Hyvä, että voidaan nostaa syyte, vaikka sitten "vain" yksityiselämän loukkaamisesta.joey kirjoitti:Suomessa ei voi nostaa syytettä edesmennyttä henkilöä vastaan eikä edesmennyttä voida myöskään tuomita. Piste.
Edesmenneen omaiset voivat kyllä nostaa syytteen tiedot julkaissutta lehteä vastaan ainakin periaatteessa. Tilanne on kuitenkin sikäli hankala, että lapsipornon hallussapitojutun tutkinta lopetetaan ainakin Inkisen osalta vaikka tämä olisikin oikeasti syyllinen, ja mikäli lehti ei jutussaan syyllistynyt ylilyönteihin, ei kunnianloukkausta ole tapahtunut sillä lehden tieto ei ole ollut valheellista. Kyse voisi olla korkeintaan yksityiselämän loukkauksesta.
Tuosta Inkisten yhtyekavereiden viestistä piti vielä sanoa, että minusta se on aika erikoinen. En todellakaan vihjaile että kaverit tietäisivät Inkisen olinpaikasta mitään - tuskin tietävät - mutta aika vahvasti näyttää toivo elävän vielä näinkin pitkän ajan jälkeen. Ja täysin todennäköisyyksien vastaisesti.
Minusta tällaisten esitutkinta-asteella olevien rikosjuttujen julkaisu kevyissä viihdelehdissä on moraalitonta ja halpamaista, ja se pitäisi saada ehdottomasti loppumaan.
Kaverit tietenkin toivovat Matin löytyvän elossa, ja se toivo tulee varmasti elämään siihen päivään asti kunnes Matti Inkinen löytyy kuolleena.
Omaisen ruumiin katsominen on muuten oikeasti terapeuttinen kokemus,
kuten Soili Poijula kirjassaan Surutyö kirjoittaa - edellyttäen tietenkin,
ettei ruumis ole pitkälle edenneessä mätänemistilassa. Omasta kokemuksesta
voin kertoa, että jopa pari viikkoa kylmäsäilytetyn ruumiin näkeminen voi olla hätkäyttävää, mutta todentaa omaisen kuoleman terapeuttisella tavalla. Kun on omin silmin nähnyt, että tässä on nyt se, mitä on rakkaasta jäljellä, ei enää odota häntä pakonomaisesti palaavaksi tai kadulla vastaantulevaksi.
Ihmiset pitäisi löytää pian kuolemansa jälkeen, jotta omaisille voitaisiin näyttää lakanan alta edes tuttu käsi tai jalka - kuoleman todentamiseksi. Elina Koskinen kertoo minusta hyvin kirjassaan "Jokin astalo" väkivaltaisesti kuolleen esikoistyttärensä siistityn ruumiin katsomisesta, ja tyttären hyvästelystä patologian laitoksella. Samasta asiaa sivuaa amerikkalainen Joy Swift kirjassaan "Näenkö enää lapseni ?". Swiftin 4 lasta ampui naapurin poika vuonna 1977 Ozarakin järven lähistöllä sijainneessa kotitalossa USA:ssa; äiti kävi hyvästelemässä lapsensa kappelissa - avointen arkkujen äärellä.