Motiivi?
-
peikonlehti
- Roger Murtaugh
- Viestit: 854
- Liittynyt: To Touko 30, 2013 3:11 pm
Re: Motiivi?
Pikasso on siinä oikeassa, että kyökkikseen kuuluisi edellinen viestini. Vastasin edelliselle kirjoittajalle.
Silti se sisältää vain yhden mahdollisen tarinankulun silloin jos ihminen kärsii mielialahäiriöistä.
Identtinen totuusarvo kuin väittämällä, että suoli venyy ummetuksesta.
Joskus pitää paikkansa, joskus ei.

Anneli oli kuitenkin neuvolan asiakkaana koko raskausaikansa, ja vielä sen jälkeenkin, kun vauvaa käytti tarkastuksissa. Kyllä hänellä olisi näin ollut mahdollisuus huojentaa mieltään neuvolan terveydenhoitajalle. Jos kaikki avioliitossa oli hyvin, miksei ole pyytänyt tätä neuvolan työntekijää puolustuksen todistajaksi? Nykyäänhän neuvoloissa pyritään ottamaan isätkin huomioon, joten varmaan Jukan tunnot ovat ainakin epäsuorasti tulleet ko. henkilön tietoon. Tai ainakin jonkinlainen käsitys ison perheen hyvin/pahoinvoinnista.
Re: Motiivi?
Mutta mikä olisi motiivi, jos surmaaja oli ulkopuolinen?
Oliko lsh -sessioissa kuvattu pedomyyntiin materiaalia? Kuka toimi valokuvaajana?
Hyvän hinnan saa varmaan korkealuokkaisista kuvista, mutta silloin on oltava myös ammattikuvaaja mukana leikeissä.
Löytyykö Porvoon poliisin ja ammattikuvaajan ja surmaperheen ja Perhekerhon väliltä yhdistävää tekijää? Tekijä, joka olisi ammattikuvaaja?
Ja ulkopuolinen tekijä olisi siinä.

^ Motiivi ei liity mihinkään noista. Mitkään murhan jälkeen tulleet lisäsyytteet eivät liity Lahden murhaan, ne ovat vain keino pitää Anneli vankilassa, mutta ne ovat tekaistuja syytteitä ilman todellisuuspohjaa. Miettikää nyt, Anneliko olisi tehnyt tuollaista vaikka on varmasti tajunnut olevansa suurennuslasin alla miehensä murhan jälkeen kun syyllistä ei ole tavoitettu. Hän sai puhtaat paperit mielentilatutkimuksesta, pedofiili ei sellaisia saa, taipumus tulee ilmi tutkimuksissa. Tilakuuntelussa ei havaittu mitään poikkeavaa, eikä peitepoliisikaan havainnut mitään, ainoastaan kehui Annelia hyväksi äidiksi.
Jokaisella on oikeus olla yhtä mieltä minun kanssani. - Madonna
Re: Motiivi?
Murhaajalla on aivan oma motiivinsa ja uhreilla yksi yhdistävä tekijä. Puhun monikossa koska Lahti ei ollut alkuunkaan ainut uhri. Uhreja on useampi ja heidät on tapettu aakkosjärjestyksessä. Enempää en voi sanoa, tutkinnat ovat kesken. Nyt mukana on useampia poliisilaitoksia ja KRP.
Jokaisella on oikeus olla yhtä mieltä minun kanssani. - Madonna
Re: Motiivi?
Siis kuinka? JOS tämä olisi totta, mitä on kuten varmaan ymmärrät hieman vaikea näin kylmiltään uskoa, tämä olisi kyllä jo dekkari- ja Hollywood-kamaapadlock kirjoitti:Murhaajalla on aivan oma motiivinsa ja uhreilla yksi yhdistävä tekijä. Puhun monikossa koska Lahti ei ollut alkuunkaan ainut uhri. Uhreja on useampi ja heidät on tapettu aakkosjärjestyksessä. Enempää en voi sanoa, tutkinnat ovat kesken. Nyt mukana on useampia poliisilaitoksia ja KRP.
Re: Motiivi?
Jukan murhan osuminen juuri sille illalle, jolloin hän tuli kotiin tavallistakin myöhemmin iltamenojen vuoksi, herättää kysymyksen siitä, oliko surmatyö suunniteltu vai hetken päähänpistosta syntynyt. Yllätystodistajan kertomuksesta saa epäsuoranaisesti todistusta siihen, että Anneli olisi ollut Jukasta mustasukkainen juuri tämän kurssimenojen aikana: olihan tällöin tilaisuus tutustua toisiin naisiin, kun ei tarvinnut mennä yöksi kotiin. Annelilla oli omakohtaista kokemusta siitä, että Jukka oli vieteltävissä juuri tällaisten tilaisuuksien yhteydessä. Kyse ei ollut pelkästään siis siitä, että Jukan tavalliset työpäivät venyivät pitkiksi; ei pelkkää "oot myöhässä, missä sitä ollaan oltu" -kommentointia, vaan syvempääkin huolta puolison uskollisuudesta.
Tällainen kuvio viittaisi siten siihen mahdollisuuteen, että Anneli surmasi Jukan päähänpistosta, yllättävän riidan yhteydessä. Toisaalta saattoi kyllä olla, että murha olisi suunniteltu kuitenkin täksi illaksi kaiken varalta: kiinni jäädessään voisi yrittää vedota itsepuolustukseen, mielenhäiriöön yms. Tietysti siinä samalla herättäisi epäilykset itsensä suuntaan, mutta niin ei kuitenkaan käynyt heti alkajaisiksi.
Myymälävarkausjuttuja pidän vain lisämausteena puolisoiden välisiin erimielisyyksiin, tuskin niistä keskeistä selittäjää perhedynaamisiin ongelmiin saisi synnytetyksi.

Armas Onni
- Nikke Knatterton
- Viestit: 185
- Liittynyt: To Loka 01, 2009 4:04 pm
Re: Motiivi?
Kuka tietää, montako naista Jukka ehti sänkyyn viedä. Hänellä oli varmaan sellaiset jutut, että sai naiset lämpenemään. Ulkoinen olemus ei haittaa, jos osaa puhua naiselle hyvin. Jokainen mies kyllääntyy naiseen, kun lapsia tulee tupa täyteen. Kummastuttaa vaan se, että naiset eivät ole ilmoittaneet lemmenhetkistään poliisille, tai niitä ei ole julkaistu. Annelin huppis oli vain Annelin päänsisäinen juttu, tai aistiharha.
-
tangenttipöytä
- Scooby-Doo
- Viestit: 20
- Liittynyt: Ke Loka 16, 2013 4:36 pm
Re: Motiivi?
Kuinkahan moni näki Annelin MTV:n haastatteluohjelman. Huomasitteko lainkaan, että taustalla oli Jukan valokuva ja jos oikein muistan, niin aivan sen vieressä, lähes kiinni valokuvakehyksessä, paloi kynttilä. Vähän kuin ikuinen tuli. Tämä, jos mikä osoittaa suurta kiintymystä ja rakkautta, mikä puolisoiden välillä on vallinut aina siihen asti, kunnes kuolema heidät mitä julmimmalla tavalla eroitti Tähtisentiellä. Myös Apu-lehden toimittajalla oli silmät lähes kyynelissä Auerin kauheaa kohtaloa kertoessaan. Motiivi ei ole rakkauden puute tai puolisoiden keskinäinen vihanpito. Auerin aika on saattanut vierähtää perhekerhon vekkuleita sivuja laatiessa ja pohtiessa. On ymmärrettävää, että se on silloin tällöin saanut Jukan sapen kiehumaan, mutta eipä siitä normaali suukopua suurempaa ritaa olla kuitenkaan saatu kehittyä kokoon.
Re: Motiivi?
Varsinaista product placementtia, median homma on myydä. Ja parhaiten myy tunteisiin vetoaminen, hirveät tapahtumat joista on "selvitty" ja ns. väärinymmärretyksi joutuminen tai "pienen ihmisen asialla". Valokuvat, kynttilät, taustamusiikki, valaistus, kosteat silmät ja lähikuvat, ohjelman sanattomat hetket ja "haastattelijan" lempeä ymmärrys ovat sitä millä mediafirma myy tuotettaan.tangenttipöytä kirjoitti:Kuinkahan moni näki Annelin MTV:n haastatteluohjelman. Huomasitteko lainkaan, että taustalla oli Jukan valokuva ja jos oikein muistan, niin aivan sen vieressä, lähes kiinni valokuvakehyksessä, paloi kynttilä. Vähän kuin ikuinen tuli. Tämä, jos mikä osoittaa suurta kiintymystä ja rakkautta, mikä puolisoiden välillä on vallinut aina siihen asti, kunnes kuolema heidät mitä julmimmalla tavalla eroitti ?...
Törkyjournalismia, jossa tarkoituksella unohdetaan "lempeän äidin" uhkailleen ja seksuaalisesti hyväksikäyttäneen lapsiaan. Tälle A:lle tuntuu onnistuvan paitsi lasten hyväksikäyttö myös pienemmän aviomiehen raaka nitistäminen ja typeränymmärtäväisen tutkinnanjohtajan johdatteleminen, nyt myös median ja sen yleisön käyttö omiin tarkoituksiinsa. Pian varmasti julkaistaan jännittävä ja tunteisiinvetoava harlekiinisarja, "Huppumiehen seitsemän tehtävää". Padlock on jo skissannut draamankaaren aakkosjärjestystä....
^^^Sanon edeelleenkin: ilmitullut insesti/pedofilia on lähes aina järkytys lähipiirille, kukaan ei olisi uskonut! Ei mielentilatutkimus, ei peitepoliisi, ei persoonaton tilakuuntelu... paitsi ne johon se kohdistui, mutta hehän muistavat väärin...
Re: Motiivi?
Tässä tapauksessa se oli täydellinen yllätys myös neljälle väitetylle uhrille!Man kirjoitti: ^^^Sanon edeelleenkin: ilmitullut insesti/pedofilia on lähes aina järkytys lähipiirille, kukaan ei olisi uskonut! Ei mielentilatutkimus, ei peitepoliisi, ei persoonaton tilakuuntelu... paitsi ne johon se kohdistui, mutta hehän muistavat väärin...
Mielentilatutkimus muuten paljastaa pedofiilia-taipumuksen, Anneli ei olisi saanut puhtaita papereita!
Mikäs tuo tuollainen persoonaton tilakuuntelu on? Tilakuuntelussakaan ei tosiaan tullut ilmi minkäänlaista hyväksikäyttöä, vaikka sitä väitetäänkin tapahtuneen ko. aikana, sekä kotona että taloyhtiön jumppatiloissa, jonne kuka vaan voisi tupsahtaa kesken orgioiden. Ison riskin siis "ottivat".
Jokaisella on oikeus olla yhtä mieltä minun kanssani. - Madonna
-
harjoittelija
- Roger Murtaugh
- Viestit: 883
- Liittynyt: Pe Syys 30, 2011 9:17 pm
Re: Motiivi?
Ei muuten paljasta. Jälkimmäisessä ehkä olet oikeassa.padlock kirjoitti:Mielentilatutkimus muuten paljastaa pedofiilia-taipumuksen, Anneli ei olisi saanut puhtaita papereita!
Re: Motiivi?
Kyllä se vaan paljastaa. Tätä mieltä on myös seksuaali- ja rikosoikeuden dosentti Jaana Haapasalo.harjoittelija kirjoitti: Ei muuten paljasta. Jälkimmäisessä ehkä olet oikeassa.
Jokaisella on oikeus olla yhtä mieltä minun kanssani. - Madonna
Re: Motiivi?
Onko kyse välttämättä pedofiliasta, vaikka tuomio on lapseen kohdistuneista seksuaalirikoksista? Vaikka mtt:ssa pedofiiliset taipumukset paljastuisivatkin, ei asia ole välttämättä niin yksiselitteinen. Pedofiilisia taipumuksia ei käsittääkseni perusmtt:ssa edes paljastu, jos ei ole aihetta epäillä mistään sen kaltaisesta. Murha ei suoranaisesti anna tällaiseen aihetta. Pedofiilisia taipumuksia tutkitaan ymmärtääkseni testeillä, joissa anturit on kiinnitetty sekä ala- että yläpäähän. Lasten kuvia näyttämällä havainnoidaan sitten antureiden mittauksia, tapahtuuko tutkittavassa henkilössä jotain.
Wikipedia määrittelee pedofilian näin:
Pedofilian lääketieteellinen määritelmä kuuluu:
Asianosaisen sukupuolinen kiinnostus kohdistuu jatkuvasti murrosikäistä nuorempiin lapsiin (yleisesti alle 13-vuotiaisiin).
Asianosainen on vähintään 16-vuotias ja vähintään 5 vuotta lapsia vanhempi.
Muita epävirallisia, lääketieteellisesti määrittämättömiä oireita:
ainakin 6 kuukauden ajan esiintyviä voimakkaita, toistuvia, seksuaalisesti latautuneita fantasioita tai seksuaalista käytöstä, joka kohdistuu esimurrosikäisiin lapsiin tai tätäkin nuorempiin lapsiin (tavallisesti noin 7–13-vuotiaisiin tai nuorempiinkin)
potilas on toteuttanut fantasioita, tai fantasiat aiheuttavat huomattavaa ahdistusta tai ongelmia kanssakäymisessä toisten ihmisten kanssa.
Pedofilia ei aina johda rikokseksi luokiteltaviin tekoihin, kuten lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön tai raiskaukseen. Osalla pedofiileistä häiriö jää mielikuvien ja seksifantasioiden tasolle, eikä tekoihin ryhdytä lainkaan. Valtaosalla pedofiileistä seksuaalinen suuntautuminen ei ole yksinomaan lapsikohteista.
Onko lsh-rikokseen tuomitulla välttämättä seksuaalista mielenkiintoa lapseen? Itse ajattelisin AA:n motiivin lsh-rikoksille olleen vallankäyttöä väkivaltaisin keinoin, tavoitteena pitää lasten suut kiinni muista perheen "sisäisistä" asioista. Lapseen kohdistuva seksuaalinen teko on aina väkivaltaista ja seksuaalisena myös hyvin nöyryyttävää ja häpeällistä. Raiskaus ja muut seksuaalirikokset kohdistuvat kehonosiin, jotka ovat erityisen intiimejä.
Lapsena saadusta korvatillikasta tai jopa remmistä saatetaan aikuisena kertoa naureskellenkin, kun on koettu kurituksen olleen ajan hengen mukaista ja omien kolttosten aiheuttamaa. Kovin moni ei kuitenkaan aikuisenakaan kerro lapsena kokemistaan naapurinsedän tai muun läheisen aikuisen intiimialueiden kosketteluista. Uhri kokee aikuisenakin vielä häpeää itseensä kohdistuneesta rikoksesta - mielestäni juuri sen vuoksi, että teko kohdistui intiimialueille.

I thought that I was in heaven but I was sure surprised
Heaven help me, I didn't see the devil in your eyes
Heaven help me, I didn't see the devil in your eyes
Re: Motiivi?
Rikoslaki ei tunne pedofiliaa. Laki tuomitsee rikoksista aivan niiden mukaan kuten raiskaus, hyväksikäyttö jne.
Rikoslaki ei myöskään tuomitse saatananpalvontaa. Palvoa voi mitä lystää. Jos siihen liittyy jotakin rikollista niin ne käsitellään rikosten mukaan.
Rikoslaki ei myöskään tuomitse saatananpalvontaa. Palvoa voi mitä lystää. Jos siihen liittyy jotakin rikollista niin ne käsitellään rikosten mukaan.
Turumurre kirjoitti: mielestäni ne ovat Annelin sydämen ääniä. Näitä samoja kuuluu vielä hetki myöhemmin, ennen Lahden "Tuu joota".