Virdon kirjoitti: La Loka 08, 2022 9:12 pmYli tuhat autoa jonottaa pois Krimiltä: ”Ei paniikkia”
Räjähdys sai monen ihmisen pakkaamaan laukkunsa Krimillä.
Lauantaiaamun siltaräjähdys on ruuhkauttanut laivasatamaan johtavan tien Krimillä. Autoletka yltää yli kolmeen kilometriin rannasta. Jonossa on niemimaan asukkaita ja alueella vierailevia turisteja.
– Jos on hyvä sää, niin pääsemme laivalla yli Kerchin salmen. Nyt me vain odotamme. Ei paniikkia, kaikki on hyvin, Nataliaksi esittäytynyt turisti kertoo jonosta Reutersille.
Heh,kai sinne nyt ruuhkaa syntyy jos liikenne on puoli vuorokatta seis. Tuota siltaa käytetään aika ahkeraan kuitenkin
Näimpä. Ja muutenkin ihmisillä vetää nyt syyslomat niin haluavat lomailemaan lastensa kanssa
Ja ne 1000 jonottavaa autoilijaa pelkäävät oman ja läheistensä hengen puolesta ja ovat nasta laudassa lähtemässä Krimiltä, kunhan vain pääsisivät, eivätkä vähään aikaan palaa.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta

viikon kahden lomalle ja palaavat asemapaikkoihinsa
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: La Loka 08, 2022 10:25 pm
Kirjoittaja holmesin haamu
putsari kirjoitti: La Loka 08, 2022 10:03 pm
Janus Putkonen on tällä hetkellä karussa Murmanskissa. Tuskin on koko sodan aikana ollut Luhanskissa.
Tuo on tosiaan hyvä kirjoitus Janus Putkosen taustoista.
Mutta aivan kaikessa Putkonen ei ole ollut samaa mieltä Venäjän valtiojohdon kanssa, kuten koronatoimista. Niitä aiheita tuskin on kirjoitettu englanniksi
Se on vain hyvä asia, että Putkoselle ei ole tarjottu enemmän resursseja Venäjällä. Hän ymmärtää paljon informaatiovaikuttamisesta ja on melko hyvä puhumaan. Venäjän kokonaisosaaminen näillä aloilla näyttää heikolta.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: La Loka 08, 2022 10:27 pm
Kirjoittaja Skloddi
holmesin haamu kirjoitti: La Loka 08, 2022 10:05 pm
Ukraina on kunnostautunut varsinkin droneiskuissa.
Varmaan tämä on aihe, joka pitäisi alkaa ottamaan vakavasti Suomen armeijan käytössä.
Uskaltaisin veikata että vahvasti otettu jo.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Siinä on selostettu tapahtumat vuodesta 2014 tähän päivään asti lähteiden kera. Eikun opiskelemaan vaan ja toteamaan onko mediasta luettu nyt pitänyt paikkansa
Tuolla mm. väitetään, että venäläisiä ei ollut Donbassin alueella ennen 2022. Donbassin alueella 2014 olleet venäläiset itse väittävät muuta. Kumpaakohan tässä uskoisi?
sikakoira kirjoitti: La Loka 08, 2022 8:48 pm
Ja sitten niihin OSCE:n raportteihin Jotka löytyvät tuolta
Edelleenkään kukaan ei ole pystynyt osoittamaan OSCCE:n raporteista sitä kohtaa, jossa sanotaan, että Ukraina aiheutti ne lisääntyneet räjähdykset. Nämäkään (Baud tai tämä kanekoa-linkki) eivät sitä kohtaa esitä. Miten vaikeaa sen löytäminen nyt voi olla, kun asia on kuulemma niin selvä? Molemmat tässä linkkaamasi toteavat, että raporttien mukaan räjähdysten määrä kontaktilinjalla lisääntyi. Tämä on kiistatonta. Ja sitten molemmat hyppäävät johtopäätökseen, että nimenomaan ukrainalaiset niitä räjähdyksiä aiheuttivat. Tälle taas ei löydy OSCE:lta mitään tukea.
Vielä kerran, OSCE:n raporteissa ei missään todeta, että nimenomaan Ukraina oli vastuussa räjähdysten määrän kasvusta helmikuussa 2022.
No Venäjän armeijaa tuossa nyt tarkoitettiin
No jos et osaa nyt lukea niitä OSCE:n raportteja niin en mahda asialle mitään. Ukraina aloitti agressiot ja siitä ei ole mitään epäilyksiä
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Itsekkin enemmän kallistuisin tällaisen kantille kuin autoteorian puoleen. Saattaa olla nimittäin hankalaa löytää niin fanaattisia Ukrainalaisia että lähtisivät itsemurhapommittajiksi
Kerrankin ollaan jostain samaa mieltä. Eiköhän noi itsemurhapommittajat ole yleensä muslimimaiden heiniä.
Paljonkohan tuollaiseen paattiin mahtuu räjähdysainetta? Oli aikamoinen pamaus. Olen telamiinan nähnyt joskus aikoinaan räjähtävän ja tuo oli jokusen kymmenen kertaa isompi paukku näppituntumalla. Eli jokunen sata kiloa saattaisi tarvita. Ellei sitten useampi yhtäaikaa…
Kantavuus varmaankin kutakuinkin sama kuin isossa kanootissa, eli vähintään n. 750 kg.
Sekä sillan päällä että alla paukahtaa, mielestäin.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: La Loka 08, 2022 10:35 pm
Kirjoittaja sikakoira
Eipä tuo nyt kuitenkaan juuri vahinkoa saanut aikaiseksi loppupeleissä. Venäjän mukaan vahingoittuneen osan korjaukseen menee kolmesta kuuteen viikkoa.
Junarahti kulkee ja autokaista on käytössä.
Tuosta kiihkoilematonta analyysia asian tiimoilta
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: La Loka 08, 2022 10:35 pm
Kirjoittaja holmesin haamu
Ukrainan sodassa taistellaan lopulta koko Euroopan ja maailman rauhan puolesta.
Aivan varmana pidän ajatusta, että jos Putin olisi onnistunut Ukrainan kohdalla paremmin alusta alkaen, niin se olisi lisännyt sotia Venäjän toimesta muihinkin maihin. Samoin Kiina olisi alkanut miettimään myös omia mahdollisuuksiaan Taiwanin kohdalla.
Nyt täytyy ilman muuta tukea edelleen täysillä Ukrainaa, että vastahyökkäykset onnistuvat. Parasta on Ukrainan saada pidettyä koko maansa ja siihen on olemassa kaikki mahdollisuudet.
Putin valmisteli pitkään ja hartaasti Ukrainan sotaa. Kuten aiemminkin on saanut huomata, niin Venäjä ei kunnioita mitään muuta kuin voimaa.
Ukrainan tukeminen on tae Venäjän tappiolle.
Hyökkäyssota Ukrainaan oli alusta lähtien paha virhearvio. Putin ja Venäjä maksaa siitä virheestä kallista hintaa.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: La Loka 08, 2022 10:38 pm
Kirjoittaja Kässyttäjä
sikakoira kirjoitti: La Loka 08, 2022 10:35 pm
Eipä tuo nyt kuitenkaan juuri vahinkoa saanut aikaiseksi loppupeleissä. Venäjän mukaan vahingoittuneen osan korjaukseen menee kolmesta kuuteen viikkoa.
Junarahti kulkee ja autokaista on käytössä.
Tuosta kiihkoilematonta analyysia asian tiimoilta
No mutta sehän on hienoa jos ei ihmeempää hämminkiä aiheuttanut
Paitsi että nyt on pelko persiissä, koska tahansa voi pamahtaa uudestaan
Tic tac....
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: La Loka 08, 2022 10:39 pm
Kirjoittaja sikakoira
Virdon kirjoitti: La Loka 08, 2022 9:40 pmSaksa lähettää 100 panssarivaunua Ukrainaan
klo 21:03: Saksa ilmoittaa lisäävänsä asetoimituksia Ukrainalle. Asiasta uutisoi CNN.
Saksa ilmoitti lähettävänsä lisää asetoimituksia Ukrainalle, mukaan lukien IRIS-T-ilmapuolustusjärjestelmä ja yhteensä 100 panssarivaunua, jotka tulevat Kreikasta ja Slovakiasta.
Saksan puolustusministeri Christine Lambrecht sanoi lauantaina, että Naton on tehtävä töitä puolustuksensa vahvistamiseksi.
– Elämme vakavia aikoja, ja tällaisina aikoina on myös tärkeää tietää, missä on aukkoja puolustuksessa. Ilmapuolustus on yksi sellainen alue, jossa on kiireellisesti toimittava, Lambrecht sanoi CNN:n mukaan.
Lambrecht kertoo Saksan luovan uuden panssaroidun jalkaväkiprikaatin. Tarvittaessa tämä prikaatti voitaisiin lähettää nopeasti Liettuaan.
Itsekkin enemmän kallistuisin tällaisen kantille kuin autoteorian puoleen. Saattaa olla nimittäin hankalaa löytää niin fanaattisia Ukrainalaisia että lähtisivät itsemurhapommittajiksi
Kerrankin ollaan jostain samaa mieltä. Eiköhän noi itsemurhapommittajat ole yleensä muslimimaiden heiniä.
Paljonkohan tuollaiseen paattiin mahtuu räjähdysainetta? Oli aikamoinen pamaus. Olen telamiinan nähnyt joskus aikoinaan räjähtävän ja tuo oli jokusen kymmenen kertaa isompi paukku näppituntumalla. Eli jokunen sata kiloa saattaisi tarvita. Ellei sitten useampi yhtäaikaa…
Jossain lähteessä puhuttiin sadasta kilosta TNT:tä vastaavaan paukkuun.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Virdon kirjoitti: La Loka 08, 2022 9:40 pmSaksa lähettää 100 panssarivaunua Ukrainaan
klo 21:03: Saksa ilmoittaa lisäävänsä asetoimituksia Ukrainalle. Asiasta uutisoi CNN.
Saksa ilmoitti lähettävänsä lisää asetoimituksia Ukrainalle, mukaan lukien IRIS-T-ilmapuolustusjärjestelmä ja yhteensä 100 panssarivaunua, jotka tulevat Kreikasta ja Slovakiasta.
Saksan puolustusministeri Christine Lambrecht sanoi lauantaina, että Naton on tehtävä töitä puolustuksensa vahvistamiseksi.
– Elämme vakavia aikoja, ja tällaisina aikoina on myös tärkeää tietää, missä on aukkoja puolustuksessa. Ilmapuolustus on yksi sellainen alue, jossa on kiireellisesti toimittava, Lambrecht sanoi CNN:n mukaan.
Lambrecht kertoo Saksan luovan uuden panssaroidun jalkaväkiprikaatin. Tarvittaessa tämä prikaatti voitaisiin lähettää nopeasti Liettuaan.
Näistä tankeista onkin jo ollut puhetta. Museotavaraa jonka paikka olisi nimenomaan siellä eikä rintamalla
Uudempiahan noi on, kun venäläisten käytössä viime aikoina nähty kalusto.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: La Loka 08, 2022 10:52 pm
Kirjoittaja sikakoira
holmesin haamu kirjoitti: La Loka 08, 2022 10:35 pm
Ukrainan sodassa taistellaan lopulta koko Euroopan ja maailman rauhan puolesta.
Aivan varmana pidän ajatusta, että jos Putin olisi onnistunut Ukrainan kohdalla paremmin alusta alkaen, niin se olisi lisännyt sotia Venäjän toimesta muihinkin maihin. Samoin Kiina olisi alkanut miettimään myös omia mahdollisuuksiaan Taiwanin kohdalla.
Nyt täytyy ilman muuta tukea edelleen täysillä Ukrainaa, että vastahyökkäykset onnistuvat. Parasta on Ukrainan saada pidettyä koko maansa ja siihen on olemassa kaikki mahdollisuudet.
Putin valmisteli pitkään ja hartaasti Ukrainan sotaa. Kuten aiemminkin on saanut huomata, niin Venäjä ei kunnioita mitään muuta kuin voimaa.
Ukrainan tukeminen on tae Venäjän tappiolle.
Hyökkäyssota Ukrainaan oli alusta lähtien paha virhearvio. Putin ja Venäjä maksaa siitä virheestä kallista hintaa.
Olet nyt vaipunut aika syvälle länsipropagandan syövereihin. Nyt taistellaan nimenomaan Venäjänkielisen kansanosan tulevaisuudesta Ukrainan alueella joka on historiallisesti osa Venäjää sekä NATO:n imperialistisesta laajentumishalusta vastoin aikaisempia sopimuksia.
Tässä ei ole mitään mystistä tausta-ajatusta Venäjän rajojen laajentamisesta kun Venäjälle paras vaihtoehto olisi puolueeton puskurivaltio nyt jo NATO:n hallussa olevien maiden välille .
Wink Suomi
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: La Loka 08, 2022 10:55 pm
Kirjoittaja Oppenheimer
sikakoira kirjoitti: La Loka 08, 2022 10:41 pm
Vastaiskua odotellessa voihan sitä ilkkua Venäjälle. Tästä toimesta Ukraina tuskin selviää soo soo sormimerkeillä.
Mitä tuota niin kovasti kostamaan, kun vahingot olivat minimaalisia ja eikö ryssän mukaan kyseessä ollut kuitenkin onnettomuus? Putte voi sillan uudelleenvihkiäisissä lentää vaikka kurkiauran kanssa paikalle, jos sillan kantavuus epäilyttää. Kiva piristysruiske tuo paukku oli itse kullekin, eikä siitä kannata mieltänsä pahoittaa.