Asiantuntija tuo esille syyn, miksi Venäjän huolto on epäonnistunut niin täysin – ”Kun katsoo kaupunkeja, joissa nyt taistellaan...”
Venäjän sotakoneen yskiminen voi selittyä sillä, että sotakalusto on jäänyt modernisoimatta. Myös huolto on epäonnistunut.
18:31
VENÄJÄN joukot lähellä Kiovaa eivät ole edenneet käytännössä pariin päivään, Ukraina kertoi tiistaina.
Uutisissa on levinnyt satelliittikuvia kymmeniä kilometriä pitkästä kolonnasta, joka on juuttunut sijoilleen Kiovan pohjoispuolelle.
Ukraina on levittänyt innokkaasti kuvia myös hylätystä venäläisestä sotakalustosta ja mutaan juuttuneista panssariajoneuvoista.
Sen sijaan, että venäläiset olisivat onnistuneet miehittämään strategisesti tärkeitä kaupunkeja, se on joutunut vain tulittamaan niitä ohjuksilla ja kranaatti- ja tykkitulella.
Läntinen tiedustelu pitää todennäköisenä, ettei Venäjä ole saavuttanut omia sotilaallisia tavoitteitaan. Venäläisten oletuksen mukaan Harkovan piti kaatua hyökkäyksen jälkeen tunneissa ja Kiovankin parissa päivässä, mutta Venäjä ei ole vielä 12 päivän hyökkäyksenkään jälkeen saanut kumpaakaan kaupunkia haltuunsa.
Mikä Venäjän armeijan epäonnistumiset selittää? Syitä lienee monia, mutta roolinsa epäonnistumisessa on ollut ainakin Venäjän modernisoimattomalla sotakalustolla ja huollon ongelmilla.ISTV:n Ukraina-studiossa vieraillut kenraalimajuri evp Pekka Toveri pitää uskottavana, että Venäjän asevoimien rahoja on mennyt vuosien saatossa vääriin taskuihin.
Sotakalusto on jäänyt paikoin modernisoimatta, ja se näkyy myös kentällä.
Yksi esimerkki tästä on se, että joidenkin sotatantereelta levinneiden tietojen mukaan Venäjän joukoille on tarjoiltu jopa 12 vuotta sitten vanhaksi menneitä taistelumuonia.
Myös kalusto on paikoin vanhaa. Venäjä sanoo Toverin mukaan, että heidän sotamateriaalinsa maavoimissa on 70-prosenttisesti uutta tai modernisoitua ja uuden veroista. Tosiasiassa peruskalusto on kuitenkin vanhaa neuvostokalustoa.
– Esimerkiksi taistelupanssarivaunu T-72:t ovat tulleet palveluskäyttöön jo 1980-luvulla ja niitä on vain päivitetty, Toveri sanoo.
– Heidän panssarihaupitsikalustosta noin 20 prosenttia eli noin viidennes on uusia 2S19MSTA-haupitseja. Loput on vanhaa neuvostokalustoa. Vaikka niihin olisi tehty vähän päivityksiä, ei se niistä kauhean moderneja tee.
VAIKKA Venäjä on kokenut sodassa suuria miestappioita, Toveri pitää operaation suurimpina ongelmina huollon sakkaamista.
Huollon epäonnistumisen jonkinlaiseksi symboliksi on muodostunut Kiovan pohjoispuolelle juuttunut kolonna, joka on joidenkin lähteiden mukaan kymmenien kilometrien mittainen.
Kolonnan etupuolella olevista ajoneuvoista on mitä ilmeisimmin loppunut polttoaine ja niiden akuista virta. Huolto ei pääse paikalle, koska tie on tukossa. Maaston puolelta ei voi koukata, koska maa on liian pehmeää ja märkää.
Toverin mukaan huolto-ongelmat liittyvät siihen, että Venäjä ei ole saanut polttoainetta, elintarvikkeita ja ampumatarvikkeita liikkeelle. Tämä ongelma vaivaa muutakin osaa hyökkäyksestä kuin vain kuuluisaa kolonnaa.
Yksi syy tähän on se, että Venäjän ajoneuvoilla kulkeva huolto on kevyempää kuin länsimaisissa armeijoissa. Polttoaineajoneuvot ovat pienempiä ja niitä on vähemmän. Sen sijaan venäläisten huolto on perustunut perinteisesti rautateihin.
Venäjällä ja Ukrainalla on käytössä sama raideleveys, joten olisi voinut ajatella, että tämä olisi pelannut Venäjän eduksi.
Venäjän ongelma on se, että se ei ole saanut haltuunsa rautateiden solmukohtia, jotka sijaitsevat isoissa kaupungeissa.
– Siksi huoltoa ei olla saatu liikkeelle raiteita pitkin, Toveri toteaa.
– Kun katsoo, mitä taisteluja käydään, ne keskittyvät juuri kaupunkeihin, joissa on rautateiden solmukohtia, esimerkiksi Harkovaan.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008668442.html
Ryssiä taitaakin kuolla niin paljon ruokamyrkytyksiin. "Joidenkin sotatantereelta levinneiden tietojen mukaan Venäjän joukoille on tarjoiltu jopa 12 vuotta sitten vanhaksi menneitä taistelumuonia."
Ei näy enää mediassa analyyseja Venäjän strategiasta.
Olihan hirteistä analyysia että Venäjän armejan varusteluun tarkoitetuista varoista on ilmeisesti kavallettu suuri osa ja käytetty oligarkkien luksusjahteihin. Putin ei välttämättä ole ollut tietoinen tilanteesta.
Läppänä, jos perinteistä vakuutuspetosta ja kavalluksen jälkien peittelyä ajattelee, niin se joka halusi tuhota kalustoa Ukrainassa halusi hävittää jäljet siitä että kalusto ja tarvikkeet eivät olleet ajan tasalla - kepoisessa Ukrannan rauhanturvaoperaatiossa rupukalustoa (jonka kuviteltiin olevan parempaa) olisi voinut käyttää loppuun.
Suomellakin on samanlaista epäilyttävää säästämistä mm. varumuusvarastot koronan osalta olivatkin onnettomat vaikka etukäteen kehuskeltiin että täällä on hyvä valmius, jne.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Marokon Kauhu kirjoitti: Ti Maalis 08, 2022 1:27 pm
Mitä itkevät siviilikohteisiin ampumisesta, jos sellaisia ei enää ole?
Millä perusteella siviilikohteita ei enää ole?
Siviilit ovat julistautuneet taistelijoiksi.
Aseita on jaettu tunnuksettomille taistelijoille.
Uniformut tai ei: Kyllä vihollistaistelijoiden majoitukset saa tuhota.
Taistelijoilla tai ilman.
Ei siivileitä taisteluun. Niille on muutakin hommaa.
we must secure the existence of our people and the future of white children.jpeg (133.03 KiB) Katsottu 1654 kertaa
Jaettiinko viime sodassa Suomessa kauppatorilla kivääreitä ja ammuksia siviileille ja sanottiin että menkää ampumaan ryssiä?
Ai ei vai?
Miehet kutsuttiin ennen talvisotaa palvelukseen, ja kaikille ei riittänyt muuta kuin kokardi ja miehistövyö.
Se riittääkin kyllä.
Ei tää nyt ihan oikeasti niin vaikeaa ole.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Ti Maalis 08, 2022 9:04 pm
Kirjoittaja JanitaSlim
petteri poloinen kirjoitti: Ti Maalis 08, 2022 8:14 pm
Suomellakin on samanlaista epäilyttävää säästämistä mm. varumuusvarastot koronan osalta olivatkin onnettomat vaikka etukäteen kehuskeltiin että täällä on hyvä valmius, jne.
Tai sitten ensimmäinen uutisointi oli vahingossa totuudenmukaista, mutta kun paremmat ihmiset jakoivat keskenään varmuusvarastot paniikissa ei enää muille jäänyt sitten oikein mitään
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Ti Maalis 08, 2022 9:14 pm
Kirjoittaja Rasvamaha
Screenshot_20220308-160558_Ilta-Sanomat.jpg (99.03 KiB) Katsottu 879 kertaa
Venäjän omistama lukoil/teboil ei halua että venäjän valtionterrorismi sodasta, ei sais käyttää sanaa sota Suomen mediassa !!!
Melkoista määräilyä venäjän puolelta.
Nyt loppu minulta teboilin tuotteittein käyttäminen lopullisesti
Kuvan kokoa kohtuullistettu
-NILS-
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Ti Maalis 08, 2022 9:21 pm
Kirjoittaja PiikkiSika
Voisiko olla niin, että Johtajalla on meneillään historiallisen suuri laajennettu-itsemurha.
- erikoisoperaatio
- pöhötys/mahdollinen vakava fyysinen sairaus
- ikää sen verran että muutenkin "kolkuttelee jo porteilla" ja jotenkin päästävä historiankirjoihin
- on tietoinen vallankaappaussuunnitelmasta ja samalla tietää uuden Johtajan vievän asiat vielä suuremmin historiankirjoihin
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Marokon Kauhu kirjoitti: Ti Maalis 08, 2022 1:27 pm
Mitä itkevät siviilikohteisiin ampumisesta, jos sellaisia ei enää ole?
Millä perusteella siviilikohteita ei enää ole?
Siviilit ovat julistautuneet taistelijoiksi.
Aseita on jaettu tunnuksettomille taistelijoille.
Uniformut tai ei: Kyllä vihollistaistelijoiden majoitukset saa tuhota.
Taistelijoilla tai ilman.
Ai ihan kaikki siviilit ovat julistautuneet taistelijoiksi. Tämäkö se ryssän peruste on naisten ja lasten tappamiselle?
Jaettiinko viime sodassa Suomessa kauppatorilla kivääreitä ja ammuksia siviileille ja sanottiin että menkää ampumaan ryssiä?
Ai ei vai?
Ja siviilikohteisiin ei isketty?
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Ti Maalis 08, 2022 9:52 pm
Kirjoittaja petteri poloinen
Rasvamaha kirjoitti: Ti Maalis 08, 2022 9:14 pm
Screenshot_20220308-160558_Ilta-Sanomat.jpg
Venäjän omistama lukoil/teboil ei halua että venäjän valtionterrorismi sodasta, ei sais käyttää sanaa sota Suomen mediassa !!!
Melkoista määräilyä venäjän puolelta.
Nyt loppu minulta teboilin tuotteittein käyttäminen lopullisesti
Tebolin yrittäjiähän on ollut kyyneleet silmissöön Ylen uutisissa kertomassa että ovat itsenäisiä yrittäjiä joilla esim. on 15 työntekijän palkat maksettavana ja eivät ole missään tekemisissä Lukoilin kanssa muuten kuin että öljytuotteet (pää)ösin tulevat sieltä.
Oliko 33% Suomen tuomasta öljystä tulee venäjältä ja sitä myyvät muutkin koska Neste ostaa öljynsä mistä sattuu.
Sähköstä tuodaan ihan huvikseen 10% venäjältä, vaikka pakko ei ole, sekä juuri oli uutisissa että Itä-Suomessa teollisuuslaitokset ja kaukolämpö on pitkälti Venäläisen hakkeen varassa, kaasun pääasiallinen toimittaja on Venäjä ja kaukolämmössä monille tulisi kylmä ja kaasun tulo loppuisi. Kivihiiltä myös tuodaan Vejäjältä ja ydinvoimasta 40% - oli juuri uutisissa ja a-studiossa.
Eli Teboilin boikotointi ei oikeastaan auta mitään niin kauan kuin Suomi valtiona ei tee päätöksiä energian tuonnin lopettamisesta venäjältä, jota tuskin lyhyellä aikavälillä tapahtuun.
Kylmästi ajatellen täälläkin päästäisiin mukavasti sotatilaan mukaan kun ilmoitettaisiin Venäjälle että heidän energiat eivät enää kelpaa niin kauan kuin sota on käynnissä ja Saksa ja Italia tekisivät saman - tulisi ongelmia, mutta pienempiä kuin Ukrainalaisilla on.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Ti Maalis 08, 2022 9:53 pm
Kirjoittaja Isovaalea
PiikkiSika kirjoitti: Ti Maalis 08, 2022 9:21 pm
Voisiko olla niin, että Johtajalla on meneillään historiallisen suuri laajennettu-itsemurha.
...
- pöhötys/mahdollinen vakava fyysinen sairaus
...
Eli bunkkerissa on se voimistelijanainen ja molemmat tyttäret. putleri ampuu naiset ja sitten itsensä. Aatu ampui vain Evan, putleri on siis parempi (historiallisesti suurempi). Pravda kertoo että putleri taisteli loppuun asti vallankumouksellisia voimia vastaan, joksi osoittautuivat jopa hänen omat tyttärensä ja rakastajatar.
suuren johtajan ruumis ja naisten ruumiit kannetaan ulos ja valellaan bensalla...peruutus, peruutus, eihän teillä siellä ole bensaa uutisista päätellen.
putlerin sielu karkasi helvettiin, heti kun itsensä ampui, vuotaa se ryssän ilmatiivisbunkkeri sen verran.
Unohdit henkisen sairauden
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Ti Maalis 08, 2022 9:56 pm
Kirjoittaja sikakoira
Laitetaas sitten pikkaisen niitä faktojakin kun Venäjäkin jo ilmoitti saaneensa vihulaiskaupungit hallintaansa
Nyt jää hetki aikaa hallinnolle miettiä sitä strategiaansa.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Ti Maalis 08, 2022 9:56 pm
Kirjoittaja John Kimble
Hollywood ottaa kantaa:
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Ti Maalis 08, 2022 10:04 pm
Kirjoittaja petteri poloinen
Minäkin heitän nolosti mutuna, mutta mutta ehkä Patricia Arquette erehtyi ajattelemaan NATO:n rauhankumppanuutta, joka kai Venäjällä oli ennen Ukrainan kriisiä, ja on edelleen?
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Ti Maalis 08, 2022 10:11 pm
Kirjoittaja Haarahaukka
""Hollywood ottaa kantaa""
Osittain tuossa on hieman tahatonta totuutta, mutta ei ihan noin paljon. Uskomatonta mutta totta, että sekä Venäjä kuin Valko-Venäjä, ovat Suomen ja muuten myös Ukrainan tapaan Naton rauhankumppaneita.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Venäjän omistama lukoil/teboil ei halua että venäjän valtionterrorismi sodasta, ei sais käyttää sanaa sota Suomen mediassa !!!
Melkoista määräilyä venäjän puolelta.
Nyt loppu minulta teboilin tuotteittein käyttäminen lopullisesti
Tebolin yrittäjiähän on ollut kyyneleet silmissöön Ylen uutisissa kertomassa että ovat itsenäisiä yrittäjiä joilla esim. on 15 työntekijän palkat maksettavana ja eivät ole missään tekemisissä Lukoilin kanssa muuten kuin että öljytuotteet (pää)ösin tulevat sieltä.
Oliko 33% Suomen tuomasta öljystä tulee venäjältä ja sitä myyvät muutkin koska Neste ostaa öljynsä mistä sattuu.
Sähköstä tuodaan ihan huvikseen 10% venäjältä, vaikka pakko ei ole, sekä juuri oli uutisissa että Itä-Suomessa teollisuuslaitokset ja kaukolämpö on pitkälti Venäläisen hakkeen varassa, kaasun pääasiallinen toimittaja on Venäjä ja kaukolämmössä monille tulisi kylmä ja kaasun tulo loppuisi. Kivihiiltä myös tuodaan Vejäjältä ja ydinvoimasta 40% - oli juuri uutisissa ja a-studiossa.
Eli Teboilin boikotointi ei oikeastaan auta mitään niin kauan kuin Suomi valtiona ei tee päätöksiä energian tuonnin lopettamisesta venäjältä, jota tuskin lyhyellä aikavälillä tapahtuun.
Kylmästi ajatellen täälläkin päästäisiin mukavasti sotatilaan mukaan kun ilmoitettaisiin Venäjälle että heidän energiat eivät enää kelpaa niin kauan kuin sota on käynnissä ja Saksa ja Italia tekisivät saman - tulisi ongelmia, mutta pienempiä kuin Ukrainalaisilla on.
Teboilin markkinointi- ja viestintäjohtaja Toni Flyckt puhuu kuin itse pallopää-putte. Flyckt puuttuu vapaan lehdistön toimintaan ja pyytää sitä kaunistelemaan totuutta ryssän eli puttepossun mieliksi. Raaka hyökkäyssota on konttorissaan istuvan viestijän mielestä konflikti. Taisi lähteä Teboililta nyt useampikin tankkaaja eikä siinä yrittäjien kyyneleet enää auta. Ovat toki ikävässä raossa, mutta pirulle ei kannata antaa pikkusormea.
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Ti Maalis 08, 2022 10:17 pm
Kirjoittaja Petu
Pääkirjoitus: Slaaviveljistä tuli ”fasisteja” – Venäjä oikeuttaa hyökkäystään propagandalla, jota se voi suunnata myös Suomea vastaan
Venäjä on jo pitkään rakentanut Ukrainasta viholliskuvaa ”natsien” hallitsemana lännen nukkevaltiona.
Putin ja Kremlin ideologit ovat rakentaneet huolellisesti strategisen viestin, propagandatarinan, kaiken tämän kärsimyksen oikeuttamiseksi. Sen mukaan hyökkäyksen päämääränä on muun muassa Ukrainan ”denatsifiointi ja demilitarisointi” ja ”fasistien” kitkeminen Ukrainan johdosta.
Jacques Attali ja hänen visionsa globaalista hallinnosta hänen antamassaan haastattelussa. Attali on siis ranskalainen taloustieteilijä, Ranskan ex-presidentti François Mitterrandin neuvonantaja ja visionääri, jonka intohimo on globaali hallinto.
Tomorrow, Who Will Govern the World
This simple question would alarm a lot people. But not Jacques Attali. He is active in microfinance, development and he is prepared to browbeat current political leaders, and, no doubt, offer shrewd advice to a future world government President. Jacques Attali is a visionary.
.
.
.
To come back to Pascal Lamy briefly, he is someone who is passionate about this idea of global governance. He has expressed himself many times on the subject, with intelligence and clear-sightedness, but from his recent declarations one senses that he is returning to the notion of plebiscite. Basically, he says he does not believe we need a new global body, that he doesn’t wish to add yet another layer to the multiple layers of government, that if the world can change, it will change first of all through the citizen’s vote in his own country.
Firstly it is obvious that a vote in each country can lead to the overall victory of a totalitarian government. In some countries this could happen: you can see it in Finland, Hungary, Belgium, the Netherlands, Switzerland. There are real threats, so obviously we have to start from there. https://www.attali.com/interviews/tomor ... the-world/
Attalin mielestä kansanäänestykset kansallisvaltioissa voivat johtaa totalitaarisen hallinnon voittoon. Attali nimeää mm. Suomen tällaiseksi valtioksi jossa näin voi käydä, joten hänen mielestään on luonnollista, että ”meidän" (globalistien?) on aloitettava sieltä.
Mikä on aloitettava??
No eiköhän tämä ala olla selvää kauraa, EU:sta yritetään tehdä väkisin liittovaltiota, jota tämäkin kriisi edesauttaa erittäin voimakkaasti. Kansallisvaltioiden aika on ohi, näinhän sanoi aikoja sitten nykyinen hybridikeskuksen johtaja Teija Tiilikainen. Myös mama Merkel totesi pari kolme vuotta sitten, että kansallisvaltioiden tulee valmistautua luopumaan itsemääräämisoikeuksistaan eli suvereniteetistaan keskushallinnon, eli Brysselin hyväksi.
Tuleva, yhä pahenaeva talouskriisi vain vauhdittaa EU:n liittovaltion synnytysponnistuksia. Kaikki kriisit satavat lopulta globalistien laariin.
Bloomberg: EU:ssa harkitaan uutta yhteistä velkaa kasvavien energia- ja puolustusmenojen kattamiseksi
Bloombergin mukaan suunnitelma uusista yhteisistä joukkovelkakirjoista saatetaan esitellä jopa jo tällä viikolla sen jälkeen, kun EU-maiden johtajat ovat kokoontuneet loppuviikosta epäviralliseen huippukokoukseen Ranskan Versailles'hin.
Piti olla tarkkarajainen ja kertaluonteinen, kunnes tuli seuraava kriisi.
"Eräs Saksan pankkiiri sanoi: "Me olemme kansainvälisiä pankkiireja. Saksa hävisi sodan - mitä se tekee? Se on armeijan asia. Me olemme kansainvälisiä pankkiireja." Samoin on katsonut jokainen kansainvälinen pankkiiri sodan aikana. Kansat taistelevat toisiaan vastaan - mitä se tekee? Se on taistelevien asia - Me olemme kansainvälisiä pankkiireja".
"Yhtä kansaa vahingoitetaan keinotekoisella rahan kurssin alentamisella, toista sillä, että sen taloudellisesta verenkierrosta ehtyy rahansaanti."
"Myrskyisinä aikoina putoaa puista enemmän luumuja kuin muulloin kansainvälisten pankkiirien esilläpitämiin vasuihin. Sota ja hätäajat antavat heille runsaimman sadon."
- Autotehtailija Henry Ford, 1920
Re: Ukrainan kriisi - Venäjä hyökkää Ukrainaan maalta, mereltä ja ilmasta
Lähetetty: Ti Maalis 08, 2022 10:24 pm
Kirjoittaja ketunlenkki
sikakoira kirjoitti: Ti Maalis 08, 2022 9:56 pm
Laitetaas sitten pikkaisen niitä faktojakin kun Venäjäkin jo ilmoitti saaneensa vihulaiskaupungit hallintaansa
Nyt jää hetki aikaa hallinnolle miettiä sitä strategiaansa.
... https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/e57 ... 3e323ca871 Kuva Ukrainan sodan todellisuudesta voi olla vääristynyt – asiantuntijat: "Venäjän armeija jatkaa etenemistään"
Ei mene enään kauan.
Hienoa, että löytyy vielä luottoa länsimediaan ja läntisiiin asiantuntijoihin.
Aiemmissa arvioissa näkivät ryssäarmeijan vähän paremmassa valossa. Vai olisiko syynä, että tuollainen erityisoperaatio on hiukkasen hitaampi ja mutkikkaampi kuin jos olisi ihan sotimaan lähdetty.