Sivu 18/42

Re: Kimmo Ojalan katoaminen 1999

Lähetetty: Ma Heinä 04, 2011 2:02 pm
Kirjoittaja Sijaltainen
Eivät nuo panimot nykyaikana niitä autoja omista, kyllä se on ollut Kimmon yrityksen tai rahoitusyhtiön omistama. Käsitykseksi ohjelmasta jäi, että velat hoidettiin mutta ylimääräistä elämiseen ei juuri jäänyt. Ainakaan ohjelman mukaan mitään hämärämpiä velkoja hänellä ei ollut.

En oikein usko ulkomaille katoamiseen. Tuo kuljetusala on kilpaillutettu aika harakiritasolle, tuollaisella yhden auton yrittäjyydellä tuskin pystyy keräämään pimeää rahaa alkupääomaksi sinne palmun alle lähtöä varten. Vuonna 1999 oltiin jo EU:ssa, olisi ollut helppo muuttaa ihan laillisesti suureen osaan Eurooppaa, eikä silloin vielä EU:n ulkopuolinenkaan Baltia ollut vaikeapääsyinen

Re: Kimmo Ojalan katoaminen 1999

Lähetetty: Ma Heinä 04, 2011 4:11 pm
Kirjoittaja häirikkö
Ei ehkä enää "nykyaikana", mutta Kimmo kadonnut jo 12v sitten ja sopimuksensa voitu solmia 20v sitten. Se vain puhuisi asian puolesta kun Kimmo oli ilmoittanut olevansa töistä pois.Siitä tuli mieleen että auto oli jonkun muun tahon ja sille oli helpompi löytää tuuraava kuski, koska Kimmolla ei varmaankaan työntekijää ollut. Mutta jos tiedät paremmin niin en väitä vastaan, ei ehkä olennainen asia :roll:

Re: Kimmo Ojalan katoaminen 1999

Lähetetty: Ti Heinä 05, 2011 3:43 pm
Kirjoittaja Priora
No ei 12 vuotta sittenkään. Ja vaikka auto oma onkin, täytyy tietenkin ilmottaa sinne firmaan, jonka ajossa on, jos ei meinaa töihin tulla.

Re: Kimmo Ojalan katoaminen 1999

Lähetetty: Ti Heinä 05, 2011 5:18 pm
Kirjoittaja häirikkö
Tottakai täytyy ilmoittaa :roll: Se tukeekin juuri itseaiheutetun katoamisen/kuoleman teoriaa, että ilmoitti jäävänsä (puhuttiinko ohjelmassa jopa parista viikosta vai muistanko väärin) pois töistä viinan takia. Kyllä siinä yrittäjän sopimus on heikoilla hangilla jos yhtäkkiä tällaista ilmoittaa, sen Kimmo varmasti tiesi.Eli tällä ei ollut enää Kimmolle väliä, tunnollisena ilmoitti kuitenkin.

Re: Kimmo Ojalan katoaminen 1999

Lähetetty: Ke Loka 03, 2012 8:19 pm
Kirjoittaja Kainonsorttinen
Nostetaanpan tällainen vanha topic. Onko selvinnyt mitään uutta? Vaihtoehtoina ovat omaehtoinen katoaminen, henkirikos, itsemurhakin kai?

Katsoin tuon Kadonneet-jakson. Muutamia mietteitä:

- Halu palata ex-vaimon luo saattoi johtua ihan puhtaasti asunnottomuudestakin. Rekannupissa ja kavereiden nurkissa asustelu saattoi alkaa jo vituttaa. Mitään syvää rakkautta ei välttämättä edes ollut olemassa (paitsi toki jos on jo vuosia exänsä luo hinkunut).

- Auton ikkunan auki jättäminen voi viitata siihenkin, että kuka ikinä sillä onkaan ajanut, tupakoi. Jos ajaja ei ole ollut auton omistaja, on varmaankin ollut ihan sama onko ikkunat jääneet auki vai kiinni.

- Kimmo kertoi hyväntuulisena menevänsä Sinikan vanhempien mökille. Mistä hyväntuulisuus, jos oma elämäntilanne kalvoi? Ehkä Sinikka oli väläytellyt mahdollista yhteen palaamista. Siksi Kimmo olisi ollut hyvällä tuulella, kämppä taas alla vaikka velkaa onkin.

- Kimmon äiti juttelee, ettei Kimmo käyttänyt liikaa alkoholia, ei sairastanut mitään, ei harrastanut mitään missä voisi loukkaantua jne., vaikka heti ohjelman alussa sanottiin, että "Kimmo piti äitiinsä yhteyttä harvakseltaan."

- Firman tili oli sata markkaa miinuksella. Omalle tilille jäi "jonkin verran rahaa". Miehellä saattoi olla velkoja jonnekin siis. Ei olisi ihme, jos nuori mies olisi yrittänyt paikata huonoa rahatilannetta jollain "hätäratkaisulla", ottamalla velkaa väärästä paikasta.

- Poliisi epäili, että Kimmo olisi käynyt tapaamassa jotain kaveriaan/tuttuaan, ja hylännyt auton sillä reissulla. Kai nyt olisi ollut helppo selvittää lähitalojen asukkailta, tunsiko joku Kimmoa?

- Oliko rekannuppi Kimmon oma? Ilmeisesti, kun firma oli oma. Missä se on? Onko hävinnyt?

- Paljon vastaamattomia kysymyksiä jäi. 1) Miksi Sinikka ei ole etsinyt miestä? Jos Kimmon äitikin on poikaansa kysellyt, luulisi, että avovaimo olisi esim. 3 kk jälkeen itsekin herännyt, että oho, miehestä ei tosiaan ole mitään havaintoa. Vai ajatteliko todella, että "parempi vaan kun ei ole näkynyt"? 2) Oliko Kimmo kutsuttu Sinikan vanhempien mökille, ja jos oli, kenen toimesta? Jos Sinikka on virolainen, ja esimerkiksi hänen perheensä asuu Virossa, niin voihan mökki olla enempi Sinikan käytössä. Poliisi kertoi vain, että Kimmo ei koskaan saapunut mökille. Vai pitäisikö tästä päätellä, että Kimmo sai käyttää mökkiä silloin kun halusi, hänellä oli peräti avaimet sinne, tai että Sinikka on vahvistanut että kutsu kävi? Eikö hän silloin ainakin olisi ihmetellyt, kun mies ei saavukaan paikalle?

Kaiken valossa kallistun siihen, että Sinikka kutsui Kimmon mökille, missä Kimmo pääsi hengestään. Joko Sinikan toimesta tai jonkun Sinikan tuttavan. Ehkä Sinikka oli kyllästynyt miehen väkivaltaisuuteen. Ruumis dumpattiin jonnekin ja auto ajettiin muualle ja hylättiin sinne.

Re: Kimmo Ojalan katoaminen 1999

Lähetetty: Ke Loka 03, 2012 9:09 pm
Kirjoittaja Nooruska
Kaiken valossa kallistun siihen, että Sinikka kutsui Kimmon mökille, missä Kimmo pääsi hengestään. Joko Sinikan toimesta tai jonkun Sinikan tuttavan. Ehkä Sinikka oli kyllästynyt miehen väkivaltaisuuteen. Ruumis dumpattiin jonnekin ja auto ajettiin muualle ja hylättiin sinne.
Vaikka suoranaisesti en usko Sinikan liittyvän katoamiseen millään tavalla niin tämä selittäisi sen miksei kukaan(Sinikka) kaipaillut Kimmoa ja ilmoitus tehtiin silloin vasta Tammikuussa vaikkei Kimmo koskaan sopimuksesta huolimatta ilmaantunut mökille.

Itse en usko Sinikan olevan millään tasolla virolainen.

Re: Kimmo Ojalan katoaminen 1999

Lähetetty: Ke Loka 03, 2012 9:37 pm
Kirjoittaja matlockb
^Tiestysti voisi kuvitella että Ojalasta olisi tämä "Sinikka" helpomminkin päässyt eroon kuin tekemällä/järjestämällä henkirikoksen.
Kuitenkaan emme tiedä miksi poliisit talossa kävivät kaksi eri kertaa ja kumpi on ollut se mahdollisesti väkivaltainen osapuoli tuolloin.
Siitä, että auton ikkuna(t) olisi jääneet auki esimerkiksi tupakoinnin seurauksena, onkin jo keskusteltu allekirjoittaneen ja nimimerkki Nooruskan toimesta.

Raija Juutilan tapauksesta mallia ottaen kyllä poliisina tutkisin tuon "Sinikan" mökin ja ympäristön suurennuslasilla.

Re: Kimmo Ojalan katoaminen 1999

Lähetetty: Ke Loka 03, 2012 10:01 pm
Kirjoittaja Kainonsorttinen
Ihmetytti tuossa Kadonneissa vain se, että mielestäni kertaakaan ei viitattu avovaimon sanomisiin. Äiti ei tainnut kertaakaan sanoa, että "avovaimo kertoi että...", samaten ei poliisi tai juontajakaan tuonut tätä mitenkään esiin. Mitä se avovaimo on mahtanut jutella? Ja onko muka tosiaan niin, että vaikka olivatkin juuri eronneet, niin avovaimoa ei lainkaan kiinnostaisi miehensä kohtalo?

Re: Kimmo Ojalan katoaminen 1999

Lähetetty: Ke Loka 03, 2012 11:07 pm
Kirjoittaja Nooruska
Kimmolla ei äitinsä kanssa käsitykseni mukaan ollut aikuisiällä oikein minkäänlaisia välejä, joten liekkö Sinikka koskaan anoppikokelastaan tavannut. Jotenkin sain sen kuvan, että erosta huolimatta ex-vaimoon olivat edes jonkin asteiset välit säilyneet. Olisi mukava tietää onko välit pidetty vain Kimmon lapsen takia vai onko naisilla ollut ihan kaverivälit.

Re: Kimmo Ojalan katoaminen 1999

Lähetetty: To Loka 04, 2012 11:01 am
Kirjoittaja LAWoman
Hyviä pointteja nousi pitkästä aikaa esiin. En tiedä onko tuota mökillekutsua aiemmin kyseenalaistetukaan mutta minäkin olisin kyllä sen tutkimisen kannalla. Jos Sinikan toimesta on Kimmolle jotain sattunut, olisi autokin tuttu ja avaimet mukaan nappaamalla sen olisi voinut vaan ajella johonkin ja jättää sinne kunnes joku huomaa, että mitäs tämä täällä tekee. Ehkä kukaan ei olisi ihmetellytkään naista Kimmon auton kuskina, oli varmasti ajellut sillä aiemminkin.

Re: Kimmo Ojalan katoaminen 1999

Lähetetty: Ma Joulu 17, 2012 6:35 pm
Kirjoittaja Helmie
Katsoin Kimmosta kertovan Kadonneet -jakson uudestaan ja sellaista mietin tosta autosta, kun oli molemmat etuikkunat auki niin oisko autossa voinu olla Kimmon seurana joku toinenkin? Ja minua kiinnostaisi, että mitä tavaraa autossa sitten on ollut, kun taidettiin sanoa ettei autosta ole varastettu mitään. Oliko siellä Kimmon vaatteita? Entä löytyikö hanskalokerosta mitään ihmeellistä?

Sellaistakin mietin, että toisaalta aika jännä juttu, jos on rekkamies jättäny auton ikkunat raolleen ja lähteny jonnekkii. =D Okei, hölömö ajatus ehkä, siis miksipäs ei rekkamies voisi jättää ikkunoita raolleen. Vaan mietinpä sellaista, että mihin on Kimmon ollut tarkoitus mennä(jos oletetaan, että on autoa ajanut)? Entä oliko auton tankki täynnä(vrt. entinen koulukaveri näki Kimmon bensiksellä...?) ja entäs auton renkaat, oliko kunnossa?
Harmi ettei autosta ole otettu / pystytty ottamaan sormenjälkiä.

Re: Kimmo Ojalan katoaminen 1999

Lähetetty: To Joulu 27, 2012 12:20 am
Kirjoittaja Kötti
häirikkö kirjoitti:Epäilen että vaikka oli oma firma, niin auto oli kuitenkin esim. panimon omistuksessa.
Joitakin vuosia takaperin eräällä suomalaisella panimolla tehtiin siten, että panimon entiset kuljettajat omistivat autot, mutta päällirakenteet (mm. kontti, jossa kuljetetaan tavaroita) omisti panimo.

Tuossa Kimmon auton ikkunoiden raollaan olemisesta voi vain todeta, että itse en jättäisi omasta autostani ikkunoita raolleen, kun poistun autoltani.

En muista, että mainittiinko Kadonneet-jaksossa lainkaan sitä, että jäikö Kimmolta omaisuutta, jäämistöä yms; eli onko jotakin tavaraa kateissa vai ei.

Re: Kimmo Ojalan katoaminen 1999

Lähetetty: Pe Joulu 28, 2012 2:04 pm
Kirjoittaja Tuomion Pasuuna
Minullakaan ei tulisi mieleenkään jättää autonikkunaa raolleen, mutta tiedän ihmisiä, jotka tekevät näin pitääkseen auton viileämpänä auringonpaisteessa. Takavuosina tällainen oli vielä yleisempää, kun ei ollut niin paljon kaikkia baltialaisia ammattivarkaita. Siten on ihan mahdollista, että kuski on vain jättänyt ikkunan raolleen, vaikkei se fiskua olekaan.

Re: Kimmo Ojalan katoaminen 1999

Lähetetty: Pe Joulu 28, 2012 5:36 pm
Kirjoittaja Helmie
Sellaista tässä mietin, että oisko sen auton ikkunan saanu jotenkin ulkoa päin rullattua auki? :P Siis jos joku utelias ohikulkija oiskin sen tehny?
Toisaalta tuskin sit kuitenkaa, ku kerta kumpikin ikkuna auki... Mut jotain kummaa tos auton löytymispaikassa on ja noissa ikkunoissa. Kiinnostais tietää onko siinä lähettyvil asunu Kimmon kavereita.

Re: Kimmo Ojalan katoaminen 1999

Lähetetty: Pe Joulu 28, 2012 5:38 pm
Kirjoittaja Helmie
Apuva, tää minfo on näköjään muuttunu silleen ettei voi enää muokata viestiä?!Vai kuvittelenko?
Se piti vielä sanoa, että voishan yks vaihtoehto tietenkin olla, että joku on löytäny Kimmon auton jostain ihan eri paikasta, on ryöstäny sen ja ajanu sinne parkkikselle, mut sit on bensa loppunu ja auto on jätetty sit sinne.