Re: Ei nimi miestä/naista pahenna
Lähetetty: Pe Kesä 02, 2023 8:34 pm
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009629257.html
Ruotsalaisvanhemmat taistelevat oikeudessa lapsensa nimestä: ”Hän on Putin”
Vanhemmat tiesivät jo ennen vauvan syntymää, että kohdussa lilluu pieni Putin.
RUOTSALAISVANHEMMAT taistelevat oikeudessa sen puolesta, että saavat lapsensa nimeksi Vladimir Putin.
Viranomaiset ovat evänneet nimihakemuksen jo kahdeksan kertaa, kertoo ruotsalaislehti Expressen. Ruotsin lain mukaan nimi ei saa olla loukkaava eikä aiheuttaa ongelmia nimen kantajalle.
Nyt vanhemmat ovat viemässä kiistaa oikeuden ratkaistavaksi.
Lasta on kutsuttu hänen lähipiirissään Putiniksi koko tämän kolmivuotisen elämän. Lapsen isän mukaan vanhemmat ovat koettaneet muita nimiä, mutta mikään ei toimi.
– Olemme testanneet Alexanderia, Danielia, mutta ei. Nimet eivät yhdisty poikaan samalla tavalla kuin Vladimir Putin, pojan isä sanoo.
– Hän reagoi ainoastaan nimeen Putin.
Vanhemmat kertovat tietäneensä jo lapsen ollessa kohdussa, että hän on pieni Putin.
– Jos tapaat pojan itse, näet sen. Hän haluaa olla johdossa. Asioiden pitäisi mennä hänen ehdoillaan, hän on Putin.
NIMIVALINTA on aiheuttanut ongelmia muun muassa päivähoidossa.
Henkilökunta ei nimittäin suostu kutsumaan poikaa Putiniksi, vaikka perhe niin haluaisi. Päiväkodissa lasta on kutsuttu yksinkertaisesti nimellä ”sinä”. Henkilökunta kirjoitti lapsen hyllyyn nimen Nikolai, joka on hänen toinen nimensä.
Lapsen äiti kertoo lisänneensä itse hyllyyn nimen Putin.
– Sanon heille, että he eivät osoita kunnioitusta Putinille (lapselle) ihmisenä tai meille vanhemmille, äiti huokaa Expressenin haastattelussa.
Isän mukaan nimen epääminen johtuu yleisestä ruotsalaisesta mielipidemaisemasta.
– Tänä päivänä kaikki tuntuu olevan Putinin (Venäjän presidentin) vika. Inflaatio, ruoan hinta, energian hinta, korkotaso, kaikki. Mutta riitaan tarvitaan aina kaksi, hän pohtii.
Isä kertoo Expressenille vaihtaneensa itse aiemmin nimeään. Hän on syntynyt Ruotsissa, mutta hänen nimensä oli alun perin ex-jugoslavialainen. Hän vaihtoi nimensä ruotsalaistyyliseksi, jonka jälkeen häntä on kohdeltu entistä paremmin ja kunnioittavammin.
Tukholman alueen hallinto-oikeuden edustaja sanoo Expressenille, että oikeus voi tutkia, onko viranomaisen päätös lain mukainen. Hallinto-oikeus voi sen jälkeen hylätä hakemuksen tai hyväksyä sen. Tällöin lapsi voidaan nimetä kyseisellä nimellä.
– Sota ei ole okei, ei missään kontekstissa, ihmisten pitäisi elää rauhassa. Ja toki, Putinin (Venäjän presidentin) olisi aika rauhoittua hieman, isä sanoo.