H.Moilanen kirjoitti: Pe Elo 26, 2022 8:49 pmHesarin tutkimuksen mukaan enemmistön mielikuva Sanna Marinista ei ole muuttunut biletyskohun myötä. Lisäksi peräti yhdeksällä prosentilla mielikuva Marinista on parantunut Osa ei osannut vastata ja toki osan (43%) mielikuva on heikentynyt.
Noh... Minä olen pitänyt jo ennen tätä tosi-TV-sekoilua Marinia ihan paskana, joten mielipiteeni ei oikeastaan ole muuttunut. En tiedä, mitä olisin vastannut kyselyyn. Ehkä kuitenkin kysymyksen pohjimmaisen hengen mukaisesti: "huonontunut".
Pääministeri Sanna Marin kiistää juovansa humalahakuisesti: ”Juon esimerkiksi olutta ja viiniä ja kuohuviiniä.”
Pääministeri ei sulje pois sitä, etteikö hänestä nousisi julkisuuteen uusia kuvia, joissa hän juhlii päihtyneenä.
– Esimerkiksi olen ollut myös Flow’ssa perjantaina ja lauantaina ja viettänyt siellä aikaa ystävieni kanssa.
– En voi sanoa, että kuvamateriaalia ei olisi, Marin sanoi.
Ja perheloma Italiassa -tosin ilman lasta.
Näin italialaismedia kuvaili Sanna Marinin lomamatkaa: rentoa oleskelua altaalla, Emma-tytär jäi kotiin
Italialainen Corriere Della Sera kertoi, että pääministeri Sanna Marin vietti Italian-lomaansa aikuisten kesken.
Pääministeri Sanna Marin kiistää juovansa humalahakuisesti: ”Juon esimerkiksi olutta ja viiniä ja kuohuviiniä.”
Joopa joo... Otan tähän aavistuksen pidemmän lainauksen tuosta.
Iltalehti kirjoitti:– Olen juonut mietoja. Minä juon pääasiassa... ...ensinnäkin tämä on kiusallista, pakko sanoa myös että on kiusallista päivästä toiseen keskustella siitä, kuinka monta annosta tuli juotua ja mitä join.
Marin kiisti, että hän joisi alkoholia humalahakuisesti.
– Kun sitä kysytte, niin sanon, että olen juonut mietoja.
– Eli esimerkiksi olutta ja viiniä ja kuohuviiniä ja tämänkaltaisia juomia. En ole juonut vahvoja enkä ole juonut myöskään humalahakuisesti, pääministeri kertoi.
Tuollainen 45-kiloinen likka saa viinillä (toki myös oluella) itsensä siihen kuntoon, että jalat alta. Nähty on monen kohdalla.
Pullollinen portviiniä. 20,0 tilavuusprosenttia.
Re: Sanna Marin kokoomaketju
Lähetetty: Pe Elo 26, 2022 10:12 pm
Kirjoittaja sikakoira
Re: Sanna Marin kokoomaketju
Lähetetty: Pe Elo 26, 2022 11:25 pm
Kirjoittaja Inanna
Joel Otto Aukusti Marin - onko hän Sannan veli tai muuten läheistä sukua, koska ulkonäössä paljon samaa ?
Re: Sanna Marin kokoomaketju
Lähetetty: Pe Elo 26, 2022 11:56 pm
Kirjoittaja trubaduuri
Minä olen ihminen, myls minä kaipaan laulamista ja juhlintaa
Itkettääkö? On ensimmäinen kysymys mikä tulee mieleen.
Re: Sanna Marin kokoomaketju
Lähetetty: La Elo 27, 2022 12:03 am
Kirjoittaja JasseHames
Ylilaudalla tehdään yllättäen mielenkiintoista salapoliisityötä asiaan liittyen. Tietenkin mukaan mahtuu aivan järjetön määrä henkisesti häiriintyneitä ym. kaheleita. Vinkkiä sinne päin, että varattuja Gmail-osoitteita saa selville selville, kun yrittää luoda uutta tiliä. Google ilmoittaa, jos haluttu/kokeiltu käyttäjätunnus on jo käytössä. Ei siis tarvitse lähetellä sähköposteja arvattuihin osoitteisiin.
Re: Sanna Marin kokoomaketju
Lähetetty: La Elo 27, 2022 12:12 am
Kirjoittaja Miekömuka
Ihmeellisesti Sannaa itketti kun piti puheen. Spontaania, no ei todellakaan.
Laskelmoitu ja harjoteltu puhe tunnetiloineen. Ihan tuttua juttua, on nähty ja koettu muiltakin psykopaateilta. Joskus jopa keskeyttäny, jolloin tunnetila eli tekoitku, krokotiilin kyyneleet pysähtyy heti.
Tuntuu todella omituiselta, että ihmiset ei ymmärrä harrastelijateatteria.
Re: Sanna Marin kokoomaketju
Lähetetty: La Elo 27, 2022 12:21 am
Kirjoittaja Anoteus
Miksi feministit räyhää naisvihasta, mutta eivät kuitenkaan puutu Marinista tehtyihin seksistisiin videoklippeihin ympäri maailman? Metoot tainnut unohtua
Re: Sanna Marin kokoomaketju
Lähetetty: La Elo 27, 2022 12:27 am
Kirjoittaja Miekömuka
Eihän Sanna ole katunut tekojaan vaan kiinnijäämistä.
Ihan normaali naisen reaktio kun jää kiinni. Teatraalinen itku. Ei ne siinä tekojaan kadu, eikä Sannakaan vaan kiinnijäminen harmittaa ja sen kautta saa krokotiilin kyyneleet paljon helpommin kuin miehellä.
Ehkä teotkin kaduttaa ja valheet myöhemmin kun tulee seuraamuksia, jos tulee. Onhan nyt selvä, että jauhojengi on käyttänyt huumeita ja Sannan nähdenkin eli kyse vaan siitä löytyykö vedenpitäviä todisteita, jos löytyy jää kiinni valheesta ja ura on siinä. Muusta voi poliitikko Suomessa luistaa, mutta ei valheesta kiinnijäämisestä.
Jo pelkästään tämä video. Siellä on toistakymmentä ihmistä ja missä piileskelee alkoholitölkit/pullot. Jokainen tietää, että jos on vaikka vain 5 niin niitä on ympäri taloa, joka puolella ihan kaikkialla, jokaisella tasolla.
Videossa en huomannut yhtään, ehkä joku muu huomaa, en tiedä, mutta niitä pitäis olla vähintään kymmeniä, ehkä sata tai satoja, tunnelma huomioiden. Kaikien pitäisi niitä nähdä.
Kyse oli selvästi jauhojengin jauhobileistä. Silti en ala syytteleen, ehkä oli piilopulloja vaikkapa Suomen johtajalla laukussaan. Annetaan muiden tutkiia.
Järkevät ihmiset osaa laskea 1+1 ja jatkossa miettiä poliittisia päätöksiä sen pohjalta. Tämä touhu on siunattu pääministerin puolueen toimesta. Mitä muuta siellä vaietaan/hyväksytään?
Re: Sanna Marin kokoomaketju
Lähetetty: La Elo 27, 2022 12:39 am
Kirjoittaja Säde-Sisko
Miekömuka kirjoitti: La Elo 27, 2022 12:27 am
Eihän Sanna ole katunu tekojaan vaan kiinnijäämistä.
Tämä taitaa olla se mitä puheessaan mainittu opiksi ottaminen tarkoittaa.
Miekömuka kirjoitti: La Elo 27, 2022 12:27 am
Eihän Sanna ole katunu tekojaan vaan kiinnijäämistä.
Tämä taitaa olla se mitä puheessaan mainittu opiksi ottaminen tarkoittaa.
Näin sen itsekin tulkitsin.
Sanna jatkossa toteuttaa Kalle "alppihiihtotähti" Palanderin neuvoja ja kerää puhelimet pois, kun tehdään linkkuja ja kuunnella Petter Nygårdia
Re: Sanna Marin kokoomaketju
Lähetetty: La Elo 27, 2022 7:20 am
Kirjoittaja ruusumaa
JasseHames kirjoitti: La Elo 27, 2022 12:03 am
Ylilaudalla tehdään yllättäen mielenkiintoista salapoliisityötä asiaan liittyen. Tietenkin mukaan mahtuu aivan järjetön määrä henkisesti häiriintyneitä ym. kaheleita. Vinkkiä sinne päin, että varattuja Gmail-osoitteita saa selville selville, kun yrittää luoda uutta tiliä. Google ilmoittaa, jos haluttu/kokeiltu käyttäjätunnus on jo käytössä. Ei siis tarvitse lähetellä sähköposteja arvattuihin osoitteisiin.
Yliksellä onkin ollut harvainaisen fiksujakin textejä liittysen case Sannaan.
Hörhöilyt onneksi voi ohittaa.
Re: Sanna Marin kokoomaketju
Lähetetty: La Elo 27, 2022 8:27 am
Kirjoittaja Um-pah-pah
ruusumaa kirjoitti: Pe Elo 26, 2022 8:37 pm
Tota filmin katkeamista oon miettinyt.
Mahtaako muistaa koko illasta/yöstä enää mitään? Epäilen suuresti.
Tässä onkin mielenkiintoinen puoli se, että nyt hän ei voi vedota siihen ettei muista, kun silloinhan se tekee vaan enemmän naurunalaiseksi tilanteen.