Lähetetty: Su Maalis 30, 2008 8:45 pm
Kirjoittaja combat18
Lähes jokainen on kuullut Auschwitzista, saksalaisesta sota-ajan keskitysleiristä, jossa monien vankien -- suurin osa heistä juutalaisia -- on raportoitu joutuneen tuhotuksi, erityisesti kaasukammioissa. Auschwitzia pidetään laajalti kaikkein kauheimpana natsien joukkotuhontakeskuksena. Leirin kauhistuttavaa mainetta ei voida kuitenkaan tukea tosiasioilla.
Tutkijat haastavat holokausti-tarinan
Niin hämmästyttävältä kuin se voi näyttääkin, useammat ja useammat historioitsijat ja insinöörit ovat alkaneet haastaa laajalti hyväksytyn Auschwitz-tarinan. Nämä "revisionistiset" tutkijat eivät kiistä sitä tosiasiaa, että suuria määriä juutalaisia karkoitettiin leiriin, tai että monet kuolivat siellä, etenkin pilkkukuumeeseen ja muihin tauteihin. Mutta puhutteleva todistusaineisto, jonka he meille esittävät, osoittaa, että Auschwitz ei ollut joukkotuhontakeskus ja että tarina joukkomurhista "kaasukammioissa" on myytti.
Auschwitzin leirit
Auschwitzin leiri-kompleksi perustettiin 1940 nykyisessä Etelä-Puolassa. Suuret määrät juutalaisia karkoitettiin sinne vuosien 1942 ja 1944 puolivälin välillä.
Pääleiri tunnettiin nimellä Auschwitz I. Birkenau tai Auschwitz II oli väitteiden mukaan joukkotuhontakeskus ja Monowitz, tai Auschwitz III, oli suuri teollisuuskeskus, jossa tehtiin bensiiniä hiilestä. Lisäksi oli tusinoittain pienempiä satelliitti-leirejä, jotka oli omistettu sotatalouden palvelukseen.
Neljä miljoonaa uhria?
Sodan jälkeisissä Nürnbergin oikeudenkäynneissä liittoutuneet syyttivät saksalaisia, että he olivat tuhonneet neljä miljoonaa ihmistä Auschwitzissa. Tämä luku, jonka keksivät neuvostoliittolaiset, hyväksyttiin kritiikittömästi monien vuosien ajan. Se näkyi usein suurissa amerikkalaisissa sanoma- ja aikakauslehdissä, esimerkiksi. (1)
Tänään kukaan maineikas historioitsija, eivät edes ne, jotka yleisesti hyväksyvät joukkotuhonta-tarinan, usko tähän lukuun. Israelilainen holokausti-historioitsija Yehuda Bauer sanoi 1989, että on lopultakin aika tiedostaa, että tuttu neljän miljoonana luku on tarkoituksellinen myytti. Heinäkuussa 1990 Auschwitzin valtionmuseo Puolassa Israelin Yad Vashem Holocaust Centerin kanssa yht'äkkiä ilmoitti, että yhteensä ehkä miljoona ihmistä (sekä juutalaisia että ei-juutalaisia) kuoli siellä. Kumpikaan instituutio ei sanonut, kuinka moni näistä ihmisistä tapettiin, eikä annettu mitään arvioita siitä, kuinka moni siellä väitetysti kaasutettiin. (2) Eräs huomattava holokausti-historioitsija, Gerald Reitlinger, on arvioinut, että ehkä 700 000 juutalaista menehtyi Auschwitzissa. Hiljattain holokausti-historioitsija Jean-Claude Pressac on arvioinut, että noin 800 000 henkilöä -- joista 630 000 juutalaisia -- menehtyi Auschwitzissa. Vaikka jopa tällaiset alemmat luvut ovat vääriä, ne osoittavat kuinka Auschwitz-tarina on muuttunut jyrkästi vuosien varrella. (3)
Kummallisia tarinoita
Yhteen aikaan väitettiin vakavissaan, että juutalaisia tapettiin systemaatttisesti sähköllä Auschwitzissa. Amerikkalaiset sanomalehdet, viitaten neuvostoliittolaisiin silminnäkijäraportteihin vapautetusta Auschwitzista, kertoivat lukijoille helmikuussa 1945, että kekseliäät saksalaiset olivat tappaneet juutalaisia siellä käyttäen "sähköistä liukuhihnaa, jolla satoja henkilöitä voitiin tappaa sähköllä yhtä aikaa (ja) siirtää sitten uuneihin. He paloivat melkein saman tien, tuottaen lannoitetta läheisille kaalimaille." (4)
Ja Nürnbergin oikeudenkäynneissä Yhdysvaltain pääsyyttäjä Robert Jackson väitti, että saksalaiset olivat käyttäneet "juuri keksittyä" laitetta 20 000 juutalaisen välittömään "höyrystyttämiseen" lähellä Auschwitzia "sellaisella tavalla, ettei heistä jäänyt mitään jälkeä". (5) Kukaan maineikas historioitsija ei tänä päivänä hyväksy kumpaakaan näistä ihmeellisistä tarinoista.
Hössin "tunnustus"
Keskeinen holokausti-dokumentti on entisen Auschwitzin komendantin Rudolf Hössin "tunnustus" huhtkikuun 5. päivältä 1946, joka luovutettiin Yhdysvaltain syyttäjälle Nürnbergin pää-oikeudenkäynnissä. (6)
Vaikkakin siihen viitataan edelleen vankkana todisteena Auschwitzin joukkotuhonta-tarinasta, se on todellisuudessa väärä lausunto, joka saatiin kidutuksella.
Monta vuotta sodan jälkeen brittien tiedustelukersantti Bernard Clarke kuvaili, kuinka hän ja viisi muuta brittisotilasta kiduttivat entistä komendanttia saadakseen hänen "tunnustuksensa". Höss itse yksityisesti selitti koettelemuksensa näillä sanoilla: "Todellakin, allekirjoitin lausunnon, että olen tappanut kaksi ja puoli miljoonaa juutalaista. Olisin voinut yhtä hyvin sanoa, että se oli viisi miljoonaa juutalaista. On tiettyjä tapoja, joilla voidaan saada minkälainen tunnustus tahansa, olipa se totta tai ei." (7)
Jopa historioitsijat, jotka yleisesti hyväksyvät holokausti-joukotuhonta -tarinan, tunnustavat nyt, että monet Hössin "todistuksen" yksittäiset lausunnot eivät kerta kaikkiaan ole totta. Esimerkiksi, yksikään vakava tutkija ei nykyään väitä, että mitään sellaista määrää kuin kahta ja puolta miljoonaa ihmistä olisi kuollut Auschwitzissa.
Hössin "todistus" väittää vieläpä, että juutalaisia tuhottiin jo kesällä 1941 kolmessa muussa leirissä: Belzecissä, Treblinkassa ja Wolzekissa. "Wolzek" -leiri, jonka Höss mainitsee, on täysin tuulesta temmattu. Mitään sellaista leiriä ei ollut olemassa, ja sen nimeä ei enää mainita holokausti-kirjallisuudessa. Vieläpä niiden tarina, jotka näinä päivinä uskovat holokausti-legendaan, menee niin, että juutalaisten kaasutukset eivät alkaneet Auschwitzissa, Treblinkassa tai Belzecissä ennen kuin joskus vuonna 1942.
Ei asiakirja-todisteita
Tuhansia saksalaisten salaisia asiakirjoja koskien Auschwitzia takavarikoitiin sodan jälkeen liittoutuneille. Yksikään ei viittaa joukkotuhonta-politiikkaan tai -ohjelmaan. Itseasiassa joukkotuhontatarinaa ei voida sovittaa yhteen asiakirja-todisteiden kanssa.
Monet juutalaiset vangit kykenemättömiä työhön
Esimerkiksi, on usein väitetty, että kaikki juutalaiset Auschwitzissa, jotka eivät kyenneet työhön, tapettiin välittömästi. Juutalaiset, jotka olivat liian vanhoja, nuoria tai heikkoja, kaasutettiin muka heti paikalle saavuttuaan, ja vain ne, jotka voitiin tappaa työllä, pidettiin titilapäisesti elossa.
Mutta todisteet osoittavat, että itseasiassa prosentuaalisesti hyvin suuri määrä juutalaisia vankeja ei kyennyt työhön eikä heitä silti tapettu. Esimerkiksi, saksalaisten sisäinen telex-viesti, joka on päivätty 4.9.1943, SS:n talouden ja hallinnon päätoimiston (WVHA) työsijoitusosaston johtajalta, raportoi, että Auschwitzin 25 000 juutalaisesta vangista vain 3 581 kykeni työhön ja että kaikki loput juutalaiset vangit -- noin 21 500, tai noin 86 prosenttia -- olivat kykenemättömiä työhön. (8)
Tämä varmistetaan myös salaisessa raportissa, joka on päivätty 5.4.1944, "turvatoimista Auschwitzissa" ja jonka on laatinut Oswald Pohl, SS:n keskitysleirijärjestelmän johtaja ja joka on osoitettu SS:n johtajalle Heinrich Himmlerille. Pohl raportoi, että kaikista Auschwitzin leirikompleksin 67 000 vangista 18 000 oli sairaalassa tai vammaisia. Auschwitz II -leirissä (Birkenaussa), joka muka oli pää-joukkotuhontakeskus, oli 36 000 vankia, enimmäkseen naisia, joista "noin 15 000 on työkyvyttömiä." (9)
Näitä kahta dokumenttia ei yksinkertaisesti voi sovittaa yhteen Auschwitzin joukkotuhonta-tarinan kanssa.
Todisteet osoittavat, että Auschwitz-Birkenau perustettiin pääasiallisesti leiriksi juutalaisille, jotka eivät kyenneet tekemään työtä, mukaanlukien sairaat ja vanhukset, kuten myös niille, jotka olivat tilapäisesti odottamassa siirtoa muihin leireihin. Tämä on Northwestern Universityn tri. Arthur Butzin näkemys, joka sanoo, että tämä oli syy poikkeuksellisen korkeaan kuolleisuuteen paikassa. (10)
Princetonin yliopiston historian professori Arno Mayer, joka on juutalainen, myöntää hiljattain ilmesyneessä kirjassaan "lopullisesta ratkaisusta", että enemmän juutalaisia kuoli Auschwitzissa pilkkukuumeeseen kuin teloituksiin. (11)
Anne Frank
Ehkä parhaiten tunnettu Auschwitzin vanki oli Anne Frank, joka tunnetaan ympäri maailman maineikkaasta päiväkirjastaan. Mutta harva tietää, että tuhannet juutalaiset, mukaanlukien Anne ja hänen isänsä Otto Frank "selviytyivät" Auschwitzista.
15-vuotias tyttö ja hänen isänsä karkoitettiin Alankomaista Auschwitziin syyskuussa 1944. Joitakin viikkoja myöhemmin, etenevän neuvostoarmeijan lähestyessä, Anne evakuotiin monen muun juutalaisen kanssa Bergen-Belsenin leirille, jossa hän kuoli pilkkukuumeeseen maaliskuussa 1945.
Hänen isänsä sai pilkkukuumeen Auschwitzissa ja hänet lähetettiin leirin sairaalaan toipumaan. Hän oli yksi tunansista sairaista ja heikoista juutalaisista, jotka jätettiin paikoilleen kun saksalaiset hylkäsivät leirin tammikuussa 1945, vähän ennen kuin neuvostoliittolaiset valtasivat sen. Hän kuoli Sveitsissä 1980.
Jos saksalaisten politiikkaan olisi kuulunut Anne Frankin ja hänen isänsä tappaminen, he eivät olisi selvinneet Auschwitzista. Heidän kohtalonsa, niin traaginen kuin se olikin, ei sovi yhteen joukkotuhonta-tarinan kanssa.
Liittoutuneiden propaganda
Auschwitzin kaasutustarina perustuu enimmäkseen entisten juutalaisten vankien, jotka eivät henkilökohtaisesti nähneet mitään todisteita joukkotuhonnasta, kuulopuheisiin perustuviin lausuntoihin. Heidän uskomuksensa ovat ymmärrettäviä, koska huhut kaasutuksista Auschwitzista olivat laajalle levinneitä.
Liittoutuneiden lentokoneet pudottivat suuria määriä lentolehtisiä, puolan- ja saksankielisiä, Auschwitsiin ja ympäröiville alueille, joissa väitettiin, että ihmisiä kaasutettiin leirillä. Auschwitzin kaasutustarinaa, joka oli tärkeä osa liittoutuneiden sota-ajan propagandasotaa, levitettiin radiolla Eurooppaan liittoutuneiden radio-asemien kautta. (12)
Selviytyjien todistukset
Entiset vangit ovat todistaneet, että he eivät nähneet todisteita joukkotuhonnasta Auschwitzissa.
Itävaltalainen nainen, Maria Vanherwaarden, todisti leirikokemuksistaan Toronton piirioikeudessa maaliskuussa 1988. Hän oli internoituna Auschwitz-Birkenaussa 1942 sukupuolisuhteesta puolalaisen pakkotyöläisen kanssa. Junamatkalla leirille mustalaisnainen kertoi hänelle ja muille, että heidät kaikki kaasutettaisiin Auschwitzissa.
Saavuttuaan perille Mariaa ja muita naisia käskettiin riisuutumaan ja he menivät suureen betonihuoneeseen, jossa ei ollut ikkunoita, ottaakseen suihkun. Kauhistuneet naiset olivat varmoja, että he kuolisivat. Mutta sitten, kaasun sijasta, suihkuista tulikin vettä.
Auschwitz ei ollut mikään lomakeskus, Maria todisti. Hän todisti monien toisten vankien kuolevan tauteihin, erityisesti pilkkukuumeeseen, ja hyvin monet tekivät itsemurhan. Mutta hän ei nähnyt todisteita joukkomurhista, kaasutuksista tai mistään joukkotuhonta-ohjelmasta. (13)
Juutalainen nainen nimeltä Marika Frank saapui Auschwitz-Birkenauhun Unkarista heinäkuussa 1944, kun 25 000 juutalaisen väitetään joutuneen kaasutetuksi ja krematoiduksi päivittäin. Hän myöskin todisti sodan jälkeen, ettei hän nähnyt "kaasukammioita" tai kuullut niistä sinä aikana, kun hänet oli sinne internoitu. Hän kuuli kaasutustarinoita vasta myöhemmin. (14)
Vapautetut vangit
Auschwitziin internoidut, jotka olivat suorittaneet tuomionsa, vapautettiin ja palautettiin kotimaihinsa. Jos Auschwitz olisi todella ollut huippusalainen joukkotuhontakeskus, saksalaiset eivät varmasti olisi vapauttaneet vankeja, jotka "tiesivät" mitä leirillä tapahtui. (15)
Himmler määrää, että kuolleisuutta on vähennettävä
Vastauksena monien vankien kuolemiseen tautien vuoksi, erityisesti pilkkukuumeen, saksalaisviranomaiset, jotka olivat vastuussa leireistä, määräsivät tiukkoja vastatoimenpiteitä.
SS:n leirihallintoviraston johtaja lähetti 28.12.1942 direktiivin Auschwitziin ja muihin keskitysleireihin. Siinä kritisoitiin jyrkästi vankien korkeaa kuolleisuutta sairauksien vuoksi, ja määrättiin, että "leirien lääkärien täytyy käyttää kaikkia käytettävissään olevia keinoja vähentääkseen kuolemien määrää merkittävästi eri leireissä." Siinä määrättiin myös, että:
"Leirien lääkärien täytyy useammin kuin ennen valvoa vankien ravitsemusta ja leirin hallinnon kanssa yhteistyössä antaa parannussuosituksia leirien komendanteille ... Leirien lääkärien täytyy valvoa, että työskentely-olosuhteita eri työpaikoissa parannetaan niin paljon kuin mahdollista."
Lopuksi direktiivi painotti, että "Reichsführer SS on määrännyt, että kuolleisuutta on ehdottomasti vähennettävä". (16)
Saksalaisten leirimääräykset
Viralliset saksalaisten leirimääräykset tekevät selväksi, ettei Auschwitz ollut joukkotuhontakeskus. Ne määräsivät: (17)
"Leirin uusille tulokkaille täytyy suorittaa läpikotainen lääkärintarkastus, ja jos on jotain syytä epäillä heidän terveyttään, heidät täytyy lähettää karanteeniin tarkkailtavaksi.
Vangit, jotka ilmoittautuvat sairaaksi, täytyy tutkia samana päivänä leirin lääkärin toimesta. Jos tarpeen, lääkärin täytyy siirtää vangit sairaalaan saamaan ammattiapua.
Leirin lääkärin täytyy säännöllisesti tarkastaa keittiö mitä tulee ruuan valmistukseen ja ruokavarastojen laatuun. Kaikista puutteista, joita voi esiintyä, täytyy raportoida leirin komendantille.
Erityistä huomiota täytyy kohdistaa onnettomuuksien hoitoon, jotta vankien täysi tuottavuus ei vaarannu.
Vapautettavat tai siirrettävät vangit täytyy tuoda leirin lääkärin eteen lääkärintarkastukseen."
Kantelevat ilmakuvat
Yksityiskohtaiset monen summittaisen päivän aikana 1944 (ajanjaksona jona siellä väitetään eniten tuhotun ihmisiä) ilmasta käsin Auschwitz-Birkenausta otetut tiedusteluvalokuvat julkistettiin CIA:n toimesta 1979. Nämä valokuvat eivät näytä minkäänlaisia merkkejä ruumiskasoista, savuavista krematorion savupiipuista tai kuolemaa odottavista juutalaisjoukoista, eli asioista, joita siellä toistuvasti väitetään olleen, ja jotka olisi pitänyt olla selvästi näkyvissä, jos Auschwitz olisi ollut sellainen joukkotuhontakeskus kun sen sanotaan olleen. (18)
Absurdit krematointiväitteet
Krematoinnin asiantuntijat ovat varmistaneet, ettei tuhansia ruumiita ole voitu krematoida päivittäin vuoden 1944 kevään ja kesän aikana Auschwitzissa, kuten tavallisesti väitetään.
Esimerkiksi herra Ivan Lagace, suuren calgarylaisen krematorion johtaja Kanadassa, todisti oikeudessa huhtikuussa 1988, että Auschwitzin krematointitarina on teknisesti mahdoton. Väite, että 10 000 tai jopa 20 000 ruumista poltettiin joka päivä Auschwitzissa kesällä 1944 krematorioissa ja avoimissa kuopissa on yksinkertaisesti "naurettava" ja "todellisuuden tuolla puolen", hän julisti valan vannoneena. (19)
Kaasutus-asiantuntija torjuu joukkotuhonta-tarinan
Amerikan johtava kaasukammio-asiantuntija, insinööri Fred A. Leuchter, tutki huolellisesti väitetyt "kaasukammiot" Puolassa ja tuli tulokseen, että Auschwitzin kaasutus-tarina on sekä absurdi että teknisesti mahdoton.
Leuchter on eturivin spesialisteja Yhdysvalloissa tuomittujen rikollisten teloittamiseen käytettävien kaasukammioiden suunnittelussa ja rakentamisessa. Hän esimerkiksi suunnitteli kaasukammiolaitoksen Missourin osavaltion vankilaan. Helmikuussa 1988 hän suoritti yksityiskohtaisen vielä olemassaolevien tai osittain raunioituneiden "kaasukammioiden" tutkimuksen paikanpäällä Auschwitzissa, Birkenaussa ja Majdanekissa Puolassa. Valaehtoisessa todistuksessaan Toronton oikeusistuimessa sekä teknisessä raportissaan Leuchter kuvaili kaikkia tutkimuksensa aspekteja.
Hän tuli tulokseen ja sanoi lausunnossaan, että väitetyt kaasutuslaitokset eivät ole voineet toimia ihmisten tappamisessa. Muunmuassa hän huomautti, että niinkutsutut "kaasukammiot" eivät olleet sopivasti tiivistettyjä tai tuuletettuja tappamaan ihmisiä ilman, että ne olisivat tappaneet myös leirin henkilökuntaa. (20)
Tri. William B. Lindsey, tutkiva kemisti, joka työskenteli 33 vuotta Dupont -yhtiölle, todisti myös 1985 oikeusjutussa, että Auschwitzin kaasutustarina on teknisesti mahdoton. Perustuen huolelliseen paikanpäällä tehtyyn "kaasukammioiden" tutkimukseen Auschwitzissa, Birkenaussa ja Majdanekissa sekä vuosien kokemukseensa, hän julisti: "Olen tullut tulokseen, ettei ketään tapettu tarkoituksella Zyklon-B:llä (syaanivetykaasulla) tällä tavalla. Pidän sitä ehdottoman mahdottomana." (21)
Helmikuussa 1988 hän suoritti yksityiskohtaisen vielä olemassaolevien tai osittain raunioituneiden "kaasukammioiden" tutkimuksen paikanpäällä Auschwitzissa, Birkenaussa ja Majdanekissa Puolassa. Valaehtoisessa todistuksessaan Toronton oikeusistuimessa sekä teknisessä raportissaan Leuchter kuvaili kaikkia tutkimuksensa aspekteja.
Hän tuli tulokseen ja sanoi lausunnossaan, että väitetyt kaasutuslaitokset eivät ole voineet toimia ihmisten tappamisessa. Muunmuassa hän huomautti, että niinkutsutut "kaasukammiot" eivät olleet sopivasti tiivistettyjä tai tuuletettuja tappamaan ihmisiä ilman, että ne olisivat tappaneet myös leirin henkilökuntaa. (20)
Tri. William B. Lindsey, tutkiva kemisti, joka työskenteli 33 vuotta Dupont -yhtiölle, todisti myös 1985 oikeusjutussa, että Auschwitzin kaasutustarina on teknisesti mahdoton. Perustuen huolelliseen paikanpäällä tehtyyn "kaasukammioiden" tutkimukseen Auschwitzissa, Birkenaussa ja Majdanekissa sekä vuosien kokemukseensa, hän julisti: "Olen tullut tulokseen, ettei ketään tapettu tarkoituksella Zyklon-B:llä (syaanivetykaasulla) tällä tavalla. Pidän sitä ehdottoman mahdottomana.
Eiköhän tästä saa hieman tietoa holokaustista jos jaksatte lukea!
Lähetetty: Ma Maalis 31, 2008 5:43 am
Kirjoittaja markja
joey kirjoitti:- minkälainen todistusaineisto holokaustista olisi markjalle riittävä?
Vaikkapa jotkut dokumentit, joista käy selvästi ilmi keskitysleireille kuljetettujen ihmisten määrät (tai kuolinmäärät) JA joka olisi jonkun saksalaisen/saksalaisten tekemä JA jonka tekijät tai näkijät voisivat täysin vapaaehtoisesti todistaa paikkaansa pitäväksi. Ei siis mikään liittouneiden "löytämä" paperi jonka todenperäisyyttä eivät sen väitetyt alkuperäiset kirjoittajat tms. voi enää todistaa tms.
Jos markja on maininnut esimerkiksi näistä getoista, että on nähnyt niitä "dokumenteissa", minkä takia samoin "dokumentit" eivät riitä todistamaan kuuden miljoonan ihmisen kuolleen holokaustin seurauksena?
Oletko ihan oikeasti noin pihalla vai trollaatko vaan?
Dokumenteissa näkyy gettoja. Dokumenteissa ei näy kun miljoonia juutalaisia tungetaan polttouuniin.
holokaustista uhrilukuineen päivineen opetetaan jo peruskoulussa, lukiosta nyt puhumattakaan.
Neuvostoliitossa opetettiin jo peruskoulussa, että USA on kapitalistinen suuri saatana jossa työväkeä riistetään ja NL on ihmisten paratiisi. So fucking what?
Luvut löytyvät lukuisista kirjoista (toki vain arvioina), tietellisistä julkaisuista, sekä linkkien takaa, jotka tässäkin ketjussa on mainittu.
Niin luvut juutalaisten määrästä ennen ja jälkeen 2. MS. Ei lukuja siitä, kuinka moni kuoli leireillä teloitettuna. Et edelleenkään taida tajuta mitä eroa näillä kahdella asialla on.
Jos lähtee väittämään yleisesti tunnustettua paradigmaa vastaan,
Kyse ei ole mistään paradigmasta, vaan vankeustuomion uhalla julistetusta "virallisesta totuudesta". Tieteen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä, kuten jo aiemminkin sanoin.