Sivu 17/57

Re: Maarit Haantien katoaminen

Lähetetty: Ti Syys 22, 2009 4:12 am
Kirjoittaja Wendetta
Niskakarvat nousevat pystyyn lukiessani epäillyn sarjamurhaajan kulkuneuvosta. Olen käynyt peruskoulun yläastetta Hyvinkään keskustassa kyseisellä aikavälillä. Muistikuvissani on nimenomainen valkoinen japanilaisvalmisteinen, (neliovinen?) auto. Autoa nähtiin useita kertoja "vaanimassa" koululaisia päiväsaikaan koulun alueella tai lähettyvillä kadun varressa. Kuljettaja oli muistikuvani mukaan kalju, noin 30 - 35-vuotias mies. Lastenistuin autossa oli takapenkillä. Muistikuvani mukaan autosta oltiin yleisesti tietoisia ja muistelen siitä koulussa meitä varoitettaneen. Voin olla väärässä, mutta muistelen myös, että kyseisen valkoisen auton liikkeistä pyydettiin ilmoittamaan opettajille ja siitä varoitettiin myös paikallislehdessä. Kyseessä oli siis lähinnä asiaton oleskelu koulujen lähistöllä. Muistikuvieni auto voi toki myös olla jokin ihan toinen. Ajan ja paikan yhteensopivuus on kuitenkin mielenkiintoinen.
En muista tuolloin murrosikäisenä kuulleeni Kurun murhista. Autoon kiinnitettiin kuitenkin nuorten tyttöjen keskuudessa huomiota, koska se koettiin pelottavana.

Re: Maarit Haantien katoaminen

Lähetetty: Ti Syys 22, 2009 8:20 am
Kirjoittaja Kylli
Keski-Uusimaa 18.9.-09

Mies pakotti liftaritytön suuseksiin autossa

Tuusulalaismiestä syytetään ensi viikon torstaina törkeästä alaikäiseen kohdistuvasta haureudesta Tuusulan käräjäoikeudessa Järvenpäässä. Syytteen mukaan nyt 60-vuotias mies pakotti kyytiinsä liftanneen 15-vuotiaan tytön suuseksiin autossa 19 vuotta sitten Tuusulassa. Mies kiistää syytteen. Poliisi pääsi 60-vuotiaan jäljille varsin erikoisella tavalla. Keski-Uusimaa-lehti kirjoitti viime vuoden kesällä ja syksyllä Keski-Uudellamaalla 1990-luvulla tapahtuneista selvittämättömistä henkirikoksista. Kyseessä on niin sanottu ”Järvenpään sarjamurhaajan” tapaus, jossa yksi nainen murhattiin Hikiällä, toinen pääsi pakenemaan pahoinpitelyn jälkeen ja kolmas on edelleen kateissa.

Lehtijutun ilmestymisen jälkeen toimitukselle ja poliisille tuli vihjeitä jotka liittyivät jutussa mainittuun vaaleaan autoon ja naisille kyytiä tarjonneeseen mieheen. Vihjeet johtivat nyt seksuaalirikoksesta syytteessä olevan miehen pidättämiseen viime vuoden marraskuussa.

Edit: poistin toimimattoman linkin.

Re: Maarit Haantien katoaminen

Lähetetty: Ti Syys 22, 2009 11:14 am
Kirjoittaja esmes-
^ :shock:
..moni sarjamurhaaja on jääny kiinni kärähdettyään poliisille ensin jostakin pienemmästä rikoksesta, mut vielä en ehkä uskalla alkaa heiluttaa viiriä ja puhaltamaan torveen..

Re: Maarit Haantien katoaminen

Lähetetty: Ti Syys 22, 2009 12:05 pm
Kirjoittaja Damien
^Niinpä.Mikähän on nyt tilanne, epäilläänkö tuota henkilöä myös murhista.
Niiden tutkintahan jatkunee vieläkin.

Re: Maarit Haantien katoaminen

Lähetetty: Pe Syys 25, 2009 9:59 pm
Kirjoittaja atzq92
voi kunpa tässä nyt ois löytyny myös murhiin syyllistynyt henkilö. jos mies on nyt 60 ni ikä täsmää hellun kuvaukseen sillon 90 luvun alussa.

Re: Maarit Haantien katoaminen

Lähetetty: Pe Syys 25, 2009 10:14 pm
Kirjoittaja Teme-84
Wendetta kirjoitti:Niskakarvat nousevat pystyyn lukiessani epäillyn sarjamurhaajan kulkuneuvosta. Olen käynyt peruskoulun yläastetta Hyvinkään keskustassa kyseisellä aikavälillä. Muistikuvissani on nimenomainen valkoinen japanilaisvalmisteinen, (neliovinen?) auto. Autoa nähtiin useita kertoja "vaanimassa" koululaisia päiväsaikaan koulun alueella tai lähettyvillä kadun varressa. Kuljettaja oli muistikuvani mukaan kalju, noin 30 - 35-vuotias mies. Lastenistuin autossa oli takapenkillä. Muistikuvani mukaan autosta oltiin yleisesti tietoisia ja muistelen siitä koulussa meitä varoitettaneen. Voin olla väärässä, mutta muistelen myös, että kyseisen valkoisen auton liikkeistä pyydettiin ilmoittamaan opettajille ja siitä varoitettiin myös paikallislehdessä. Kyseessä oli siis lähinnä asiaton oleskelu koulujen lähistöllä. Muistikuvieni auto voi toki myös olla jokin ihan toinen. Ajan ja paikan yhteensopivuus on kuitenkin mielenkiintoinen.
En muista tuolloin murrosikäisenä kuulleeni Kurun murhista. Autoon kiinnitettiin kuitenkin nuorten tyttöjen keskuudessa huomiota, koska se koettiin pelottavana.
Olet siis hyvin suurella todennäköisyydellä nähnyt murhaajan :shock: Ja näinköhän kyseessä olisi tämä mikä nyt narahti. Toivottavasti on ja toivottavasti tämä Haantien & 2 muun juttukin vihdoin selviäisi.

Re: Maarit Haantien katoaminen

Lähetetty: Ti Loka 06, 2009 4:11 am
Kirjoittaja mipa74
Wendetta kirjoitti:Niskakarvat nousevat pystyyn lukiessani epäillyn sarjamurhaajan kulkuneuvosta. Olen käynyt peruskoulun yläastetta Hyvinkään keskustassa kyseisellä aikavälillä. Muistikuvissani on nimenomainen valkoinen japanilaisvalmisteinen, (neliovinen?) auto. Autoa nähtiin useita kertoja "vaanimassa" koululaisia päiväsaikaan koulun alueella tai lähettyvillä kadun varressa. Kuljettaja oli muistikuvani mukaan kalju, noin 30 - 35-vuotias mies. Lastenistuin autossa oli takapenkillä. Muistikuvani mukaan autosta oltiin yleisesti tietoisia ja muistelen siitä koulussa meitä varoitettaneen. Voin olla väärässä, mutta muistelen myös, että kyseisen valkoisen auton liikkeistä pyydettiin ilmoittamaan opettajille ja siitä varoitettiin myös paikallislehdessä. Kyseessä oli siis lähinnä asiaton oleskelu koulujen lähistöllä. Muistikuvieni auto voi toki myös olla jokin ihan toinen. Ajan ja paikan yhteensopivuus on kuitenkin mielenkiintoinen.
En muista tuolloin murrosikäisenä kuulleeni Kurun murhista. Autoon kiinnitettiin kuitenkin nuorten tyttöjen keskuudessa huomiota, koska se koettiin pelottavana.

Minä en taas muista, että tuollaisesta olisi kouluissa tai lehdissä varoiteltu. Varmasti poliisitkin olisivat ottaneet ko. auton tarkkaan valvontaan.

Huhuja jostain teinityttöjen kyttääjästä tuohon aikaan liikkui (en enää muista autosta tietoja), mutta huonosti se profiili sopisi tähän kuvioon.

Re: Maarit Haantien katoaminen

Lähetetty: Ke Marras 04, 2009 7:11 pm
Kirjoittaja Nemesia
Onkos kukaan käynyt tekemässä kaivauksia tuolla kuopalla tämän tapauksen tiimoilta?

Re: Maarit Haantien katoaminen

Lähetetty: Su Helmi 07, 2010 8:59 pm
Kirjoittaja metallikukko
Samaa meinasin kysäistä... jos joku lähtee oppaaksi ensi kesänä ,niin ei tarvitse kaikkia kuoppia koluta... auto on .

Re: Maarit Haantien katoaminen

Lähetetty: To Helmi 11, 2010 4:14 pm
Kirjoittaja Nemesia
metallikukko; atsq92:sta olen yrittänyt tavoittaa yksityisviestillä, mutta hän ei ole ilmeisesti koko foorumille kirjautunut pitkään aikaan. Asun tässä nurkilla mutta en tiedä tarkkaa paikkaa. Täytyy kysäistä jos joku tietäisi tarkemmin. Mä ainaki lähtisin mukaan koluamaan

Re: Maarit Haantien katoaminen

Lähetetty: To Helmi 11, 2010 10:09 pm
Kirjoittaja atzq92
ja tässä jo laitoinki yv:tä Nemesialle, tehdään ihmeessä turnee kuopalle vaikkapa tulevana suvena , meikä tietää kyllä paikan.

Re: Maarit Haantien katoaminen

Lähetetty: Pe Helmi 12, 2010 2:47 pm
Kirjoittaja Nemesia
En ole kyllä saanut viestiä :( Mutta hyvä kuitenkin että tiedät paikan! Ketkä lähtee messiin? :D

Re: Maarit Haantien katoaminen

Lähetetty: To Maalis 18, 2010 7:57 pm
Kirjoittaja tj_eme
Toisesta ketjusta löytyy erinomainen ehdokas Haantien katoamisen aiheuttajaksi. Veikko Nikkola oli 1979 tappanut ensimmäisen vaimonsa Kotkassa. Vankilareissun jälkeen löytyi uusi vaimo ja elämä aloitettiin uudestaan Hyvinkäällä.

4.9.1993 eli muutama viikko Haantien katoamisen jälkeen tämä hyvinkääläisheppu alkoi rauhoitella hermojaan ryyppäämällä ja seuraavana päivänä olivatkin lapset hengiltä. Kuten aina naapurit ihmettelivät, että miten se noin mukava mies sillä viisiin...

Kun hermo oli pitänyt yli kymmenen vuotta, on jokin sitä kiristänyt juuri syksyllä 1993. Onkohan tämän tyypin mahdollista yhteyttä Haantien katoamisen tsekattu mitenkään. Ainakin väkivaltainen toimintatapa, asuinpaikka ja täyspimahduksen ajankohta sopisivat hyvin tähän keissiin. Haantiehän katosi Hyvinkäältä eikä Järvenpäästä, mistä häneen yhdistetyt muut tapaukset saivat alkunsa.

Re: Maarit Haantien katoaminen

Lähetetty: To Maalis 18, 2010 8:13 pm
Kirjoittaja pjpj
Eikös viimeinen havainto ollu kumminki zapatan edusta..?Rahapussi löytyny muualta..Mistä ketjusta ton veikko Nikkolan hait?Ei jaksais kahlata kaikkia läpi..

Kiitos

Re: Maarit Haantien katoaminen

Lähetetty: To Maalis 18, 2010 8:19 pm
Kirjoittaja tj_eme
Ketju äijästä löytyy henkirikokset kotimaa osaston viimeiseltä sivulta. Otsikko oli jotenkin kaksi kuolemantuottamusta ja tappo.

Haantien väitetään olleen Hyvinkään Martinassa, josta käsilaukku löytyi.