putsari kirjoitti: La Joulu 28, 2019 12:13 am
Kuolemannaakka kirjoitti: Pe Joulu 27, 2019 10:20 pm
Teltta oli siis viillelty sisältä päin. Siitä pitää sitten päätellä eteenpäin tapahtumia. Minusta se viittaa siihen, että joku pakotti porukan pihalle, meni telttaan ja viilteli sen hajalle. Ihan vaan sen vuoksi, ettei omaa telttaa ole järkevää alkaa viiltelemään, eikä poistuessa tuntunut olevan kiire ja viiltoja oli liian monta, viillot ylhäältä alas asti, useampi pystysuora viilto vierekkäin.
Miksi ihmeessä hän olisi viillellyt telttaa? Mitä hän tällä olisi saavuttanut? Vielä hullumpaa olisi mennä teltan sisälle viiltelemään, kun sen voisi viillellä ulkopuoleltakin. Tai vaikka tuikata tuleen.
Hän on voinut haluta lopettaa retkeilyt tai hän on voinut mennä telttaan etsimään jotain ja haluta valoa tai hän on voinut mennä repimään viimeisiä hidastelijoita pihalle ja rikkoa sen jälkeen teltan. Tai kaikki nämä. Se, että joillain oli esim yksi kenkä jalassa, viittaa minun mielikuvituksellani vaikkapa siihen, että teltan perällä olleet alkoivat/ehtivät vetää kenkiä jalkaan kun asemies hoputti ensimmäisiä pihalle. Toista eivät kerinneet, kun asemiehet sanoivat, että pukeutuminen saa riittää, joka iikka ulos. Veikkaan, että miehiä oli ehkä kaksi. Toinen vahti porukkaa teltan ulkopuolella, toinen ratsatessa telttaa. Paikalle jääneiden jalanjälkien määrä on epäselvä.
"Vähän" oudolta sekin tuntuu, että retkeilijät viiltävät teltan halki metrin päässä teltan suuaukosta, jos ulos oli tarkoitus päästä. Eikö? Olisi nopeampaa käyttää sitä suuaukkoa.
Tai jos vaikkapa kamina kaatui ja teltta täyttyi savusta: nousetko savuun seisomaan ja viillät teltan harjasta lattiaan asti auki monesta kohtaa, vai konttaatko lattianrajassa ja viillät sinne matalan reiän mistä tunget pihalle? Onko jokaisella teltassa olijalla oma puukko käsillä? Viiltääkö jokainen samalla tavalla, vai onko viiltelijöitä sittenkin vain yksi? Onko tarkoitus päästä ulos vai tuhota teltta? Nää on vaan semmoisia asioita, jotka pystyy päättelemään kuvittelemalla itsensä tilanteeseen. Päättelyä tietenkin, ei 100% totuus.
Ei se minun vikani ole, että tuolla sivustolla kuvataan asiat niinkuin ne kuvataan. En voi tietää tästä jutusta tämän enempää, joten pidän tietysti päättelyn pohjana tietoja, mitä tuolla on. Kyllä siellä tämä ruotsalaisteoriakin mainitaan.
Yleensäkin ottaen kun erilaisia teorioita mietitään, niin olisi syytä tutustua faktatietoon, jota tapauksesta on (kaikkeen siihen, ei vain johonkin yksittäiseen), ja sitten alkaa testaamaan, voiko teoria pitää paikkaansa, ja onko se joka kohdassa uskottava tai edes mahdollinen. Jos ei ole, niin hylätä se teoria.
JOS luotan siihen, että kerrotaan, että jäljistä (jotka on kuvattu ja löytyvät tuolta sivustolta) nähdään, että porukka käveli, ja näyttää, niinkuin viimeisenä tulleella olisi kengät, niin mikä ihme voisi olla syynä siihen, että lauma kokeneita retkeilijöitä päättää hylätä telttansa puolipukeissa ja lähteä kävelemään pois, laittamatta teltasta vaatetta päälle? Tästähän on lähtökohtaisesti kysymys. Minun on vaikea ymmärtää, että syynä olisi kova tuuli: että retkeilijät ensin viiltelevät telttansa, sitten yrittävät kasata sen päälle lunta, ja kun onnistuvat, lähtevät puolipukeissa puolentoista kilometrin päähän paljain jaloin, ottamatta pystyssä olevasta teltasta edes kenkiä jalkaan. Joku uskoo tähän teoriaan, minä en usko.
Tai saa kaikin mokomin väittää ja uskoa, että tuuli se rikkoi teltan. Mutta sekään ei oikein vastaa kysymykseen, että miksi teltta ja ennen kaikkea varusteet hylättiin? Miksi edes ne kaksi kunnolla pukeutunutta eivät hakeneet kavereille vaatetta? Eikö tämän käyttäytymisen peruspointit ja arvoitus ole:
1.)
telttaan ei voitu mennä sekunniksikaan, kun se oli kiireellä hylätty
2.) oli
pakko kävellä pois
Mikä tämän aiheuttaa?