perusasiamies kirjoitti:Hovin päätöksestä lueskelin pojan kertomuksista.
Miksi ihmeessä poika keksisi tuon avausääneen? Tuo veitsen nostamisääni voi kyllä olla keksittyä. Mutta miksi keksiä jotain, mikä ei edes näennäisesti sovi todistusaineistaan? Pojan lausunto sopii monelta osin täydellisesti yhteen tuon taustanauhateorian kanssa. Ja niin sopii myös tyttären, ainakin jos minulta kysytään.
Siksi keksii jotain, mikä ei sovi todistusaineistoon, kun ei tiedä todistusaineistosta muuta, kuin mitä on lehdistä lukenut. Eihän täällä kukaan uskonut edes tuota oven aukaisemisen mahdottomuutta silloin kun Turre sen joskus vuonna käpy palstalla kertoi (ennen kuin oikeus oli asiasta puhunut sanaakaan). Ei useimmilla ihmisillä ole kykyä oivaltaa tuollaisia asioita, ja tietysti vaikka olisi kykyäkin, ei asiasta hiiskahdeta, jos se ei sovi omiin teorioihin. Jos ei siis olla rehellisiä ihmisiä.
Avausääni syntyy silloin, kun ovesta mennään, ja ovestahan on pakko mennä, jos on terassilla ja haluaa sisälle...
Eli: kun pojan kertomuksessa Anneli kiertää etuovesta takapihalle ja rikkoo ikkunan ja tulee sitten sisälle tappamaan Jukkaa tyttären avuksi, niin pitäähän se ovi aukaista. Eihän siitä ikkunasta päässyt, kertoi poliisi=) Ja tuskinpa poika nyt kaikista tuoleista ja muista yksityiskohdista oli edes tietoinen.
Tarinassa pitää olla jokainen asia selitetty juuri siksi, että se on tarkkaan omassa lapsenpäässä mietitty tarina. Siis ei käy sellainen stoori, että Anneli menee etuovesta ulos, sitten alkaa ikkuna hajoamaan ja sitten Anneli onkin yhtäkkiä Jukan kimpussa takkahuoneessa. Pitää selittää, miten Anneli pääsi sisälle. No, avasi oven, ja hyvin kuului seinien läpi sekin. Mitään ei saa jättää mielikuvituksen varaan, ja nimenomaan tämä jokaisen yksityiskohdan "kuuleminen" kertoo aikuiselle kuulijalle sen, että tarina on keksitty. Murha-asetta myöten kaikki kuullaan, koska tarinan tehtävä on selittää täsmälleen mitä tapahtui. Lapsi ei ymmärrä sitä, että vähempikin maalailu riittäisi ja olisi paljon uskottavampi. Oven takana kuunnellen ei napsautella kaikkia paloja yhteen, vaan normaalisti jää paljon sellaista, mitä ei voi havaita.
Kannattaa verrata tytön tarinaa ja pojan tarinaa: kumpi on yksityiskohtaisempi, kumpi selittää julkisuudessa tiedettyjä "faktoja" ja rakentuu niiden mukaan ikäänkuin luettelonomaisesti ratkoen kaikki tiedetyt ongelmat (ja kuinka ollakaan: ihan sattumalta juuri niinkuin lehdissä on epäiltykin). Kumpi on hajanainen, aidon tuntuinen, muutamista välähdyksistä koostuva, ja kumpi joka asian tarkasti kertova, asetta myöten? Tässä on juuri aidon silminnäkijähavainnon ja jälkeenpäin muistellun ja keksityn tarinan ero.
Taustanauhateoriaan ei sovi edes ne verijäljet lattialla, jotka niistä Auerin uusista kuvista näet, kun veri ei ole kunnolla vielä edes kuivunut, kun poliisi jo niitä kuvaa.
Ja tuo imaginaarinen "rätti", jota Auer ensin käyttää murhassa apuna (ilman että se vereentyy), sitten laittaa sen ikkunaan rikkomista pehmentämään varmaan teipillä, sitten vie sen sinne maailman parhaaseen piilopaikkaan, eli tontin rajalla olevaan puuvajaan (muita kamoja hän ei sinne vie... ) ja jonka sitten kokenut poliisimies teippaa uudestaan ikkuna-aukkoon, antaa tuulen puhallella kuidut ympäriinsä, ottaa verhon pois, ja alkaa sitten kuiduttamaan ikkuna-aukkoa ja suuresti hämmästyy ruskeankirjavista kuiduista... On se vaan merkillinen rätti se=)
Eihän poika voi kuulla murhan jälkeisiä varastolla käyntejä, kun hänen mukaansa murhaa ei vielä tuolloin oltu edes tehty... Sieltähän se Anneli vasta tuli 9v demonitytön avuksi. Joten jos tuossa vaiheessa Anneli vasta haki rättiä varastolta, niin tytöllä oli kyllä entistäkin kovemmat paikat Jukan kanssa taistellessaan. Ja muista nyt myös se, että ikkuna pitää olla rikki ennenkuin Jukka tapetaan...ikkunaa ei saa rikkoa kuolleen miehen päälle.
Ja Annelin motiivi murhata Jukka soittelemalla taustanauhaa yhdessä tyttärensä kanssa on se, että Jukka ja Anneli olivat huumekauppiaita, joilla oli valtava omaisuus Sveitsissä.
Teorian esittäjä on ilmeisesti aikuinen ihminen. Sirpaa alkaa tulla ikävä. Hänen mukaansa Jukan surman takana olivat Wincapita ja natsit. Ei yhtään heikompi arvaus, ja hän sentään reaaliset tapahtumat ja niiden seuraukset pystyi hahmottamaan, eli siinä mielessä oli hyvinkin jalat maassa.
Auerin kuvissa näkyy myös muuten jotain kuraa/huppumiehen kengistä irronnutta roskaa lattialla kulkureitin varrella useissa paikoissa. Oisko tuossa jopa joku puunlehti maassa?