Perustason sadomasokismissa, siis puhutaan vaikka yhden illan mittaisesta sessiosta, johon sisältyy piiskaamista, on sellainen ongelma, että piiskattava saattaa endorfiinien vaikutuksesta mennä tilaan, jota kutsutaan nimellä sub-zone. Siinä on vaarana, koska kivun tuntemus on niin heikko, tai se peittyy endorfiinien tuottamaan mielihyvään, että piiskaaja saattaa aiheuttaa sellaista vahinkoa, minkä vakavuus paljastuu vasta tilanteen mentyä ohi.
Toisaalta tällaiseen sub-zoneen pääseminen luultavasti vaatii harjoitusta ja tottumusta. Mahdollisesti myös jonkinlaista koordinaatiota osapuolten välillä. Jos satuttaa liian vähän, endorfiineja ei erity. Jos satuttaa liikaa, niin kivun kokemus ylittää endorfiinien vaikutuksen, joka käsittääkseni lopettaa niiden erittymisen. Joten sadistin on vähän kuin osattava käsitellä masokistia kuin soitinta. Toisaalta ilmiöllä saattaa olla rajallinen kesto. Siihen voi mennä ehkä hetkeksi, tunniksi tai yhdeksi illaksi, mutta ei useammaksi päiväksi.
Toisaalta on olemassa ilmiö, jossa sadistin tai masokistin psyyke alkaa janota aina vain hurjempia juttuja siksi, että vähemmän hurjat eivät enää tuota niin suurta tyydytystä. Tämä ei kuitenkaan ole mikään räikkämekanismi, joka toimisi vain yhteen suuntaan. Ilmiö ei rajoitu sadisteihin ja masokisteihin, vaan myös alkoholismi tai perheriidat toimivat samalla tavalla, että välillä riittää pienempikin känni tai vähemmän äänekäs yhteenotto. Mutta välillä taas tulee tunne, että jos pystyy eskaloimaan pykälän verran, niin saa kokea ehkä jotain uutta.
Sitten on olemassa ilmiö, jossa nämä uhrit ovat harjoittaneet yksin fantasiointia. Saattaa olla melko sairasta ja alentavaa tyydyttää itseään niin, että fantasioi silvotuksi tai elävältä syödyksi tulemisesta. Mutta niin kauan kuin kukaan ei saa tietää, niin puuhan loputtua voi kokea helpotusta tai itseinhoa tai jotain siltä väliltä. Sitten vannoo, että ei koskaan enää, kunnes seuraavan kerran on nälkäinen, vihainen, yksinäinen tai väsynyt (HALT = hungry, angry, lonely, tired). Nämä neljä ovat yleiset pornoon lankeamisen riskitekijät.
Jos fantasiat jakaa jollekin toiselle, niin siihen voi toisaalta olla suuri kynnys. Toisaalta se toimii yhtenä eskalaation askeleena muiden joukossa. Toisaalta fantasian yhtenä elementtinä täytyy olla, että kuulija on siinä mukana tai sisällä. Tarkoittaa sitä, että fantasian esittäjä uskoo, että kuulija ajattelee hänen olevan tosissaan. Riippumatta siitä, mikä kuulijan oikea käsitys tilanteesta on. Joku voi tulla silvotuksi tai elävältä syödyksi puhelimessa tai chatissa uudelleen ja uudelleen, eikä koskaan kärsiä mitään aitoa fyysistä vahinkoa.
RL11/6 kirjoitti: Ti Huhti 02, 2024 2:43 am
Ymmärtääkseni kivespussin iho oli jätetty ja siitä tehdään tavanomaisessa sukupuolenvaihdoksessa häpyhuulet.
Tässä ei käsittääkseni, eikä minkään tähän keskusteluun asti tulleen varman tiedon tai edes vakavasti esitetyn väitteen mukaan, ole ollut kyse mistään aiotusta naisen sukuelinten muotoilusta. Joten transsukupuolisuus ei näillä näkymin liity aiheeseen.
Afrikka kirjoitti: Ti Huhti 02, 2024 12:30 am
Puolustusvoimien erikoiskouluttama upseeri, salaisten kuulustelutekniikoiden maisteri
Oliko näistä erikoiskoulutuksista yhtään mitään lähdettä? Jos kyse on ollut pelkästä perusinsinööristä, jolla on ollut siviilitehtävä, vaikka työnantaja onkin ollut puolustusvoimat, ja siinä sivussa reservin sotilasarvo noussut, koska on ollut vaikkapa ahkera kertaaja?
Detsi kirjoitti: Ma Huhti 01, 2024 11:47 pm
Vaikka miten paljon fantasioi tai nauttisi tietynlaisista tilanteista, se ei oikeuta toista loukkaamaan tai satuttamaan.
Meidän pitää ehdottomasti julistaa maailma kauniiksi ja ihmiset hyviksi. Muuten maailma jatkuu ikävänä paikkana ja ihmiset tulevat jatkossakin tekemään pahoja asioita.
Vakavasti tarkoitan sanoa, että eivät nämä henkilöt, jotka tällaisia puuhailevat, keneltäkään mitään oikeutuksia kysele. Pitäisi olla sekoittamatta ihanteita ja todellisuutta.
pate22 kirjoitti: Ma Huhti 01, 2024 10:25 pm
Ihan höpöä koko viestisi. Et taida ymmärtää että uhrikin on nauttinut tilanteesta ja fantasioiunut tällaisesta.
Kaikkien perversioiden ja addiktioiden normaali piirre on fluktuaatio. Se tarkoittaa sitä, että halut tulevat ja menevät. Niiden voima ja kesto riippuu tilanteesta monella tavalla. Toinen piirre on depletio. Teki kuka tahansa mitä tahansa, niin jossain kohdassa, jollain tavalla, henkilö saa sillä kertaa tarpeekseen. Ongelmia tulee, jos puuhassa on jonkun toisen kanssa, joka tarvitsee tyytyväiseksi tulemiseen paljon enemmän. Jos uhri olisi sanonut yhden päivän jälkeen, että nyt riittää, niin seuraavalla kerralla hän olisi saattanut haluta mennä vähän pidemmälle, kunnes lopulta hänellekään ei olisi vähempi riittänyt kuin fantasian loppuun asti vieminen.
Sitten on se, että aktin pitkittäminen ei ole mikään sadismin tai masokismin erityispiirre, vaan kuuluu kaikkeen seksuaaliseen toimintaan, jolla ei ole aktin ulkopuolista päämäärää. Jos miehellä on uhrata puuhaan vain yksi kikkeli, niin ei se ole vain leikkaajan, vaan molempien intressi, ettei tilanne ole heti ohi. Olisi molemmille pettymys jos toinen vaan hakisi lihakirveen, huitaisisi kerran ja toteaisi, että sillä selvä.
Sanot aivan oikein, että pointti ei ole se, että tässä olisi hyvän ja pahan ihmisen kohtaaminen. Mutta pointti ei ole myöskään, että tässä olisi kaksi vapaata aikuista toteuttamassa mieltymyksiään täysin omasta tahdostaan. Eikä pointti ole edes se, että Suomen laki sanoo asiasta jotain. Se on mielenkiintoista ja relevanttia, mutta se ei auta ymmärtämään itse teon tai tapahtuman luonnetta todellisuudessa. Pointti on se, että tässä on kyse keskinäisestä itsepetoksesta. Nämä henkilöt urheilevat ja ponnistelevat voimiaan sellaisessa lajissa, jossa tavoitteena on uskoa, että tällaiset älyttömyydet ovat tavoiteltavia. Tämä kapteeni oli vaan tässä lajissa paljon vahvempi ja pidemmälle kehittynyt kuin uhrinsa.
Lisäksi henkilö saattaa itse tietää, jopa pelätä, että jos hän nukkuu yön yli, niin hän ei ehkä haluakaan suostua johonkin tai altistaa itseään jollekin leikille. Se tarkoittaa, että hän menettää osallistumisesta tai suostumisesta seuraavat kiihkeät elämykset. Joten ajatus ei ole, että henkensä tai terveytensä ehtii menettää myöhemminkin. Vaan että jos nyt kieltäytyy siitä, niin uutta tilaisuutta ei välttämättä enää tule. Sekä siksi, jos kukaan ei tarjoa, että myös siksi, jos itse ei ole enää tarpeeksi sekaisin suostuakseen.
Tämä taas osaltaan johtuu siitä, että jokainen asia tuntuu eniten hurjalta kun sen näkee, siitä kuulee, siitä fantasioi tai siitä puhuu ensimmäisen kerran. Joten osoittaa yllättävää itsetuntemusta ymmärtää, jos tarjoutuu tilaisuus johonkin hulluuteen, että myöhemmillä kerroilla asiaa saattaa tarkastella enemmän järjellä. Pelko siitä, että jää paitsi (FOMO = fear of missing out) on varmasti jokaiselle tuttu muista yhteyksistä.
Jormaisomeisseli kirjoitti: Ma Huhti 01, 2024 8:29 pm
Yhdistävä tekijä useimmilla oli maksimaallisen kivun tunteminen
Tässä on hyvä pitää mielessä aste-ero fantasian ja todellisuuden välillä.
DaCapo kirjoitti: Ma Huhti 01, 2024 3:47 pm
koska nainen ei kestä niin paljo kipua ja nöyryytystä
Naisten masokismi on laadultaan hieman erilaista kuin miesten. Tähän vaikuttaa se, että miesten masokismin yhtenä motivoivana tekijänä on paluu tai sulautuminen feminiiniin tai ajatukseen raatelevasta ja tuhoavasta äitihahmosta. Perverssit miehet siis feminisoivat toisiaan. Kuten myös homoseksuaalit miehet. Oikein ymmärretty maskuliinisuus on korvien välissä. Kaikki maskuliinisuus, joka perustuu seksiin tai väkivaltaan, on pelkkää loputonta kompensoimista.
JanitaSlim kirjoitti: Ma Huhti 01, 2024 1:46 pm
Eunukki tottelee paremmin, kun vapaan testosteronin määrä vähenee.
Jos haluaa ymmärtää, miten motivaatio näissä jutuissa toteutuu, niin järki ja tunne kannattaa käsittää eri asioiksi. Ihmiset eivät pysähdy järkeilemään näitä asioita ja sitten villiinny sen perusteella silpomaan toisiaan. Tai kuristamaan. Tai piiskaamaan. Motiivit ovat alitajuisia. Sanon silläkin uhalla, että useimmat käsittävät väärin, mitä alitajunnalla tarkoitetaan. Järkeily tulee sitten perässä tai ei tule ollenkaan.
Still love kirjoitti: Ma Huhti 01, 2024 11:36 am
Uhrin pettymysreaktio on ollut varmasti mieluista nähtävää kiduttajalle.
Minun käsitykseni on, että tämä riippuu ihan siitä, miten juuri nämä kaksi henkilöä juuri siinä hetkessä olivat päätyneet leikkiään leikkimään. Sen voi sanoa varmuudella, että yleensä ottaen kyse on vallasta. Mutta sitä ei voi sanoa, että kaksi sinulle tuntematonta henkilöä kokivat tai ajattelivat jonkin aivan tietyn tilanteen jollain aivan tietyllä tavalla.
Voi hyvin olla, että kapteenia lakkasi kiinnostamasta operaatio siinä tilanteessa. Siis jotenkin että henkisellä tasolla erektio katosi. Häntä ei aikaisemmalla kerralla haitannut yhtään se, että teki jotain, mitä toinen halusi hänen tekevän.
Still love kirjoitti: Ma Huhti 01, 2024 11:36 am
Kuten moni muukin sanonut, navetta ja tilukset tulisi tutkia tiheällä kammalla poliisin taholta.
En vastusta tätä. Mutta en näe tähän mitään erityistä syytä. Voi hyvin olla, ettei tähän ole mitään laillisia perusteitakaan. Sellaiset saattaisivat ilmaantua jos olisi tietoa jostain tietystä henkilöstä, joka on kadonnut, ja jolla osoittautuisi olleen yhteys tähän tekijään. Tässä keskustelussa milloin mikäkin asia lähtee laukalle. Paisutellaan uhrin uhriutta kaikella mahdollisella käteen sattuvalla ja tekijän hirmuisuutta satuillaan aina vain hirmuisemmaksi.
DaCapo kirjoitti: Ma Huhti 01, 2024 10:27 am
Tai päätyneet humalassa vahingossa uhriksi.
Paitsi niiltä osin kuin sadistin ja masokistin kohtaaminen perustuu osapuolten vuorovaikutukselle. Joissain tapauksissa henkilöt ovat masokisteja siksi, että ovat joutuneet kärsimään kasvattajista, jotka ovat tehneet vääryyttä tunteettomasti. Aiheuttaa psyykkistä kipua kokea, että ei ole henkisesti olemassa toiselle. Masokisti saattaa fyysiselle kivulle alistumalla saada helpotuksen tähän psyykkiseen kipuun, jos sitä aiheuttaessaan sadisti on kuitenkin äärimmäisen keskittynyt häneen.
Keskiajan teologiassa on sellainen mielenkiintoinen sääntö, että ihminen ei koskaan halua pahaa itselleen. Ihminen haluaa aina jotain hyvää, mutta saattaa ymmärryksen puutteessa hyväksyä tai haluta jotain suurempaa pahaa saadakseen pienemmän hyvän, koska asioiden näennäinen painoarvo on kyseisessä tilanteessa kääntynyt ylösalaisin. Itsemurhallakin yleensä tavoitellaan kärsimyksen loppumista, joka sinänsä siis käsitetään hyväksi asiaksi. Monen on nykyään vaikea hyväksyä sitä vastaan argumenttia, että elämän arvo riippuu jostain suuremmasta kuin mielihyvän kokemuksesta.
Sadistikaan ei halua kiduttaa tai tuhota pelkästä kiduttamisen tai tuhoamisen ilosta, vaan siitä kokemansa psyykkisen merkityksen vuoksi. Melko usein siihen tarvitaan kohteen tai uhrin suhde asiaan.