Kai sentään ExPussinKäyttäjä itse ymmärrät, että postaamasi vasen lista vuoden takaisista väitteistä ei millään tavalla ole todellisuutta. Tai sitten sun pitäisi alkaa seuraamaan niinsanottua "main stream mediaa" eli sitä suurta saatanaa. Siellä kyllä kaikki epävarmuus on selvästi ilmaistu.
Onko niin, että antivaxxerit on hyvin simppelillä logiikalla varustettuja, eivätkä pysty lukemaan tieteilijöiden tekstiä? Jos sanotaan vaikka että toivotaan tai odotetaan jonkun tehoavan johonkin, se on eri asia kuin että luvataan. Ymmärrän, että tälläiset sanat tuovat jollekin haastetta. Kun itse elää mustavalkoisessa maailmassa.
Esimerkiksi jo alusta on esitetty, että koronarokotteesta saattaa tulla vuosittainen. Miten se menee yhteen antivaxxerien väitteen kanssa, että muka olisi väitetty, ettei tarvita 3rd tai 4th rokotetta? Ei millään tavalla, vaan antivaxxerien väite on yksikäsitteisesti vale.
holmesin haamu kirjoitti: Ke Joulu 29, 2021 11:28 am
Riippuu myös siitä minkä koronarokotteen on ottanut. Oman käsitykseni mukaan Pfizerin rokote on näistä ollut yleisimmin käytössä ja se ei ole ollut niin paha. Suurempi varovaisuus on liittynyt Modernan. Mutta en ole tutkinut näitä mitenkään erikoisemmin.
Syy miksi rokotehaitat voivat olla rajuja, niin voi johtua ihmisen immuunipuolustuksen reagoimisesta rokotteeseen. ...
AZ kiellettiin nopeasti liian vaarallisena useille. Viime kesänä tuli "täysin tutkitun ja turvallisen" USA:n hallituksen (CDC+DARPA, sotateollisuus) ModeRNAn vuoro, kun se kiellettiin alle 30-vuotiailta runsaiden aiheutettujen sydänvammojen (ja kuolemien) takia. Tuo lähti niin, että ensin reagoi Tanska&Ruotsi, Suomi tuli näiden perässä. Islanti taas kielsi Modernan kaikilta ikäluokilta samojen syiden takia.
Kukaan ei tosiaan tiedä, mikä vaikutus näillä yhtäkkiä ilmotetuilla booster-piikeillä on, mikä on taas yksi "jännä", kun toisaalta meille yhä valistetaan kyse olevan "täysin tutkitusta, täysin turvallisesta ja täysin tehokkaasta" ns. rokotteesta. Pelkästään jo tämä rikkoo natsioikeudenkäynnin perusteella luotua Nurnbergin säännöstöä, kun lääketieteelliseen kokeeseen osallistuville ei kerrottu mihin he ovat sitoutumassa.
En ainakaan kuullut kenenkään tienneen boostereista, kun thl alkoi pakottaa kokeellista viruspohjaista nanopartikkeliuos-geeniterapiaa massoille. Ohjelma tulee keskeyttää kaikilta muilta paitsi riskillä eläviltä ryhmiltä välittömästi ja koska näin ei viranomaistahdosta tule heti käymään, niin vanhempien tulee ottaa selvää lapsen todellisesta riskistä saada vakava korona tai kuolla siihen vs. mahdollisuus vammautua pysyvästi, jopa kuolla itse pyytämäänsä lääkkeeseen. Rokotetta ei vieläkään koronaviruksille ole.
Ns. rokotetta ajavat tahot tulee saada oikeuden eteen aiheuttamistaan kuolemista ja vammoista, joita on taatusti Suomessa jo useita ja lisää tulee kiihtyvällä tahdilla, kun nyt piikitellään jo 5-11 -vuotiaita, joiden luontainen vastustuskyky on niin vahva, että osa kuolee tai vammautuu väkisin, kun keho hyökkää "lääkettä" vastaan.
Nyt ei haittaa, vaikka terveitä kuolee lääkeinjektioon, kunhan sairaita, vanhoja tai sairaalloisen ylipainoisia ei kuole koronaan tai että heillä on ainakin turvallinen olo, sillä mRNA-injektio ei suojaa koronakuolemalta ja vain reilussa puolessa vuodessa ollaan menossa jo vähintäänkin toisessa rokotteen helposti kiertävässä "variantissa". Samaan aikaan kausi-influenssa on yhä kuollut... Edit. typo ja selvennetty.
IL kirjoitti:Brittiprofessorit: Omikron muuttaa korona-ajan luonteen merkittävällä tavalla
Professorin mukaan keskimääräinen sairaalassa vietetty aika on lyhentynyt.
Magnus Brunnsberg
Tänään klo 7:27
Omikron ”ei ole sama sairaus, jonka näimme vuosi sitten”. Näin on todennut brittiläinen johtava immunologi, kirjoittaa The Guardian. Lehden mukaan hän on jatkanut lausuntoaan toteamalla, että korkeat koronakuolleisuusluvut Britanniassa ”ovat nyt historiaa”.
Oxfordin yliopiston kuninkaallinen lääketieteen professori Sir John Bell on todennut, että vaikka sairaalahoitoon joutuneiden määrä on viime viikkoina noussut omikronmuunnoksen vuoksi, tauti ”vaikuttaa olevan lievempi ja monet ihmiset viettävät sairaalassa suhteellisen lyhyen ajan”.
- -
– Ne kauhistuttavat tapahtumat joita näimme vuosi sitten, täynnä olevia tehohoitoyksiköitä ja paljon ennenaikaisia kuolemia, ne ovat nyt nähdäkseni historiaa.
Brittilehti kertoo myös norwichiläisen yliopiston lääketieteen professori Paul Hunterin tiistaina BBC:lle antamista lausunnoista.
– Tämä on tauti, joka ei ole poistumassa mihinkään. Viime kädessä meidän on annettava koronaviruspositiivisten ihmisten jatkaa normaalia elämäänsä, kuten he tekisivät minkä tahansa muun vilustumisen kanssa.
Kunpa tämä asennoituminen näkyisi Suomessakin niin, että talouden pyörien annettaisiin pyöriä. Wuhanilaisviruksen varjollahan voidaan viettää vaikka parikymmentä vuotta säästöliekkielämää. Inhimilliset kustannuksetkin ovat järisyttävät. _______________________
Nimimerkki ExPussinKäyttäjälle sellaiset terveiset, että jatkossa voisi suomennella tarjoamaansa sisältöä, kun tämä kuitenkin on suomenkielinen sivusto.
Eikä se mene muutenkaan niin, että joku asia muuttuu automaattisesti valheeksi, mikäli se on tietyllä alustalla tai mediassa. Eihän näin ole ylen tai maikkarinkaan kanssa, edes CNN:n, mistä he "tietonsa" usein ammentavat.
Kaikki tiedotusvälineet, jotka eivät ole USAn demokraattien ja äärivasemmiston hallinnassa, niin pyritään leimaamaan kaikin tavoin.
Ylekin voi kertoa CNNn ohella täysin valheita ja eivät ne muutu totuudeksi, vaikka miten uutislukija nämä asiat kertoo.
The Gateway Pundit on luonut ihan hyviä juttuja aiemminkin.
On Anoi Kaa kirjoitti: Ke Joulu 29, 2021 11:27 am
Nyt elämme media- ja uutisilmastossa, missä valtamedia ei vaan puhu ns. koronarokotehaitoista, ellei joku maa sitten keskeytä ns. rokotetta vaarallisena. Siinä on vaan se, että tämä hiljaisuus kertoo enemmän kuin tuhat uutista. Ketä he suojelevat, mitä he pelkäävät?
Varsinkin kokonaisuutta käsitellään hyvin valheellisesti. Tämä on näkynyt loistavasti Koronapassissa, kun Ylen A-studion ohjelmissa suorastaan vaadittiin sen tulemista kaikkialle. Toimittajalle ei tullut mieleenkään kysyä onko koko vaatimuksessa mitään järkeä ja minkä takia Ylen toimittajan pitää tätä vaatia väkisin. Selkeästi linja oli valittu jossain johdossa ja sama meno iltapäivälehdissä.
Koronapassin idea on sosiaalinen kontrolli ja pakkorokotteet. Samat pakkorokotteet, joista ensin piti riittää valtamedian mukaan 1 piikin ja nyt niitä pitää ottaa 3kk välein. Siitä huolimatta ei koronapandemia ole kadonnut minnekkään niissä maissa, joissa rokotekattavuus lähenee 90-100%:a.
Ovat valtamediat jonkin verran käsitelleet haittavaikutuksia ainakin Suomessa.
Mutta jos on 99 uutista "Koronapaniikki, koronapaniikki, koronapaniikki, Koronapassi, koronapassi, koronapassi, pakkorokote, pakkorokote, pakkorokote" ja 1 uutinen jossain välissä "Rokotteisiin voi liittyä myös haittoja ja eivät ne estä sairastumista", niin on vaikeaa saada oikeaa käsitystä asioista.
holmesin haamu kirjoitti: Ke Joulu 29, 2021 11:47 am...
Ovat valtamediat jonkin verran käsitelleet haittavaikutuksia ainakin Suomessa.
Mutta jos on 99 uutista "Koronapaniikki, koronapaniikki, koronapaniikki, Koronapassi, koronapassi, koronapassi, pakkorokote, pakkorokote, pakkorokote" ja 1 uutinen jossain välissä "Rokotteisiin voi liittyä myös haittoja ja eivät ne estä sairastumista", niin on vaikeaa saada oikeaa käsitystä asioista.
Tuo vyörytys pitää kyllä kutinsa, uutisia ei voi seurata ilman siihen törmäämistä ja alkaa olla surkuhupaisaa, miten kaikki mahdolliset "koronaan liittyvät" sairaalatapauksetkin nyt uutisoidaan, kun taas en ole Suomessa lukenut ainoastakaan sairaalaan joutuneesta, saati kuolleesta, rokotetusta. Olipa nuo aiheutuneet sitten itse mRNA-lääkkeestä tai koronasta, niin näistä ei vain uutisoida ja juuri tämä on silmiinpistävää, kun vertaa miten epärehellisetkin "koronapotilaat" tuodaan julki potilaan identiteetin suojelusta paskat välittäen. (Törkein tuoreehko esimerkki oli Seinäjoen sairaalan "7-vuotias koronapotilas", joka oli sairaalassa jalan luuhun liittyvän ongelman takia ja oli vain kaivettu positiivinen testitulos, vaikka uutisessa ei mistään luunmurtumasta puhuttukaan, vaikka joku sairaalan lääkärikin oli äänessä. Hän vain kierosti pelotteli muiden lapsien vanhempia.
Tietoni tulee Seinäjoelta ja on taatusti totta.)
Vain ns. rokottamattomista sairaalapotilaista tai -kuolemantapauksista saa uutisoida, mutta syytä tähän voi vain arvella. Jokainen voi kuitenkin omin silmin nähdä tämän, kunhan tietää, että rokotteista oikeasti vammautuu, niihin kuollaan ja rokotettujakin hoidetaan sairaalassa sekä heitä on (ainakin maailmalla, ehkä meillä on kaikki toisin, vaikka ei kaikki parhaat lääkkeet olekaan käytössä) jopa kuollut, useinkin.
Ainoat uutiset mihin itse olen törmännyt ovat tyyliin "rokotteisiin (lääketieteellinen vale: ei ole rokote) voi sisältyä haittoja, mutta riskit ovat äärimmäisen pienet (lääketieteellinen vale: mihin verrattuna? ei ainakaan koronaan, sillä normaalipainoinen terve lapsi ei kuole koronaan) ja jokaisessa uutisessa päädytään aina suosittelemaan rokotetta SAMALLA TAVALLA oli kyse sitten terveestä lapsesta, nuoresta, aikuisesta tai riskiryhmiin kuuluvista, joille mRNA-lääke näyttäisi olevan hyödyllinen.
Riskiryhmien eri tilanne johtaa siitä, että heidän vastustuskykynsä on selvästi terveitä alempi, eikä kykene hyökkäämään rokotetta tai itse tautia vastaan. Koronan tiedetään iskevän erityisesti ylipainoisiin ja ylipainoisteen tiedetään muutenkin olevan jatkuvassa tulehdustilassa.
pystytykö osoittamaan yhden kohdan joka ei olisi todellista?
Esimerkiksi tuo minkä toin jo edellä esille:
Esimerkiksi jo alusta on esitetty, että koronarokotteesta saattaa tulla vuosittainen. Miten se menee yhteen antivaxxerien väitteen kanssa, että muka olisi väitetty, ettei tarvita 3rd tai 4th rokotetta? Ei millään tavalla, vaan antivaxxerien väite on yksikäsitteisesti vale.
pystytykö osoittamaan yhden kohdan joka ei olisi todellista?
Esimerkiksi tuo minkä toin jo edellä esille:
Esimerkiksi jo alusta on esitetty, että koronarokotteesta saattaa tulla vuosittainen. Miten se menee yhteen antivaxxerien väitteen kanssa, että muka olisi väitetty, ettei tarvita 3rd tai 4th rokotetta? Ei millään tavalla, vaan antivaxxerien väite on yksikäsitteisesti vale.
Aluksi kylläkin uutisoitiin yllätyksenä, että yksi rokote ei ehkä riitäkään. En kuitenkaan muista törmänneeni missään väitteisiin, jossa oltaisiin lupailtu kahden rokotteen varmuudella hoitavan homman.
pystytykö osoittamaan yhden kohdan joka ei olisi todellista?
Esimerkiksi tuo minkä toin jo edellä esille:
Esimerkiksi jo alusta on esitetty, että koronarokotteesta saattaa tulla vuosittainen. Miten se menee yhteen antivaxxerien väitteen kanssa, että muka olisi väitetty, ettei tarvita 3rd tai 4th rokotetta? Ei millään tavalla, vaan antivaxxerien väite on yksikäsitteisesti vale.
Aluksi kylläkin uutisoitiin yllätyksenä, että yksi rokote ei ehkä riitäkään. En kuitenkaan muista törmänneeni missään väitteisiin, jossa oltaisiin lupailtu kahden rokotteen varmuudella hoitavan homman.
Löytyyköhän ekankaan rokotteen kohdalta varmana uutisoitua, että tehoisi? Flunssarokotteet kuitenkin vuosittaisia ja koronavirukset tunnettuja varianteista, niin miksi tämän kohdalla olisi ajateltu, että yksi tehoaa?
poikani kirjoitti: Ke Joulu 29, 2021 12:41 pm
Aluksi kylläkin uutisoitiin yllätyksenä, että yksi rokote ei ehkä riitäkään. En kuitenkaan muista törmänneeni missään väitteisiin, jossa oltaisiin lupailtu kahden rokotteen varmuudella hoitavan homman.
Löytyyköhän ekankaan rokotteen kohdalta varmana uutisoitua, että tehoisi? Flunssarokotteet kuitenkin vuosittaisia ja koronavirukset tunnettuja varianteista, niin miksi tämän kohdalla olisi ajateltu, että yksi tehoaa?
Ei ehkä varmana uutisoituna, mutta ainakin implisiittisesti on pidetty yllä toivekuvaa yhden rokotteen tehoamisesta. Lisäksi lehdistö on myöhemmin saanut klikkimateriaalia alkutiedoista, joiden perusteella alkoi näyttää, että tarvitaan toinenkin rokote.
Tuossa siis väitetään että vuosi sitten nuo luetellut asiat olisivat olleet salaliittoteorioita... no eihän olleet.
Rokotetut voivat levittää koronaa - ei ollut missään vaiheessa salaliittoteoria, vaan tiedossa oleva fakta.
Rokotetut voivat altistua uusille varianteille ja uusille tartunnoille - ei ollut tuollaista salaliittoteoriaa, uusia variantteja on pidetty mahdollisina.
Rokotteet (jotkin niistä) voivat aiheuttaa verisuonitukoksia - ei ollut salaliittoteoria, verisuonitukokset oli tiedossa mahdollisina erittäin harvinaisina sivuoireina.
Uusi rokote joka vuosi - ei ollut salaliittoteoria, rokotteen tehon arveltiin kestävän 6 kuukautta, eli jos pandemia jatkuu niin se tietää uusia rokotuksia.
Lasten rokottaminen - ei ollut tuollaistakaan salaliittoteoriaa
Täydellinen eristäminen yhteiskunnasta - tuollainen salaliittoteoria saattaa olla, todeksi se ei ole tullut.
Leirit rokottamattomille - salaliittoteoria edelleen, ei ole toteutunut, on ainoastaan karanteenileirejä joissa vietetään karanteenin aika.
Rokottamattomat eivät voi työskennelle - ei pidä edelleenkään paikkaansa, joillain aloilla rokotus vaaditaan mikä on ihan oikein, mutta alan vaihto ei ole kielletty jos kyseistä alaa ei koe itselleen tärkeäksi.
Vaikeampi pääsy sairaanhoitoon rokottamattomille - voi kuinka toivonkaan että tämä toteutuisi, mutta edelleen myös rokottamattomat koronapotilaat pääsee hoitoon.
Salaiset sopimukset hallitusten ja Pfizerin välillä - yleensä kauppasopimukset ovat salaisia, ja pfizer ei ole ainoa rokotteiden toimittaja.
Eipä tuohon nyt juurikaan toteutuneita salaliittoteorioita jäänyt...