Sivu 1558/2055

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Ke Joulu 22, 2021 2:22 pm
Kirjoittaja sikakoira
URSA kirjoitti: Ke Joulu 22, 2021 2:12 pm Ainoa ongelma rokottamattomista on kuinka länsimainen lääketiede kelpaa sitten kun ilmansaanti alkaa oudosti vaikeutumaan. Sairastakaa kotona jos piikki ei kelpaa.
– Vakavasti sairastuvien määrä voi olla jonkin verran pienempi, Lehtonen sanoo.

– On arvuuteltu, onko se 50 prosenttia vai, kuten me Husissa ajatellaan, 25 prosenttia, mutta se ei paljon auta, jos se on myös kolme tai neljä kertaa tartuttavampi.

– Nettovaikutus on aika kamala, jos neljäsosa (vakavista tartunnoista) lähtee pois, mutta tulee neljä kertaa enemmän tartuntoja.

– Toisen mukaan omikron on yhtä vakava kuin delta, toisen mukaan puolet lievempi, mutta silloinkin sairaalaan tulee päivässä 150 potilasta.

Lehtonen muistuttaa Suomen tehohoitoa koordinoivan Kuopion yliopistollisen sairaalan professorin Matti Reinikaisen laskeneen sairaalahoitoon tulleista joka neljännen tai kuudennen joutuvan tehohoitoon.

– Silloin meillä tulee teholle parin viikon päästä 20 potilasta päivässä.

Tehohoitojakson pituus on koronassa keskimäärin 10–11 vuorokautta.

Lehtonen luottaa Suomen terveydenhoitojärjestelmän venymiskykyyn, ”mutta sitten ei kyllä vähään aikaan tehdä mitään muuta”.

– Kuukausi tai puolitoista hoidetaan pelkkää koronaa, teho-osastot ovat aivan täynnä ja meillä nähdään sama ilmiö kuin on tuttu maailmalta.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008493314.html
Joo, Britanniassakin on jo 14 potilasta joko Omicronin takia taikka sitten Omicronin kanssa sairaalahoidossa :lol:

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Ke Joulu 22, 2021 2:33 pm
Kirjoittaja URSA
Niin monta? Vaikka Britannian ensimmäiset omikron tapaukset uutisoitiin vasta 28.11 eli noin kolme viikkoa sitten. Nehän ovat suunnilleen ensimmäisen omikron epidemiaviikon aikana tartunnan saaneita.

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Ke Joulu 22, 2021 2:34 pm
Kirjoittaja Petu
sikakoira kirjoitti: Ke Joulu 22, 2021 11:49 am ^^

Näin, aika vähäiseksi jää tiedotus näistä jo kuukausia jatkuneista miekkareista. Satunnaisesti jossain mediassa mainitaan natsiyhteyksistä ja väkivaltaisuuksista sekä pienistä osallistujamääristä :mrgreen: :lol:
Tämä Sini Ariellin haastattelu on ilmeisesti ollut täällä aiemminkin, mutta aika hurjaa touhu on, jos tuo pitää paikkansa, että viranomaiset ovat sulkeneet ilmatilan ja ampuneet(?) droneja alas (Australiassa siis), jotta niillä ei saisi kuvattua noita valtavia mielenosoituksia. Voiko tuo pitää paikkaansa? Tuosta kohdasta n. 4 min eteenpäin.. Varmaan joku vaihtoehtoinen selitys tuollekin löytyy, vai..?

https://web.archive.org/web/20211210172 ... 9b7535.mp3

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Ke Joulu 22, 2021 2:39 pm
Kirjoittaja URSA
nipsunapsu kirjoitti: Ke Joulu 22, 2021 2:14 pm Uhh, nyt on fixit kohdillaan. Jää Pffizerit ja Modernat kakkoseksi, niin että suhina kuuluu korvissa.

Piikki joka kyykkää omikronit, sekä mahdollisesti kaikki tulevatkin variantit.
Scientists at Walter Reed Army Institute Develop Vaccine ‘Effective Against COVID-19 and All Variants, Including Omicron’
In a press release on Dec. 16, researchers in WRAIR’s Emerging Infectious Diseases Branch (EIDB) said that a series of preclinical study results had shown that the vaccine they have developed, known as the Spike Ferritin Nanoparticle (SpFN) COVID-19 vaccine, “not only elicits a potent immune response but may also provide broad protection against SARS-CoV-2 variants of concern as well as other coronaviruses.”
https://www.theepochtimes.com/scientist ... 71704.html
Eikös tuo ole sama sairaala, jossa Trump hoidettiin takaisin kuoleman porteilta. Ties vaikka ovat kehittäneet superrokotteen Trumpista otettujen näytteiden pohjalta.

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Ke Joulu 22, 2021 2:41 pm
Kirjoittaja teppo
Petu kirjoitti: Ke Joulu 22, 2021 2:34 pm Varmaan joku vaihtoehtoinen selitys tuollekin löytyy, vai..?
Jos mieleesi tulisi etsiä tietoa Australian koronatilanteesta tai viranomaissäätelystä tai droonien lennättämistä koskevista määräyksistä, niin mikä olisi ensimmäinen lähteesi?

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Ke Joulu 22, 2021 2:43 pm
Kirjoittaja nipsunapsu
URSA kirjoitti: Ke Joulu 22, 2021 2:39 pm
nipsunapsu kirjoitti: Ke Joulu 22, 2021 2:14 pm Uhh, nyt on fixit kohdillaan. Jää Pffizerit ja Modernat kakkoseksi, niin että suhina kuuluu korvissa.

Piikki joka kyykkää omikronit, sekä mahdollisesti kaikki tulevatkin variantit.
Scientists at Walter Reed Army Institute Develop Vaccine ‘Effective Against COVID-19 and All Variants, Including Omicron’
In a press release on Dec. 16, researchers in WRAIR’s Emerging Infectious Diseases Branch (EIDB) said that a series of preclinical study results had shown that the vaccine they have developed, known as the Spike Ferritin Nanoparticle (SpFN) COVID-19 vaccine, “not only elicits a potent immune response but may also provide broad protection against SARS-CoV-2 variants of concern as well as other coronaviruses.”
https://www.theepochtimes.com/scientist ... 71704.html
Eikös tuo ole sama sairaala, jossa Trump hoidettiin takaisin kuoleman porteilta. Ties vaikka ovat kehittäneet superrokotteen Trumpista otettujen näytteiden pohjalta.
En minä tiedä, mut helkutin hienoa, että sä osaat alleviivata sen kaikista oleellisimman näin helvetinmoisen avaruuskuppapandemian keskellä.

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Ke Joulu 22, 2021 2:43 pm
Kirjoittaja Kuolemannaakka
OnyxPhoenix kirjoitti: Ke Joulu 22, 2021 11:28 am
poikani kirjoitti: Ke Joulu 22, 2021 11:15 am Lisäys: Digitaalisuus käytännössä tarkoittaisi, että ihminen ei voisi liikkua juuri mihinkään, edes lähikauppaan, ilman puhelinta.
No enpä usko. Ei sitä voi pelkästään digitaalisena millään toteuttaa. Liikaa vanhusväestöä, joista monilla ei ole edes älypuhelinta. Tällä "digitaalisella passilla" tarkoitetaan ilmeisesti vain erillistä passi-Appia, sen sijaan että pitää hakea se todistus omakannasta.
Passi tulee maksukorttiin, Sitra on asian valmiiksi kesällä selvittänyt. Voit miettiä, mitä mahdollisuuksia se avaa...

https://www.sitra.fi/uutiset/sitran-sel ... valmistui/

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Ke Joulu 22, 2021 2:53 pm
Kirjoittaja ReissuLasse
Kuolemannaakka kirjoitti: Ke Joulu 22, 2021 2:43 pm

Sitäkö tuo puoli vuotta sitten tehty selvitys tarkoittaa? Tuli kuitenkin vain qr-koodi joka pitää printata tai näyttää joltain laitteelta. Kyseessä ilmeisesti kyselyyn perustuva selvitys ja vain 9% kannatti maksukorttia vastanneista.

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Ke Joulu 22, 2021 2:59 pm
Kirjoittaja Kuolemannaakka
ReissuLasse kirjoitti: Ke Joulu 22, 2021 2:53 pm
Kuolemannaakka kirjoitti: Ke Joulu 22, 2021 2:43 pm
OnyxPhoenix kirjoitti: Ke Joulu 22, 2021 11:28 am
No enpä usko. Ei sitä voi pelkästään digitaalisena millään toteuttaa. Liikaa vanhusväestöä, joista monilla ei ole edes älypuhelinta. Tällä "digitaalisella passilla" tarkoitetaan ilmeisesti vain erillistä passi-Appia, sen sijaan että pitää hakea se todistus omakannasta.
Passi tulee maksukorttiin, Sitra on asian valmiiksi kesällä selvittänyt. Voit miettiä, mitä mahdollisuuksia se avaa...

https://www.sitra.fi/uutiset/sitran-sel ... valmistui/
Sitäkö tuo puoli vuotta sitten tehty selvitys tarkoittaa? Tuli kuitenkin vain qr-koodi joka pitää printata tai näyttää joltain laitteelta. Kyseessä ilmeisesti kyselyyn perustuva selvitys ja vain 9% kannatti maksukorttia vastanneista.
Tutkittiin homman tekninen toteutus ja että se saadaan laista läpi. Ei näitä ratkaisuja nyt ennenkään kansalta ole kysytty. Nyt jos päätetään tällainen ottaa käyttöön, niin asia on valmiksi selvitetty, ettei tulee mitään hankalia kiemuroita sen kanssa.
Tämähän on loistava tilaisuus linkittää terveysstatus käteisen poistamisen jälkeen ainoaksi maksujärjestelmäksi jäävään korttiin. Kun tähän linkittää sijaintitiedot ja ostokset, niin voidaan estää kortin käyttö kokonaan tai ottaa vaikka sakkoja suoraan tililtä, mikäli henkilö on väärässä paikassa väärään aikaan tai ostaa vääriä tuotteita tai muuten käyttäytyy tyhmästi. Hyville ihmisille voidaan antaa alennusta ja huonoille lisämaksuja.

"Selvitystyöhön on kuulunut niin toimintamallin juridinen arviointi, teknologisten ratkaisujen selvittäminen, mahdollisten proof-of-concept -kokeilujen toteutuksien kuvaaminen, lausunnon pyytäminen yhdenvertaisuusvaltuutetulta sekä kyselytutkimus.."

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Ke Joulu 22, 2021 3:03 pm
Kirjoittaja OnyxPhoenix
Kuolemannaakka kirjoitti: Ke Joulu 22, 2021 2:43 pm
OnyxPhoenix kirjoitti: Ke Joulu 22, 2021 11:28 am
poikani kirjoitti: Ke Joulu 22, 2021 11:15 am Lisäys: Digitaalisuus käytännössä tarkoittaisi, että ihminen ei voisi liikkua juuri mihinkään, edes lähikauppaan, ilman puhelinta.
No enpä usko. Ei sitä voi pelkästään digitaalisena millään toteuttaa. Liikaa vanhusväestöä, joista monilla ei ole edes älypuhelinta. Tällä "digitaalisella passilla" tarkoitetaan ilmeisesti vain erillistä passi-Appia, sen sijaan että pitää hakea se todistus omakannasta.
Passi tulee maksukorttiin, Sitra on asian valmiiksi kesällä selvittänyt. Voit miettiä, mitä mahdollisuuksia se avaa...

https://www.sitra.fi/uutiset/sitran-sel ... valmistui/
Ei tule ainakaan yksinomaan. Tuo toisi sen ongelman että olisi aivan liian helppo kaiken maailman huijareille hankkia lähimaksupääte ja "tarkastaa" vanhusten koronapasseja 50€ yllätyshintaan.

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Ke Joulu 22, 2021 3:05 pm
Kirjoittaja sikakoira
No ei tuo vielä ole kirkossa kuulutettu mutta mikäli vanhat merkit paikkansapitävät niin mikään ei estä tämän toteutumista

https://syrjinta.fi/-/yhdenvertaisuusva ... stamisessa
Yhdenvertaisuusvaltuutetun lausunto Suomen itsenäisyyden juhlarahastolle henkilön koronastatustiedon hyödyntämisestä tapahtumien järjestämisessä

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Ke Joulu 22, 2021 3:05 pm
Kirjoittaja ReissuLasse
POCia voi tehdä ihan mistä vain, siitä on vielä matkaa siihen että jotain tehdään oikeasti ja missä on kerrottu noista mainituista linkityksistä vaikkapa siihen terveystietoon ja henkilön varallisuuteen, näitä tuossa tuskin pocattiin? Ai niin, ei näistä tietenkään missään kerrota mutta kaikki tietää että näitä siellä taustalla kuitenkin tehdään.

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Ke Joulu 22, 2021 3:08 pm
Kirjoittaja sikakoira
ReissuLasse kirjoitti: Ke Joulu 22, 2021 3:05 pm POCia voi tehdä ihan mistä vain, siitä on vielä matkaa siihen että jotain tehdään oikeasti ja missä on kerrottu noista mainituista linkityksistä vaikkapa siihen terveystietoon ja henkilön varallisuuteen, näitä tuossa tuskin pocattiin? Ai niin, ei näistä tietenkään missään kerrota mutta kaikki tietää että näitä siellä taustalla kuitenkin tehdään.
Kuten useasti toitotettu niin Kiinassa on käytössä tuo demo malli josta oppia otetaan. Vastaava viritys tulee muuallekkin. :wink:

https://www.americanbar.org/groups/busi ... 2104/fa_1/
Immunity Passports Explained
China has already announced it plans to continue at least some form of its immunity passport after the pandemic ends.
Technology has an important role to play in mitigating the spread of Covid-19. Many aspects of the “new normal” will be able to accommodate both reasonable public health precautions and individual autonomy. Of all the problems presented by immunity passports, the legal questions may be the most worrisome. Whereas the practical problems discussed above are eminently solvable, the potential for widespread privacy issues and civil liberties violations are likely intractable.

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Ke Joulu 22, 2021 3:14 pm
Kirjoittaja teppo
Kuolemannaakka kirjoitti: Ke Joulu 22, 2021 2:59 pm Tutkittiin homman tekninen toteutus ja että se saadaan laista läpi.
Varmaan luit sen viime kesän selvityksen?
Kuolemannaakka kirjoitti: Ke Joulu 22, 2021 2:59 pm Ei näitä ratkaisuja nyt ennenkään kansalta ole kysytty.
Jos rehellisiä ollaan, niin aika paljon tehdään lausuntopyyntöjä. Tällä hetkelläkin on STM:n lausuntopyyntö koronapassin käytön laajentamisesta. Olet varmaan lukenut hallituksen esityksen ja antanut siitä lausuntosi?
Kuolemannaakka kirjoitti: Ke Joulu 22, 2021 2:59 pm Nyt jos päätetään tällainen ottaa käyttöön,
Et ole vissiin yhtään seurannut, millainen otettiin käyttöön?

Re: Koronavirus CVD19 - Maailmanlaajuinen pandemia

Lähetetty: Ke Joulu 22, 2021 3:16 pm
Kirjoittaja ReissuLasse
sikakoira kirjoitti: Ke Joulu 22, 2021 3:08 pm
ReissuLasse kirjoitti: Ke Joulu 22, 2021 3:05 pm POCia voi tehdä ihan mistä vain, siitä on vielä matkaa siihen että jotain tehdään oikeasti ja missä on kerrottu noista mainituista linkityksistä vaikkapa siihen terveystietoon ja henkilön varallisuuteen, näitä tuossa tuskin pocattiin? Ai niin, ei näistä tietenkään missään kerrota mutta kaikki tietää että näitä siellä taustalla kuitenkin tehdään.
Kuten useasti toitotettu niin Kiinassa on käytössä tuo demo malli josta oppia otetaan. Vastaava viritys tulee muuallekkin. :wink:

https://www.americanbar.org/groups/busi ... 2104/fa_1/
Immunity Passports Explained
Missä vaiheessa tää on Suomessa? Kuka sitä meillä valmistelee? Mitkä viranomaiset ovat tässä mukana?

Mahtoikohan eTampere kortti olla jo tämän jonkinlainen esiaste?