Re: Mustalaiset
Lähetetty: Su Tammi 29, 2023 7:29 am
Kuvan kokoa kohtuullistettu
-NILS-
-NILS-
Helsingin SanomatPoliiseina esiintyneille miehille vuosien vankilatuomiot – Uhreilta vietiin yhteensä yli puoli miljoonaa euroa
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi poliiseina esiintyneille miehille vuosien vankeusrangaistuksia petoksista.
HELSINGIN käräjäoikeus tuomitsi tiistaina useita ihmisiä vankeuteen laajassa valepoliisijutussa.
Käräjäoikeuden mukaan joukkion jäseniä soitti vuosina 2021–2022 ihmisille esiintyen poliiseina. Soittajat kertoivat uhreille, että rikolliset olivat kaapanneet näiden pankkitilit ja yrittäneet siirtää sieltä rahaa.
Oikeuden mukaan soittajat pyysivät uhrien tilitietoja sillä verukkeella, että he joko pystyisivät estämään rahansiirrot tai palauttamaan varat. Saatuaan pääsyn pankkitileille soittajat kuitenkin itse anastivat uhrien rahat.
Oikeuden mukaan uhrien tileiltä siirrettiin rahaa eteenpäin kaikkiaan yli puoli miljoonaa euroa. Uhreja oli lukuisia eri puolilla Suomea.
OIKEUDEN mukaan tekijät pyrkivät hakemaan numeropalvelusta etunimen perusteella iäkkäämpiä ihmisiä.
”Petosten onnistuessa erityisen heikossa asemassa olevien asianomistajien pankkitilit on tyhjennetty ainakin lähes kokonaan”, tuomiossa sanotaan.
Osan puheluista tekijät soittivat Ruotsista tai liikkuvasta autosta oikeuden mukaan siksi, että kiinnijäämisen riski olisi ollut pienempi. Kokonaisuudessa tuomittiin ihmisiä myös rahanpesusta, koska oikeuden mukaan he ottivat vastaan petoksella saatuja rahoja ja ohjasivat varoja eteenpäin. Osa syytetyistä myönsi teot. Osa syytteistä myös kaatui käräjäoikeudessa.
YHTEENSÄ vyyhdissä tuomittiin seitsemän ihmistä. Pisimmän tuomion, viisi ja puoli vuotta vankeutta, sai Leif Allan Åkerlund, 38. Hänen syykseen luettiin muun muassa 18 törkeää petosta ja 34 virkavallan anastusta.
Viiden vuoden tuomion sai Henri Dimitri Nyman, 38, jonka katsottiin syyllistyneen muun muassa 20 törkeään petokseen ja 46:een virkavallan anastukseen.
Tuomitut määrättiin myös korvaamaan rikosten uhreille heidän menettämänsä varat.
Helsingin käräjäoikeus on aiemmin antanut samaan vyyhtiin liittyen tuomion keväällä 2022 tehdyistä petosrikoksista.
Hähhähhää, siitä saitte. Joudutte maksamaan takaisin! Ai ei oo pakko jos ei maksukykyä saati -halua. No, olkoot sitten.Tuomitut määrättiin myös korvaamaan rikosten uhreille heidän menettämänsä varat.
Ikärasismia. Kantaväestöön kohdistuvaa. Vai oliko joukossa yhtään Mirandaa, Elisabethia, Priscillaa, Ternoa, Dimitria, Allania...? Ai ei vai....tekijät pyrkivät hakemaan numeropalvelusta etunimen perusteella iäkkäämpiä ihmisiä.
Siilinjärvellä ainakin löytyy Bollströmejä. Nyt en osaa sanoa onko samaa sakkiaAnti-Bini Laden kirjoitti: To Tammi 26, 2023 2:43 am ↑
Onks tietoa mistä päin nämä pennut ovat? Pirkanmaa? Savo?
Enemmän täällä: Helsingin SanomatRomanilapset kohtaavat Suomessa arjessaan syrjintää ja rasismia, selvitys kertoo
Lapsiasiavaltuutetun selvityksessä tavoitetuista romanilapsista yli puolet oli kokenut syrjintää.
ROMANILASTEN elämä Suomessa näyttäytyy muuten varsin myönteisenä, mutta sitä varjostavat syrjintä ja rasismi, kertoo lapsiasiavaltuutetun tuore selvitys.
...
SELVITYKSEN mukaan romanilapset ovat ylpeitä omista juuristaan, ja tietoisuus romanikulttuurista oli vahvaa. Tärkeiksi asioiksi mainittiin käytöstavat, vanhempien kunnioittaminen, yhteisöllisyys ja huolenpito muista.
Jostain syystä ne unohtuvat täysin kun mustalainen menee kauppaan, ravintolaan ja toisten koteihin. Kaupoissa käyttäydytään myyjiä kohtaan törkeästi, varastetaan tavaraa ja etsitään kaikki mahdolliset syyt, että päästään uhriutumaan syrjinnästä ja rasismista. Ravintoloissa alkaa aina helvetimnmoinen älämölö, etuilu, riidanhaastaminen ja uhkailu. Usein mustalaisten ravintolailta päättyy jullien puukottamiseen ja keskinäiseen ampumiseen. Jullien koteihin mustalaispaskeet menevät pahoinpitelemään, varastamaan ja rikkomaan.Tärkeiksi asioiksi mainittiin käytöstavat, vanhempien kunnioittaminen, yhteisöllisyys ja huolenpito muista.
Enemmän täällä: YLEKun romanin luo menee kylään, on muistettava pari asiaa
Romanikulttuuri vaikuttaa ystävyyteen ja siihen, miten läheiseksi toinen voi tulla. Maria Tuominen kannustaa kaikkia ottamaan halutessaan rohkeasti kontaktia romaniin, vaikka se jännittäisi.
– Jokainen tarvitsee ystävän ja rinnalla kulkijan. Mitä elämä olisi ilman ystäviä? Ei mitään, Maria Tuominen sanoo vakavalla äänellä.
Tuominen istuu parhaan ystävänsä Nadja Baltzarin vieressä kahvipöydän ääressä. Seuraavassa hetkessä Tuominen alkaakin jo vitsailla ja saa Baltzarin nauramaan. Tätä ystävysten yhteinen arki yleensä on: tärkeitä keskusteluja, kahvia ja naurua.
Maria Tuomisen ja Nadja Baltzarin ystävyys alkoi, kun Baltzar muutti Äänekoskelta naisten nykyiseen kotikaupunkiin Kouvolaan noin 20 vuotta sitten.
– Tällä suunnalla me kaikki romanit olemme kavereita keskenämme. Pyrimme tulemaan toimeen, ja jos jotain järjestetään, kaikki tahtovat olla mukana auttamassa. Kaverit ja sydänystävät ovat kuitenkin erikseen, Tuominen kertoo.
Nadja Baltzarilla ei tällä hetkellä ole yhtään läheistä ystävää romaniyhteisön ulkopuolelta. Maria Tuomisella on yksi, mutta he ovat yhteyksissä vain satunnaisesti.
– Täytyy sanoa, että harva valkolainen tahtoisi romaniin tutustua. Kyllä se on nähty ihan arjen asioissa, kuten asumisessa. Ennakkoluuloja on hirveän paljon, Tuominen sanoo.
...
Maria Tuomisellakin on positiivia kohtaamisia Suomen valtaväestön kanssa. Hän on aktiivinen Tiktokissa, ja sinne hän saa rutkasti kysymyksiä ihmisiltä, joille romanikulttuuri ei ole tuttu.
Moni sanoo, että olisi halunnut kysyä kaikenlaista romanilta jo aiemmin, mutta ei ole uskaltanut.
– Olen rohkaissut siihen, että jos romaneihin haluaa tutustua ja vaikka naapurissa asuu romani, niin rohkeasti vain kysymään!
Omia tapoja
Suomen romanien kulttuurissa on omat tapansa toimia ystävyyssuhteissa. Nadja Baltzar kertoo, että sydänystävät ovat pääosin samanikäisiä keskenään.
Runsaasti vanhemman tai nuoremman kanssa ystävystyminen voi jäädä pintapuoliseksi, koska Suomen romanit kohtelevat itseään vanhempia ihmisiä hyvin kunnioittavasti.
– Minulla on esimerkiksi kuusikymppisiä ystäviä, joille voi puhua jokapäiväisistä asioista, mutta on tiettyjä asioita, joista en vain puhu, Tuominen kertoo.
Häveliäisyyskulttuuri käsittää laajan skaalan asioita, joiden esiin ottaminen ei ole soveliasta vanhempien ihmisten seurassa.
Esimerkiksi oma lapsi ei kerro suoraan vanhemmilleen uudesta seurustelukumppanistaan, vaan viesti välitetään vanhemmille muita reittejä. Lapsen ystävä voi kertoa vanhemmille, että heidän lapsensa on ”lähtenyt maailmalle”. Näin vanhemmat tietävät heti, mistä on kysymys.
...
Muutamia asioita on, jotka kannattaa kertoa romaniyhteisön ulkopuolelta tulevalle esimerkiksi ennen yhteistä illanviettoa – muuten saattaa olla tahattomasti epäkohtelias.
– Jos on vaikka herkkä puhumaan vähän sitä sun tätä, joudun vähän neuvomaan, että älä sano tai puhu näin. Me emme esimerkiksi käytä kirosanoja, ainakaan, jos läsnä on vanhempia ihmisiä. Joillakin ei kotona saa viedä astioita keittiöstä muualle, Tuominen kertoo.
Jos ystävä kuitenkin tekee kulttuurimokan, tilanne voi olla nolo, mutta käytöksen syy ymmärretään.
– Ei siitä mitään maailmanloppua tule. Me pyrimme siihen, että tilanne menee nopeasti ohi.
Miks pitää niiku kysyy tiktokista, kun voi lukee lehdistä valepoliisiuutista, ravintola-ampumisista, vanhusten koteihin tunkeutumisista tai käytöksestä kaupoissa.Hän on aktiivinen Tiktokissa, ja sinne hän saa rutkasti kysymyksiä ihmisiltä, joille romanikulttuuri ei ole tuttu.
Voi viddu, että tätä elämänvalhetta jaksetaan toistaa yhtenään....koska Suomen romanit kohtelevat itseään vanhempia ihmisiä hyvin kunnioittavasti.
Jos hän ei käytä, niin se ei ole Me.Me emme esimerkiksi käytä kirosanoja, ainakaan, jos läsnä on vanhempia ihmisiä
Kaikillehan tuo ruoka-apu kuuluu ja sen saa jokainen, jopa porvari... liian tuttu näky kun sikaniska-porvarit ajelevat paikalle kiiltävillä autoillaan ja kahmivat ilmaista kamaa. Ahneudella ei ole rajoja. Toki tuo Diakonian kuponkihomma on asia erikseen mutta ei siellä tarvi kuin vähän märistä paskaa.Ack4ever kirjoitti: Ti Tammi 03, 2023 12:02 pm Mutta minkäs teet? En ole natsi, mutta kyllä se 1900-luvun alun aatu jossain oikeilla jäljillä oli...joulun alla katselin kun tuttava oli lastensa kanssa (olin heitä kuskaamassa) "leipäjonossa" paikallisen seurakunnan diakonissalle. No, sieltä lappas iloisen näköistä seurakuntaa, mutta eniten mieleen jäi romaniseurue, joka alkoi ulos tullessaan suureen ääneen kauppaamaan juuri saamiaan ostokortteja! 60e ostokortin olis saanut ostaa niiltä 45 eurolla! Ja takuulla kuului sinne sisälle diakonissallekin....vittu, joku roti noihinkin hommiin! Helvettiäkö niitä elättää, kun pärjäävät muutenkim. Tuttavani sai myös 60e ostokortin, 3 lapsen yh-isä, joka käy töissä (vaimonsa kuoli noin2 vuotta sitten imusolmukesyöpään) ja kyseli multa, että milläne romanit sai kaikki sen saman ja hän 4 hengelle?! Kyllä ne osaa...