Sivu 17/626

Re: Kirkkonummen kolmoissurma

Lähetetty: To Syys 17, 2009 8:50 pm
Kirjoittaja Alice Cullen
Mä ajattelisin myös että tekijä tuli paikalle aikomuksena tappaa.
Jos rahat olivat näkyvissä, tottakai hän ne nappasi mukaan.
Todennäköisesti tarkoituksena olikin saada aikaan kuva että kyseessä oli vain murtovarkaita, vaikka tosin murron jälkiä ei ollutkaan.
Jos kyseessä olisi ollut oikeasti murtovarkaat, niin olettaisin että tuollaisen rahasumman nähtyään olisivat penkoneet paikkoja enempikin.
Jos noin paljon on näkyvillä niin paljon mahtaakaan olla piilossa...
Nyt on vaan käynyt sen osalta hyvä säkä että rahat olivat siinä, ne on äkkiä napattu mukaan.

Ja kyllä, kyllä tekijä on sata varmasti tiennyt että vauva kuolee myös jättäessään hänet hukkumaan, ehkä ollut jopa tyytyväinen tajutessaan ettei tarvitse pientä tappaa vaan hukkuminen hoitaa sen puolen. Että en kyllä todellakaan lähtisi ajattelemaan että halusin lapsen säästää, tai että olisi tuntenut pienintäkään sympatiaa tyttöä kohtaan.
Jo tekotapa kertoo melko sokeasta raivosta jos asian olisi voinut hoitaa hillitymminkin, tekijä on kuitenkin kylmästi kirveellä hakannut kuoliaaksi kaksi ja jättänyt yhden kuolemaan.

Ja mä muistan myös tapauksen vaikka pieni olinkin, en koskaan halunnut vesisänkyä meille sen jälkeen :|

Re: Kirkkonummen kolmoissurma

Lähetetty: Ma Loka 05, 2009 4:13 pm
Kirjoittaja jmit
Tuli mieleen, että tekijä olisi Berit Andersson. Julkisuuteen annetut yksityiskohdat sopivat tähän teoriaan tosi hyvin. Mustasukkainen nainen ja vähän synnytyksen jälkeistä masennusta. Äijästä ilmat pihalle ja itse vähän saanut haavoja siinä yhteydessä. Menee rauhoittamaan surman jälkeen lasta ja uni tulee silmään. Rahat ja muistivihko on helppo selittää, periaatteessa voivat olla missä hyvänsä Veikon jäljillä tai mustasukkainen vaimo on vetänyt ne vessasta alas. Ehkäpä jopa alibin vuoksi. No alibia ei tarvita, kun ei ole hengissä.

Teoria tuntui niin hyvältä, että kysyin KRP:stä Beritin vammoista. Eivät anna tietoa, mutta väittävät, että vammat ovat sen kaltaiset, että teorialtani putoaa pohja. Toivottavasti osaavat asiansa.

Re: Kirkkonummen kolmoissurma

Lähetetty: Ma Loka 05, 2009 4:24 pm
Kirjoittaja jmit
En kyllä aio vielä luovuttaa teoriani kanssa. On tiedossa, että Veikko nukkui hyvin sikeästi. Jos sikeässsä unessa olevaa ihmistä menee herättämään äkillisesti, niin vastaus on usein aika räväkkä. Mitä, jos sikeässä unessa olevaa miestä menee pieni nainen tappamaan keittiöveitsellä? Kun mies havaitsee, että häntä yritetään tappaa voi puolustusreaktio olla todella raju. En tiedä vammoista, mutta todella rajuja pitää olla, että teorialtani putoaisin sen vuoksi pohja. Jos esim. molemmilta on pää leikattu irti,niin silloin on pakko olla olemassa ulkopuolinen tekijä.

Re: Kirkkonummen kolmoissurma

Lähetetty: Ma Loka 05, 2009 4:34 pm
Kirjoittaja Anile
Muistaakseni vammat on tehty kirveellä joten oletan molempien uhrien olevan ihan muussia. Paitsi että kirvestä ei löytynyt.

Näin siis muistelen mutta pahoin pelkään, että teoriallasi ei ole pohjaa.

Re: Kirkkonummen kolmoissurma

Lähetetty: Ma Loka 05, 2009 5:29 pm
Kirjoittaja jmit
Poliisi ei ole antanut tietoa, että tekoväline olisi kirves, joten siinä suhteessa sekä muistikuvat, että oletukset ovat metsässä ensimmäisellä vastaajalla.

Re: Kirkkonummen kolmoissurma

Lähetetty: Ma Loka 05, 2009 5:43 pm
Kirjoittaja Katjushka
jmit kirjoitti:En kyllä aio vielä luovuttaa teoriani kanssa.
Tekovälineitä oli kaksi. Tutkimussyistähän poliisi ei ole niitä (virallisesti) julkisuuteen kertonut. Huhut puhuvat keittiöveitsestä ja kirveestä. Ensimmäisellä sivulla tässä ketjussa lainataan artikkelia, joka väittää toiseksi tekovälineeksi kirvestä. En löytänyt mistään lähdettä, joka kertoisi jäivätkö tekovälineet surmapaikalle.

Olisi siksi toiseksi aika outoa, jos Berit Veikon tapettuaan ja hengenvaaralliset vammat itselle aiheutettuaan olisi käynyt makaamaan puhkomaansa vesisänkyyn ja näin ollen hukuttanut vauvansa ja kuollut sitten itsekin siihen.

Re: Kirkkonummen kolmoissurma

Lähetetty: Ma Loka 05, 2009 6:02 pm
Kirjoittaja jmit
"Olisi siksi toiseksi aika outoa, jos Berit Veikon tapettuaan ja hengenvaaralliset vammat itselle aiheutettuaan olisi käynyt makaamaan puhkomaansa vesisänkyyn ja näin ollen hukuttanut vauvansa ja kuollut sitten itsekin siihen."

Hän ei välttämättä ole aiheuttanut itse vammojaan, vaan mies kyllä osaa laittaa vastaan henkensä hädässä. Toiseksi mikä olisi tilanne sen jälkeen, kun surma on viety loppuun? Pieni vauva itkee hysteerisesti. Äidin vaistot ajavat äidin ottamaan lapsen syliin, viereensä vesisänkyyn ja rauhoittamaan lasta. Äidille tulee uni, kun verenhukka painaa päälle. Vesisängyssä on reikä ja se täyttyy pikku hiljaa ja vauva hukkuu.

Re: Kirkkonummen kolmoissurma

Lähetetty: Ma Loka 05, 2009 6:33 pm
Kirjoittaja MEG
Ulvilan jälkeen näitä mitakin juttuja on katsottava vähän eri valaistuksessa.
En nyt tarkoita niinkään sisäpiiriepäilyn korostumista vaan luottamusta annettuihin tietoihin, kuinka paljon lieneekään hötöä?
Nytkin huomaa ristiriitaisuuksia; Ulvilan tapausta muistuttavat uhrin saamat mykät puhelinsoitot ilmoitettiin ensin jäljitetyksi ja surmiin liittymättömiksi ja viimekesän Seura artikkelissa taas päinvastoin edelleen avoimiksi ja selvittämättömiksi.

Re: Kirkkonummen kolmoissurma

Lähetetty: Ma Loka 05, 2009 6:41 pm
Kirjoittaja jmit
Henkirikoksen yksi yleisin motiivi on mustasukkaisuus. Mustasukkaisuus ei ainakaan vähene sillä, että yöllä tulee outoja puhelinsoittoja, joissa toisessa päässä ollaan vain hiljaa. Toisaalta tilanne, jossa toisella on oikeasti suhde tai edes ihailija on varsin tavallista, että tuollaisia soittoja tulee.

Re: Kirkkonummen kolmoissurma

Lähetetty: To Loka 08, 2009 9:09 am
Kirjoittaja Randal Flagg
Minä taas ihmettelen sitä että paikalta on ilmoitettu viedyksi muistikirja sekä alumiinisesta U-profiilista valmistettu kirjeteline rahoineen. Jopa rahamäärä tiedetään, tai on ainakin ilmoitettu: 20 000 markkaa.
Mistä/keneltä poliisi lienee em. tiedot saanut, miksi tietoa viedystä omaisuudesta voidaan pitää niin varmana että tieto on ilmoitettu julkisuuteen?

Tuli mieleen jonkinlainen lavastuskuvio, jossa tekoa yritetään saada näyttämään poliisin silmissä ryöstömurhalta.

Re: Kirkkonummen kolmoissurma

Lähetetty: To Loka 08, 2009 2:06 pm
Kirjoittaja Hessu52
Eiköhän ole ollut olemassa jonkinlainen tilikirja, jossa "päivän kassa" on ollut merkittynä.

Jos siellä on ollut sen päivän tuotto tietty summa, ja sitä ei sitten löydykään, niin olisiko tuo rahasumma kadonnut surmaajan matkaan.

Re: Kirkkonummen kolmoissurma

Lähetetty: Pe Loka 09, 2009 8:44 pm
Kirjoittaja pahis
Onko missään tullut esille että tekoväline voisikin olla lapio? Onko kirvestä ikinä sen kummemmin vahvistettu?

Re: Kirkkonummen kolmoissurma

Lähetetty: Su Loka 11, 2009 8:04 pm
Kirjoittaja jmit
Rahat ja muistikirja voivat todellakin olla missä hyvänsä. Jos Veikolla on ollut tapana, että ne ovat aina mukana, niin vähän outoahan tuo puuttuminen on. Mustasukkainen ihminen on tiettävästi usein reagoinut ikäviin muistiinpanoihin repimällä ja viskaamalla vessanpönttöön harmilliset muistiinpanot. Jos kyse taas on siitä, että Berit pyrki lavastamaan ulkopuolisen tekijäksi parhaaseen Ulvilan tyyliin, niin olisivat pönttöön joutaneet rahatkin.

Re: Kirkkonummen kolmoissurma

Lähetetty: Su Loka 11, 2009 9:11 pm
Kirjoittaja MEG
Poissuljettuna on pidettävä ajatusta että Berit olisi surmannut avopuolisonsa ja vastasyntyneen lapsensa.
Sisäpiirimurhasta voi silti olla kysymys - laajemmassa mielessä.

Re: Kirkkonummen kolmoissurma

Lähetetty: Ma Loka 12, 2009 10:30 am
Kirjoittaja jmit
"Poissuljettuna on pidettävä ajatusta että Berit olisi surmannut avopuolisonsa ja vastasyntyneen lapsensa."
Voisitko perustella näkemystäsi? Lastahan ei kukaan varsinaisesti surmannut, vaan lapsi jätettiin vesisängylle, jossa oli reikä, sänky tulvi ja lapsi hukkui.