Sivu 172/462

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Lähetetty: To Touko 30, 2019 8:39 pm
Kirjoittaja Silli
URSA kirjoitti:Miten helvetissä Suomessa on noin paljon työttömiä ryssiä ja millä oikeudella ne täällä ovat? Ei ne kaikki mitenkään voi olla suomalaismiesten hakemia vaimoja.
Omien töideni kautta tiedän, että yksi aika suuri venäläisten työttömien ryhmä ovat nuoret & "ex-nuoret" venäläistaustaiset, jotka ovat yleensä tulleet Suomeen jossain vaiheessa lapsuuttaan/nuoruuttaan ja sitten syrjäytyneet täällä. Osa on toki syntynytkin Suomessa. Heistä moni on tehnyt sen verran rikoksia, etteivät saa kansalaisuutta, vaikka kielitaito siihen riittäisikin. Osa venäläisistä puolestaan on "ns. syrjäytyneitä" eli sellaisia, jotka nauttivat sekä työttömyyskorvauksia ja muita tukia sekä siihen päälle tekevät sitten rahaa joko harmaan sektorin tai ihan selkeän rötöstelyn kautta. Jotkut taitavat tienata trollailullakin :mrgreen: Toki osa on myös työkyvyttömiä päihteiden tai muun syyn vuoksi. Sen verran sattuu olemaan kaveripiirissä työssäkäyviä ns. kunnon venäläisiä, että tiedän näiden loisivien venäläisten ärsyttävän kovasti ahkeria ja kunnollisia maanmiehiäänkin. Nämä loisijat nimittäin huonontavat todella paljon venäläisten maahanmuuttajien mainetta, vaikka loisijat ovat vain osa suomenvenäläisistä.

Mutta kyllä nuo ikityöttömät venäläisrouvatkin ovat tilastollisesti merkittävä ryhmä. Heistä moni on tottunut pieniin tuloihin jo Venäjällä, eivätkä he ehkä oikein osaa paremmasta haaveillakaan. Lisäksi miehen kautta saattaa jo olla talot, auto, mökki yms. Lisäksi heidän kulttuurissa kodin hoitaminen ja miehen paapominen on tärkeää sekä riittää ns. elämän sisällöksi. Monet heistä myös ovat avioituneet sellaisten miesten kanssa, jotka asuvat a) pienillä paikkakunnilla ja/tai b) korkean työttömyyden alueilla. Osan suomen kielen taitokin on jäänyt heikolle tasolle ja usko omaan työllistymiseen on tosi heikko. Tiedän naisia, jotka ovat eronneet tai leskeytyneet suomalaisista miehistään sekä jotenkin päässeet elämässään eteenpäin melkoisen tsemppauksen kautta kylläkin. Joillekin on kuulemma ollut kauhean vaikea ymmärtää, että pieneltä itäsuomalaiselta paikkakunnalta saa muuttaa vaikka Länsi-Suomeen, missä on heti töitä tarjolla. Ainakin vanhemman polven venäläisillä taitaa vielä olla sellainen neuvostoidentiteetti, etteivät he oikein ymmärräkään asuvansa jo nykyisin vapaassa maassa, jossa muuttamiseen ei tarvitse hakea lupaa kuvernööriltä :D

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Lähetetty: To Touko 30, 2019 8:57 pm
Kirjoittaja Silli
Katsoitteko te Docventuresin esitystä Seinäjoen arabikevät?
Ihmettelin kun en löydä minfosta keskustelua kyseisestä pätkästä, vaikka sen voisi kuvitella porukkaa kiinnostavan.
Docventures: Seinäjoen arabikevät

Docventures esittää Seinäjoen arabikevät -dokumentin. Riku ja Tunna vetävät keskustelua maahanmuuttoon liittyvistä kysymyksistä: mukana kansalaisaktivisti Anter Yasa, pakolaiskriisin aikaan turvapaikkatoiminnasta vastannut Päivi Nerg ja Ulkopoliittisen instituutin Teemu Tammikko.

Kesto: 2 h 34 min
Esitetty YLE TV2:ssa: ti 28.5.2019
Katsottavissa: 5 kk 24 pv
Katselukertoja tähän mennessä: 89220

Linkki YLE Areenaan: https://areena.yle.fi/1-50155546
Kohutusta dokumentista päästiin lopulta ratkaisuun: Yle esittää Seinäjoen arabikevät -dokumentin Docventuresissa

Dokumentin esittämisestä Ylellä neuvoteltiin syksystä lähtien.

Paljon huomiota saanut turvapaikanhakijoiden Suomeen tuloa käsittelevä Seinäjoen arabikevät -dokumentti esitetään Ylellä. Matti Reinikan ohjaama elokuva nähdään Yle TV2-kanavalla ja Yle Areenassa 28. toukokuuta.

Dokumentti oli alunperin tarkoitus esittää Ylellä jo aiemmin. Sitä on jo esitetty muualla julkisesti, mutta Yle halusi ohjaajalta selvityksiä dokumentissa esitetyistä väitteistä.

Dokumentti nähdään Docventures-erikoislähetyksessä, jolloin sen teemasta keskustellaan esittämisen yhteydessä. Lähetyksessä nähdään dokumentin viimeisin versio. Erikoislähetyksen tarkemmasta sisällöstä kerrotaan myöhemmin.

Ylen Luovat sisällöt -yksikön johtajan Ville Vilénin mukaan päätös esittää dokumentti Docventuresissa toimii Ylen kannalta hyvin.

– Tämähän on dokumentti, joka kertoo hyvin erilaisista mielipiteistä. Erittäin kiinnostava aihe vuoden 2015 tapahtumista. Keskustelimme ja kävimme läpi, kuinka dokumentti saataisiin sellaiseen tasapainoon, ettei se ilmennä kummankaan puolen ajatuksia liian voimakkaasti. Tätä keskustelua olemme käyneet, ja nyt olemme päässeet sellaiseen lopputulokseen, että dokumentti voidaan myös Ylellä esittää,Vilén sanoo.

Docventuresin juontajan Riku Rantalan mukaan maahanmuutto on laaja-alainen yhteiskunnallinen ilmiö, jossa eri ihmisille eri asiat ovat merkitseviä.

– Maahanmuutosta tulisi voida keskustella kiihkottomasti ja ratkaisukeskeisesti, muita ihmisiä kunnioittaen. Docventures haluaa omalta osaltaan tuoda tätä suomalaiskansallista kiihkottomuutta keskusteluun, Rantala sanoo Ylen tiedotteessa.

Dokumentin tasapuolisuudesta väännettiin pitkään

Yleisradio kävi syksystä lähtien neuvotteluja Reinikan kanssa ja pyysi Seinäjoen arabikevääseen muutoksia tasapuolisuuden saavuttamiseksi. Ylen noudattaman säännöstön mukaan ilmiöitä ja mielipiteitä pitää pyrkiä käsittelemään ohjelmissa tasapuolisesti jopa yksittäisen ohjelman sisällä, jos se on mahdollista.

Seinäjoen arabikevään ohjaajan Matti Reinikan mukaan Ylellä esitettävä dokumentti on sellainen kuin hän haluaa.

– Tämä on se minun versioni, hän sanoo.

Reinikka on tyytyväinen Ylen esityspäätökseen.

– Sehän on hienoa, että elokuva vihdoin esitetään. Uskon, että se saa paljon katsojia ja tekijän kannalta se on tietysti paras mahdollinen tilanne, Matti Reinikka sanoo.

Hänen mielestään elokuvan tarkoitus on herättää keskustelua ja hän pitääkin hyvänä ratkaisuna sitä, että dokumentin yhteydessä käydään Docventuresissa keskustelua.

Seinäjoen arabikevät kertoo syksyn 2015 turvapaikanhakijakriisistä kolmen eri näkökulman kautta: Irakilaisen turvapaikanhakijan, vastaanottokeskuksen johtajan ja paikallisen maahanmuuttokriittisen aktivistin tarinat kohtaavat kolmen vuoden seurannan aikana.

Dokumenttia ja Ylen esityspäätöstä on käsitelty julkisuudessa laajalti talven mittaan. Ylen tuottajan Erkko Lyytisen mukaan hänen syksyllä näkemässään leikkausversiossa painottuivat islamofobiset näkökulmat. Tätä näkemystä ohjaaja-tuottaja Reinikka ei ole jakanut.

Seinäjoen arabikevään on tuottanut Elokuvaosuuskunta Siperia, ja sen rahoittajia ovat Suomen elokuvasäätiö (SES), Yle, Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus (AVEK) ja Kirkon mediasäätiö. Rahoittajat julkaisivat maaliskuun alussa kannanoton, jonka mukaan ne eivät tuolloin hyväksyneet elokuvan sisältöä. Sittemmin taustarahoittajina toimivat SES ja AVEK ovat hyväksyneet dokumentin sopimuksen mukaisena ja nyt myös julkaisijan vastuulla toimiva Yle on päättänyt, että dokumentti voidaan esittää Docventuresin yhteydessä. Julkaisupäätöksen myötä myös Kirkon mediasäätiö on dokumentin takana, sen tuen ehtona oli elokuvan tv-esittäminen.

YLE
6.5.2019 klo 12:01
https://yle.fi/uutiset/3-10768723

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Lähetetty: To Touko 30, 2019 9:40 pm
Kirjoittaja Iivis
Silli kirjoitti:Katsoitteko te Docventuresin esitystä Seinäjoen arabikevät?
Ihmettelin kun en löydä minfosta keskustelua kyseisestä pätkästä, vaikka sen voisi kuvitella porukkaa kiinnostavan.
Minä katsoin kyllä ja olin odottanutkin sitä paljon ennakkokohun johdosta :)
Katsomisen arvoinen dokkari vaikkei itselle paljoa uutta tullut, mutta henkilölle, joka ei ole perehtynyt asiaan yhtään, antaa varmasti paljon. Lisäksi keskustelu oli hyvähkö, mutta olisi kaivannut seuraan vielä Hirsimäen tai jonkun muun maahanmuuttokriitikon. Sen jälkeen luin tämän, en tiedä oliko pitänyt itkeä vai :lol:
Kalle Kinnunen: Tänne ei saa tulla – Seinäjoen arabikevät sumentaa tosiasiat ja huhupuheet mössöksi
Kuva
Kalle Kinnunen ja taustalla kuva elokuvasta Seinäjoen arabikevät

JULKAISTU 2 PÄIVÄÄ SITTEN. PÄIVITETTY PÄIVÄ SITTEN

Docventuresin leffakriitikon Kalle Kinnusen arvio Matti Reinikan dokumentista Seinäjoen arabikevät.

Kun dokumenttielokuva on kehno, vailla fokusta ja tarkoitusta, siitä on todella vaikea saada otetta. Missä on merkitys, missä on ajatus? Katsojan on paha arvioida, jos tekijätkään eivät ole päässeet itse asiaan kiinni.

Matti Reinikan dokumentti Pohjanmaan arabikevät herättää kysymyksiä, valitettavasti lähinnä sekavuudellaan. Elokuvaa voi katsoa opettavaisena todisteena siitä, miten vaikeaa seurantadokumentin teko on.

Kyllä dokumentti saa huono olla, eihän aina voi onnistua. Kun aihe on yhteiskunnallisesti vakava ja poikkeuksellisen pitkiä puheenvuoroja annetaan ääritahoille, on vastuukin poikkeuksellinen.

Reinikka on päättänyt antaa käytännössä kokonaisen elokuvan verran tilaa juoruille, huhupuheille ja ennakkoluuloille, jotka lausutaan ilman, että niitä kunnolla purettaisiin tai liitettäisiin asiayhteyteen. En tietenkään voi väittää, että Reinikka on tieten tahtoen halunnut tehdä vihaa lietsovan elokuvan. Kun äärioikeistolaiset ja muut kiihkoilijat useaan otteeseen kertovat kenenkään haastamatta mitä islam todella on, Seinäjoen arabikevät kyllä tuntuu sangen oudolta.

Veijarimaisesta Shihabistakin jää salaperäinen, kovin paljon salaileva kuva.
Keskushenkilöt ovat irakilainen muslimi Shihab, turvapaikanhakijoita kammoksuva Suomen sisun aktiivi Antti-Jussi Hirsimäki sekä vastaanottokeskuksen johtaja Henrik Mujunen, joka roolitetaan puun ja kuoren väliin, kun kaikki on aivan sekavaa.

Elokuva on käsittelevinään tilannetta, jota hallitsevat on kaaos ja epävarmuus. Painotukseksi nousee pelko siitä, keitä Suomeen tulee.

Shihab, jonka harteille Reinikka asettaa kymmenien tuhansien sotaa pakenevien elämät, taustat ja kohtalot, saa sivulauseenomaisesti mainita, että jotkut turvapaikanhakijat ovat tulleet Suomeen nimenomaan raiskaamaan tyttöjä. Dokumentin välitekstissä kerrotaan, kuinka tuhannet nyt oleskelevat Suomessa laittomasti pakolaiskriisin jäljiltä. Veijarimaisesta Shihabistakin jää salaperäinen, kovin paljon salaileva kuva.

On vaikutelma, että ainoa vilpittömästi ja pyyteettömästi puhuva ihminen on Hirsimäki.
Päällimmäisenä on vaikutelma, että ainoa vilpittömästi ja pyyteettömästi puhuva ihminen on Hirsimäki. Hän esittää näkemyksensä jämptisti. Tässä porukassa hän on kuin Jussi Halla-aho vaalikeskustelussa, tyyni ääni kiihtyneen sekoilun keskellä.

Ongelma on, että Hirsimäki välittää ainoastaan asenteita - juttuja, joita kylillä puhutaan. Kun hän puhuu islamista, hän puhuu oman porukkansa pelkofantasioista.

Lyhyessä, mutta kiintoisassa kaksoisvalotuksen hetkessä Hirsimäki pohtii naisten asemaa. Hänestä etnisten suomalaisten tulee lisääntyä tehokkaammin, sillä kansakuntaa uhkaa väestönvaihdos. Hirsimäki toteaa, että niin kauan kun mies ei pysty synnyttämään, naisen pitää uhrautua sen eteen - ja se valitettavasti tarkoittaa naisen uraputken katkeamista tai ainakin heikkenemistä. Konservatiivisen ajattelun avaaminen jää tähän yhteen pilkahdukseen.

Sitten taas mennään. Henkilö nimeltään Alex Karkonen kertoo, että ”imaamien suunnitelma” on tuoda muslimeita Eurooppaan, kunnes heitä on niin paljon, että sharia voidaan ottaa käyttöön. Väitettä ei mitenkään kyseenalaisteta.

Toinen islaminvastainen demagogi julistaa, että koska hän on jättänyt islamin, islaminuskoiset haluavat katkaista nyt hänen päänsä. Näin nämä asiat koetaan. Hurmoshenkisesti voisi yhtä hyvin julistaa, että kaikki kristityt haluavat surmata vääräuskoiset sekä heidän karjansa ja ehtiessään kivittävät lauantaina työtä tekeviä kuoliaaksi, koska näinhän Raamattu ohjeistaa.

Kaikki väitteet muuttuvat dokumentissa samanarvoisiksi.
Dokumenttia katsoessani olen dokumentaristin armoilla. Toivon, että totuudellisuus välittyy. Reinikan elokuva on asialähteenäkin luokkaa taksikuski. Kaikki väitteet muuttuvat dokumentissa samanarvoisiksi. Hyvä dokumentti voi jättää paljon katsojan tulkinnan varaan, mutta silloin tekijän täytyy ymmärtää nyansseja ja huumoriakin.

Tämä ei ole dokumentti siitä, miten ihmiset ovat eri mieltä. Ei ole mielipideasia, onko joku henkilö määrätietoisia kansainvälisia raiskaussuunnitelmia kehittävä rikollinen tai verenhimoinen ISISin jäsen.

Seinäjoen arabikeväässä ei ole yhteiskunnallista tasoa, mutta siinä on poliittinen taso. Turvapaikkapolitiikkaan liittyy ongelmia, haasteita ja vastaamattomia kysymyksiä. Ihmisten asenteet ovat kiinnostavia, mutta kontekstoimattomat salaliittoteoriat ja möykkymäinen muukalaispelko eivät ihan riitä dokumentin kantimiksi.

En väitä, että Reinikka tahallaan levittäisi valheita ja vihaa. Hän on vain dokumentaristina sellainen, että tämänkaltainen lopputulema voi pläjähtää kaupan päälle.

- Kalle Kinnunen
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/05/2 ... siasiat-ja

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Lähetetty: Pe Touko 31, 2019 8:29 am
Kirjoittaja sikakoira
^
Tulihan tuo katsottua ja itselle heräsi lähinnä kysymys mistä ennakkokohu johtui.(hyvä mainoskikka)
Dokkarissa sinänsä ei mitään uutta ja ihmeellistä esiin tuotu ja kaikenkaikkiaan hieman vaisu maku tuosta jäi. Olikohan ennakkosensuuri tehnyt tehtävänsä.

Kalle Kinnusen kritiikki on kyllä YLE:n virallista linjaa noudatteleva ja aiheuttaa lähinnä myötähäpeää. Maahanmuuttoa kritisoiville ei tulisi antaa puheenvuoroa. :lol: Noloa.

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Lähetetty: Pe Touko 31, 2019 11:53 am
Kirjoittaja Silli
Taitaa olla tämä Kalle minun Kinnus-tuttujen sukua :lol:

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Lähetetty: Pe Touko 31, 2019 4:29 pm
Kirjoittaja meitzi
sikakoira kirjoitti:Kalle Kinnusen kritiikki on kyllä YLE:n virallista linjaa noudatteleva ja aiheuttaa lähinnä myötähäpeää. Maahanmuuttoa kritisoiville ei tulisi antaa puheenvuoroa. :lol: Noloa.
Mitä facebookia olen seuraillut, niin kinnusen kommentin siellä olleeseen linkkiin tuli lähinnä mussutusta, että dokkari on ihan paska, ja maininta ettei ole sitä katsonut eikä katso, koska öyhöti öyhöti

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Lähetetty: Su Kesä 09, 2019 8:42 am
Kirjoittaja On Anoi Kaa
Vasemmistoliiton euroehdokas kertoo kuinka pitää käyttäytyä, joten muistakaapa kaikki te: Lopettakaa se vieraille ihmisille lörpöttely/small talk ennen kuin se edes alkaa!
Käytöspoliisi ja moraalinvartija, kaikki aina miesten syytä.png
Käytöspoliisi ja moraalinvartija, kaikki aina miesten syytä.png (68 KiB) Katsottu 2531 kertaa
Eli voi kuitenkin kysyä, jos hyvä maantiedossa? Oma kokemus on, että kysyttävän tiedot maailmasta ovat varsin heikot, joten aina voisi tuonkin puolesta kysyä ja lisäksi meillä on vapaa maa ja kohtalainen sananvapaus.
Sinälläänhän neuvo on tyhmä kuin esittäjänsä, koska asia on juuri päinvastainen - ihmiset kertovat yleensä mielellään taustastaan ja juuristaan, mutta on näköjään näitäkin, jotka uhriutuvat tästäkin.

Sama tyyppi kertoo olevansa joku intersektionaalinen feministi ja vaikka en todellakaan tiedä mitä se tarkoittaa, niin tiedän sen olevan joku hullu toisten elämien sotkeutumis- ja vallankäyttömuoto. Täysi kommarifasistihan tämä on. On hyvin huono päivä Suomelle, kun näitä tarpeeksi äänestämään uhritoverinsa valtaan.
wannabe-fasisti.png
wannabe-fasisti.png (36.87 KiB) Katsottu 2531 kertaa

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Lähetetty: Ma Kesä 10, 2019 4:32 am
Kirjoittaja Silli
Joopa. Jännä että kun meikäläinen on monen monta kertaa nimenomaan kysynyt, että "mistä päin olet kotoisin", niin niistä on kehkeytynyt hyviä keskusteluita. Juuri pari päivää sitten kysyin ihan tavansuomalaisen näköiseltä tyypiltä, että onko hän Venäjältä. Minusta hän ei yhtään loukkaantunut, vaan vastasi kivasti, minkä jälkeen meille syntyi hyvä keskustelu (tunnen porukkaa samasta venäläiskaupungista). Kerran kysyin pikimustilta ihmisiltä ihmisiltä junassa, että mistä päin he mahtavat olla kotoisin ja ehdotin erästä Länsi-Afrikan maata. Arvaukseni osui peräti niin hyvin kohdalleen, että maa-arvaukseni oli oikea. Minusta heidän kasvonpiirteensä näyttivät samalta kuin kyseisestä maasta olevilla tutuillani.

Mutta homman juoni näillä ammattivalittajilla (kommarifasisti saattaa olla hyvä veikkaus) on sellainen, että suomalaisia täytyy AINA mollata ja syyttää. Ihan mitä suomalaiset sanoo tai tekee, siinä on AINA vikaa ja se on AINA rasistista, toiseuttavaa, alentavaa, syrjäyttävää, eriarvoistavaa, vihamielistä, uhkaavaa jne.

Ps. Omat maahanmuuttajatuttuni lienevät todella outoja, koska he eivät ole juuri rasismiin törmänneet. He eivät kyllä myöskään kannata vihreitä, vasureita, demareita tms.

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Lähetetty: Pe Kesä 14, 2019 6:11 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
Tämän viikon keskiviikkona eduskunnassa keskusteltiin Antti Rinteen hallituksen ohjelmasta. Siellä perussuomalaisten uusi kansanedustaja Juha Mäenpää piti seuraavanlaisen puheenvuoron:

Arvoisa puhemies! Tuo edustaja Kiljunen sai motivoitua minua niin paljon, että ajattelin käyttää vielä pienen puheenvuoron. Eikö teistä ole huolestuttavaa, että maahamme tulleet poliittiset turvapaikanhakijat ottavat minuun yhteyttä? He ovat huolissaan tästä hallitsemattomasta invaasiosta, joka Suomeen tuli. Eikö se ole niin kuin jollakin lailla pysähdyttävää, että perussuomalaiseen ottaa Iranista lähtöisin oleva ihminen yhteyttä, ja on huolissaan tästä tilanteesta? Ei minulla ole mitään sitä vastaan, jos tänne Venäjältä tulee joku henkilö. Heidän on tänne helppo sopeutua. Heidän uskontonsa on hyvin meidän uskontomme kaltainen. — Tai jos he tulevat Virosta tai jostakin muualta. 2015 syksyllä Suomeen tuli turvapaikanhakijoita sellaisista maista, joissa on erilainen uskonto kuin meillä, ja joissa uskonnon sisällä on useita haaroja, jolloin eivät keskenäänkään pysty siellä asumaan. 2015 tänne tuli noin 32 000 ihmistä, pääosin samasta uskontokunnasta, mutta hyvin monet heistä erilaisista uskonnon haaroista. Se tulee aiheuttamaan ongelmia. Jos viitsisitte katsoa tuon Seinäjoen arabikevät -dokumentin, se löytyy Yleisradiosta vielä muutaman päivän ajan. Siinä hyvin selkeästi tulee ilmi, kun turvapaikanhakija kertoo, että osa heistä tuli tänne turistiksi, osa raiskaamaan. Tiedän jotain muutakin tuosta dokumentista, mutta kerron nyt vain sen, mitä tässä julkisesti sanon. Täällä hallitusohjelmassa on yksi hyvä kirjaus. Täällä lukee: ”Tehostetaan vieraslajien torjuntaa sekä lainsäädännöllä että torjuntatoimenpiteiden rahoitusta lisäämällä.” Tämä valitettavasti lukee väärässä kohdassa. — Kiitoksia.

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Lähetetty: Pe Kesä 14, 2019 7:13 pm
Kirjoittaja Iivis
Hyvä puhe Mäenpäältä!

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Lähetetty: Pe Kesä 14, 2019 11:51 pm
Kirjoittaja Iivis
Jassoo, heti alkoi pillitys.
Kansanedustaja yhdisti eduskunnassa vieraslajien torjunnan turvapaikanhakijoihin - US: valtakunnansyyttäjä käy puheen läpi
Tänään klo 21:29

Kansanedustaja Juha Mäenpää (ps) yhdisti torstaisessa eduskunnan täysistunnossa vieraslajien torjunnan turvapaikanhakijoihin.

Mäenpää puhui puheenvuorossaan turvapaikanhakijoiden saapumisesta Suomeen. Puheenvuoronsa lopuksi Mäenpää yhdistää aiheeseen hallitusohjelman kirjauksen vieraslajien torjunnasta.

– Täällä lukee: ”Tehostetaan vieraslajien torjuntaa sekä lainsäädännöllä että torjuntatoimenpiteiden rahoitusta lisäämällä.” Tämä valitettavasti lukee väärässä kohdassa.

Mäenpään kommentti on aiheuttanut vahvan vastareaktion sosiaalisessa mediassa. Muun muassa ihmisoikeusjuristi Martin Scheinin on tviitannut, että Mäenpään kommentti täyttää kiihottaminen kansanryhmää vastaan rikoksen tunnusmerkistön.


Martin Scheinin FIN
@MartinScheininF
Kansanedustaja Juha Mäenpää (PS) käytti eilen eduskunnan täysistunnossa sanaa "vieraslaji" asiayhteydessä, jossa se selvästi viittasi ihmisryhmään (joko arabeihin tai islaminuskoisiin). Varapuhemies Juho Eerola (PS) ei puuttunut asiaan, vaikka PL 31 § nojalla olisi pitänyt. 1/2

1 068
17.22 - 13. kesäk. 2019
Twitter Ads -tiedot ja yksityisyys
222 ihmistä puhuu tästä

Rikoskomisario Pekka Hätönen kertoi Uudelle Suomelle, että poliisi keskustelee ensi viikolla valtakunnansyyttäjänviraston kanssa Mäenpään lausunnosta.

Hätönen kertoi myös, että lausunnosta ei ole tehty poliisille rikosilmoitusta.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/c ... 6f594cf078

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Lähetetty: La Kesä 15, 2019 3:15 am
Kirjoittaja dazu
Maahanmuuttoasiassa ollaan menty jo hyvin kauas niistä juurisyistä, jotka tämän maahanmuuttoaallon laukaisivat... Se on alkanut unohtumaan, että koko homman perustahan on George W. Bushin sotaretkissä ja tässä niitä seuranneessa Arabikeväässä, joka oli aika pitkälti CIA:n järjestämä juttu. Media on jostain syystä pyrkinyt kollektiivisesti häivyttämään nämä faktat ihmisten mielistä. Vielä vuosikymmenen alussa tietyt asiat olivat selviöitä, mutta jossain vaiheessa ne on häivytetty ihmisten mielestä.
Syyllinen maahanmuuttoon ei siis ole "väestöräjähdys", "ilmastonmuutos", tai "elintasopakolaisuus". Syy maahanmuuttoon on Yhdysvaltojen järjestelemät ja ylläpitämät sotatilat.

Jotta tilanne näyttäisi vieläkin omituisemmalta, niin sekä maahanmuuttovastaiset voimat, että maahanmuuttomyönteiset voimat ovat molemmat johdetut suoraan Yhdysvalloista, niiden emoliikkeistä käsin. Esimerkiksi Perussuomalaiset oli ihan oma suomalainen ryhmänsä, jolla ei ollut mitään alisteisuussuhdetta mihinkään ulkomaisiin ryhmiin, mutta puolueen sisällä tapahtui vallankumous, jossa Yhdysvaltojen alt right -liikkeen alaiset halla-aholaiset valtasivat puolueen ja puolue joutui jenkkien käsiin. Tämä alisteisuus amerikkalaiselle johdolle näkyy sokeana amerikkalaisten doktriinien toisteluna, joilla ei ole mitään tekemistä Suomen asioiden kanssa.
Suomen vihervasemmisto taas on ainakin 2010-luvun alkupuolelta käsin ollut suorassa alisteisuussuhteessa sitä vastaavalle amerikkalaiselle liikkeelle ja se niinikään toistelee tämän amerikkalaisen vastaavan liikkeen doktriineja välittämättä siitä, että niillä ei ole mitään tekemistä Suomen asioiden kanssa.

Koko paketti näyttää omituiselta, kun puhutaan, kuinka maahanmuutto repii kansaa kahtia, kun koko maahanmuuttoaalto on lähtenyt liikkeelle Yhdysvaltojen toimien seurauksena ja, kun ne kaksi kansaa kahtia repivät voimat ovat molemmat johdettu Yhdysvalloista käsin.
Itselle tulee tässä vaan mieleen vapaamuurareihin liittyvä keskeinen ideologian osa, eli knostilainen dualismi, jota halutaan levittää maailmaan... tällainen "ei valoa, ilman varjoa" -ideologia.
Samat Yhdysvalloista käsin johdetut ideologiathan pyrkivät repimään kansaa kahtia myös ilmastokysymyksellä. Uskon vahvasti, että molempien liikkeiden ylin johto istuu samassa pöydässä jossain skulls & bones looshissa.

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Lähetetty: Su Kesä 16, 2019 1:51 am
Kirjoittaja Iivis
Scheinin veti herneet nenään, kun puhuttiin vieraslajista, mutta on ihan ok, kun Ohisalo sanoo ettei pelkää natseja, keitähän hän tällä heitolla tarkoitti, kaikkia ketkä eivät ole samaa mieltä hänen kanssa?

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Lähetetty: Su Kesä 16, 2019 3:14 am
Kirjoittaja meitzi
Iivis kirjoitti:Ohisalo sanoo ettei pelkää natseja, keitähän hän tällä heitolla tarkoitti, kaikkia ketkä eivät ole samaa mieltä hänen kanssa?
Mä en laittaisi paljoakaan panosta miettimiseen, että mitä jonkun psykooseissa pelätään. Mutta on se ihan saatanan noloa, että psykoosipotilas on päässyt kyseiseen asemaan.

Re: Maahanmuutto repii (kansaa kahtia)

Lähetetty: Su Kesä 16, 2019 4:52 am
Kirjoittaja Marokon Kauhu
meitzi kirjoitti:
Iivis kirjoitti:Ohisalo sanoo ettei pelkää natseja, keitähän hän tällä heitolla tarkoitti, kaikkia ketkä eivät ole samaa mieltä hänen kanssa?
Mä en laittaisi paljoakaan panosta miettimiseen, että mitä jonkun psykooseissa pelätään. Mutta on se ihan saatanan noloa, että psykoosipotilas on päässyt kyseiseen asemaan.
Jonkinlainen suuri natsiksileimaamisoperaatio on nyt käynnissä.
Ilmeisesti kulttuurikommunisti-imperiumin vastaisku, ja koska Vehkoo.

Rosikseen vaan kaikki natsittelijat, double down.