Hesarin tiivistelmä päivän ensimmäisistä todistuksista:
Auer sivuutettiin epäiltynä heti ensimmäisen kuulustelun jälkeen
26.8.2013 11:17
Toni Lehtinen
Ulvilan surman oikeudenkäynti jatkui maanantaina surman paikkatutkintaan osallistuneen rikosylikonstaapelin kuulemisella. Hän kertoi, että Anneli Auerin mahdollinen osallisuus henkirikokseen sivuutettiin jo Auerin ensimmäisen kuulustelun jälkeen. Häntä kuultiin sairaalassa alle vuorokausi henkirikoksen tapahduttua.
"Joku porukka oli puhuttamassa Aueria. Tämän jälkeen tutkinnanjohtaja piti Aueria uhrina eli asianomistajana", rikosylikonstaapeli kertoi.
Hänen mukaansa osa tutkintoihin osallistuneista poliiseista ihmetteli miksi Auerin osuus sivuutettiin.
"Auerin osuutta ei otettu sillä vakavuudella ja tarkkuudella kuin normaalisti henkirikoksien tutkinnassa", rikosylikonstaapeli moitti.
Toisena kuultu vanhempi rikoskonstaapeli kertoi, että tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahti oli nopeasti vakuuttunut Auerin syyttömyydestä.
"Kuulustelun jälkeen Joutsenlahti oli todennut, että vieläkö joku epäilee, että Anneli Auer on tekijä", poliisimies selvitti.
Kolmantena todistajana kuultu poliisi oli mukana Auerin ensimmäisessä kuulustelussa. Hän ei jakanut tutkinnanjohtajan näkemystä.
"Kun lähdimme keskussairaalasta, totesin, että jututimme juuri tekijää", vanhempi rikosylikonstaapeli kertoi maanantaina.
Tekninen tutkinta oli lähtenyt nopeasti siitä oletuksesta, että paikalla oli ulkopuolinen tekijä. Toinen todistaja ihmetteli, miksei tekninen tutkinta huomioinut perheväkivaltatilanteen mahdollisuutta.
"Teräaseen iskuja oli niin paljon, että tunteet olivat mukana", konstaapeli puntaroi.
Hän myös ihmetteli Auerin käytöstä surmayönä.
"Hänen kertomansa mukaan tekijä oli puukottanut häntä, ja sen jälkeen käynyt Lahden kimppuun. Asunnossa oli neljä lasta, hänen miestään tapetaan, ja hän on puhelimessa. Tuntuu erikoiselta, että hän luottaa siihen, ettei hänelle tai lapsille tapahdu mitään", konstaapeli sanoi.
Auerin mahdollisen osallisuuden sivuuttaminen häiritsi kahta todistajaa niin paljon, että he antoivat jutun Auerin kuulustelun jälkeen päätutkijalle liuskan, johon oli listattu useita Auerin osallisuuteen viittaavia asioita ja epäkohtia. Näitä olivat muun muassa hätäkeskusnauhoite, josta ei heidän mukaansa kuulunut Auerin puhuessa taustalla tappelun ääniä. Toinen poliiseja häirinnyt yksityiskohta oli henkirikoksessa käytetty veitsi.
"Fileerausveitsi on sellainen ase, joka otetaan hätäpäissään, Se ei ole sellainen, jolla varustaudutaan", rikosylikonstaapeli kertoi.
Todistajien mukaan tutkinnanjohto sivuutti heidän lähettämänsä paperin.
Anneli Aueria syytetään miehensä Jukka Lahden murhasta Ulvilassa joulukuussa 2006. Korkein oikeus palautti jutun tutkinnan takaisin käräjäoikeuteen syyttäjän uusien todisteiden myötä. Uusi oikeudenkäynti alkoi Satakunnan käräjäoikeudessa viime viikolla.
http://www.hs.fi/kotimaa/a1377480873198 ... 143866d688
Joutsenlahti on itse useaan otteeseen kertonut pitäneensä kaikki linjat auki. Ei näiden todistusten valossa silta vaikuta.