Auranmaan tuhopolttaja sytyttää palot samalla tavalla
Poliisi on edennyt Auranmaan tuhopolttoja koskevissa tutkimuksissaan. Poliisin mukaan kyseessä on yksi henkilö ja sytyttämistapa on samanlainen.
Mistä on kyse?
Poliisi arvioi, että Auran suunnan tuhopolttojen tekijä on yksi henkilö
Noin kymmenen polton tai yrityksen tekotapa on samanlainen
Poliisi kaipaa yhä vihjeitä tuhopoltoista
Samanlaisena toistuva sytyttämistapa on johtamassa poliisin Auran, Pöytyän ja Liedon tuhopolttojen jäljille. Poliisi tutkii yhtätoista kolmen viikon aikana sytytettyä tuhopolttoa tai polttoyritystä. Kahdeksan niistä on sytytetty Aurassa, kaksi Pöytyällä ja yksi Liedossa. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jari Riiali Loimaan poliisista arvioi, että tekijä on sama.
– Tämä on maantieteellisesti ja ajallisesti niin pieni alue, että todennäköisesti tässä on kyseessä yksi tekijä. Sytyttämistapa on suurimmassa osassa sama eli sillä perusteella epäillään, että yksi henkilö olisi kaikkien takana, kertoo Riiali.
Yleensä nämä jatkuvat niin kauan, kunnes tekijä jää kiinni.
– Jari Riiali
Poliisilla ei ole kuitenkaan vielä epäiltyä eikä se ole pidättänyt ketään. Tapaus on hankala, mutta poliisi uskoo, että tekijä saadaan kiinni.
– Yleensä nämä jatkuvat niin kauan, kunnes tekijä jää kiinni. Kyllä tämä selviää ennemmin tai myöhemmin.
– Me olemme lisänneet valvontaa selkeästi Auran suunnalla. Kyllä poliisi ottaa tämän ihan tosissaan, vakuuttaa Riiali.
Tutkinnanjohtajan mukaan tuhopolttoja tapahtuu Lounais-Suomen alueella vuosittain joitakin kymmeniä. Poliisi odottaa yhä vinkkejä tapauksiin mahdollisesti liittyvistä kulkijoista ja ajoneuvoista.
Auralaiset huolestuneita tuhopoltoista
Maantieteellisesti useimmat tuhopoltoista tai niiden yrityksistä ovat sattuneet Tampereentien ja Huittistentien välisen risteyksen läheisyydessä. Paikalla sijaitsevalla suositulla huoltoasemalla tuhopoltot ovat suosittu keskustelunaihe. Henkilökunnan edustaja kertoo, että monet kysyvät heti aamulla, onko uusia tapauksia tullut ilmi.
Aurassa asuva Ismo Litvan perheen omistuksessa oleva autiotila on yksi tuhopolttoyrityksen kohde. Litva kertoi Yle Uutiset Lounais-Suomesta -lähetyksessä tiistai-iltana ikävästä kokemuksestaan.
Sain soiton, että latomme on tulessa.
– Sain soiton, että latomme on tulessa. Hyppäsin housuihini, lähdin paikalle ja palo saatiin onneksi sammumaan alkuunsa. Vakuutuksia tuli kyllä uusittua tapauksen jälkeen, kertoo Litva.
Turva-alalla toimiva auralainen Asmo Kiiskinen myöntää, että palovaroittimille ja kameravalvontalaitteille on tullut lisää kysyntää tapausten vuoksi.
– Kyllä tuhopoltot ainakin ikäihmisiä pelottavat, pohtii Kiiskinen.
http://yle.fi/uutiset/auranmaan_tuhopol ... la/7571789
Tänään tulee viikko viimeisestä palosta... Jokohan pian taas roihahtaa?