Sivu 161/424
Re: Huumepoliisipäällikkö Jari Aarnion lahjusjupakka
Lähetetty: To Kesä 04, 2015 6:20 pm
Kirjoittaja Sirpa
Juu, saahan sitä luulla ja kuvitella, mutta nyt koko valta on poliitikoilla, ministeriöllä, valtioneuvostolla tai hallituksella - kaikki nimitykset koskevat tuota samaa instanssia. Jos esim. poliisihallitus on heidän erityissuojelussaan, niin voi, voi. Sitten on. Eikös
poliisi käytännössä ole tuo lakia johtavan hallitusvallan toimeenpaneva elin tässä jaossa, eikä tuomioistuin?
Vallan kolmijako-oppi on perustava osa länsimaisten demokratioiden hallintomuotoa. Suomen hallitusmuodossa kolmijako-oppi otettiin käyttöön itsenäistymisen jälkeisenä vuonna 1919, mutta alkuperäisestä mallista luovuttiin ajan kuluessa kytkemällä lainsäädäntövalta ja toimeenpanovalta kiinteästi toisiinsa. Perusajatus säilyi kuitenkin edelleen uuden perustuslain esitöissä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Vallan_kolmijako-oppi
Nyt toimitaan näin:
Hallinnon sisäiset virka- ja sotilaskäskyasiat on jätetty hallintolain soveltamisalan ulkopuolelle.
Hallinnon sisäisiä virkakäskyjä ovat ylemmän viranomaisen alemmalle viranomaiselle antamat käskyt esimerkiksi siitä, kuinka jonkin asian suhteen tulee toimia, miten alemman viranomaisen on meneteltävä asioita hoitaessaan ja alempaan viranomaiseen kohdistuvat kurinpidolliset toimet.
Sotilaskäskyasioita ovat puolustusvoimissa esimiehen tai esimiesasemassa olevan käsittelemät asiat ja niissä tekemät ratkaisut, kuten järjestyksen ja kurin ylläpitäminen ja asevelvollisten kouluttamisesta vastaaminen.
Hallinnon sisäiset virka- ja sotilaskäskyt annetaan joko kirjallisessa tai suullisessa muodossa. Sekä hallinnon sisäiset virkakäskyt ja sotilaskäskyt ovat molemmat melko tulkinnanvaraisia käsitteitä. Näistä tehdyistä ratkaisuista ei voi pääsääntöisesti valittaa.
http://www.minilex.fi/a/hallinnon-sis%C ... %C3%A4skyt
Käytännössä tuo valittaminen ei ole mahdollista, joten voisi poistaa tuon "pääsääntöisesti" sanan tuosta. Huomautan myös, että uusi perustuslaki mahdollistaa perusoikeuksien rajoittamisen, ja tätä kautta myös kuolemantuomion.
Tärkeintä että valvova yksikkö on vain ja ainoastaan eduskunnan määräystvaltaa totteleva, ei minkään ihmeen ministeriön tai sen alla olevan hallinnon.
Valitettavasti nykytilanne on sitten aivan äärimilleen päinvastainen tähän. Tutkin asiantuntijan, yliopistotasontutkijan tekemän tutkielman nykyisen perustuslain demokratiasta, sellaista ei enää hänen mukaansa ole olemassa, lain mukaankaan käytännössä.
Re: Huumepoliisipäällikkö Jari Aarnion lahjusjupakka
Lähetetty: To Kesä 04, 2015 6:26 pm
Kirjoittaja jaa-jaa
Sirpalle en osaa vastata. Koko kolmijako-oppi on historiaa ja pitäisi heittää roskikseen. Se on luotu aikanaan sitä varten, että muutetaan diktatuurit, presidenttidiktatuurit ja sotilasjuntta-valtiot länsimaisiksi demokratioiksi. Kolmijako-opin synnyn aikoihin poliisi oli se pienin ongelma yhteiskunnissa. Kun sellaista ei edes ollut. Nykyisin kait poliisi on jotain..."oikeuslaitoksen vasen käsi, joka tekee niitä likaisia hommia". En tiedä. Minusta koko oppi joutaisi roskakoriin 2000-luvulla....
Nykymaailmassa valta blokkiutuu eri tavalla, vaikkapa: Oikeuslaitos, sisäministeriö, Poliisihallitus, Valtioneuvosto, Puolustusvoimat, Valiokunnat, Hovioikeudet, Korkein Oikeus, Syyttäjälaitos, Valtakunnansyyttäjät ties mitkä putiikit. Näihin ei yli 100 vuotta vanha valtiotiede pure.
Re: Huumepoliisipäällikkö Jari Aarnion lahjusjupakka
Lähetetty: To Kesä 04, 2015 6:37 pm
Kirjoittaja Sirpa
Hyvä, ja ne kaikki - ymmärrätkö - on nyt sitten roskakorissa sopimuksia ja lakeja myöten. Ja kaikki alkaa puhtaalta pöydältä ja valta on keskitetty. Kuka sen tietää, että mitä tämä tulee suomalaisille käytännössä merkitsemään, mutta näin nyt on ja aika näyttää.
Re: Huumepoliisipäällikkö Jari Aarnion lahjusjupakka
Lähetetty: To Kesä 04, 2015 6:59 pm
Kirjoittaja Journal
Mikään ei ole epädemokraattisempaa kuin näennäisdemokratia. Se on itsepetosta, uskoa siihen että yhdessä asioista päätetään ja niihin voi vaikuttaa. Ja niin kauan kuin emme uskalla nähdä tuon totuuden peittävän verhon läpi, olemme vain pieniä ohjauksessa olevia palikoita..
Mutta tuossa epäilyssäni kyllä viittaa enemmänkin siihen että tuo Aarnion ja prostituoidun suhde jää tällä hetkellä motiiviltaan hieman selittämättä ja se askarruttaa minua. Ymmärrän että prostituoitu on tuosta suhteesta kokenut hyötyvänsä, mutta mitä Aarnio sai että oli valmis tuollaiseen uhkapeliin, eli virka ja maine pöydässä? Nyt tiedossa olevilla seikoilla tuollaiseen suhteeseen ryhtyminen on täysi epäloogista Aarnion puolelta. Jos Aarnio itse oli yhteydessä näihin rosvopäälliköihin, mihin tuota naista on tarvittu? Sitä en usko että Aarnion tyylinen jumalhahmo olisi ollut tekemisissä ihan hyvää hyvyyttään. Hänen historiastaan kun ei löydy erikoisemmin empatiaa tai pyyteettömyyttä. Jos tuolle naiselle on luvattu että häntä ei tietojaan vastaan liitetä itse toimintaan mitenkään,niin ymmärrän sen. Mutta jos hän itse, älykäs kun ilmiselvästi on,on lähtenyt pyörittämään valkoista lumipalloa verhoten sen alusta asti tarkoituksenhakuisesti ja omista motiiveistaan sisällöltään haluamakseen, näen tuossa todella vaarallisen tuleman koko yhteiskuntarauhaa ajatellen. Nainen, joka on koko aikuisikänsä pyörinyt Suomen kovimmassa alamaailmass kyllä pystyy tuohon.
Siksi tuo huumejutun ajallinen sopivuus prostituoidun ja ykkösrakkaansa erolle kiinnostaa. Osuuko yksiin sen kanssa että tuo Aarnio ei vain enää uskaltanut panosten kovettua olla tekemisissä? Olihan niitä uhkailuja kaiken paljastamisesta tullut jo useiden vuosien varrella aina kun prostituoitu oli tyytymätön Aarnioon eikä tämä suostunut sanelun alle.
Kosto ja viha ovat ehkä parhaimmillaankin hyviä vaikuttimia vain hetken. Pitkään muhiessaan ne sumentavat kaiken inhimillisen näkökentästä ja myrkyttävät mielen. Ne ohjaavat toimintaa myös sellaiseksi jota ei missään tapauksessa tule hyväksyä jos halutaan yhteiskuntarauhasta pitää kiinni. Valheesta ja kieroilusta palkitaan putipuhtaalla kaavulla ja toiminnasta tulee esimerkki muille.
Re: Huumepoliisipäällikkö Jari Aarnion lahjusjupakka
Lähetetty: To Kesä 04, 2015 7:21 pm
Kirjoittaja Sirpa
Samaa mieltä - näinnäisdemokratiaahan se tähänkin asti on ollut. Itse en pystyn näihin Aarnio-suhteiseen plus prostituutioasia -spekulaatioihin yhtymään, kun en suhtaudu mihinkään asiaan uskon perusteella, ja tietoa asioista ei ole, niin menisi minulta vain luuloiksi, kuvitelmiksi ja uskomuksiksi. Vaikuttaa lähinnä kansan siskurhuvilta - noin päällisin puolin katsottuna, jatkossa pääsitkin sitten jo kyökkipsykologiaan, siitä se alkaa ja kohta saadaan oma Aarnio-osio, heh. Aloittakaa nyt niistä pro- ja antiryhmistä ensin, tulee mielekkäämpää seurattavaa.
Re: Huumepoliisipäällikkö Jari Aarnion lahjusjupakka
Lähetetty: To Kesä 04, 2015 10:03 pm
Kirjoittaja Sirpa
Olenpa onnistunut jälleen lukihäiriöisenä söhläämään edelle oikein kunnolla kirjoitusvirheitä! No, ovat siellä, ei voi mitään.
Mitä tämä tarkoitta? Missä on uutisen päivämäärä? Koska tämä on ollut? Onko poliisiylijohtaja Paatero jo eläkkeellä?! Kuka nyt on tilalla?
Paatero: Aarnio-tutkinta lähti liikkeelle väärin
05:00
Eläkkeelle jäänyt poliisiylijohtaja Mikko Paatero on näreissään siitä, että poliisin ylin johto pidettiin pimennossa Jari Aarnioon kohdistuneesta rikostutkinnasta.
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/koti ... in/2060262
Ehkä syy pimennossa pitämiseen on se, että tähän tutkintaan on nimenomaan liittynyt myös korkeita pomoja Poliisihallituksesta? Ketähän he ovat... aivan kuin Paatero nyt koittaisi häivyttää joitakin epäilyjä.
– En halua lausua syyttäjän johtamasta tutkinnasta muuta kuin sen, että se lähti liikkeelle väärällä prosessilla. Syyttäjä sopi tutkintajärjestelyistä suoraan keskusrikospoliisin kanssa, vaikka se valta on vain poliisin ylijohdolla.
Paatero kuuli Aarnioon kohdistuvasta tutkinnasta vasta noin kahdeksan kuukautta sen jälkeen, kun sisäministeriö aloitti asian taustaselvitykset. Asiasta kertoi Savon Sanomat viime maanantaina.
Ja näin estettiin poliisiylijohdon taktikointi liittyen tutkintaan. Ei siis Paatero pystynyt paateroimaan - rikosoikeuden emeritusprofessori Virolaisen suomenkieleen lanseeraama ilmaisu.
Tässäkö nyt on syy edellä mainitsemaani sisäministeriön ja poliisihallituksen keskinäiseen närään?
Paatero haukkuu myös prosessin pitkää kestoa. Se johtuu kuitenkin asian yllättävästä laajenemista ja vaikeutumista huumerikosepäilyjen ja useiden uusien epäiltyjen takia.
Ovat sohaisseet johonkin, johon ei olisi saanut sohaista. Olisipa mielenkiintoista tietää tämä mittava ja kasvava laajuus, ja nämä useat uudet epäillyt, joiden kaikkien nimi luonnollisesti on vain Jari Aarnio.
– Syyttäjälaitoksessa on oikeuskäsittelyn jälkeen itsetutkiskelun paikka: missä menevät esitutkinnan ja laillisuusvalvonnan rajat. Pitäisi myös ymmärtää, että syyttäjä ei ole poliisin valvontaelin ja syyteharkintaviranomainen, Paatero kommentoi.
En ole näin katkeraa tekstiä lukenut vielä koskaan kyseiseltä henkilöltä. Kuullaanko ex-poliisiylijohtaja Paateroa oikeudenkäynnissä?
No, tässä nyt Paatero itse kuvaa, että joku muu meni suorittamaan poliisin laillisuusvalvontaa kuin hän itse poliisiylijohtajana, ja se vasta närästikin. Onpa mielenkiintoinen kirjoitus. Rikosoikeuden professori onkin kutsunut Poliisihallitusta Paateron palatsiksi sen itsehallinto- ja valvontaperiaatteen vuoksi.
Re: Huumepoliisipäällikkö Jari Aarnion lahjusjupakka
Lähetetty: To Kesä 04, 2015 10:13 pm
Kirjoittaja jaa-jaa
Sirpa kirjoitti:
Tässäkö nyt on syy edellä mainitsemaani sisäministeriön ja poliisihallituksen keskinäiseen närään?
Tämä on juuri se asia, että poliisit eivät ymmärrä toimivansa sisäministeriön
alaisuudessa olevan Poliisihallituksen leivissä. Ja nämä (Kekkosta lainatakseni) saatanan tunarit kehtaavat antaa lausuntoja virheellisistä prosesseista ja ovat näreissään....
Valvonta toimisi, jos ymmärtäisivät olevansa lain alapuolella eivätkä yläpuolella. Mutta koska eivät ymmärrä -> maahan on saatava yksikkö joka laittaa ymmärtämään. Tähän olen viitannut jo ehkä liiankin monta kertaa postauksissani...
Re: Huumepoliisipäällikkö Jari Aarnion lahjusjupakka
Lähetetty: To Kesä 04, 2015 10:19 pm
Kirjoittaja Sirpa
Tuskin nyt kyse kuitenkaan on ymmärtämisestä - eivät he mitään idiootteja ole - vaan vallasta, jonka he ovat halunneet, ovat poliisihallituksella saaneet, joka nyt vaikutti olevan kohtalaisen itsenäinen instanssi, eikä minkään tai kenenkään alainen. Ja josta he eivät halunneet luopua, ja jota valtaa ja vallankäyttöä ei saanut edellä olevan mukaan edes tutkia.
Olen tarkkaan seurannut kaikkea useiden vuosien ajan - kuten kirjoitin, ja silti tuli täysin puskista 1.1.2010 tällaisen poliisiHALLITUKSEN aloittaminen - johon nimikin kertoi, että mikä se on - ja lääninpoliisivalvonnan lopettaminen. Olin seljälteni lentää moisesta uutisesta!
Koko PoliisiHALLITUKSEN loi Paatero itse ollessaan lääninpoliisijohtajana, ja nimitti/valitsi uusille alueille KOKO SUOMESSA joka ainoan poliisipomon myös itse, teki siis mieleisensä järjestelmän haluamillaan henkilöillä, ja joku siinä nyt edellä olevan uutisen mukaan sitten kuitenkin tökkäsi.
Re: Huumepoliisipäällikkö Jari Aarnion lahjusjupakka
Lähetetty: To Kesä 04, 2015 10:27 pm
Kirjoittaja jaa-jaa
Yllä Sirpa muotoili asian paremmin kuin itse tein. Totta.
Olisin toivonut, että sisäministeriksi olisi noussut kovan luokan johtaja, joka katsoo asioita avoimuuden ja perustuslain näkökulmasta (ei iänikuisen "sisäinen turvallisuus,koti,uskonto,isänmaa,mannerheim" näkökulmasta). Epäilen, että uusi sisäministeri ei tee yhtikäs mitään poliisiorganisaation tervehdyttämisen saralla.
Re: Huumepoliisipäällikkö Jari Aarnion lahjusjupakka
Lähetetty: To Kesä 04, 2015 10:33 pm
Kirjoittaja Sirpa
jaa-jaa kirjoitti:
Olisin toivonut, että sisäministeriksi olisi noussut kovan luokan johtaja, joka katsoo asioita avoimuuden ja perustuslain näkökulmasta (ei iänikuisen "sisäinen turvallisuus,koti,uskonto,isänmaa,mannerheim" näkökulmasta). Epäilen, että uusi sisäministeri ei tee yhtikäs mitään poliisiorganisaation tervehdyttämisen saralla.
Unohdetaan perustuslaki - toivotaan, ettei sen näkökulmasta nyt kovin paljoa katsota, kommenttisi kertoo, että et tiedä mitään uudesta perustuslaista - kun valtioneuvostolla on nyt koko valta kuitenkin: eikös sisäministerin seläntakana ole oikeusministeri - olen ymmärtänyt, ja kyseessä on kunnon bodari?
Älä luo luuloja ja kuvitelmia mitenkään naiivisti mistään perustuslaeista, isänmaista, älä yhdestäkään hyvästä ja kauniista lottovoittosuomessaelääja-asua-asiasta myöskään. Me emme todella tiedä vielä, että mitä on tulossa ja ketkä ovat niitä oikeita konnia ja ketkä niitä oikeita poliiseja. Ja kenellä on se todellinen valta nyt meihin.
Ei ole varmaan liikaa arvioitu, jos sanon Suomi-neidon istuvan tällä hetkellä pommin päällä.
Tutustu varmuuden vuoksi nyt uuteen valmiuslakiin, joka tehtiin samaan aikaan uuden perustuslain kanssa (älä tälläkään kohtaa usko wikiin, kuten ei voi uskoa perustuslainkaan ollessa kyseessä), ja ole tarkkana myös päivämäärien kanssa - siinä vähän hämättiin - pienikin rähinä, niin se on voimassa. Ja se sisältää sen tason säätelyn, että et voisi unissasikaan koskaan uskoa, että mitä siellä on, ellet nyt lue.
Liittyy varmasti siihenkin, että miksi on nyt lähetetty niitä puolustusvoimakirjeitä, ja miksi ne sisältävät niin paljon ulkorajan sijaan sisämaasijoituksia.
Re: Huumepoliisipäällikkö Jari Aarnion lahjusjupakka
Lähetetty: To Kesä 04, 2015 11:40 pm
Kirjoittaja TuskaistaTietoa
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/koti ... in/2060262
– En halua lausua syyttäjän johtamasta tutkinnasta muuta kuin sen, että se lähti liikkeelle väärällä prosessilla. Syyttäjä sopi tutkintajärjestelyistä suoraan keskusrikospoliisin kanssa, vaikka se valta on vain poliisin ylijohdolla.
No niin, eikö tuollainen toiminta muka ole virkavelvollisuuden rikkomista? Vai saako Suomessa syyttäjä kävellä virkaketjun yli kun siltä tuntuu? Ja jos saa, eikö se ole samalla suoraa avointa kapinaa Suomea vastaan? Ja mikäli tuollainen sooloilu nähdään virkamiehelle hyväksyttävänä toimintana, niin siinä tapauksessa tämä valtakunta on massiivisissa ongelmissa virkamiestensä kanssa.
Ja joku mussuti mussuti Suomessa pitäisi olla Somalian lansäädäntö läpyskät eivät asiaan liity. Suomessa virkamiehistön tulee toimia säädösten mukaisesti ja jos lait tai säädökset eivät miellytä niin eduskunta ja julkinen keskustelu ovat mahdollisia keinoja muutoksiin edustuksellisessa demokratiassa.
Ja pysyn yhä kannassani, että krp:n valitseminen tutkinnan suorittajaksi oli paha virhe. Tutkinnan tulee olla ja myös näyttää puolueettomalta ja rehelliseltä.
Re: Huumepoliisipäällikkö Jari Aarnion lahjusjupakka
Lähetetty: Pe Kesä 05, 2015 12:04 am
Kirjoittaja Sirpa
TuskaistaTietoa kirjoitti:http://www.savonsanomat.fi/uutiset/koti ... in/2060262
– En halua lausua syyttäjän johtamasta tutkinnasta muuta kuin sen, että se lähti liikkeelle väärällä prosessilla. Syyttäjä sopi tutkintajärjestelyistä suoraan keskusrikospoliisin kanssa, vaikka se valta on vain poliisin ylijohdolla.
No niin, eikö tuollainen toiminta muka ole virkavelvollisuuden rikkomista? Vai saako Suomessa syyttäjä kävellä virkaketjun yli kun siltä tuntuu? Ja jos saa, eikö se ole samalla suoraa avointa kapinaa Suomea vastaan?
Ja mikäli tuollainen sooloilu nähdään virkamiehelle hyväksyttävänä toimintana, niin siinä tapauksessa tämä valtakunta on massiivisissa ongelmissa virkamiestensä kanssa.
Ja joku mussuti mussuti Suomessa pitäisi olla Somalian lansäädäntö läpyskät eivät asiaan liity. Suomessa virkamiehistön tulee toimia säädösten mukaisesti ja
jos lait tai säädökset eivät miellytä niin eduskunta ja julkinen keskustelu ovat mahdollisia keinoja muutoksiin edustuksellisessa demokratiassa.
Ja pysyn yhä kannassani, että krp:n valitseminen tutkinnan suorittajaksi oli paha virhe. Tutkinnan tulee olla ja myös näyttää puolueettomalta ja rehelliseltä.
Suomessa on ilmeisesti sitten voimassa viidakonlait, eikä poliisi pystykään enää kieltämään/estämään itsensä tutkimista? Vai?
(Sivuhuomautus: Suomessa ei ole enää edustuksellista demokratiaa.)
Ei ole mitään massiivista ongelmaa virkamiesten kanssa, kun on käskytyslaki, ja sitä pitää noudattaa.
Re: Huumepoliisipäällikkö Jari Aarnion lahjusjupakka
Lähetetty: Pe Kesä 05, 2015 12:27 am
Kirjoittaja TuskaistaTietoa
Sirpa kirjoitti:
Suomessa on ilmeisesti sitten voimassa viidakonlait, eikä poliisi pystykään enää kieltämään/estämään itsensä tutkimista? Vai?
(Sivuhuomautus: Suomessa ei ole enää edustuksellista demokratiaa.)
Ei ole mitään massiivista ongelmaa virkamiesten kanssa, kun on käskytyslaki, ja sitä pitää noudattaa.
Siis mitä? Virkamiehethän valtakunnansyyttäjänvirastossa ja krp:ssä ovat avoimessa kapinassa poliisien osalta esimiehiään, ja syyttäjän osalta tahoja kohtaan joiden avulla heidän tulee käynnistää virkarikosprosessi. Ja tosiaan prosesseja voi pitää huonoina, mutta tämähän on täysin asian viereen menemistä. Ei virkamies voi sooloilla virassaan vaan hänen tulee noudattaa tarkasti sääntöjä ja prosesseja jotka on säädetty.
Kun poliisijohdon tehtävänä on se tutkinnan aloittaminen, niin ei virkamiehellä voi olla valtaa halutessaan tuollaista prosessia ohittaa.
Re: Huumepoliisipäällikkö Jari Aarnion lahjusjupakka
Lähetetty: Pe Kesä 05, 2015 12:43 am
Kirjoittaja TuskaistaTietoa
Vielä sellainen kohta, että kummastelen esitutkintaa.
Wikipediasta syyttäjä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Syytt%C3%A4j%C3%A4
"Syyttäjän on toiminnassaan noudatettava tasapuolisuusvaatimusta, eli hänen on asiaa harkitessaan otettava huomioon sekä rikosepäilyä tukevia että sitä vastaan puhuvia seikkoja."
Mielestäni tapauksessa Aarnio syyttäjä on toiminut kuten syyttäjä USA:ssa toimii. Eli pyrkien aktiivisesti mustamaalaamaan syytettyä ja pyrkien esittämään vain seikkoja, jotka puoltavat heidän kantaansa. Suomessa syyttäjän tehtäviin tuollainen nyt vain ei kuulu, koska syyttäjän virkamiestoimi lähtee liikkeelle tuosta tasapuolisuusvaatimuksesta.
Re: Huumepoliisipäällikkö Jari Aarnion lahjusjupakka
Lähetetty: Pe Kesä 05, 2015 1:18 am
Kirjoittaja Sirpa
No, sinä otitkin esille nyt tuon asian - eli tämän perusteella sitten vaikutta siltä, että käsittelyformaksi todella tulee syyttömyyden todistelu, kuten edellä arvelinkin. Kun otit tuon USA:n esille, niin laitetaan tämäkin näkyviin.
Aarnio-tapaus kiinnostaa ulkomailla asti – Oikeudenkäyntiä seuraa jopa the New York Times
KOTIMAA | 4.6.2015 | 10:41 | PÄIVITETTY 10:513
Tuomas Rimpiläinen, Aamulehti
Jari Aarniota vastaan käydyssä oikeudenkäynnissä on paikalla yhdysvaltalaisen the New York Timesin suomalainen avustaja. Suomalaiseen korkean tason poliisiin kohdistunut rikosepäily kiinnostaa siis jopa ulkomailla.
Suomen oloissa Aarnio-epäily on täysin poikkeuksellinen, eivätkä vastaavat syytteet ole tavallisia ulkomaillakaan.
Helsingin käräjäoikeuden tiedottajan Anni Lehtosen tiedossa ei ole, missä muissa maissa oikeudenkäyntiä mahdollisesti seurataan.
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194984 ... times.html
Juu, ihan "korkea-arvoisesta" konnapoliisista noin kansainvälisesti ajatellen ei kyllä Aarnion kohdalla vielä ole kyse, mutta jotakin muuta mielenkiintoistahan Aarnio-asiaan voi liittyä, kun ajatellaan esimerkiksi Trevocin toimintaakin.
Tällaista tämä on, mutta olihan Ulvilassa niin mukana FBI Yhdysvalloista kuin Scotland Yard myös Englannista.
Ajatelkaa, tämä uutinen ylitti Suomessa vain yhdessä lehdessä uutiskynnyksen, kun se ilmestyi - tuo lehti oli Satakunnan Kansa. Ei puhettakaan lööppipaikasta.
Päivitetty 3.8.2010
Interpolin ex-johtajalle 15 vuotta vankeutta huumelahjuksista
Kuva: KIM STT, AFP, ReutersLähetä palautetta toimittajalle
Jackie Selebi saapui 2.8.2010 Johannesburgin korkeimpaan oikeuteen, jossa häntä syytetään lahjuksien ottamisesta.
Entinen kansainvälisen poliisijärjestön Interpolin johtaja ja Etelä-Afrikan poliisikomentaja Jackie Selebi on tuomittu 15 vuodeksi vankeuteen korruptiosta. Syytteiden mukaan Selebi otti vuosina 2000–2005 yli 120 000 euroa lahjuksina huumerikollisilta.
Tuomarin mukaan Selebi valehteli oikeudenkäynnin aikana jälkiään peitelläkseen ja häpäisi Etelä-Afrikan, maan poliisivoimat sekä tuomioistuimen.
– Syytetty ei osoittanut missään vaiheessa katumusta. Hän valehteli ja tekaisi todisteita yrittäessään paeta tekojensa seurauksia, tuomari sanoi.
Selebi tuomittiin syylliseksi heinäkuun alussa ja tuomio luettiin tiistaina.
Selebi johti Interpolia vuosina 2004–2008.
http://www.satakunnankansa.fi/cs/Satell ... sista.html