Re: Helsinki, Koskela: 16-vuotias poika murhattu
Lähetetty: Pe Helmi 26, 2021 11:41 am
Näin.
Suomen johtava rikosaiheinen portaali
https://murha.info/rikosfoorumi/
Näin.
Poika C oli käynyt katsomassa uhria jo yöllä ennen kotiin menoaan. Jo yöllä hän oli lähettänyt poika B:lle ääniviestin, jossa totesi uhrin kuolleen tai olleen kuolemassa, samalla naurahtaen.
Naurahtaen? Tätä suhtautumista tuossa kohtaa ei ole aiemmin vissiin uutisissa mainittu. Vaikuttaa muutenkin siltä, että Heikki ja Veeti olleet enemmän selvinpäin kun Alexis, Veeti käynyt tapahtumapaikalla vielä samana yönä ja molemmat seuraavana päivänä siivoilemassa.Snapchatissa pojat B ja C viestittelivät, kuinka poika A oli hakannut uhrin kuoliaaksi ja kuinka he olivat seuranneet sivusta. Tätä samaa versiota he tuputtivat myös poika A:lle, jonka omat muistikuvat tapahtumien yksityiskohdista olivat hatarat.
Olettivatko että Atso löydettäisiin vasta pitkän ajan päästä vedestä vai mihin tämäkin älynväläys viittaa. Muutenhan olisi löytäjille ollut päivänselvää ruumiin nähdessään että hakattu on tuusannuuskaksi.Esillä oli myös idea Pikkukoskelle viemisestä ja veteen heittämisestä. Olisi väitetty uhrin hukkuneen kännissä.
Jep, todellakin jäävuorenhuippu.URSA kirjoitti: Pe Helmi 26, 2021 11:33 amSe syksyllä tapahtunut ryöstö on varmasti vain jäävuoren huippu siitä kaikesta, mitä kiusaajat ovat keksineet uhrin kiusaksi. Kuvitelkaa millä kierolla tavalla kiusaajat ovat suunnitelleet sen ryöstön! Vastaavaa on varmasti tapahtunut ennenkin kiusaamisen aikana. Millä tavalla sellaiset uhrin kokemukset vaikuttaisivat kenen tahansa perusturvallisuuden tunteeseen ja itseluottamukseen? Kun kaikki oudot sattumukset (ryöstö) ja onnettomuudet ("kaatuminen") ovatkin olleet lapsuudenystävien juonittelemia ja järjestämiä.
Jyrähtämisestä en tiedä, mutta koulumaailma ja se toinenpuoli on myös tuttuja jo vuosikymmen sitten. En jatka kanssasi tästä ketjussa enempää voit ottaa yhteyttä yksityisviestinä jos haluat, koska kuitenkin pyrin noudattamaan palstan sääntöjä.lukutoukka kirjoitti: Pe Helmi 26, 2021 10:24 amNo, johan jyrähdit. Koulumaailma on siis tullut tutuksi. Silloinhan sinun luulisi tietävän kaiken.maxi kirjoitti: Pe Helmi 26, 2021 10:13 am Tuntematta minua voi kuvitella olevani hyväuskoinen. Olen ollut tarpeeksi alalla( sivistysosasto,sosiaaliosasto) siellä ei hyväuskoisuus auta eteenpäin on kyettävä katsomaan todellisuutta.
Koskelan oikeudenkäynti on vanhempien osalta ollut mielestäni kaksijakoinen, siellä on ollut paikalla omasta jälkikasvustaan selkeästi hyväuskoisia ja toisaalta taas niitä jotka pakenee kasvattajana vastuuta.
Vastuun ottaminen vaatii jonkinlaista laajempaa ajattelua.Alkonost kirjoitti: Pe Helmi 26, 2021 11:45 amPoika C oli käynyt katsomassa uhria jo yöllä ennen kotiin menoaan. Jo yöllä hän oli lähettänyt poika B:lle ääniviestin, jossa totesi uhrin kuolleen tai olleen kuolemassa, samalla naurahtaen.Mutta jep, katumusta tai vastuunkantoa ei näiltä kavereilta näytä löytyvän.Snapchatissa pojat B ja C viestittelivät, kuinka poika A oli hakannut uhrin kuoliaaksi ja kuinka he olivat seuranneet sivusta. Tätä samaa versiota he tuputtivat myös poika A:lle, jonka omat muistikuvat tapahtumien yksityiskohdista olivat hatarat.
Olen lukenut median päivitystä oikeusistunto päivänä ja sieltä löytyy tieto Juutilaisen vanhempien paikallaolosta. Myös paikalla olleet henkilöt ovat lisänneet tähän ketjuun tietoa, ketkä vanhemmat oli paikalla ne on ollut yhtäpitäviä kuin tämän” toiseksi vanhimman tekijän ” vanhempien paikallaolosta niinkuin mediassa on ilmoitettu.DCourtney kirjoitti: Pe Helmi 26, 2021 10:21 amMistä tiedät ketkä vanhemmista ovat olleet oikeudessa paikalla? En ole nähnyt tästä mainintaa missään mediassa.maxi kirjoitti: Pe Helmi 26, 2021 10:13 am Koskelan oikeudenkäynti on vanhempien osalta ollut mielestäni kaksijakoinen, siellä on ollut paikalla omasta jälkikasvustaan selkeästi hyväuskoisia ja toisaalta taas niitä jotka pakenee kasvattajana vastuuta.
Kiitos tiedosta. Löysin kuitenkin Terveyskirjaston sivuilta seuraavan:Murhasta Tuli Totta kirjoitti: Pe Helmi 26, 2021 11:48 am Sen verran näistä ihmisten Niuvafantasioista, että pakkohoitoon voi määrätä vain psykoottiset ihmiset. Psykooseja on erilaisia, esim huumepsykoosi, skitsofrenian aiheuttamat, psykoottistasoiset kaksisuuntaiset, reaktiivinen psykoosi...Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan pojista kellään ei liennyt olleen psykoosia, mutta sen tutkivat ammattilaiset.
Mitä tulee persoonallisuushäiriöihin, ne eivät aukaise kriminaalipsykiatrian ovia yksistään, vaan pitää olla myös psykoosisairaus, johon tarvitaan näin ollen erikoishoitoa. Vankiloissa on valtava prosentti pershäiriöisiä istumassa. Persoonallisuushäiriö kun ei ole sairaus, vaan persoonan rakenne, joka yleensä on syntynyt lapsuusajan kokemuksista, varhaisen vuorovaikutuksen ongelmista jne suojamekanismiksi persoonallisuudelle.
Noinkohan... alaikäinen voidaan oikeudessa määrätä tahdonvastaiseen hoitoon jo pelkästään huumeidenkäytön vuoksi mikäli on osallistunut rikolliseen toimintaan puhumattakaan osallisuudesta henkirikokseen.Murhasta Tuli Totta kirjoitti: Pe Helmi 26, 2021 11:48 am Sen verran näistä ihmisten Niuvafantasioista, että pakkohoitoon voi määrätä vain psykoottiset ihmiset. Psykooseja on erilaisia, esim huumepsykoosi, skitsofrenian aiheuttamat, psykoottistasoiset kaksisuuntaiset, reaktiivinen psykoosi...Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan pojista kellään ei liennyt olleen psykoosia, mutta sen tutkivat ammattilaiset.
Ei tietenkään poista eikä tekijöitä voi millään puolustaa, tuossa teossa ei ole mitään puolusteltavaa. Mielestäni keskustelu uhrista on turhaa muutenkin, hän levätköön rauhassa.Kaketus kirjoitti: Pe Helmi 26, 2021 12:25 pm Uhrin persoona ei millääntavalla poista tätä teon hirveyttä, kielteisten asioiden esiintuonti uhrista tuntuu tekijöiden puolustelulta.
Sitä lisäkakkua kun ei valitettavasti useinkaan tule, vaan "paljousalennusta."Pahasaapalkkansa kirjoitti: Pe Helmi 26, 2021 1:46 pm https://fi.wikipedia.org/wiki/Tutkintavankeus:
Eikös näistä aikaisemmista pahoinpitelyistä pitäisi tulla lisäkakkua murhatuomion päälle?
Höpöhöpö, ei ole olemassa mitään paljousalennusta vaan lisäkakkua voi tosiaan tulla.ruusumaa kirjoitti: Pe Helmi 26, 2021 1:59 pm Sitä lisäkakkua kun ei valitettavasti useinkaan tule, vaan "paljousalennusta."