Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 9.9.2015
-
Kalinka Holmes
- Harjunpää
- Viestit: 345
- Liittynyt: To Loka 30, 2014 8:15 pm
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015
Jos ihminen katoaa, saako lääkäri rikkoa vaitiolovelvollisuuden? Ja tuskinpa poliisi on käynyt läpi kaikki yksityislääkäriasemia. Vai oli firmalla työpaikkalääkäri, lain mukaan kait pitäisi olla työterveyshuolto, mutta valehteleminen siitä, että käy työterveyslääkärillä, on aika riskaapelia, jos onkin ihan muut suunnitelmat. Eikä varmasti lehdissä meille kerrota, vaikka poliisilla olisi tiedossa, että on hakenut pussillisen rauhoittavia.
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015
Puhelin paikantui Nuuksioon ja Sergey vieraineen lahti vielä samana iltana etsimään, he eivät löytäneet mitään. Toki he ovat huudelleet saamatta vastausta. Jotenkin tuntuu, ettei Nela enää ollut siellä, mutta puhelin oli.
En usko hänen siellä pimeässä tarponeen yksinään. Akku loppui ja puhelin sammui.
Olisikohan joku löytänyt puhelimen ja sen kummemmin päättänyt pitää sen itsellään. Vaihtanut SIM-kortin. No sivuseikka.
En usko mihonkään kultaryöstöön osallistumista. Uskon vakaasti, että tuo meloja oli mies. Vauhti on ollut melkoisen kova, kun on ehtinyt meloa tiettyyn paikkaan piiloon niin ettei merivartiosto tai poliisivene ole saavuttanut.

"Kaiken viisauden alku on tosiasioitten tunnustaminen". J.K.Paasikivi.
- MissMallard
- Adrian Monk
- Viestit: 2541
- Liittynyt: Ke Syys 16, 2015 4:24 pm
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015
Kiitos koiratiedoista! Vielä sellainen, että onko Nelalla pyörä ja onko se kotona? Voiko Nuuksiosta vuokrata maastopyöriä? Siis jos haluaa kadota vauhdilla, niin piilottaa pyörän johonkin Nuuksiossa ja sillähän tuollainen urheilullinen nainen voi 11 päivässä olla vaikka 'Norjassa'... Sori tämäkin menee ihan liialliseksi spekuloinniksi taasen. Uskon vakaasti edelleen että on Nuuksiossa, mutta jos ja kun ei sitten olekaan, kun minun uskomuksillani tässä ei ole mitään vaikutusta mihinkään. Siis jos halusi kadota, niin pyöräilijöihin ei kiinnitetä maanteillä huomiota. Liftareihin jne. kyllä.
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015
Jos lääkäri saa tietoonsa törkeän rikoksen valmistelun, hänellä on jopa velvollisuus ilmoittaa siitä, jos se on vielä estettävissä ( ja rattijuopon voi ilmiantaa ja lapseen kohdistuvat pahoinpitelyt ja seksuaaliset hyäväksikäytöt). Muissa tapauksissa lääkärillä ei ole oikeutta oma-aloitesesti ottaa yhteyttä poliisiin.Kalinka Holmes kirjoitti:Jos ihminen katoaa, saako lääkäri rikkoa vaitiolovelvollisuuden? Ja tuskinpa poliisi on käynyt läpi kaikki yksityislääkäriasemia. Vai oli firmalla työpaikkalääkäri, lain mukaan kait pitäisi olla työterveyshuolto, mutta valehteleminen siitä, että käy työterveyslääkärillä, on aika riskaapelia, jos onkin ihan muut suunnitelmat. Eikä varmasti lehdissä meille kerrota, vaikka poliisilla olisi tiedossa, että on hakenut pussillisen rauhoittavia.
Nyt kun poliisi on ilmoittanut, ettei asiassa epäile rikosta ei lääkärillä ole oikeutta kertoa potilaansa asioista kovinkaan laajasti. Laissa on poikkeuksia viranomaisten välisten tietojenvaihdon kohdalla. Lääkäri voi kertoa onko potilas käynyt hänen luonaan vai ei, jos poliisi kysyy.
-
puutarhatonttu
- Lauri Hanhivaara
- Viestit: 127
- Liittynyt: To Syys 01, 2011 11:31 am
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015
Mitä ikinä onkaan saanut hänet lähtemään monimutkaiselle Nuuksion retkelleen sen on täytynyt tapahtua jo ennen kuin koko retki alkoikaan. Ainoa impulsiivinen teko koko jutussa oli se ettei lähtenyt töihin eikä lääkäriin, mutta lähti kuitenkin johonkin.
Veikkaan että tuo jokin tapahtui edellisenä iltana tai seuraavana aamuna. Keskustelussa vanhempien, työnantajan tai Sergeyin kanssa illalla tai esim. aamulla saatu tekstiviesti. Voi olla vaan niin kova vitutus syntynyt tuosta viestistä että on halunnut päivän huililomaa. Tai sitten saanut päähänsä jotain mikä johti Nuuksioon. Tai sitten palasi seuraavalta pysäkiltä takaisin ja onkin jossain ihan muualla. Joskus joku kummallinen ilme jää vaan sellaselle tasolle, että toinen kysyy mikä viesti se oli, johon toinen vastaa että tais olla joku väärä numero ja koko juttu unohtuu. Olen alkanut kallistuun tohon hämäysjuttuun tuon Myyrmannin vaatetusjupakan takia. Mutta voi silti olla Nuuksiossa, sekään ei sotke tätä kuviota. Ehkä tarkoitus olikin jatkaa matkaa vasta illalla ja halusi tappaa aikaa tuolla metsässä. Seuraava johtolanka tarvittaisiin, ihmiset tekee asioita lopultakin niin eri lailla. Mitään järkeähän tässä koko päivän kulussa ei ole, mutta jos ajattelee omia valintojaan, niin aina silloin tällöin tulee tehneeksi asioita jotka toinen varmaan ajattelesi pähkähulluksi. Valitettavasti edellisten katoamisten perusteella veikkaan, että on joutunut veden varaan tuon alle jääneen nahkatakin kanssa, joka imee vettä kuin sieni, ei ole päässyt hädissään ylös ja sieltä löytyy joskus mahdollisesti. Toivon silti olevani täysin väärässä.

Lain mukaan lääkäreillä ei saa olla edes omassa huoneessaan lääkearsenaalia. Sitä en tiedä miten paljon tätä rikotaan, mutta lääkkeet tulisi säilyttää osaston lääkevarastossa, sairaala-apteekissa jne. Toki lääkärillä voi olla omia reseptilääkkeitään vaikka minkälainen arsenaali, se ei ole kiellettyä.Mikisu kirjoitti: Lääkäreillä on kotonaan kattava lääkearsenaali. Ei tarvitse vapaapäivänä lähteä työpaikalta hakemaan.
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015
Omalla huoneella tarkoitettaneen tuossa tapauksessa lääkärin vastaanottohuonetta, ei kotia. Kotonaan lääkäreillä on usein mukavasti kaikenlaista. Mutta tämä menee jo liian etäälle aiheesta, joten ei tästä minun osaltani enempää.LeaSommer kirjoitti:Lain mukaan lääkäreillä ei saa olla edes omassa huoneessaan lääkearsenaalia. Sitä en tiedä miten paljon tätä rikotaan, mutta lääkkeet tulisi säilyttää osaston lääkevarastossa, sairaala-apteekissa jne. Toki lääkärillä voi olla omia reseptilääkkeitään vaikka minkälainen arsenaali, se ei ole kiellettyä.Mikisu kirjoitti: Lääkäreillä on kotonaan kattava lääkearsenaali. Ei tarvitse vapaapäivänä lähteä työpaikalta hakemaan.
-
Kalinka Holmes
- Harjunpää
- Viestit: 345
- Liittynyt: To Loka 30, 2014 8:15 pm
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015
Ja jos lääkäri lähtee vapaapäivänä hengailemaan potilaan kanssa metsään, on aika erikoislaatuinen hoitosuhde.LeaSommer kirjoitti:Lain mukaan lääkäreillä ei saa olla edes omassa huoneessaan lääkearsenaalia. Sitä en tiedä miten paljon tätä rikotaan, mutta lääkkeet tulisi säilyttää osaston lääkevarastossa, sairaala-apteekissa jne. Toki lääkärillä voi olla omia reseptilääkkeitään vaikka minkälainen arsenaali, se ei ole kiellettyä.Mikisu kirjoitti: Lääkäreillä on kotonaan kattava lääkearsenaali. Ei tarvitse vapaapäivänä lähteä työpaikalta hakemaan.
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015
Aloittivatko mies ja ystävät etsinnän Nuuksiosta jo 9.9.? Ja onko bussista poistunut varmuudella tämä kadonnut henkilö?
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015
Jos haluaisin karata, en ehkä ottaisi puhelinta lainkaan mukaan.
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015
Minkä ihmeen potilaan? Ei kyseessä ole ensisijaisesti hoitosuhde, jos lähdetään viettämään yhdessä aikaa. Lakkaa jankkaamasta selvää asiaa.Kalinka Holmes kirjoitti:Ja jos lääkäri lähtee vapaapäivänä hengailemaan potilaan kanssa metsään, on aika erikoislaatuinen hoitosuhde.LeaSommer kirjoitti:Lain mukaan lääkäreillä ei saa olla edes omassa huoneessaan lääkearsenaalia. Sitä en tiedä miten paljon tätä rikotaan, mutta lääkkeet tulisi säilyttää osaston lääkevarastossa, sairaala-apteekissa jne. Toki lääkärillä voi olla omia reseptilääkkeitään vaikka minkälainen arsenaali, se ei ole kiellettyä.Mikisu kirjoitti: Lääkäreillä on kotonaan kattava lääkearsenaali. Ei tarvitse vapaapäivänä lähteä työpaikalta hakemaan.
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015
Naps.. lyhensin lainausta:
Merivartiosto Töölönlahdella? Poliisivene? Miten ne sinne Töölönlahdelle olisivat ehtineet, koska ei tästä melojasta ollut mitään tietoa juuri silloin kun hän siellä meloi.
Nyt vähän järkeä ja sisälukutaitoa kehiin, ja miettimistä ennen postaamista tänne, pliis.
Lainaus iltasanomien jutusta 16.9. 16:18Atlanta kirjoitti:En usko mihonkään kultaryöstöön osallistumista. Uskon vakaasti, että tuo meloja oli mies. Vauhti on ollut melkoisen kova, kun on ehtinyt meloa tiettyyn paikkaan piiloon niin ettei merivartiosto tai poliisivene ole saavuttanut.
Kumiveneessä ollut rikoskumppani puolestaan meloi sillä välin kumiveneellä Töölönlahden yli rantautuen noin 200 metrin päähän Oopperatalosta Finlandia-talon suuntaan. Poliisilla ei ole tällä hetkellä tietoa hänen henkilöllisyydestään.
Merivartiosto Töölönlahdella? Poliisivene? Miten ne sinne Töölönlahdelle olisivat ehtineet, koska ei tästä melojasta ollut mitään tietoa juuri silloin kun hän siellä meloi.
Nyt vähän järkeä ja sisälukutaitoa kehiin, ja miettimistä ennen postaamista tänne, pliis.
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015
Jos Nelaa ei löydy tänään, ei ehkä löydy koskaan. Kuulostaa varmaan mielikuvitukselliselta, mutta tämäkin on mahdollista: Nela on oman toimensa ohella ollut mukana jossakin vakoojatyyppisessä orgagnisaatiossa ja saanut käskyn yksinkertaisesti kadota. Tarttumiset valvontakameroiden kuviin ehkä tahallisia. Viesti äidille tarkoitettu rauhoittavaksi, kenties koodi joka ymmmärretään vasta myöhemmin. Puhelimia ja liittymiä voi ihmisellä olla useita eri tarkoituksiin.
-
TiiaStiina
- Vic Mackey
- Viestit: 1991
- Liittynyt: Ma Elo 16, 2010 12:09 am
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015
Onhan Nelalla voinut myös olla suunnitelma hankkia lääkärintodistus Nuuksiosta palattuaan ja normaaliasua on tarvittu lääkärikäyntiin, retkeilyasussa lääkäriin meno voisi herättää epäilyjä tai hän on voinut itse ajatella niin. Ainakaan ei voida päätellä ettei hän ollut missään tapauksessa aikeissa mennä töihin seuraavana päivänä, vain sen perusteella että valehteli lääkäriin menosta.
Re: Nela Saglenova (Utkina), 27v, Malminkartano 8.9.2015
Eikö tämä kultaryöstö tapahtunut perjantaina? Ja Nela katosi keskiviikkona. Silti täällä jotkut veikkailee, että Nela olisi mennyt metsään hakemaan jotain "saalista". Ei ainakaan kyseisen kultaryöstön saalista, koska ryöstö tapahtui vasta 2 päivän päästä. Ja mitä tulee tuohon osallisuuteen ryöstöön melojan roolissa, niin aika riskaabelia olisi, kun ottaisi huomioon millainen kadonneiden laputus ja mediarummutus valokuvineen oli jo käynnissä. Ehjä perjantaina ei olisi kannattanut pistää nokkaansa ulos. Aika kaukaa haettua siis.
Mitä tulee tuohon äidille lähetettyyn viestiin... Jos siis jos sisältö on ollut "soitan illalla" tyyppinen, niin ehjä sillä on haluttu viestiä, että jos hän ei iltaan mennessä soitakaan, on syytä alkaa etsimään...?