Nimimerkki ´sisotalo´ varmaankin nostaa paraikaa kanteita Suomen oikeuslaitosta vastaan, kun kerran kokee syyttäjän
keksineen KKO:lle suunnatun valituslupahakemuksen perustelut ja pyörittävän koko Ulvila-vyyhteä mielensä mukaan mediaa ja (median muokkaamia) yleisöreaktioita hyväksi käyttäen. Kumma juttu, mutta mielestäni koko tapausvyyhden primus motor ja monivuotinen pyörittäjä on
Anneli Auer eikä syyttäjä. Olisiko mahdollista, että syyttäjän väitteet esim. saatananpalvonnasta ja tuhkan levittelystä pohjautuvat
totuudenmukaisiin lasten kertomuksiin eivätkä syyttäjän mielikuvitukseen? On se mahdollista.
Saatananpalvonta ei ole laitonta, joten siitä ei ketään voikaan tuomita - ei, vaikka siitä löytyisi viitteitä tai todisteita. Väkivalta ja lsh ovat - ja niistä annettiin Kukalle ja Auerille käräjäoikeudessa ankarat tuomiot. Yksikään tuomari ei pitänyt lasten kertomuksia (pääosin) epäluotettavina eikä fyysisiä todisteita väkivallasta ja seksuaaliteoista (pääosin) mitättöminä tai riittämättöminä. Nimimerkki sisotalo piti - ja pitää edelleen; syistä, joita voi vain arvailla. Kaikille syytekohdille ei vain löytynyt pitävää näyttöä. Esimerkiksi tuhkan käyttöä (hypoteettisissa) rituaalimenoissa lienee aika vaikea jälkeenpäin todistaa. Pitäisi olla kenties valokuvia, tuhkajäämiä, kaikkien lasten yhtäaikaisia lausuntoja (vaikka osa teoista on voinut tapahtua vain yhden tai kahden lapsen läsnäollessa) jne. Mahdottomia eivät väitteet AA:n "saatananpalvonnasta"; initiaatioriiteistä, rituaalimenoista tai esim. tuhkan käytöstä kuitenkaan ole. Vai oletko, sisotalo, viettänyt vuodet 2006-2010 AA:n kyljessä 24 tuntia vuorokaudessa, 7 päivänä viikossa? Miten tunnet AA:n niin hyvin, että voit häntä täysin kritiikittä puolustaa? En minäkään häntä tunne enkä tiedä kuin vähän koko vyyhdestä, joten käytän syytteissäni ja mustamaalauksissani konditionaalia ja luotan viranomaisten ja oikeuslaitoksen toimintaan. Siviili saa toki tutkailla viranomaisten toimintaa kriittisesti ja huomauttaa epäkohdista, mutta julkista viranhoitoa ja rikostutkintaa ei siviilillä ole lupa korvata omilla, subjektiivisilla ehdoillaan, tutkimuksillaan tai tempauksillaan.
Seuraavaksi haukun nimimerkki sisotaloa hänen kirjoitustensa pohjalta. Ennakko-olettamani Auerin syyllisyydestä on vahva, joten kohdistan - luonnollisesti - kritiikkiä herkemmin proannelisteja kohtaan. Omat kirjoitukseni ovat välillä mitä ovat, mutta niitä ja seuraavia haukkuja saa rauhassa kritisoida - mielellään kuitenkin perustellusti.
Kirjoitustensa pohjalta nimimerkki sisotalo on tyhmä kuin saapas. Niin tyhmää kirjoittajaa ei minfosta löydy toista. Tai sanotaan nyt, että ehkä löytyy tyhmempiä kirjoittajia, mutta tyhmempiä tekstejä ja tyhmempää asennetta ei löydy. Sisotalolla on nimittäin jonkin verran päättelykykyä. Mekaaninen päättely ei valitettavasti korreloi viisauden, kokonaisuuksien hahmottamisen tai objektiivisuuden kanssa. Sisotalolle ei ole olemassa kuin hänen oma totuutensa.
Haluaisin tässä yhteydessä lainata erästä professori Mäntysaloa ja tämän käyttämää termiä
mutual adjustment. Termin voisi suomentaa väljästi keskinäiseksi säätämiseksi.
Keskinäisen säätämisen tavoitteena on kaikkia osapuolia tyydyttävän, kokonaisuuden kannalta optimaalisimman tuloksen löytäminen. Säätämisen aikana kuunnellaan kaikkia asiaan vihkiytyneitä tai sidoksissa olevia osapuolia ja omia näkemyksiä sovitellaan hyvässä yhteishengessä toisten näkemyksiin. Tässä nimimerkki sisotalo voisi ottaa mallia esimerkiksi nimimerkki alpo holistilta, joka on muodostanut oman (mahdollisesti vaihtuvan) kantansa, mutta huomioinut objektiivisesti sekä omia että toisten havaintoja. Humanistista asennetta sisotalo voisi opetella vaikka nimimerkki Taralta. Minfossa on lukuisia vuoropuheluun, toisten huomioimiseen, itsekritiikkiin, -ironiaan ja huumoriin kykeneviä nimimerkkejä. Sisotalo ei ole yksi heistä. Jotkut jaksavat paneutua kiitettävästi myös faktoihin ja etp-aineistoon; (minä aika laiskasti, pahoittelen). Sisotalo paneutuu vain niihin tarkasti rajattuihin kohtiin, jotka tukevat hänen omia päätelmiään. Hän syyttää toisia väärinkäytöksistä tökerön huonoin perustein ja vääntelee välillä surutta totuutta; tekee johtopäätöksiä täysin kestämättömältä pohjalta. Lisäksi hän paljastelee niin omia henkilö- ja perhetietojaan kuin toistenkin luottamuksellisia tietoja, mikä on pohjattoman mautonta. Kohdistan kritiikkini yksinomaan nimimerkki sisotaloon, sillä siitä, että em. nimimerkki edustaisi jotakuta reaalimaailman henkilöä, ei tällä anonyymillä keskustelupalstalla ole yhtään todennettua faktaa - ainoastaan nimimerkki sisotalon oma ilmoitus.
Sisotalo on kuin paritanssija, joka ei pidä partneriaan tasavertaisen kumppanina, vaan pumpattavana nukkena, josta voi
nui vaa imaista ilmat pihalle. Ilman mukana sisotalo sitten imaisee itseensä kumppaninsa älylliset ja seksuaaliset virikkeet, sosiaaliset verkostot, mahdollisen silmänruoan ja saamansa kehut. Tämän jälkeen nuken voikin sitten heittää sivuun. Jos nukke herää henkiin ja alkaa valittaa, on tämä sisotalon mielestä rikollinen vääristelijä, valehtelija ja panettelija. Omille virheilleen ja epämääräisille toimintatavoilleen sisotalo on autuaallisen sokea. Kritiikkiin hän ei kykene suhtautumaan rakentavasti - eikä etenkään huumorilla. Sisotalon ensimmäinen reaktio kritiikkiin on aina totaalinen loukkaantuminen ja kimmastunut vastaisku, joka koostuu alati samanlaisena toistuvan, puuduttavan levyn pyörittämisestä. Hännystelijöitä sisotalo kohtelee kuin Kukkaa kämmenellä ja itseään ja tekojaan hän ei unohda lakkaamatta kehua. Sisotalo täyttää siis heittämällä narsistin tunnusmerkit.
Jostain syystä tuli nyt mieleen suomalainen kansanlaulu "...riinan kamarissa valvottiin me kesäöitä ihaniia". Siitä syntyi puolestaan seuraava assosiaatio:
---> 
"Sisotalon" mentaliteettia kuvaavat mielestäni seuraavat kuvat:
Ja näillä teksteillä tai kuvilla ei sitten ole
mitään tekemistä reaalimaailman ihmisten kanssa. Tämä on vapaa, anonyymi keskustelufoorumi. Ja lautamiesosio.