Espoon Suurpellon alueella perjantaina tapahtuneen henkirikoksen 31-vuotias uhri oli Ilta-Sanomien tietojen mukaan raskaana.
Vanhemmat odottivat lasta malttamattomina.
Asiasta kertoo IS:lle lapsen isäksi esittäytyvä, 25-vuotias turkkilainen mies, joka haluaa esiintyä tässä artikkelissa nimettömänä asian arkaluontoisuuden vuoksi.
IS on nähnyt paljon miehen kertomusta tukevia tietoja. Miehen henkilöllisyys on toimituksen tiedossa.
Miten onnellinen elämänmuutos oli edennyt tähän pisteeseen?
Mies kertoo, että hän oli tavannut Azerbaidzhanista kotoisin olleen naisen ensimmäisen kerran jo paljon aiemmin, mutta vuonna 2023 he tutustuivat paremmin, ja seuraavana vuonna suhde syveni.
Vuoden 2025 toukokuussa nainen matkusti miehen mukaan Istanbuliin hänen vieraakseen kahden nuoren tyttölapsensa kanssa.
– Vietimme muutaman päivän Istanbulissa, jonka jälkeen matkustimme yhdessä Azerbaidzhanin pääkaupunkiin Bakuun tapaamaan sukulaisia ja serkkuja, mies kertoo hänen ja naisen yhteisistä vaiheista.
Välit lämpenivät entisestään, ja kaksikko aloitti parisuhteen.
Mies kertoo, että pariskunta vietti aikaansa mielellään Istanbulia kierrellen. He tutkiskelivat myös Bakun kaupunkia yhteisellä reissulla.
Sitten nainen tuli raskaaksi.
– Raskaus oli yllätys, mutta molemmat halusimme lasta, mies sanoo.
Naisen raskaus ehti edetä toiselle kolmannekselle. Viime perjantaina nainen surmattiin.
Naisen 44-vuotias ex-mies vangittiin Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa tiistaina todennäköisin syin epäiltynä murhasta.
Surman uhriksi joutunut nainen oli luonteeltaan hyväsydäminen, syntymättömän lapsen isä kuvailee. Hän halusi auttaa ympärillään olevia ihmisiä.
– Ei vain pelkästään minua, vaan kaikkia ihmisiä. Tämä ei ole vain minun mielipiteeni, sillä esimerkiksi perheenikin oli sen huomannut.
Ensimmäisenä naisen tärkeysjärjestyksessä olivat aina hänen lapsensa, mies sanoo.
– Hän ei koskaan sivuuttanut lastensa tarpeita. Hän oli hyvin välittävä äiti, jolle lapset olivat kaikista tärkein asia.
Sittemmin miehen ja naisen parisuhde päättyi, mutta kaksikko oli miehen mukaan haltioissaan tulevasta lapsesta. Hän kertoo, että välit naiseen säilyivät hyvin läheisinä.
Kun nainen sai vauvan ensimmäiset ultraäänikuvat, hän lähetti ne myös lapsen isälle.
– Olimme hyvin, hyvin innoissamme.
Mies kertoo, että suunnitelmissa oli, että lapsen syntymän jälkeen hän muuttaisi väliaikaisesti Suomeen. Tarkoitus oli viettää aikaa naisen ja lasten kanssa.
Myös nainen odotti vauvaa innolla, mies kertoo. Hän kuvailee, että nainen piti lasta Jumalan lahjana.
Yhteiselo naisen murhasta nyt epäillyn ex-miehen kanssa oli kuitenkin jättänyt jälkensä. Nainen silti uskoi, että vauva parantaisi hänen oloaan.
Järkyttävä henkirikos muutti kaiken.
Nyt myöskään uhrin syntymättömän lapsen isä ei osaa enää kuvitella tulevaa.
– Minulla ei ole enää mitään suunnitelmia, 25-vuotias mies sanoo.
– En tunne itseäni eläväksi. Olen liikkuva ruumis.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011465587.html