MEG kirjoitti:Susku!
Miten veljesi Jens voi? Oletko käynyt tapaamassa?. Kerrotaan , että lapsiin sekaantumisista tuomitut ovat vankien keskuudessa alinta kastia. Jos on syytön ,niin tärkeintähän olisi keskittyä hänen tapaukseensa , kun istuu vankilassa ,Auerhan on tuomittu syyttömäksi murhaan.
Olen tavannut Jensiä. Lapsiin sekaantumisesta tuomitut ovat alinta kastia koko yhteiskunnassa, ei pelkästään vankilassa. Jensin väärä tuomio aiheuttaa ongelmia esim. hänen työllisyystilanteeseensa. Jotkut viranomaiset ovat myös ilmoittaneet Jensille "uskovansa tuomioon kuin raamattuun". Tietenkin tällainen tuottaa ongelmia syyttömänä tuomituille.
Tilanne on vaikea, joten elämäkin on vaikeata. Jensillä on ollut onneksi vahva turvaverkko, johon hän on voinut nojata. Jens on edelleen vanki, vaikkei vankilassa ole istunut enää pitkiin aikoihin. Hän vapautui keväällä 2016.
Voit uskoa, että Jensin tilanteeseen on keskitytty 24/7. Ja keskitytään edelleenkin.
Jens on Anneli Auerin tarinassa vain "lapsi pesuveden mukana". Hänet uhrattiin, jotta Anneli Auerille saataisiin tuomio miehensä murhasta. Suunnitelma meni mönkään, mutta Jensille ja Annelille jäivät lainvoimaiset väärät tuomiot, jotka jossain vaiheessa tullaan purkamaan. Olemme jo saaneet nähdä entisen/silloisen poliisiylijohtajan
Mikko Paateron ja valtakunnansyyttäjän
Matti Nissisen syytettyjen penkillä, tosin muissa asioissa. Nämä kaksi istuivat kuitenkin aikoinaan "shoulder to shoulder" televisiossa antamassa lausuntojaan kansalaisille Auerin tapauksesta. Heillä on edelleenkin paljon vastattavaa Auerin asiassa. Niin on myös usealla muulla viranomaisella.
Viime viikonloppuna katsoin
Jari Aarniosta kertovan "
Keisari Aarnio"-sarjan alusta loppuun. Siinä KRP:n päätutkija istui usein syyttäjän luona kokouksissa. Minulle tuli karmea näky, jossa
molempien Auer juttujen päätutkija, yksi ja sama Tapio Santaoja on istunut Valkaman ja kolmen muun syyttäjän kanssa kokouksissa vetelemässä naruista. Tämä samainen Santaoja pyysi
Ari Aueria kyselemään lapsilta nukkumajärjestelyistä, eli epäilen hänen toimineen taustapiruna lasten perättömien seri-tarinoiden synnyssä.
Mitähän tämä Santaoja on selitellyt Anneli Auerin lapsista vastuussa olleille sosiaaliviranomaisille? On käynyt ilmi, että sosiaaliviranomaiset saivat olla mukana tuolloin poliisin kokouksissa, ja lueskella vapaasti Porin poliisilaitoksella päätteeltä salaistakin esitutkintamateriaalia. Tiedossa on myös, että sossuilla on yleisestiottaen heikko koulutustaso, joten mitenhän lienee tuollainen vaikuttanut heidän asenteisiinsa syytöntä perheenäitiä kohtaan?
Minna Auerin todistuksesta kuuluu kuinka hän alkanut pitää Annelia murhaajana. Minnaa pelotti yhtäkkiä niin paljon, että hän todisti sermin takaa. Näinhän ei alkuun ollut, kun lapset sijoitettiin Minnalle ja Arille. Jossain välissä jotkut viranomaistahot (luultavimminkin Tapio Santaoja ja sossut) ovat Minnan ja Arin vakuuttaneet siitä, että Anneli murhasi miehensä kotona lasten ollessa paikalla. Auer vapautettiin "kaikkien yllätykseksi" keväällä 2011, ja nyt tarvittiin nopeasti uusia todisteita Annelia vastaan. Yhdeksäntuhannen euron kuukausimaksulle lastenhoidosta tarvittiin vastinetta, jotta tilanne pysyy muuttumattomana. Aria ja Minnaa oli ohjeistettu sossujen taholta lähtemään lasten kanssa pakoon hotelliin, jonka sossu tietenkin sujuvasti kielsi oikeudessa. Joku ohjeisti myös Arin ja Minnan ottamaan videokameran mukaan pitkälle merimatkall,e ja haastattelemaan lapsia. Poliisihan se ei voinut olla, sillä poliisi tiesi mitä
Stakesin ohjeet lasten kuulemisesta sanovat. Paitsi tietysti sellainen Paha Poliisi, jolla on jonkinlainen missio.
Mikä on oikein oksettavaa, on tieto siitä, että tämä epärehellinen
Tapio Santaoja nykyisin työskentelee Porin poliisin erikoisryhmässä kahlaamassa läpi lapsipornoa. Hänen miljonääriveljensä huhuttiin käyttäneen 16v tyttöä seksuaalisesti hyväksi ökyveneellään, ja sitten hyvin nopeasti kadonneen Taimaahan, ja peräti kuolleen(?).
Sisäministeriö voisi ruveta tekemään pistokokeita, ja ottaa tarkkailuun poliisimiehiä, joista on tehty rikosilmoituksia ja joiden epäillään käyttäneen virka-asemaansa väärin. Mikään ei olisi karmeampaa kuin, että lapsipornosta kiinnostunut pääsisi työskentelemään unelmatyön parissa. Tuollaisella materiaalilla sattuu olemaan myös kova markkina-hinta.