Sivu 18/42
Re: Lavastus
Lähetetty: To Touko 12, 2011 9:26 am
Kirjoittaja Bias
Teleksi kirjoitti:Kuten olen ennenkin tainnut kertoa, on lapselle aika helppo muodostaa valemuistoja. Kävimme vuosia sitten yhdessä vanhassa maalaistalossa jossa oli tapahtunut verityö. Talon isäntä sanoi meidän lapsille, että tässä se murha tapahtui ja että "jos tarkkaan katsotte, voitte nähdä veritahroja vieläkin". Todellisuudessa lattialla oli muovimatto, joka oli tullut paljon verityön jälkeen eikä ole todellakaan mahdollista, että siinä näkyy verta. Esikoiseni joka on jo parikymppinen on vielä tänäkin päivänä TÄYSIN VARMA, että näki verijäljen lattialla. Ja jos hänelle yrittää järjellä selittää asiaa, niin hän vaan suuttuu eikä suostu kuuntelemaan. Muuten hän on ihan järkijätkä. En ymmärrä miksi A:lla ei voisi olla myös tällaista valemuistoa.
Minä näin mielestäni lapsena suden, joka katsoi ikkunastani. Mikään järkisyy ei minua saanut uskomaan muuta, vaikka asuimme neljännessä kerroksessakin. Nyt aikuisena olen edelleen vakaasti sitä mieltä, että näin suden, mutta olen joutunut myöntymään siihen, että kyseessä oli näköharha, ei oikea susi. Toden näköisesti auton valot ja varjot saivat suden näköisen hahmon aikaan. Muistan silti tarkalleen, miltä susi näytti (ei kylläkään oikealta sudelta, vaan tummalta hahmolta jolla on pitkähköt pystykorvat).
Re: Lavastus
Lähetetty: To Touko 12, 2011 10:22 am
Kirjoittaja Tara
Bias kirjoitti:Teleksi kirjoitti:Kuten olen ennenkin tainnut kertoa, on lapselle aika helppo muodostaa valemuistoja. Kävimme vuosia sitten yhdessä vanhassa maalaistalossa jossa oli tapahtunut verityö. Talon isäntä sanoi meidän lapsille, että tässä se murha tapahtui ja että "jos tarkkaan katsotte, voitte nähdä veritahroja vieläkin". Todellisuudessa lattialla oli muovimatto, joka oli tullut paljon verityön jälkeen eikä ole todellakaan mahdollista, että siinä näkyy verta. Esikoiseni joka on jo parikymppinen on vielä tänäkin päivänä TÄYSIN VARMA, että näki verijäljen lattialla. Ja jos hänelle yrittää järjellä selittää asiaa, niin hän vaan suuttuu eikä suostu kuuntelemaan. Muuten hän on ihan järkijätkä. En ymmärrä miksi A:lla ei voisi olla myös tällaista valemuistoa.
Minä näin mielestäni lapsena suden, joka katsoi ikkunastani. Mikään järkisyy ei minua saanut uskomaan muuta, vaikka asuimme neljännessä kerroksessakin. Nyt aikuisena olen edelleen vakaasti sitä mieltä, että näin suden, mutta olen joutunut myöntymään siihen, että kyseessä oli näköharha, ei oikea susi. Toden näköisesti auton valot ja varjot saivat suden näköisen hahmon aikaan. Muistan silti tarkalleen, miltä susi näytti (ei kylläkään oikealta sudelta, vaan tummalta hahmolta jolla on pitkähköt pystykorvat).
Minä näin ison linnun lentävän valokuvaamon katossa heti kun kuvaaja sanoi: Nyt lintu lentää. Naps. Se vain lehahti takaseinästä ja lensi katossa suoraan vastapäisen seinän läpi, 3,5-v. Vähän ihmettelin, vaikka se oikeasti tuntuikin ihan luonnolliselta asialta. Miksei siellä olisi voinut ollakin lintu? - Minulla oli pieni vihreä kuorma-auto. Kun katselin sitä lattialla tummaa mattoa vasten, ja nostin katseeni, näytti auto nousevan ilmaan, mutta nyt se oli punainen. En silti uskonut että auto osasi lentää. Minusta siinä että isompikin lapsi kokee jotain vastaavaa, ei ole mitään kummallista.
Sosiaalipsykologiasta olen lukenut kenttäkokeista, esim joissa tutkijan apuri alkaa tuijottaa tyhjälle taivaalle, jalkakäytävällä. Pian pysähtyy ohikulkijoita paikalle ja he myös alkavat myös nostella leukojaan, kohta joku osoittaa sormella: Tuolla, tuolla se menee!!
Re: Lavastus
Lähetetty: To Touko 12, 2011 9:03 pm
Kirjoittaja MissHolmes
Juu-u- Ihmetyttää, ettei syyttäjä palkannut oikein kunnon ammattilaista kuulemaan lasta.
Uskoisin, että ajalla ja ammattitaidolla lapsen olisi saanut kertomaan totuuden. Ihan vaan itsensäkin vuoksi.
Re: Lavastus
Lähetetty: Pe Touko 13, 2011 8:10 am
Kirjoittaja Toripolliisi
MissHolmes kirjoitti:Juu-u- Ihmetyttää, ettei syyttäjä palkannut oikein kunnon ammattilaista kuulemaan lasta.
Uskoisin, että ajalla ja ammattitaidolla lapsen olisi saanut kertomaan totuuden. Ihan vaan itsensäkin vuoksi.
No sen pelossahan äiti taisi keskeyttää lasten terapian melkein alkuunsa..
Re: Lavastus
Lähetetty: Pe Touko 13, 2011 8:36 am
Kirjoittaja Valhalla
Olikos lapset nyt sukulaisperheessä. Luulisi kuitenkin, että heillä on tätänykyä oma riippumaton edunvalvoja joka mm ohjaa näissä terapia-asioissa. Tuskin huoltajuuttakaan on kenellekään vielä siirretty, vaan on viranomaisten hallinnassa.
Ei sillä, että heiltä enää lausuntoja penättäisiin. Kuitenkin kyllä käräjien aikaa oli tunne, että vieläkös lasta videoituna kuultiin. Ja vastaisuudessakin saattaa joitakin muistoja julkisuuteenkin putkahtaa. Tuo valmistuva dokumentti ei varmaan yhtään helpota lasten tilannetta.
Re: Lavastus
Lähetetty: Su Touko 15, 2011 5:52 pm
Kirjoittaja Kotipoliisi
Lavastus on tämän ketjun aiheena. Puuttuukohan tästä Auerin lavastuksesta jotain (ei aikajärjestyksessä):
- häkepuhelu (kaikkien lavastusten äiti)
- ikkunan rikkominen
- lapselle valehtelu ja lapsen manipulointi
- ikkunan rikkomiseen käytetyn astalon hävittäminen
- ruskeakuitusen vaatteen hierominen ikkunan puitteisiin (Lahden kynnenaluset täyttyivät kuiduista hyökkäyksessä)
- ruskeakuituisen vaatteen hävittäminen
- verijälkien teko miesten kengillä sisälle, tuolille ja terassille
- miesten kenkien hävittäminen
- hanskojen hävittäminen
- kasvosuojan hävittäminen
- sorkkaraudan hävittäminen
- käsien pesu
- naaman pesu
- hiusten pesu
- jalkojen pesemättä jättäminen
- puukon iskeminen omaan rintaan keuhkoon asti
- punaisen teepaidan reikiinnyttäminen rintapiston kohdalta ja erilaisten (oma+tyttö+Lahti) verijälkien roiskiminen siihen
- ruskeakuituisen peiteasun riisuminen ja lavastetun teepaidan päälle pukeminen
- halkojen jättäminen rikospaikalle
- puukon jättäminen rikospaikalle
Varmaan aika puutteellinen lista mutta aika fundamentaalisia virheitä Auer kuitenki teki lavastaessaan. Ainakin nyt puukko ja halot olisi kannattanut hävittää, jollei ollut ihan varma, että niistä ei saada raskauttavaa dna:ta.

Re: Lavastus
Lähetetty: Su Touko 15, 2011 6:09 pm
Kirjoittaja Valhalla
Anneli varmaankin rikkoi/levitteli lasia. Käsineet käsissä - myös surmassa.
Käytti/tai jätti Jukan kengät ja käsineensä paikkaan jota poliisi ei katsonut.
Filmasi puhelun aikana.
Pesi/pyyhki itsensä.
Jos astalovammat syntyivätkin vain halosta, niin sorkkarautaa ei tarvinnut piilottaa. Jos riisui välillä paitansa, niin piti vain pyyhkiä veriroiskeet. Jos riidassa Jukka teloi itsensä lasiin, niin selittäisi veren.
Kaikki muu saattoi liittyä perheriitaan. Ja siihen, ettei poliisi tutkinut.
Re: Lavastus
Lähetetty: Su Touko 15, 2011 7:09 pm
Kirjoittaja Kotipoliisi
Kiitos Valhalla - lisäsin tonne loppuun sinisellä. Anna tulla lisää vaan jos muistuu mieleen.
Auerin lavastukset:
- häkepuhelu (kaikkien lavastusten äiti)
- ikkunan rikkominen
- lapselle valehtelu ja lapsen manipulointi
- ikkunan rikkomiseen käytetyn astalon hävittäminen
- ruskeakuitusen vaatteen hierominen ikkunan puitteisiin (Lahden kynnenaluset täyttyivät kuiduista hyökkäyksessä)
- ruskeakuituisen vaatteen hävittäminen
- verijälkien teko miesten kengillä sisälle, tuolille ja terassille
- miesten kenkien hävittäminen
- hanskojen hävittäminen
- kasvosuojan hävittäminen
- sorkkaraudan hävittäminen
- käsien pesu
- naaman pesu
- hiusten pesu
- jalkojen pesemättä jättäminen
- puukon iskeminen omaan rintaan keuhkoon asti
- punaisen teepaidan reikiinnyttäminen rintapiston kohdalta ja erilaisten (oma+tyttö+Lahti) verijälkien roiskiminen siihen
- ruskeakuituisen peiteasun riisuminen ja lavastetun teepaidan päälle pukeminen
- halkojen jättäminen rikospaikalle
- puukon jättäminen rikospaikalle
- lasinpalojen rikkominen
- lasinpalojen levittäminen
- itsensä pyyhkiminen
- puhelimessa filmaaminen

Re: Lavastus
Lähetetty: Su Touko 15, 2011 7:13 pm
Kirjoittaja Valhalla
No eiköhän sinne voi lisätä silmäpelin JJ:n kanssa
Re: Lavastus
Lähetetty: Su Touko 15, 2011 8:52 pm
Kirjoittaja annaanna
Täydellisen henkirikoksen lavastuksen konseptiin kuuluu viimeistelyä vailla oleva uhri. Lavastus epäonnistuu jos hätäpäissään vetää fileointiveitsellä uhrin kurkun auki. Uhria kannattaa myös pyöräytellä sirpaleisessa ikkuna-aukossa.
Re: Lavastus
Lähetetty: Su Touko 15, 2011 9:01 pm
Kirjoittaja Bias
Lupailin tutkailla, miten kauan suihkussa käynnin jälkeen kestää lattialta kuivua, jos lattialämmitys on täysillä. Olin arvioinut aikaa, joka kyllä meni metsään. Tässä nyt tuloksia meidän pesuhuoneesta.
Ensinnäkin koe siirtyi, koska kesti reippaan vuorokauden, ennen kuin lattia lämpesi todella kuumaksi sen jälkeen, kun olin lattialämmön laittanut täysille. Koe on tehty toukokuussa, eli ei edes pakkasilla. Ihan nopeaan ei siis lattia kuumene, vaikka termostaatti huutaisikin punaisena.
Kun lattialämpö oli täysillä, laattojen kuivuminen kesti 20min. Meillä on saumalaasti harmaata, joten se näytti märältä kauemmin, noin tunnin ajan oli havaittavissa, että se oli tummempaa kastuneelta alueelta. Suurin piirtein sama aika meni seiniltä kuivua, samoin hanalta. Seinien saumat olivat varmaan pidempään kosteita, mutta koska ne ovat melkein valkeat, niissä sävyeroa ei näkynyt sen pidempään kuin huomasin vettä seinälaatoillakaan.
Sen sijaan, jos käyttää pesuhuoneessa lattiakuivainta, ja vaikka sillä pyyhkeellään kuivaa seinät, niin tulos nopeutuu huomattavasti. Silti saumalaasti kuivuu hitaammin. Ja se, miten tarkasti siellä pesuhuoneessa syynättiin ja miten kauan poliisin paikalle tulon jälkeen?
Re: Lavastus
Lähetetty: Su Touko 15, 2011 9:45 pm
Kirjoittaja ulkosuomalainen
Maekinen, tekniikan mies, joka kertoi pesuhuoneeseen katsoneensa ja todenneensa sen kuivaksi, oli paikalla oman kertomansa mukaan 3.35. Hake puhelu loppui noin 2.47. Perheessa on saattanut olla sauna-ilta joka tapauksessa, koska olohuoneessa roikkui pyyhkeita kuivamassa. Jos Maekinen ei mennyt kodinhoitohuoneen kautta, pesuhuoneen tarkastus on tapahtunut vasta valokuvauksen ja uhrin poissiirtamisen jalkeen. Veikkaan kuitenkin, etta han on tehnyt yleistarkastuksen heti.
Ja viela yksi huomio--jos kay pesulla kylpyammeessa (=istuu pohjalla ja kayttaa kasisuihkua), lattia tai seinat eivat paljon kastu. Ammeen saa hetkessa puhtaaksi ja kuivaksi. Nain olisin itse vastaavassa tilanteessa tehnyt.
Re: Lavastus
Lähetetty: Ma Touko 16, 2011 10:08 am
Kirjoittaja Teleksi
Kotipoliisi - Jukan kynsien alta ei löytynyt juurikaan ruskeita kuituja. Oliko 1 tai ei ollenkaan, mutta ei monia. Käsittääkseni ikkunastakaan ei löytynyt ruskeita kuituja???? Joten voisitko laittaa lähteet???
Re: Lavastus
Lähetetty: Ma Touko 16, 2011 10:20 am
Kirjoittaja Tara
Ruskeita kuituja ei Jukan kynsien alla ollut, mutta veitsessä sekä tyynyjen välistä löytyneessä halossa oli.
Jukan kynnet:
-9
mustaa puuvillakuitua
-
valkoisia puuvillakuituja
-1
vaalea/väritön polyesterkuitu
-1
sininen polyesterkuitu
-1
vaaleansininen puuvillakuitu
Valkoiset puuvillakuidut voivat olla Jukan T-paidasta. Muiden kuitujen lähdettä ei tiedetä.
-----
muita kuituja voi katsoa tästä,
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... 15#p387815
ja täältä:
jpeg 491,519,535
Re: Lavastus
Lähetetty: Ma Touko 16, 2011 10:44 am
Kirjoittaja Bias
ulkosuomalainen kirjoitti:
Ja viela yksi huomio--jos kay pesulla kylpyammeessa (=istuu pohjalla ja kayttaa kasisuihkua), lattia tai seinat eivat paljon kastu. Ammeen saa hetkessa puhtaaksi ja kuivaksi. Nain olisin itse vastaavassa tilanteessa tehnyt.
Minulta meni ohi se, että heillä oli kylpyammekin. Se on tosiaan nopea vaikka pyyhkäistä pyyhkeellä kuivaksi.