Alkaa totuus pikkuhiljaa valjeta myös poliittisille päättäjille... Kuten Aizerbaidzan toiseen osioon postasi:
Synkkä talousennuste yllätti hallituksen: "Kulutusjuhla on ohi"
Mutta katsotaanpa ensin mitä yrityselämän naiseliitti on mieltä maahanmuutosta:
Talouselämän vaikuttajat peräävät uudenlaisia ajatusmalleja Suomen talouden pelastamiseksi.
Yle Uutisten kyselyyn vastanneet yritysmaailman johtohahmot suosittavat rohkeita investointeja ja uuden yritystoiminnan synnyttämistä.
Suomen amerikkalaisen kauppakamarin toimitusjohtajan Kristiina Heleniuksen mukaan keskustelu junnaa paikallaan ja kiertää samaa kehää. Helenius toivookin maahan uutta verta.
- Pitäisi käyttää tätä tilaisuutta siihen, että toisimme tänne korkeasti koulutettuja ulkomaalaisia. Koska seitsemän vuoden kuluttua meidän maamme tarvitsee 200 000 uutta työntekijää.
Alleviivaus minun.
Nämä jotka asioista jotain tietävät haluavat korkeasti koulutettuja ihmisiä Suomeen. Hieno ja kannatettava ajatus. Mutta mihin on perustunut tuo parin vuosikymmenen ajan kaikunut hokema työvoimapulan paikkaajista, jotka...
a) eivät osaa lukea
b) eivät osaa kirjoittaa
c) heidän koulutus on luokkaa
-kamelikuski
-islamistisissi
-imaami
-lehmänlantamajan rakentaja
-merirosvo
(tosin esimerkiksi sanomalehti Karjalaisen mukaan Lieksassa asuvissa Somaleissa on mm. koneinsinöörejä. Ovat vaan paperit jääneet kotiin...

)
d) heidän uskontonsa (elämäntapansa) kieltää monenlaiset työt
e) kuvittelevat olevansa herrakansaa - tuota luulemaa ei suinkaan vähennä se, että heille tuputetaan vastikkeetta ihonvärin ja uskonnon perusteella jos jonkinlaista etua että tukea
Nyt tämä "nasiasialiike" - yleensä kammoksun tuota feminististä sanaa - on oikealla asialla: Korkeasti koulutettuja. Juurikin näin. Lisättynä että ei uskontorajoitteisia.
Ongelma on siinä, että kuka korkeasti koulutettu tulee Suomeen; härski verotus, kylmä, kaukana ja kallis. Seksinosto osittain kielletty (kohta kait jo kokonansa), viina sikahintaista, talvinopeusrajoitukset, pk-seudun vuokrataso ja asuntojen hinnat, pakollinen Yle-maksu, kielen osaaminen...
On helppo haalia Suomeen huoltosuhteen heikentäjiä. Totta kai he tänne tulevat; ilmainen asunto, lapsilisät, sopeutumistuki, kotoutumistuki, sosiaaliavustus, noin 100 000 kertaa suuremmat tulot kuin lähtömaassaan, rasismikortin rajaton käyttöoikeus, loputon omaan kulttuuriin vetoaminen, uskontorajoitteisuus, paha olo ja panettaa.
Kuka korkeasti koulutettu haluaa, että esim. 200 000 euron vuosituloistaan jää käteen 75000 euroa. Maksaa kulunsa itse; auto, asunto, (firman asunnossa asumisenkin maksaa joku muu kuin yhteiskunta), laskut, ruoat sun muut tykötarpeet. Samaan aikaan uuninpankoilla makaava (yhdistetty) neekeriperhe (lumeavioero) saa käteen mitään tekemättä noin 40 000 euroa. Ei huolta työpaikan säilyvyydestä, ei asumiskuluista. Mutta vaatia jaksetaan!
Summa summarum: mikä helvetin idea oli tuottaa Suomeen ihmisiä, jotka oikeasti eivät koskaan tuota Suomelle mitään muuta kuin pelkkiä kuluja?
Kustantaja WSOY:n varatoimitusjohtaja Leena Majander toivoo valtion talouteen järjestystä.
- Tarvitaan ääneenlausuttu yhteinen tahtotila siitä, että julkisen ja yksityisen sektorin suhde kansantaloudessa on nyt kestämätön. Tulevaisuuden hyvinvointi rahoitetaan terveen ja kasvavan yksityisen sektorin menestyksen kautta.
Meille on väsymättä toitotettu, että tulevaisuuden hyvinvointi rahoitetaan maahanmuuttajien kautta. No, eipä ole hoitaja- eikä siivoojapula poistunut somalien avulla. Vaan tälläinen humanitäärinen maahanmuutto on saanut aikaan mm. tälläisiä veroeurojen imijöitä:
1 Aikuisperuskoulun linjavastaava
2 Aktivistimaahanmuuttajakouluttaja
3 Alaikäisten turvapaikanhakijoiden ryhmäkodin vastaava ohjaaja
4 Aputulkki
5 Asioimistulkki
6 Avustamistulkin
7 Avustusanomusten esitäyttäjä
8 Erityisryhmän linjavastaava
9 Etnisten suhteiden neuvottelukunta
10 Ihmisoikeustyönjohtaja
11 Ikääntyneiden somalinaisten kotoutustyöntekijä
12 Kansainvälisen siirtolaisjärjestön projektikoordinaattori
13 Kehitysmaatutkimuksen professori
14 Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen asiantuntijan
15 Kehitysyhteistyön palvelukeskuskuksen hankeneuvoja ja taloussuunnittelija
16 Kehitysyhteistyön palvelukeskuskuksen kehityspoliittinen asiantuntija
17 Kerjäläistyöryhmä
18 Kotouttamisohjaaja
19 Kotoutussihteeri
20 Kulttuuriluotsi
21 Kunniaan liittyvien konfliktien asiantuntija
22 Lyhytkurssivastaava
23 Maahanmuuton erikoistutkija
24 Maahanmuuttaja- ja kotouttamisasioiden neuvottelukunta
25 Maahanmuuttajajärjestöjen mielenterveysosaamista pohtiva projektisuunnittelija
26 Maahanmuuttajalasten varhaiskasvattaja
27 Maahanmuuttajanaisten kulttuuriohjelman johtaja
28 Maahanmuuttajaneuvoston puheenjohtaja
29 Maahanmuuttajapalveluiden päällikkö
30 Maahanmuuttajapoikatyön johtaja
31 Maahanmuuttajataustainen kokemusasiantuntija
32 Maahanmuuttajien asumisneuvoja
33 Maahanmuuttajien asunto-oloja pohtiva virkamies
34 Maahanmuuttajien henkilökohtainen palveluohjaaja
35 Maahanmuuttajien henkisestä sopeutumisesta vastaava asiantuntija
36 Maahanmuuttajien kansalaistoiminnan kehittäminen projektin johtokunta
37 Maahanmuuttajien kansalaistoiminnan kehittämisestä vastaava virkamies
38 Maahanmuuttajien koulutuksen kehittäjä
39 Maahanmuuttajien neuvontapisteen ohjaaja
40 Maahanmuuttajien rekrytoinnin helpottamista pohtiva työryhmä
41 Maahanmuuttajien tukijärjestön johtaja
42 Maahanmuuttajien työllistämisyhdistyksen asianajaja
43 Maahanmuuttajien yhteispalvelutoimiston johtaja
44 Maahanmuutto- ja kotouttamisasioiden yhteistyöryhmä
45 Maahanmuuttoasioiden johtaja
46 Maahanmuuttokoordinaattori
47 Maahanmuuttoneuvoston puheenjohtaja
48 Maahanmuuttopolitiikan tutkija
49 Maahanmuuttopolitiikkastrategi
50 Maahanmuuttotyön päällikkö
51 Maahanmuuttovastaava
52 Maahanmuuttoviraston tulosalueen johtaja
53 Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja
54 Maahanmuuttoviraston tutkija
55 Maahanmuuttoyksikön etuuskäsittelijä
56 Maahanmuuttoyksikön psykologi
57 Maahanmuuttoyksikön sosiaaliohjaaja
58 Maahanmuuttoyksikön sosiaalityöntekijä
59 Maahanmuuttoyksikön terveydenhuollon konsultti
60 Maahanmuuttajajärjestöjen toimintaedellytyksiä voimaannuttavan projektin johtaja
61 Monialaisen romanityöryhmän puheenjohtaja
62 Monikulttuurikonsultti
63 Monikulttuurisen maahanmuuttajatyön päällikkö
64 Monikulttuurisen tietopalvelukeskuksen asiantuntija
65 Monikulttuurisen varhaiskasvatuksen suunnittelija
66 Monikulttuurisenopetuksen suunnittelija
67 Monikulttuuristen naisjärjestöjen kattojärjestön johtaja
68 Monikulttuurisuuden johtava asiantuntija
69 Monikulttuurisuusaktivisti
70 Monikulttuurisuusasiantuntija
71 Monikulttuurisuuskampanja suunnittelija
72 Monikulttuurisuuskoulutusmateriaalivastaava
73 Monikulttuurisuustaitojen kehittäjä
74 Monikulttuurisuustyön suunnittelija
75 Naapuruus-sovittelija
76 Pakolaisavun vertaisryhmätoiminnan koordinaattori
77 Pakolaiskoordinaattori
78 Pakolaisneuvonantaja
79 Pakolaisneuvonnan tiedottaja
80 Pakolaisoikeutta tutkiva oikeustieteilijä
81 Pakolaisvähemmistö vastaava
82 Päivähoidon maahanmuuttajakoordinaattori
83 Romaniasioidenhoitaja
84 Romanien päiväkeskuksen työntekijä
85 Romanien päiväkeskuskuksen johtaja
86 Romanipoliittisen työryhmän puheenjohtaja
87 Romanityöryhmä
88 Romaniyhdyshenkilö
89 Siirtolaisinstituutin johtaja
90 Sisäasiainministeriön kotouttamisyksikön johtaja
91 Sisäasianministeriön maahanmuutto-osaston oikeusyksikön yhdenvertaisuus-vastuualueen johtaja
92 Sisäministeriön maahanmuuttojohtaja
93 Sisäministeriön maahanmuutto-osaston päällikkö
94 Sisäministeriön maahanmuutto-osaston ylitarkastaja
95 Sisäministeriön somaliyhteisön kotoutumista edistävä asiantuntijaryhmä
96 Sopeuttamistyöntekijä
97 Sopeutumiskonsultti
98 Sosiokulttuurinen tasapainottaja
99 Suomen askeleet-linjan opettaja
100 Suomen somalia-verkoston toiminnanjohtaja
101 Syrjinnänvastaisesta toiminnasta vastaava viranomainen
102 Syrjintäilmiöiden analysoija
103 Syrjintälautakunnan johtaja
104 Syrjintää epäilevien neuvontapisteen johtaja
Tekemällä tehtyjä väkisin väännettyjä suojatyöpaikkoja, joiden kulut maksaa työssäkäyvä selkänahastaan. Halveksin yllämainittuja ammattinimikkeitä syvästi! Kuin myös näiden "töiden" tekijöitä.
Suvaitsevaisto (paremmisto) toki sanoo, että ilman maahanmuuttajia ei Suomessa olisi paperitehtaita, Stockmannia eikä lasinpuhallusta. Juu, ei ehken olisikaan, mutta ajat ovat nyt toiset. Suomessa ei ole enää halpaa työvoimaa, paperia ei enää kuluteta entiseen malliin ja viimeinenkin lasitehdas on jo lopetettu. Emme tarvitse Allaheita ja Mullaheita vaatimaan, pyytämään ja tahtomaan.
- Ohessa jo aiemmin kirjoittamaani siitä, kuinka lehmänlantamajasta saapunut perheenäiti koki Suomessa asumisen vaikeaksi:
Pienet perheasunnot tuottavat ongelmia suurperheille, kuten ohjelmassa haastateltu somalinainen kertoi kahdeksanhenkisen perheen arjesta.
1) Makuuhuoneet ovat niin pieniä, ettei aina ole mahdollista sijoittaa sänkyä siten, että pää olisi Mekkaan päin
2) Avokeittiö koettiin suoranaisena kiusantekona heitä kohtaan, sillä kun musulmaanimiehet kokoontuvat olohuoneeseen keskustelemaan, niin naiset eivät voi samaan aikaan touhuta keittiössä, sillä avokeittiö on käytännössä samaa tilaa olohuoneen kanssa
3) Kotivakuutusta ei ole voitu ottaa, sillä uskonto kieltää moisen! Espoon kaupunki oli kuitenkin neuvotellut uskonnollisten johtajien kanssa ja noiden "neuvotteluiden" tuloksena kotivakuutus on nyt mahdollinen
- Olisi ollut hauska seurata tuota kaupungin edustajien nöyristelyä ja loputonta anteeksipyytelyä sekä konttailua näiden "uskonnollisten johtajien" edessä.
Mutta mennäänpä sen pidemmittä puheitta valtion talouteen. Juhlat ovat nyt ohi, kuten postauksen alussa totesin.
Vihreiden pääideologi, kansanedustaja
Osmo Soininvaara (ainoa vihreä joka ymmärtää taloudesta)
"olisi valmis unohtamaan hallitusohjelman, koska sillä ei ole enää pohjaa heikentyneen tilanteen takia.
- Talouspoliittisia toimia pitää miettiä uudestaan puhtaalta pöydältä hallitusohjelman sitä rajoittamatta, Soininvaara vaatii.
Hänen mielestään Suomella menee nyt murskaavan huonosti."
Nykyisen hallituksen koko ohjelma oli valheelle rakennettu. Oltiin luottavaisia - vaikka kaikki talouden mittarit osoittivat alaspäin - että talous kehittyy ja blaa blaa blaa... Yksi hallituksen lupauksista oli parantaa kansalaisten ostovoimaa.
Ensi vuoden alusta tuloverotus kuitenkin kiristyy, kun inflaatio- ja ansiotasotarkistuksia ei tehdä. Myös arvonlisäverot nousevat yhdellä prosenttiyksiköllä.
Monista hallituspuolueista myönnetään, ettei tavoite ostovoiman parantamisesta ehkä toteudu.
Tavoitetta epäilee muun muassa kokoomuksen Kataja.
- Kansalaisten on syytä varautua siihen että kulutusjuhla on ohi. Tähän asti on syöty enemmän kuin tienattu ja jatkossa samanlaiseen yltäkylläisyyteen ei ole varaa, Sampsa Kataja (kok) sanoo.
Mutta miten tämä kaikki yllätti hallituksen housut kintuissa? Ei se yllättänyt minuakaan, vaikka olen kouluja käymätön keittiöapulainen (evp).
Verotuksen kiristäminen ei kuitenkaan auta. En tiedä yhtäkään valtiota mikä olisi rikastunut verottamalla. Ostovoima hiipuu, työttömyys nousee jyrkästi, huoltosuhde heikkenee dramaattisesti. Tuet ja avustukset loppuvat kun loppuu raha. Sitten tulee itku. Vilu viltin alle. Mutta humanitäärinen maahanmuutto ja kehitysapu sen kuin jatkuvat. Senhän olemme velkaa neekereille.
Silti iloitsen! Miksi? Olin oikeassa - siinähän ei ole sinänsä mitään uutta - mutta tulee olemaan riemukasta seurata miten keskiluokka jaksaa puurtaa vähemmistöjen eteen. Miten kauan jaksamme kuunnella kuinka Mohammed ja Manne kitisevät oikeuksistaan vailla velvollisuuksia. Ja kuinka kauan jaksamme kuunnella kuinka nämä mukasuvaitsevat rasistivouhottajat tehtailevat valituksia jokaisesta mahdollisesta "väärinsanotusta lauseesta".
- Tälläisille dankoivulaaksoille tulee kohta kylmä rasisminvastaisissa mielenosoituksissaan.
Lopuksi ote Pauli Vahteran aina ajankohtaisesta blogista:
Kiihottaminen maahanmuuton lisäämiseksi
Suomalaisten palveluja tullaan lähivuosina ajamaan kovalla kädellä alas, koska yli varojen ei voida elää vuodesta toiseen. Samaan aikaan maahanmuuton aiheuttamia menoja lisätään, eikä silloin olla köyhiä eikä kipeitä. Syy tähän selviää kun tutkii maahanmuuton mekanismeja Suomessa ja muissakin maissa.
Maahanmuuttokeskustelu alkaa olla väljähtynyt. Suomalaiset on opetettu itsesensuroimaan ajatuksensa. Poikkipuolisesta maahanmuuttokriittisestä sanasta koko valtakoneisto tarttuu kiinni kuten hihamerkkikaustista olemme nähneet. Oma kiinnostukseni aiheeseen on taloudellinen. Suomella ei ole joka vuosi varaa ottaa uutta velkaa yli miljardia euroa maahanmuuton kustannusten rahoittamiseen. Suomessa on kolme suurta ulkomaalaisille valuvaa rahan käyttöä, joiden takia rahat eivät enää riitä peruspalveluihin: Kreikan ja muiden euromaiden tukeminen, humanitäärinen maahanmuutto ja kehitysapu.
Rahankäyttö maahanmuuttoon tulee lisääntymään 10 vuodessa ainakin kaksinkertaiseksi. Lisää maksettavaa tulee tästä aiheutuvien velkojen koroista. Täällä jo olevien kotouttaminen on epäonnistunut ja siihen vaaditaan lisää varoja. Toisaalta maahanmuuttajien määrä tulee 10 vuodessa 2-3-kertaistumaan, koska pidikkeiden saaminen näihin nykyajan valloitusretkiin on mahdotonta.
Miten oikeassa hän ollutkaan. Poliittinen eliitti on se vaan jaksanut uskoa joulupukkiin ja humanitäärisen maahanmuuton autuuteen. Nyt hekin voivat todeta, että kumpainenkin asia on ollut suurta valhetta. Kukaan sitä tosiasiaa ei vaan ole rohjennut sanoa. Tämä onkin demokratian heikkous! Diktatuurissa sanellaan eikä mielistellä äänestäjiä.
- Itse olen puhunut hyvinvointivaltiota vastaan 1970-luvulta lähtien. Sen tien päässä on tuho, kuten aikoinani sanoin. Olisitte kuunnelleet. Saatanat!