Sivu 1538/2055
Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia
Lähetetty: Su Joulu 19, 2021 10:29 am
Kirjoittaja sikakoira
Sestoelemento kirjoitti: Su Joulu 19, 2021 10:28 am
Tämä oli ensimmäinen ja asiallinen kriittinen materiaali, johon törmäsin tässä ketjussa. Siis siinä mielessä, että suurimmaksi osaksi asiat perusteltiin hyvin ja ajatuksia herättävällä tasolla. Lisäksi on kiistatta huolestuttavaa, jos avointa tieteellistä keskustelua ei voida käydä, kuten moni videolla totesi.
Pakkorokotukset eivät ole ratkaisu, päinvastoin, niillä saadaan vaan turhaa kahtiajakoa aikaan. Olen sen jo aikaisemmin useampaan kertaan sanonut. Lasten rokotuksia ei myöskään voi perustella oikein millään lääketieteellisellä näytöllä, hyödyn suhteen siis. Itseasiassa saatavilla olevaa dataa jos katsoo, vasta 50-60 vuodesta ylöspäin riskit ilman rokotusta kasvavat (mahdollisesti nuoremmillakin, jos erityisiä riskejä), ja tämän porukan sairastumisen estäminen on se oleellinen asia, ja mikäli siinä onnistutaan sairaanhoidon kuormitus pitäisi olla täysin hallittavissa. Ja tällöin ei olisi mitään tarvetta lockdowneille, koronapasseille tms.
Esim. Kanadan terveydenhuollon laadukas ja julkisesti saatavilla oleva data osoittaa, että kuolemien ja sairaanhoitojaksojen määrät ei alle 40-vuotiailla eroa rokottamattomien ja rokotettujen välillä. Ero rokotettujen hyväksi alkaa nousta hiljalleen 40-60 vuotiaiden ryhmässä, ja nousee voimakkaammin 60-80 vuotiaiden ryhmissä. On totta, että yksittäisiä vakavia tapauksia on kaikissa ryhmissä, mutta em. data kuvaa asiaa populaation tasolla ja sen pitäsi olla peruste päätöksille.
Se mikä videolla myös kävi ilmi, on että Suomessa ei käytännössä ole pandemiaa ainakaan vielä ollut. Verrattuna ainakaan Italiaan, Brasiliaan jne. En voisi olla enempää samaa mieltä. Syytkin on selvät, Suomi on jotakuinkin maailman perimmäisessä nurkassa, läpikulkua ei ole, ihmistiheys on autiomaan luokkaa esim. keski-Eurooppaan verrattuna, perhekoot ovat pieniä ja etäisyyksiä pidetään muutenkin. Pointtini on, että se mikä toimii Suomessa ei välttämättä toimi muualla. Useissa maissa terveydenhuolto on ollut ajoittain ns. syvässä kusessa, Suomessa se tilanne ei ole ollut lähelläkään samassa mielessä. Joten toimenpiteiden pitäisi heijastaa tilannetta, one size does not fit all.
Olen edelleen vahvasti sitä mieltä, että rokotteita tarvitaan, muuten tästä maksetaan liian kova hinta, joka on estettävissä. Olen myös sitä mieltä, että ne pitäisi kohdistaa järkevämmin. Ei ole mitään hyötyä rokottaa esim. lapsia, jos riittävän suuri osa oikeasti riskissä olevista ei ole rokotettu. Fokus olisi pitänyt olla alusta asti riskiryhmissä, ei kaikissa. Tästä aiheesta en ole nähnyt kovasti keskustelua, mikä tuntuu vähän kummalliselta.
Asiallinen dataan perustuva rokote- yms. kriittisyys on erittäin tervetullutta. Ja kriittisyydellä en tarkoita, että on yksi oikea tai väärä, asiat eivät ole mustavalkoisia. Amispohjaisten hörhöjen caps lockilla kirjoitetut tulkinnat epämääräisistä lähteistä poimituista pseudotieteellistä väitteistä eivät edistä asiallista keskustelua, erityisesti kun seassa on salaliittoteorioita yms. Tuossa videon alussa asialliset kriittiset äänet nimenomaan pahoittelivat sitä, että kiitos kaiken maailman foliohattujen heidätkin leimataan samaan sakkiin heti alussa. Erityisesti tämä voisi olla hyvä take away -message muutamille täällä palstalla.
Joo hyvä video ja on postailtu samojen herrojen mielipiteitä tänne jo toistavuotta. Ne ovat kuulemma salaliittoteorioita

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia
Lähetetty: Su Joulu 19, 2021 10:32 am
Kirjoittaja Sestoelemento
Lue se mun viimeinen kappale. Siinä ehkä osasyy asialle.
Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia
Lähetetty: Su Joulu 19, 2021 10:35 am
Kirjoittaja Sahkotuoli
Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia
Lähetetty: Su Joulu 19, 2021 10:38 am
Kirjoittaja sikakoira
Sahkotuoli kirjoitti: Su Joulu 19, 2021 10:35 am
Toimiiko Venäjällä?
Ei ,ei toimi edes Venäjällä

Rokotusten tarkoitus nyt ei olekkaan toimia vaan ovat tekosyy ottaa käyttöön ne "immuniteettipassit" Ensi vuonnahan ne suunnitelmien mukaan tulisi olla käytössä kaikilla.
Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia
Lähetetty: Su Joulu 19, 2021 10:42 am
Kirjoittaja sikakoira
Sestoelemento kirjoitti: Su Joulu 19, 2021 10:32 am
Lue se mun viimeinen kappale. Siinä ehkä osasyy asialle.
Varmasti on mutta suurempi syy asialle on kiihtyvä sensuuri joka lakaisee eriävät mielipiteet tällähetkellä isommilta alustoilta piiloon. Siksi niitä on hyvä tuoda esiin.

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia
Lähetetty: Su Joulu 19, 2021 10:43 am
Kirjoittaja Insattsgruppen
Sestoelemento kirjoitti: La Joulu 18, 2021 5:29 pm
Jaksat kyllä vängätä joka asiasta

. Kyllä kaikilla myyntiluvan saaneilla rokotteilla on tietyt kliiniset kokeet tehty ennen myyntiluvan saamista. Esimerkiksi Pfizerin rokotteella
44000 ihmistä oli myyntiluvan perusteena olevassa tutkimuksessa. Koska et näistä asioista mitään ymmärrä niin kyllä, se on helvetin iso kliininen tutkimus, niinkuin rokotetutkimukset yleensäkin.
Kaikkien rokotteiden myyntiluvat ovat ns. ehdollisia, eli velvoitteena on toimittaa lisädataa yms. Normisetti myös esim. monilla syöpälääkkeillä. Kyseessä ei ole siis salaliitto.
En nyt jaksaisi tästäkin asiasta jauhaa sivutolkulla. Josko opiskelisit itse perusasiat ensin kuntoon. Tuosta on hyvä aloittaa
http://www.hpra.ie/homepage/medicines/c ... 9-vaccines
Tämä nenäsumute on ihan lähtökuopissa vielä, ja jos veikata pitää sinne jää ensisijaisesti siksi, ettei löydy rahoittajaa jolla tarpeeksi muskeleita vetää vaadittu tutkimusohjelma läpi. Koska hypoteesi ei ole tarpeeksi hyvä. EMAlla ei ole sen asian kanssa mitään tekemistä.
Kommenttisi jarruttamisessa halvan hinnan vuoksi on täysin epälooginen. Patenttihan on haettu juuri siksi, että tuo annostelumuoto ja kombinaatio voidaan hinnoitella voitokkaaksi, eli yritä nyt jotenkin pitää se punainen lanka noissa jutuissa edes auttavasti mukana.
Täälläkin on tietoa miten nuo "kliiniset tutkimukset" toteutui. Ei ollut valvontaa ja räikeitä virheitä "sattui". Mutta hei, usko sinä nyt valheisiin.
Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia
Lähetetty: Su Joulu 19, 2021 10:48 am
Kirjoittaja Sahkotuoli
sikakoira kirjoitti: Su Joulu 19, 2021 10:38 am
Sahkotuoli kirjoitti: Su Joulu 19, 2021 10:35 am
Toimiiko Venäjällä?
Ei ,ei toimi edes Venäjällä

Rokotusten tarkoitus nyt ei olekkaan toimia vaan ovat tekosyy ottaa käyttöön ne "immuniteettipassit" Ensi vuonnahan ne suunnitelmien mukaan tulisi olla käytössä kaikilla.
Maailmanlaajuinen koronapassa salaliitto jossa myös Putin on mukana
No onhan se kiva että edes yhdessä asiassa ollaan siellä lännen kanssa yhdessä ja samaa mieltä
Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia
Lähetetty: Su Joulu 19, 2021 11:02 am
Kirjoittaja Sestoelemento
Sahkotuoli kirjoitti: Su Joulu 19, 2021 10:35 am
Toimiiko Venäjällä?
Linkkasin tämän saman datan jo aikaisemmin.
Katsokaa kuolleisuutta, ei pelkästään tartuntojen määrää.
Tartunnat ovat korkeita joka puolella, mutta kuolleisuus neljännessä aallossa (=ensimmäinen aalto, johon rokotteilla alkaa olemaan vaikutusta) on yhtä korkea kuin aikaisemmissa aalloissa lähinnä vain niissä maissa joissa alhainen rokotuskattavuus (Bulgaria, Venäjä, Romania jne).
Maissa,joissa korkea rokotekattavuus kuolleisuus ei nouse tartuntojen mukaan (UK, Espanja, Portugali jne.).
Ei konkluusivista, mutta sitä hypoteesia tukevaa, että rokotteilla ja parantuneella hoidolla ylipäätään lienee osansa asiassa. Toki omikron yms. voi muuttaa tämänkin kuvan.
Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia
Lähetetty: Su Joulu 19, 2021 11:09 am
Kirjoittaja sikakoira
Sahkotuoli kirjoitti: Su Joulu 19, 2021 10:48 am
sikakoira kirjoitti: Su Joulu 19, 2021 10:38 am
Sahkotuoli kirjoitti: Su Joulu 19, 2021 10:35 am
Toimiiko Venäjällä?
Ei ,ei toimi edes Venäjällä

Rokotusten tarkoitus nyt ei olekkaan toimia vaan ovat tekosyy ottaa käyttöön ne "immuniteettipassit" Ensi vuonnahan ne suunnitelmien mukaan tulisi olla käytössä kaikilla.
Maailmanlaajuinen koronapassa salaliitto jossa myös Putin on mukana
No onhan se kiva että edes yhdessä asiassa ollaan siellä lännen kanssa yhdessä ja samaa mieltä
Tuliko tämä sinulle nyt jotenkin uutisena vai mitäköhän nyt tarkoitat. Tismalleen samat tavoitteethan tuollakin on kuin muuallakin vaikkakin vielä hetki sitten ei mitään "immuniteettipassejakaan" ollut tulossa.
Aiheesta lisää tuolta
https://off-guardian.org/2021/12/07/did ... n-vaccine/
Did the Sputnik V inventor just murder his own vaccine?
Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia
Lähetetty: Su Joulu 19, 2021 11:11 am
Kirjoittaja Sestoelemento
sikakoira kirjoitti: Su Joulu 19, 2021 10:42 am
Sestoelemento kirjoitti: Su Joulu 19, 2021 10:32 am
Lue se mun viimeinen kappale. Siinä ehkä osasyy asialle.
Varmasti on mutta suurempi syy asialle on kiihtyvä sensuuri joka lakaisee eriävät mielipiteet tällähetkellä isommilta alustoilta piiloon. Siksi niitä on hyvä tuoda esiin.
Asiaa ei auta random-pseudotieteellinen-salaliitto hörhötys, jota iso osa kritiikistä (valitettavasti) on, ainakin laadukkailla alustoilla kuten minfo
Mutta olen samaa mieltä siitä, että aito tieteellinen debatti tasapuolisena ei näytä aivan toteutuvan. Ainakaan vielä. Mutta haluan pysyä sen suhteen optimistisena.
Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia
Lähetetty: Su Joulu 19, 2021 11:16 am
Kirjoittaja sikakoira
Sestoelemento kirjoitti: Su Joulu 19, 2021 11:02 am
Sahkotuoli kirjoitti: Su Joulu 19, 2021 10:35 am
Toimiiko Venäjällä?
Linkkasin tämän saman datan jo aikaisemmin.
Katsokaa kuolleisuutta, ei pelkästään tartuntojen määrää.
Tartunnat ovat korkeita joka puolella, mutta kuolleisuus neljännessä aallossa (=ensimmäinen aalto, johon rokotteilla alkaa olemaan vaikutusta) on yhtä korkea kuin aikaisemmissa aalloissa lähinnä vain niissä maissa joissa alhainen rokotuskattavuus (Bulgaria, Venäjä, Romania jne).
Maissa,joissa korkea rokotekattavuus kuolleisuus ei nouse tartuntojen mukaan (UK, Espanja, Portugali jne.).
Ei konkluusivista, mutta sitä hypoteesia tukevaa, että rokotteilla ja parantuneella hoidolla ylipäätään lienee osansa asiassa. Toki omikron yms. voi muuttaa tämänkin kuvan.
Kuolleisuus on äärimmäisen huono mittari tässä asiassa kun tiedetään tosiasiat tilastoinnin takaa.
Täysin tarkoituksellisesti suunniteltu yksityiskohta. Tartunnatkin ovat äärimmäisen epämääräinen tilasto kun käytössä on PCR testi joka ei kerro onko ihminen sairastunut tähän tautiin vaan että ihmisestä on löytynyt osa joka liitetään virukseen. Tällainen löytyy jokaiselta testatulta kun syklejä manipuloidaan.
sestoelemento kirjoitti:
Mutta olen samaa mieltä siitä, että aito tieteellinen debatti tasapuolisena ei näytä aivan toteutuvan. Ainakaan vielä. Mutta haluan pysyä sen suhteen optimistisena.
No tosiaankin
Tämän takia näitä piiloon haudattuja vastakkaisia mielipiteitä tulee tuoda julki mielellään tässä vaiheessa kun näitä toimenpiteitä suoritellaan.

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia
Lähetetty: Su Joulu 19, 2021 11:40 am
Kirjoittaja Sestoelemento
sikakoira kirjoitti: Su Joulu 19, 2021 11:16 am
Sestoelemento kirjoitti: Su Joulu 19, 2021 11:02 am
Sahkotuoli kirjoitti: Su Joulu 19, 2021 10:35 am
Toimiiko Venäjällä?
Linkkasin tämän saman datan jo aikaisemmin.
Katsokaa kuolleisuutta, ei pelkästään tartuntojen määrää.
Tartunnat ovat korkeita joka puolella, mutta kuolleisuus neljännessä aallossa (=ensimmäinen aalto, johon rokotteilla alkaa olemaan vaikutusta) on yhtä korkea kuin aikaisemmissa aalloissa lähinnä vain niissä maissa joissa alhainen rokotuskattavuus (Bulgaria, Venäjä, Romania jne).
Maissa,joissa korkea rokotekattavuus kuolleisuus ei nouse tartuntojen mukaan (UK, Espanja, Portugali jne.).
Ei konkluusivista, mutta sitä hypoteesia tukevaa, että rokotteilla ja parantuneella hoidolla ylipäätään lienee osansa asiassa. Toki omikron yms. voi muuttaa tämänkin kuvan.
Kuolleisuus on äärimmäisen huono mittari tässä asiassa kun tiedetään tosiasiat tilastoinnin takaa.
Täysin tarkoituksellisesti suunniteltu yksityiskohta. Tartunnatkin ovat äärimmäisen epämääräinen tilasto kun käytössä on PCR testi joka ei kerro onko ihminen sairastunut tähän tautiin vaan että ihmisestä on löytynyt osa joka liitetään virukseen. Tällainen löytyy jokaiselta testatulta kun syklejä manipuloidaan.
Sinä tämän datan tällä kertaa linkkasit ja nyt sanot ettei siihen kannatakaan luottaa? Tai kannattaa luottaa vain tiettyyn osaan, joka palvelee sitä asiaa, jonka yrität tuoda esiin? Sitä kutsutaan nimellä cherry picking.
Jos käytät jotain viitettä ole kriittinen ilman muuta, mutta jos teet sen selektiivisesti parempi perustella todella hyvin. Tai etsiä mielestäsi parempi lähde.
Kuolleisuusluvuissa on taatusti epävarmuuksia, mutta kyseessä on useampi maa missä näkyy sama trendi. Epävarmuuksia on myös tautitapausten välillä kuten sanoitkin. Mutta trendit näkyy sielläkin.
Herääkin kysymys miksi ylipäätään linkkasit koko datan? Jos kerran siihen ei voi luottaa millään tasolla….
Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia
Lähetetty: Su Joulu 19, 2021 11:40 am
Kirjoittaja OnyxPhoenix
Tuli tänään haettua buusteri.
Yleisesti voi sanoa niin, että oli asia mikä tahansa, kun tekee täysin päinvastoin mitä ryssätrollit haluaisi, niin valinta on silloin oikea.

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia
Lähetetty: Su Joulu 19, 2021 11:44 am
Kirjoittaja nipsunapsu
OnyxPhoenix kirjoitti: Su Joulu 19, 2021 11:40 am
Tuli tänään haettua buusteri.
Yleisesti voi sanoa niin, että oli asia mikä tahansa, kun tekee täysin päinvastoin mitä ryssätrollit haluaisi, niin valinta on silloin oikea.
Kiva, että sä olet takaisin täällä foorumilla. Toivottavasti jatkossakin voimme lukea sinun yltiöpäisen oikeamielisiä postauksia.
Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia
Lähetetty: Su Joulu 19, 2021 11:50 am
Kirjoittaja OnyxPhoenix
nipsunapsu kirjoitti: Su Joulu 19, 2021 11:44 am
OnyxPhoenix kirjoitti: Su Joulu 19, 2021 11:40 am
Tuli tänään haettua buusteri.
Yleisesti voi sanoa niin, että oli asia mikä tahansa, kun tekee täysin päinvastoin mitä ryssätrollit haluaisi, niin valinta on silloin oikea.
Kiva, että sä olet takaisin täällä foorumilla. Toivottavasti jatkossakin voimme lukea sinun yltiöpäisen oikeamielisiä postauksia.
No tuskin jaksan kauheasti postailla. Sama menohan täällä jatkuu. Ei se siitä miksikään muutu.