Sivu 16/28
Lähetetty: Ma Heinä 07, 2008 5:45 pm
Kirjoittaja rimma
Loka kirjoitti:Nettitreffit on kai sitä nykyaikaa. Mulla vaan on päähänpinttymä että kaikki jotka ei saa seuraa netin ulkopuolelta, on jotenkin sosiaalisesti viallisia. Kauniisti sanottuna.
Netti tosiaankin on nykyaikaa ja tulevaisuudessa varmasti yhä useampi palvelu siirtyy nettiin. Itsekin miettinyt joskus niin että viimeisenä oljenkortena lähdetään hakemaan seuraa nettipalstalata, mutta ajan mittaa mieli on muuttunut. Voisi ajatella oikeastaan näin että netti tarjoaa muun deittailun lisäksi hyvän mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin. Eikä tuo "löysin elämäni rakkauden netistä" ole edes enää kovin harvinaista.
Sehän vaan tehostaa mahdollisuuksia jos näin voi ajatella.
Lähetetty: Ma Heinä 07, 2008 6:45 pm
Kirjoittaja Loka
^No, noita rakkauksia ja "rakkauksia" löytää kyllä netistä jos yhtään on itsellä viitsimystä. Eri asia on se, johtaako tälläiset mihinkään, yhtään väheksymättä nettitreffejä. Itse olen parit nettitreffit hoidellut ja toinen juttu jäi siihen hetkeen, toinen juttu on mun hyvä kaveri tällä hetkellä. Juhannustakin vietettiin kimpassa. Toisilta treffeiltä hain muutakin kuin kaveria, en sitä saanut. Toisilta hain kaveria ja sain koska henkilö oli aivan täysin sitä mitä sanoikin olevansa ja loistava tyyppi.
Lähetetty: Ma Heinä 07, 2008 10:38 pm
Kirjoittaja Kake
Laitoin äsken ilmoituksen eräälle palstalle. Saa nähdä vastaako kukaan.
Lähetetty: Ti Heinä 08, 2008 3:23 pm
Kirjoittaja EuroJR
Autan tässä muutamaa erimaalaista ystävääni pistämällä ilmoituksia heidän puolestaan. Eivät oikein ole tässä teknologiayhteiskunnassa olleet tietokoneella leikkimässä. Noh, kolme kovaa kollia lähtee yleiseen jakoon tuota pikaa. Tarjolle tulee:
Kolmekymppinen bulgarialainen.
Ensivaikutelma: filmitähti
Hyvää: komea sälli. Ihan mallin näköinen ja sangen suosittu naisten keskuudessa.
Huonoa: epärehellinen. Juo päivittäin ja polttaa. Ei oikeastaan saa itsestään niskasta kiinni. Usean vuoden jo leikkinyt kissa-hiirtä vanhemman rikkaan eukon kanssa. Jatkuvasti persaukinen mies.
Kolmevitonen portugalilainen
Ensivaikutelma: Jay Leno
Hyvää: hauska veikko ja aina hyvällä päällä. Hyvää seuraa.
Huonoa: saa kilareita jalkapallomatseista tappeluihin asti. Huonot hermot. Tulinen luonne ja työpaikka vaihtuu muutaman kuukauden välein.
Neljävitonen britti
Ensivaikutelma: neljävitonen britti
Hyvää: rauhallinen ja ottaa iisisti. Suuri sydän. Monta vuotta ollut kokkina suositussa brittiravintolassa.
Huonoa: vähän väritön hemmo. Menee töihin. Ottaa työn jälkeen muutaman oluen hiljaisena ja menee sitten kotiin katsomaan elokuvan. Seuraava päivä on sitten samanlainen jne.
Tästähän tulee vielä hauskaa. Katsotaan minkälaista kirjeenvaihtoa saadaan miekkosille aikaiseksi. Kyllä niitä vastauksia tulee varmaan miehillekin, eikä pelkästään naisille. Tässä sain juuri vanhan Hymyn lahjaksi, jossa oli tuntemani toimittajan juttu tällaisesta. Hän oli laittanut itsensä koekaniiniksi ja laati rehellisen ilmoituksen, jossa nelikymppinen "vatsakas, tupakoiva ja oluestakin pitävä urheilusta haaveileva" etsi seuraa. Vastauksia oli tullut pilvin pimein.
Lähetetty: Ti Heinä 08, 2008 3:43 pm
Kirjoittaja Loka
^Kaikkien hyvien ja huonojen puolien jälkeen ottaisin kuitenkin tän Bulgariaanon.

Pitäähän käsipuolessa nyt tasoisensa mies olla.

Nelivitonen britti on liian vanha ja Jay Lenon kanssa ei kyllä kovinkaan kiihkeitä sessioita saisi aikaan ja seksihän on suhteessa hyvinkin tärkeässä roolissa.

Lähetetty: Ti Heinä 08, 2008 3:50 pm
Kirjoittaja EuroJR
Loka kirjoitti:^Kaikkien hyvien ja huonojen puolien jälkeen ottaisin kuitenkin tän Bulgariaanon.

Pitäähän käsipuolessa nyt tasoisensa mies olla.

Nelivitonen britti on liian vanha ja Jay Lenon kanssa ei kyllä kovinkaan kiihkeitä sessioita saisi aikaan ja seksihän on suhteessa hyvinkin tärkeässä roolissa.

Kyllähän se noin mennee. Auto hankitaan pisteestä a pisteeseen b siirtymiseen. Ruohonleikkurilla leikataan ruohoa. Partnerin kanssa....
Mutta katsotaans nyt. Aion laittaa heebojen ilmot brittiläiselle ja suomalaiselle sivustolle. Varmaan kannattaa joku maksullinen sivusto olla, jotta karsiutuu pilailijat ja muutenkin jää vähemmän todistusaineistoa. Onko tietoa mihin kannattaisi laittaa?
Lähetetty: Ti Heinä 08, 2008 4:18 pm
Kirjoittaja sorsake
Perstuntuma tietysti vetää bulgariaanon puoleen, mutta sanotaanko niin että rationaalinen minäni tietää jo tässä iässä muutaman terapiavuoden jälkeen, että noista tyypeistä on vain harmia... Miksi hän laittaa treffi-ilmoitusta, jos naisia löytyy muutenkin? Onko hän patologinen naisten kanssa sählääjä, joka luulee, että kyse on vain siitä ettei ole löytänyt tarpeeksi hyvää naista (jolloin todennäköisesti kyse on siitä, ettei hän pysty ylipäänsäkään näkemään naisia kovin syvällisesti, vaikka niin luuleekin)? Lomaromanssiksi ehkä joo... kuvia voisi sitten esitellä kavereille matkamuistona. En ainakaan kuvittele itse olevani niin ihmeellinen, että saisin paatuneen naistenmiehen muuttumaan... Itse asiassa ymmärrän melkein mitä tahansa muuta (mielenterveysongelmat, outo menneisyys, kaikenlaiset kiviriipat, traumat ja taakat, hieman epäsäännöllinen elämäntyyli jne) kunhan ne eivät mene liiallisuuksiin, mutta muitten naisten kanssa säätämistä minun psyykeni ei kestä....
Noi kaksi muuta kuulostaa sinänsä ihan siedettäviltä.
Lisäys: onpa kiinnostavaa kuulla miten noi heebot menee kaupaksi eri maissa. Ainakin oman näkemykseni mukaan Enkuissa kyllä on naisilla hieman erilainen maku noin keskimäärin kuin Suomessa.
Lähetetty: La Heinä 12, 2008 4:16 pm
Kirjoittaja groot
Poistettu kun reaktio oli kylma.
Lähetetty: La Heinä 12, 2008 4:56 pm
Kirjoittaja Loka
Jep.
Lähetetty: La Heinä 12, 2008 5:19 pm
Kirjoittaja Jack the Ripper
"Kolmikymppinen rock-mies hakee seuraa Minä olen tupakoiva usein kuppia ottava runsaasti tupakoiva lievästi ylipainoinen mies. Olen vuorotyössä joten en VARMAANKAAN ole vapaana jos jotain tohdit ehdottaa..."
Lähetetty: La Heinä 12, 2008 5:24 pm
Kirjoittaja Loka
Jep jep jep jep jep jep jep jep jep jep jep jep.
Lähetetty: La Heinä 12, 2008 6:52 pm
Kirjoittaja Jack the Ripper
Lähetetty: La Heinä 12, 2008 8:37 pm
Kirjoittaja Kylli
EuroJR kirjoitti:
Hyvää: hauska veikko ja aina hyvällä päällä. Hyvää seuraa.
Huonoa: saa kilareita jalkapallomatseista tappeluihin asti. Huonot hermot. Tulinen luonne ja työpaikka vaihtuu muutaman kuukauden välein.
Voiko kilareita saada hyvällä päällä? Onko kilahtaja hyvää seuraa?
Kylli ottaa sen brittijätkän vakkariksi ja bulkin leikkikaveriksi
(Em. tietysti vain ja ainoastaan teoriassa)
Lähetetty: La Heinä 12, 2008 9:32 pm
Kirjoittaja Loka
Hyi mua.
Lähetetty: To Heinä 17, 2008 11:29 am
Kirjoittaja mareritt
PaulaDrew kirjoitti:Meinasin kirjoittaa ärsytysketjuun, mutta laitan sittenkin tänne, jos vaikka jollain muullakin on kokemusta deittipalstoilta.
Väsäsin siis tuossa kuukausi pari sitten jossain kevätkiimoissani ja kokeilunhalussani deitti-ilmon nettiin ja nyt olen äimän käkenä lueskellut saamiani vastauksia ja todennut, että ymmärrän miehiä entistä vähemmän. Suorat vittuilut, kyrvän koon ilmoittamiset sun muut olen deletoinut saman tien, mutta nekin, jotka yrittävät olla asiallisia, ovat olleet vain hämmentäviä.
lyhensin vähän tätä lainausta, mutta mulla oli kans nettitreffi-ilmoitus aikanaan ja noin viikon jaksoin katsoa sitä ja sit piti poistaa. Kai minä olen arkajalka, mutta en minä toisen viestin jälkeen ala sopimaan tapaamista ventovieraan kanssa. siitä sain palautetta, asiatonta varsinkin..
Hellyyttävin mahtoi kuitenkin olla eräs herrasmies, joka etsi "kaltaistaan vaippapeppupömpykkää"...Joten luotan edelleen tähän hiton hyvään taktiikkaan, että ootan, että minut löydetään kotoa

ollunna vähän hiljaista, sähkömiehiä saan tällä viikolla, vaan hitto vie kun en oo ite silloin kotona
