Sivu 18/26
Re: Kahdelle lahtelaismiehelle syyte 30-vuotiaan murhasta Lahdessa
Lähetetty: Ke Heinä 10, 2024 3:37 pm
Kirjoittaja hangerr
Lahden murhakäräjät jatkuvat: käsittelyssä rikoksia uhrin kuoleman jälkeen
Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa jatkuu tänään laaja oikeudenkäynti, jossa on syytettynä kolme lahtelaismiestä. Eilen alkaneessa oikeudenkäynnissä luettiin syytteet ja käsiteltiin kirjallisia todisteita. Tämänpäiväisessä käsittelyssä esitetään lisää kirjallisia todisteita. Lisäksi kuullaan uhrin lähiomaista ja ainakin yhtä syytettyä. ESS seuraa tässä jutussa kello 9 alkavaa oikeudenkäyntiä.
15.24 Oikeudenistunto ja seuranta päättyy tältä päivää.
9.04 Oikeuden istunto alkaa. Tänään jatketaan kirjallisten todisteiden esittämistä.
https://www.ess.fi/paikalliset/6957238
Linkki ja uutisen ingressi lisätty
-NILS-
Re: Kahdelle lahtelaismiehelle syyte 30-vuotiaan murhasta Lahdessa
Lähetetty: Ke Heinä 10, 2024 3:59 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
*Lyhennetty lainausta. Pykälä21*tm
Syytetty kertoo paloitelleensa ruumiin asunnolla yksin. Sen jälkeen hän on kätkenyt ruumiin metsään Iittiin. Myöhemmin hän on hankkinut ahkion sitä varten, että ruumis voidaan kuljettaa metsästä toiseen paikkaan.
https://www.ess.fi/paikalliset/6957238
Re: Kahdelle lahtelaismiehelle syyte 30-vuotiaan murhasta Lahdessa
Lähetetty: Ke Heinä 10, 2024 8:56 pm
Kirjoittaja Eleven
Jahas, sitä on raatoa kuskattu näköjään punasella farmari Volvolla. Ja silti ei kuitenkaan olla asiaan sekaannuttu millään tavalla

Re: Kahdelle lahtelaismiehelle syyte 30-vuotiaan murhasta Lahdessa
Lähetetty: Ke Heinä 10, 2024 9:49 pm
Kirjoittaja Joopajoo69
Eleven kirjoitti: Ke Heinä 10, 2024 8:56 pm
Jahas, sitä on raatoa kuskattu näköjään punasella farmari Volvolla. Ja silti ei kuitenkaan olla asiaan sekaannuttu millään tavalla
Kenenkäs auto toi Volvo on ollut? Aika spekulaatiota taas. Eiköhän poliisi oo tutkinut sen verran,että on ollut syytön.
Re: Kahdelle lahtelaismiehelle syyte 30-vuotiaan murhasta Lahdessa
Lähetetty: Ke Heinä 10, 2024 9:51 pm
Kirjoittaja Nastolauk
Eleven kirjoitti: Ke Heinä 10, 2024 8:56 pm
Jahas, sitä on raatoa kuskattu näköjään punasella farmari Volvolla. Ja silti ei kuitenkaan olla asiaan sekaannuttu millään tavalla
No näinhän maailman parhaat tutkijat on todennut.
Re: Kahdelle lahtelaismiehelle syyte 30-vuotiaan murhasta Lahdessa
Lähetetty: To Heinä 11, 2024 3:56 am
Kirjoittaja Lempo
Nastolauk kirjoitti: Ke Heinä 10, 2024 9:51 pm
Eleven kirjoitti: Ke Heinä 10, 2024 8:56 pm
Jahas, sitä on raatoa kuskattu näköjään punasella farmari Volvolla. Ja silti ei kuitenkaan olla asiaan sekaannuttu millään tavalla
No näinhän maailman parhaat tutkijat on todennut.
Onko sillä loppujen lopuksi edes mitään väliä, kuka on tapetun huumekauppiaan osia kuljetellut? Tuskin poliisit ainakaan hirveästi viitsii paukkuja asian tutkimiseen pistää, eikä tarvitsekaan. Eiköhän tuossa kaikki voita, kun roskaväki harventaa toisiaan. Kuten eräs tuttu komisario totesi vanhalla pienehköllä kotipitäjällä, kun nisti ampui diilerin, että "jackpot, päästiin kahdesta kerralla eroon".
Re: Kahdelle lahtelaismiehelle syyte 30-vuotiaan murhasta Lahdessa
Lähetetty: To Heinä 11, 2024 6:29 am
Kirjoittaja Janatuinen
Eleven kirjoitti: Ke Heinä 10, 2024 8:56 pm
Jahas, sitä on raatoa kuskattu näköjään punasella farmari Volvolla. Ja silti ei kuitenkaan olla asiaan sekaannuttu millään tavalla
Täähän vaikuttaisi siltä että nämä tekijäthän on pitäny tätä kaveria ihan joojoo miehenenä. Kun ovat tekoa varten saaneet rikoksen suojelijalta lainaan/käyttöön auton, talon jne. Jopa koittanut kavereita autella todisteiden hävityksessä. Tosi ystävä!
Liekö neuvonut tekijöille jopa paikkaa minne viedä, mankalan metsiä pitää vähän jo tietää jos sinne pimeässä eksyy. Vai oliko tekijöillä oman käden kokemusta iitin seudusta?
Kuitenkin rikoksentekijän suojelija asui lähimpänä löytö paikkaa
Re: Kahdelle lahtelaismiehelle syyte 30-vuotiaan murhasta Lahdessa
Lähetetty: Pe Heinä 12, 2024 5:49 am
Kirjoittaja NastolanHerra
T.H:n entinen auto jolla ruumis kuskattu lintutornilta paloittelu asunnolle.
Kaveri jonka autosta tuhkaa löytyi on ilmeisesti aiemmin mainittu N.P. Tämän kyseisen itkupilli rotan kuulustelujen jälkeen kummasti alkoi koko tapaus lutviutua.
Uudenkylän asunto niin pieni, että suorastaan hävytöntä väittää etteikö tiennyt mitä alakerrassa tapahtui. Käsittämätöntä että tämä upea puoliso myös välttänyt syytteet.
Re: Kahdelle lahtelaismiehelle syyte 30-vuotiaan murhasta Lahdessa
Lähetetty: Pe Heinä 12, 2024 6:28 am
Kirjoittaja Nastolauk
NastolanHerra kirjoitti: Pe Heinä 12, 2024 5:49 am
T.H:n entinen auto jolla ruumis kuskattu lintutornilta paloittelu asunnolle.
Kaveri jonka autosta tuhkaa löytyi on ilmeisesti aiemmin mainittu N.P. Tämän kyseisen itkupilli rotan kuulustelujen jälkeen kummasti alkoi koko tapaus lutviutua.
Uudenkylän asunto niin pieni, että suorastaan hävytöntä väittää etteikö tiennyt mitä alakerrassa tapahtui. Käsittämätöntä että tämä upea puoliso myös välttänyt syytteet.
Upea puoliso?kuka?eihän tossa nyt oikeen mikään pidä paikkaansa.helvetin iso talo jne..
Re: Kahdelle lahtelaismiehelle syyte 30-vuotiaan murhasta Lahdessa
Lähetetty: Pe Heinä 12, 2024 6:43 am
Kirjoittaja Liipolaman
Jokuhan siellä on taas itkenyt kaiken tiedon kun ilkeä konstaapeli on kysellyt. Ei tuota torsoa olisi muuten koskaan löydetty. Mukava istua elinkautista ja miettiä kuka on mennyt vasikoimaan..
Re: Kahdelle lahtelaismiehelle syyte 30-vuotiaan murhasta Lahdessa
Lähetetty: Pe Heinä 12, 2024 8:53 am
Kirjoittaja Janatuinen
Liipolaman kirjoitti: Pe Heinä 12, 2024 6:43 am
Jokuhan siellä on taas itkenyt kaiken tiedon kun ilkeä konstaapeli on kysellyt. Ei tuota torsoa olisi muuten koskaan löydetty. Mukava istua elinkautista ja miettiä kuka on mennyt vasikoimaan..
Vasikkanahan on usein se joka pääsee vähimmällä. On se sinun edellä mainitsema ilkeä poliisi varmaan sanonut kolmannelle osapuolelle kuullusteluissa sen vanhan klassisen "joko sä alat laulaa tai sä lähdet samalla syytteellä käräjille kun kaveris"
Ei varmaan tarvi eritellä sitä että kelle syytetyistä tämmönen/samankaltainen "ehdotus" on esitetty.
Re: Kahdelle lahtelaismiehelle syyte 30-vuotiaan murhasta Lahdessa
Lähetetty: Pe Heinä 12, 2024 8:58 am
Kirjoittaja rakastaja nylkynen
↑
kuulapäähän noille jokaiselle narkille.
Re: Kahdelle lahtelaismiehelle syyte 30-vuotiaan murhasta Lahdessa
Lähetetty: Pe Heinä 12, 2024 9:10 am
Kirjoittaja Nastolauk
Janatuinen kirjoitti: Pe Heinä 12, 2024 8:53 am
Liipolaman kirjoitti: Pe Heinä 12, 2024 6:43 am
Jokuhan siellä on taas itkenyt kaiken tiedon kun ilkeä konstaapeli on kysellyt. Ei tuota torsoa olisi muuten koskaan löydetty. Mukava istua elinkautista ja miettiä kuka on mennyt vasikoimaan..
Vasikkanahan on usein se joka pääsee vähimmällä. On se sinun edellä mainitsema ilkeä poliisi varmaan sanonut kolmannelle osapuolelle kuullusteluissa sen vanhan klassisen "joko sä alat laulaa tai sä lähdet samalla syytteellä käräjille kun kaveris"
Ei varmaan tarvi eritellä sitä että kelle syytetyistä tämmönen/samankaltainen "ehdotus" on esitetty.
*pltmtxtvp*tm
varmaan lyödä pöytään jotain katetta noille vasikka puheille.
Re: Kahdelle lahtelaismiehelle syyte 30-vuotiaan murhasta Lahdessa
Lähetetty: Pe Heinä 12, 2024 9:51 am
Kirjoittaja Hämähäkkimies
Janatuinen kirjoitti: To Heinä 11, 2024 6:29 am
Täähän vaikuttaisi siltä että nämä tekijäthän on pitäny tätä kaveria ihan joojoo miehenenä. Kun ovat tekoa varten saaneet rikoksen suojelijalta lainaan/käyttöön auton, talon jne. Jopa koittanut kavereita autella todisteiden hävityksessä. Tosi ystävä!
Tämä kyllä kieltämättä ihmetyttää. Kuten myös se että uhri on tuotu tornilta tällä Volvolla uuteenkylään. Eli onko kaverit soittanut aamuyöstä kyytiä suojelijalta ja hän aamuyöstä tosiystävänä lähtenyt hakemaan ja raato mukisematta kyytiin ? Onko tapahtunut alleenpaskominen ja samalla kohtalolla uhattu? Vai onko auto lainattu jo etukäteen "jätkien puuhasteluun"?
Selvinnee viimeistään sitten, kun tuomiot nuijittu.
Re: Kahdelle lahtelaismiehelle syyte 30-vuotiaan murhasta Lahdessa
Lähetetty: Pe Heinä 12, 2024 10:10 am
Kirjoittaja Nastolauk
rakastaja nylkynen kirjoitti: Pe Heinä 12, 2024 8:58 am
Janatuinen kirjoitti: Pe Heinä 12, 2024 8:53 am
Liipolaman kirjoitti: Pe Heinä 12, 2024 6:43 am
Jokuhan siellä on taas itkenyt kaiken tiedon kun ilkeä konstaapeli on kysellyt. Ei tuota torsoa olisi muuten koskaan löydetty. Mukava istua elinkautista ja miettiä kuka on mennyt vasikoimaan..
Vasikkanahan on usein se joka pääsee vähimmällä. On se sinun edellä mainitsema ilkeä poliisi varmaan sanonut kolmannelle osapuolelle kuullusteluissa sen vanhan klassisen "joko sä alat laulaa tai sä lähdet samalla syytteellä käräjille kun kaveris"
Ei varmaan tarvi eritellä sitä että kelle syytetyistä tämmönen/samankaltainen "ehdotus" on esitetty.
kuulapäähän noille jokaiselle narkille.
No eihän siinä muuta kun tuut laittamaan.tarvis kyllä mukaan ottaa jotain muutakin ku tietokoneen hiiri ja red bull tölkki.parempi ku jatkat sitä Minecraftin pelailua ja et puutu asioihin mistä et ymmärrä tai tiedä mitään.