Kuolemannaakka kirjoitti: Ma Helmi 27, 2023 12:15 pm
Pidän tätä kirjan loppupuolelta löytyvää tekstiä aika hyvänä nykytietojen valossa:
Kun kyseessä on median ”varmaksi syylliseksi” leimaama ihminen, on jokainen, joka todistaa hänen
kertomuksensa puolesta joko erehtynyt tai valehtelee. Tästä aiheutuu se, että jos silminnäkijä kertoo
samoin kuin epäilty, hänen täytyy valehdella, ja siksi vaikkapa psykologisen arvioinnin pitää tämä osoittaa.
Jos 12-vuotias tyttö sanoo surmaajan kokoon viitaten, että ”ei se mikään jättiläinen ollut” ja mahtui kyllä
ikkunasta tai tuskastuneena siitä, että kuulustelijat väittävät hänen nähneen olemattomia, puuskahtaa,
ettei hän nähnyt mitään menninkäistä, niin psykologi kirjoittaa, että kertojan tarinassa korostuvat
satuelementit ja tapahtuu syrjähtämistä. Tai jos tyttö kertoo, että hän heräsi kovaan ikkunan paukutukseen
ja luuli ensin, että se oli ukkonen, niin psykologi kertoo, että lapset usein kuvaavat yhdynnän ääniä
ukkosena (ilmeisesti ymmärtämättä, että jokuhan sen ikkunan rikkoi, kun se rikki oli).
Kellään asiantuntijalla tai tuomarilla ei ole pokkaa sanoa, että tällainen lausunto on epätieteellistä ja
epäpätevää paskaa, joka on kirjoitettu vain sen takia, että kirjoittaja TIETÄÄ, että tytön on pakko valehdella,
koska hänen äitinsä kerran on murhaaja. Ja tämän tietonsa kirjoittaja on saanut poliisilta. Täysin normaalit
asiat ja ilmaisut täytyy yrittää nähdä epäilyttävässä valossa, ja hyödyntää säälimättä lapsen jokainen
epävarmuus, epävarma havainto tai muistikuvan haalistuminen. Milloinkaan psykologi ei olisi voinut
lausuntoonsa kirjoittaa, että tyttö vaikuttaa puhuvan totta. Sen sijaan psykologin mielestä kaikki muut
lapset puhuvat pohjimmiltaan totta, vaikka jutut ovat täysin älyttömiä. Niissä täytyy olla ainakin ydin totta,
koska heidän äitinsä kerran on hyväksikäyttäjä, koska on murhaaja. Hypätään siis älyttömyydet yli ja
uskotaan, että JOTAIN on varmasti kuitenkin tapahtunut. Psykologi ei voi sanoa, että jutut eivät vaikuta
tosilta, vaikka täysin ulkopuolinen asiantuntija, joka ei Ulvilasta olisi koskaan kuullut, sanoisi heti, että
lapset kertovat aivan klassisia ja kouluesimerkinomaisia keksittyjä tarinoita, jotka ovat tuttuja lähinnä
Yhdysvalloissa 80-90-luvulla riehuneen saatananpalvontahysterian aikaisista lasten kertomuksista ja
nettipornosta. Ja kenties hän löytäisi näistä tarinoista yhteyden suomalaisiin herännäiskristittyihin ja heidän
saatananpalvontaoppikirjaansa ja ehkäpä lasten sijaisvanhempiin.
Mutta tällaista kaiken muun aineiston kanssa ristiriitaista mielipidettä ei olisi etpk:aan otettu, eikä sellaista
olisi kukaan poliisin asiantuntija uskaltanut antaa. Olihan hyväksikäytön huippuasiantuntijakin vakuuttunut,
että hyväksikäyttöä oli tapahtunut ja löytänyt tämän tueksi paljon arpiakin. Hän oli tämän psykologeille jo
ennen heidän lausuntojaan kertonut. Ristiriitainen arvio olisi pilannut oikeudenkäynnin. Jos sen sijaan
poliisi olisi sanonut, että tyttö puhuu totta, olisi arviointikin ollut aivan erilainen. Silloin ei olisi puhuttu
satuolioista ja yhdynnän äänistä mitään.