Sivu 156/646

Re: Kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Lähetetty: Ti Elo 02, 2022 4:10 pm
Kirjoittaja Tarkastaja Levisi
Fiskarsilainen taikuripersu Tatu Tyni muuten kuuluu VKK-mieliseen salaliitoista kiihottuvaan Suomessa mellastavaan trolliarmeijaan.
'Kirjoittaa' myös MV-lehteen mikä kertoo paljon.

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tatu-t ... lta-kasin/

Pääministeri myöntää, että Suomea johdetaan ulkomailta käsin

16.6.2022 kansanedustaja Ano Turtiainen esitti pääministeri Sanna Marinille suullisen kysymyksen stagflaation torjumisesta.'

Eli siirretään vastuu Suomen hallitukselta jonnekin epämääräisesti määritettävään. Hyvä energiapolitiikka pitää kotimaisen energian hinnan kurissa ja energian tarjonnan monipuolisena.

”Sen mitä me voimme tässä ajassa tehdä on pyrkiä toimillamme varmistamaan, että tulevaisuudessa me emme olisi näin riippuvaisia fossiiilienergiasta ja sen erittäin voimakkaasta hintojen heilahtelusta, jonka vuoksi me olemme näissä ongelmissa. ”

Eli vahvistetaan vihreää siirtymää, joka on yksi merkittävä syypää tähän kotimaisen energian alasajoon tai vähintään energia-alan erittäin huonoon johtamiseen.

Mistä pääministeri Sanna Marin saa ohjeistuksensa?

Re: Kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Lähetetty: Ti Elo 02, 2022 4:42 pm
Kirjoittaja sikakoira
Virdon kirjoitti: Ti Elo 02, 2022 1:26 pm
sikakoira kirjoitti: Ti Elo 02, 2022 1:20 pm ^
Eli tarkoittanet että mielestäsi uutisointi suomessa on ollut asiallista ja asiantuntevaa :mrgreen: :mrgreen: :mrgreen:

Ei suinkaan propagandaa ?
Aivan varmasti pidän uutisointia täällä meillä luotettavampana kuin mitä se on Venäjällä. Miksi ei olisi täälläkin muka myös asiallista ja asiantuntevaa uutisointia?

Tottakai täälläkin nyt jotakin virheellistäkin uutisointia kuitenkin tapahtuu, ei mikään ole sentään täydellistä ja virheetöntä.
Tämä selittääkin sitten paljon :lol:

Re: Kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Lähetetty: Ti Elo 02, 2022 6:19 pm
Kirjoittaja Virdon
sikakoira kirjoitti: Ti Elo 02, 2022 4:42 pm
Virdon kirjoitti: Ti Elo 02, 2022 1:26 pm
sikakoira kirjoitti: Ti Elo 02, 2022 1:20 pm ^
Eli tarkoittanet että mielestäsi uutisointi suomessa on ollut asiallista ja asiantuntevaa :mrgreen: :mrgreen: :mrgreen:

Ei suinkaan propagandaa ?
Aivan varmasti pidän uutisointia täällä meillä luotettavampana kuin mitä se on Venäjällä. Miksi ei olisi täälläkin muka myös asiallista ja asiantuntevaa uutisointia?

Tottakai täälläkin nyt jotakin virheellistäkin uutisointia kuitenkin tapahtuu, ei mikään ole sentään täydellistä ja virheetöntä.
Tämä selittääkin sitten paljon :lol:
No hyvä.

*pltmtxtvp*tm

Re: Kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Lähetetty: Ti Elo 02, 2022 6:37 pm
Kirjoittaja Virdon
"Senkö takia te kokkarit jaatte Naton sotapropagandaa ja lietsotte Venäjävihaa, että siitä johtuvan energiakriisin myötä hallitus joutuisi huonoon valoon ennen vaaleja? Meinaatko ettei tuo kolahda myös omille nilkoille?"

https://twitter.com/TurtiainenAno/statu ... rU716GkstA

No mutta onneksi VKK rakastaa Venäjää kaiken kansankin edestä. Millä tavalla Venäjävihaa lietsotaan? Hallituksen joutuminen huonoon valoon vaivaa, vaikka kyllä suosittelisin todellakin VKK:ta keskittymään kaikin tavoin siihen että miten itsensä saisivat kansan silmissä hyvään valoon. Kyllä VKK:n toiminta kolahtaa omille nilkoille.

Naurettavaa että VKK:ta murehdituttaa Suomen itsenäisyys, mutta samalla hyväksytään täysin kun naapuri tuhoaa toisen maan vastaavaa itsenäistä asemaa.

Re: Kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Lähetetty: Ti Elo 02, 2022 9:00 pm
Kirjoittaja Tarkastaja Levisi
Huuhtanen on omasta mielestään sen verran 'kovassa nousussa politiikassa' että jopa Punk In Finland -sivuston keskustepalstan keskustelijoide keskuudessa on revennyt 'someraivo'. Taas tulee mieleen paljon siteerattu Raamatun lause 'Se joka itsensä ylentää, se itsensä alentaa'. Voi olla
että Huuhtasem kaltaisella jonkinlaisessa kipeässä suuruusharhassa elävälle avohoitopotilaalle ei suomalaisessa politiikassa paikkaa suoda.
VKK:n kansanedustajaehdokkuutta on aika vaikea saavutuksena pitää.

Valtamedian Huuhtanen taas kertoo kääntyneen, kun jostain löytyy venäläismielisen rauhantutkija Heikki Patomäen ties kuinka monta kertaa toistettu sitaatti siitä, kuinka länsimaiden tulisi aloittaa 'rauhanneuvottelut' Venäjän - siis toiseen maahan hyökänneen barbaatikansan - kanssa.

Huuhtasen_kova_nousu.jpg
Huuhtasen_kova_nousu.jpg (60.62 KiB) Katsottu 733 kertaa

Re: Kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Lähetetty: Ti Elo 02, 2022 9:12 pm
Kirjoittaja Virdon
Jos niin pahasti käy että konflikti Kiinan ja Taiwaninkin välillä syttyy, niin saapa nähdä asettuuko VKK tietenkin Kiinan puolelle. Liekö mielestään Taiwanillakaan oikeutta olla olemassa kun vaikuttaa siltä ettei Ukrainalla ole oikeutta olla olemassa VKK maailmankuvassa.

Ainakin VKK:ssa tuntuu korventavan kun muita maita on Taiwanin puolella ja eivät pelkää myöskin osoittaa tukeaan.

Re: Kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Lähetetty: Ti Elo 02, 2022 9:30 pm
Kirjoittaja sikakoira
Virdon kirjoitti: Ti Elo 02, 2022 9:12 pm Jos niin pahasti käy että konflikti Kiinan ja Taiwaninkin välillä syttyy, niin saapa nähdä asettuuko VKK tietenkin Kiinan puolelle. Liekö mielestään Taiwanillakaan oikeutta olla olemassa kun vaikuttaa siltä ettei Ukrainalla ole oikeutta olla olemassa VKK maailmankuvassa.

Ainakin VKK:ssa tuntuu korventavan kun muita maita on Taiwanin puolella ja eivät pelkää myöskin osoittaa tukeaan.
On vain yksi Kiina ja Taiwan on osa sitä. Tämän myöntää jopa USA. :wink:
Taiwan on saanut harjoittaa eräänlaista autonomiaa kuten esimerkiksi Hongkong mutta Pelosin tempauksen seurauksena saattaa tämä aikakausi olla nyt lopussa.

Tilannetta voi verrata Ukrainan kriisiin.

Re: Kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Lähetetty: Ti Elo 02, 2022 9:38 pm
Kirjoittaja Virdon
sikakoira kirjoitti: Ti Elo 02, 2022 9:30 pm

Kiina on joka tapauksessa se sodan aloittava osapuoli eikä Taiwan. Saa nähdä onko VKK jälleen valloitussodan aloittavan puolella.

Jos Taiwan haluaisi olla osa Kiinaa niin ei sitä silloin tarvitsisi yrittää sodalla vallata.

Re: Kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Lähetetty: Ti Elo 02, 2022 10:10 pm
Kirjoittaja sikakoira
Taiwan on osa Kiinaa jokatapauksessa . Karkuri jota voi verrata vaikkapa Donetskiin. USA:ta voi siis verrata Venäjään :lol:

Re: Kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Lähetetty: Ti Elo 02, 2022 10:34 pm
Kirjoittaja Virdon
sikakoira kirjoitti: Ti Elo 02, 2022 10:10 pm Taiwan on osa Kiinaa jokatapauksessa . Karkuri jota voi verrata vaikkapa Donetskiin. USA:ta voi siis verrata Venäjään :lol:
En yllättynyt että ainakin itse olet näköjään valinnut puoleksesi Kiinan, ja että mielestäsi Taiwanilla ei ole oikeutta olla olemassa sellaisena kun se on tähänkin asti ollut?

Donetsk ei ole karannut mistään Venäjästä joka sillä olisi oikeus sotia takaisin. Vai onko Suomikin sitten joku "Venäjästä lähtenyt karkuri"?

En kyllä itse vertaisi surkeaa Venäjää USA:aan. "Erikoisoperaatiokin" vie Venäjältä vähintään kuukausia ja kuukausia eikä "voittoa" ole näkynyt, mitenkähän surkea se olisikaan jos ihan sodasta olisi kysymys...

"Edelleen myydään voimanostopukuja eniten nimenomaan Amerikkaan. Kaupankäynnissä on vähän niinkuin politiikassakin julkisuudesta yleensä hyötyä."

https://twitter.com/TurtiainenAno/statu ... ySYq9W-TVQ

Ano kuvittelee että VKK:n aikaansaamasta julkisuudesta olisi sille hyötyä. :lol:

Re: Kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Lähetetty: Ti Elo 02, 2022 11:19 pm
Kirjoittaja palokirves
Virdon kirjoitti: Ti Elo 02, 2022 10:34 pm
En yllättynyt että ainakin itse olet näköjään valinnut puoleksesi Kiinan
Tietenkin patavanhoilliseen vasemmistoon kuuluva valitsee Kiinan. Ihan samoin kuin hän paasaa Venäjän puolesta,USA:n ja lännen kauheudesta, paasaa arabien ja Palestiinan puolesta jne.
Punavihreän­ vasemmiston kupeeseen kätkeytyy pieni venäjämielinen siipi.
Vastavalkealaisia yhdistävät USA-, EU- ja Nato-kritiikki. Vastavalkea epäilee kaikkea, myös ilmastonmuutosta. Pakolaiskriittisyys on sallittua, koska pakolaisten tulo saattaa olla masinoitua ja suursijoittaja George Soroksella sormensa pelissä. Keskustelua käydään Facebook-ryhmässä nimeltä Vastavalkea – Tilannehuone.

Vastavalkeaa lainaa myös MV-lehti. Tahoille yhteistä on epäusko Venäjän informaatiovaikuttamista kohtaan ja monitulkintainen Suomen itsenäisyyden korostaminen.

Vastavalkean kritiikin kohde on eliitti ja myös vasemmistopuolueiden valtavirta. Vaikka Vastavalkea ei ole puoluepoliittinen projekti, moni sen kirjoittaja kytkeytyy puoluevasemmistoon. Osa näistä on takavuosien merkittäviä puoluetoimijoita, kuten SDP:n entiset kansanedustajat Kimmo Kiljunen ja Mikko Elo. Osa on uusia tulokkaita, kuten vasemmistoliittolaiset Kimmo Kautio ja Johanna Lehtonen.
https://voima.fi/artikkeli/2017/antaa-k ... reloaded=1

Re: Kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Lähetetty: Ke Elo 03, 2022 1:48 am
Kirjoittaja Solttuetsivä
sikakoira kirjoitti: Ti Elo 02, 2022 9:30 pm
On vain yksi Kiina ja Taiwan on osa sitä. Tämän myöntää jopa USA. :wink:
Taiwan on saanut harjoittaa eräänlaista autonomiaa kuten esimerkiksi Hongkong mutta Pelosin tempauksen seurauksena saattaa tämä aikakausi olla nyt lopussa.

Tilannetta voi verrata Ukrainan kriisiin.
On ollut huonot historiankirjat käytössä.

Taiwan on Kiinan tasavalta.
Virallinen Kiinan tasavalta pakeni saarelle sisällissodassa.

Manner-Kiinassa on kommunistit jotka valloittivat alueet sisällissodassa ja perustivat Kiinan kansantasavallan.

Miten tätä voi verrata Ukrainan kriisiin?
Mikä eräänlainen autonomia Taiwanilla on?

Esimerkiksi Kiinan kansantasavalta ei osallistunut olympialaisiin Helsingin 1952 jälkeen kuin vasta -80 luvulla.
Olympialaisissa oli Kiinana tasavalta jota kutsuttiin myös nimellä Kiinan Taipei.

Re: Kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Lähetetty: Ke Elo 03, 2022 2:13 am
Kirjoittaja sikakoira
Virdon kirjoitti:
En yllättynyt että ainakin itse olet näköjään valinnut puoleksesi Kiinan, ja että mielestäsi Taiwanilla ei ole oikeutta olla olemassa sellaisena kun se on tähänkin asti ollut?
Mitenkä tällaiseen lopputulokseen päädyit ?

Taiwan nimenomaan saa olla olemassa sellaisena kuin se on mutta mitään itsenäisyyttä se ei tule ikinä saamaan vaan kuuluu erottamattomasti osaksi Kiinaa. Vertailu Ukrainaan sopii nimenomaan hyvin . Kiina ei aio päästää USA:ta tai NATO:a majoittumaan Taiwaniin. :wink:

Re: Kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Lähetetty: Ke Elo 03, 2022 7:34 am
Kirjoittaja Tarkastaja Levisi
James Hirvisaari saa aina välillä suunsa auki.
Venäläismielisen sirpalepuolueen yksi perustajista haukkuu, kuinka Suomessa ei saa vapaasti puhua.
Suomessa hänen mielestään hirveä fasismi ja tyrannia.
Ei taida Asikkalan Stalin sitäkään tajuta, että tämäkin twitter olisi jäänyt julkaisematta, jos
hän asuisi Venäjällä ja opposition edustajana kritisoisi istuvaa valtiojohtoa.
Fasismista jauhaminen alkaa olla jo väsynyttä.
Putler sekä muut Venäjän valtion hölösuut ovat pelotelleet tästä olemattomasta uhasta jo ihan tarpeeksi.
Emme tarvitse Asikkalan näsäviisaan filunkimiehen mielipiteitä.
Mielipiteistähän tässä ei toisaalta ole kyse.
VKK:han haluaa Suomesta fasistien ja tyrannien - eli omien Berija-tyyppisten puoluepamppujensa - johtaman diktatuurin.

James_itkee_kansanpettureista_fasismista.jpg
James_itkee_kansanpettureista_fasismista.jpg (42.63 KiB) Katsottu 582 kertaa

Re: Kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK

Lähetetty: Ke Elo 03, 2022 10:20 am
Kirjoittaja Tarkastaja Levisi
JV: -Tämä kansa on ansainnut kohtalonsa, jos yksikään yrittäjä äänestää vielä demareita🙈

Eikös se valta enää Jarnon mukaan kuulukaan kansalle, kun hänen mukaansa 'kansa ansaitsee kohtalonsa'.
VKK-selkärangattomien nillittäjien ryhmä ajaa siis vain omaa etuaan.
Kansasta se ei välitä.

Ulostulothan näillä latvakakkosilla ovat kuin 1970-luvun alun Spede Shown kaamean röyhtäilijän.
Pelotellaan hermoheikkoja vanhuksia joilta odotetaan sitten Kekkosen varjolla kannuksia sekä kannatusta.
Lopulta VKK:sta jäljelle kuitenkin jää vaan inha näkymä tietokoneella tai televisioruudussa.
Traumaattinen, oksettavalta kalskahtava haiseva muisto.

Onkohan Turren kanssa sovittu, että hän hoitaa kokoomuslaiset ja varapuheenjohtaja sitten demarit?
VKK:n Vähäkainu voisi muuttaa Venäjälle - tuohon puolueensa ihailemaan mannaa ja rikkauksia pursuavaan maahan - ja kokeilla yrittämistä siellä.

Toisaalta ihan hyvä että kyntensä näyttävät. Tämä VKK:n pamppujen yletön paskanjauhamisfestivaali varmaan saa varmaan vielä uudet mittasuhteet myöhemmin. Pöyristymisistä riittää materiaalia hyvinkin Bodille, Gryningille - jopa Kosti Heiskaselle, joiden ristisiittoisissa haastatteluohjelmissa
jonkin kotitekoisen asiantuntijan loppulausumaksi nykytilanteesta nousee älyllinen 'Vittu mitä paskaa' - hokema.

Jarno_vastustaa_demareita.jpg
Jarno_vastustaa_demareita.jpg (87.47 KiB) Katsottu 1012 kertaa