee ja kehen se kohdistuu, mutta vihalla ja kostolla ei maailmaa rakenneta. Se vain tekee raunioita.
Voimattomiahan me ollaan. Mutta kaikki - huom! kaikki - joilla on pikkunaperoita nukkumaan laittautumassa. Suukko heille! Muistakaa sanoa, että rakastatte (vaikka joskus lujille ottaakin)
(Oisin halunnu nettiin, mutta portsari seisoi taas ovella! No pikku juttu tän rinnalla. Jaksan odottaa).
Lähetetty: Ke Marras 07, 2007 9:23 pm
Kirjoittaja Roope
EuroJR kirjoitti:18-vuotias mies, abiturientti Jokelan lukiossa Tuusulassa.
Saanut aseenkantoluvan 19.10.2007. Ampumaseuran jäsen.
Nelihenkisen perheen vanhin lapsi.
Ei aikaisempaa rikosrekisteriä.
YLE Uutiset
Tuota en kyllä usko.
Lähetetty: Ke Marras 07, 2007 9:25 pm
Kirjoittaja Musta Nuoli
Kaljukostaja kirjoitti:Yhteiskunta on sairas
Tuollaisia tapauksia kävelee jokaisessa koulussa. Jippii, lama-ajan lapset! Tässä osaltaan näkyy säästötoimenpiteet ja koulukulttuurin muutos. Kukaan ei välitä ja kukaan ei jaksa ottaa tosissaan...
Kynttilä uhrien muistoksi palaa täälläkin

Niinpä. Tämä saattoi olla vain jäävuoren huippu, ja se hinta, jonka maksamme siitä, että Suomessa on supistettu lasten ja nuorten mielenterveyspalveluita ja -hoitoja, puhumattakaan muista koulujen heikennyksistä, ryhmäkokojen kasvatuksista, "tulosvastuusta" ja muusta. Lähivuosina saatetaan nähdä lisää "auvisia" ja vastaavia verilöylyyn päättyviä kriisitilanteita myös ns. aikuistenkin maailmassa, ei vain koulussa.
Uuden Suomen päätoimittaja Niklas Herlin kommentoikin asiaa tuoreessa kolumnissaan (
http://www.uusisuomi.fi/blogit/niklashe ... isen-hinta)
Mutta eiköhän tästäkin saada vedettyä mutkat suoriksi ja kaivettua joku asiaan liittymätön detalji, josta revitään otsikoita. Auvinen kuunteli tekstien mukaan rokkia ja metallia, joten voin melkein nähdä silmissäni lööpit "satanistihevarista". Pelit, kirjat, leffat sun muut ovat yhtä helppoja syntipukkeja, vaikka oikeasti yksityistenkin tragedioiden taustalla löytyvät usein laajemmat, yhteiskunnalliset ratkaisut.
Ehkä Auvisenkin ongelmat olisi havaittu paremmalla panostuksella lapsiin ja nuoriin? Tässä vaiheessa jossittelu on kuitenkin turhaa, jäljelle jää vain osanotto uhrien omaisille ja läheisille.
Lähetetty: Ke Marras 07, 2007 9:25 pm
Kirjoittaja villivadelma
Mitä kohtaa et Roope usko ?
Lähetetty: Ke Marras 07, 2007 9:29 pm
Kirjoittaja Roope
Että lukiolaisella olisi aseenkantolupa.
Lähetetty: Ke Marras 07, 2007 9:30 pm
Kirjoittaja murhavaari
Roope kirjoitti:Että lukiolaisella olisi aseenkantolupa.
Oli saanut luvan vajaa kuukausi sitten. Ampuja täytti 18 kesäkuussa.
Lähetetty: Ke Marras 07, 2007 9:31 pm
Kirjoittaja villivadelma
No jos on ampumaseuran jäsen, niin luonnollisesti on myös aseenkantolupa.
Lähetetty: Ke Marras 07, 2007 9:32 pm
Kirjoittaja Roope
Hallussapitolupa ja aseenkantolupa ovat eri asioita.
Aseenkantoluvalla saat pitää asetta esim. kaupassa vyöllä.
Esim. Poliisit.