Sivu 174/489

Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)

Lähetetty: Ke Huhti 14, 2010 11:17 am
Kirjoittaja Teleksi
Minusta keskustelu Sirpasta ei kuulu tänne.

DNA:ssa varmaan ongelma on siinä, että sitä ei ole missään muualla kuin yhdessä halossa. Jos puolustus katsoo, että vieras DNA halossa on äärimmäisen epätodennäköinen. Niin yhtä epätodennäköistä on, että vieras olisi jättänyt DNA:nsa tasan yhteen paikkaan eli halkoon. Tämä ymmärtääkseni viestittää sitä, että DNA on siirtynyt halon mukana taloon. Jos vieras olisi jättänyt DNA:n halkoon murhatessaaan Jukka Lahden, hän olisi luultavasti jättänyt sitä jonnekin muuallekin.

Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)

Lähetetty: Ke Huhti 14, 2010 11:28 am
Kirjoittaja Teleksi
Ja ne kuidut: ruskeankirjavia kuituja löytyi sellaisista paikoista, että ymmärtääkseni voidaan ihan aukottomasti sanoa, että Jukan tappaneella henkilöllä oli ruskeankirjavat vaatteet päällään. Annelin kannalta ongelmallista on, että näitä kuituja oli esim. pussilakanoissa ja tyynyliinoissa. On hieman vaikea selittää miten näitä ruskeita kuituja jäi sänkyyn jos kyseessä oli ulkopuolinen murhaaja. Kun taas on helppo nähdä, että kuituja jäisi jos esim. Anneli oli useampana yönä jo nukkunut ruskeankirjavassa yöpaidassa kyseisessä sängyssä.

Puukossa oli puolestaan kuituja pussilakanasta, joka viittaa siihen, että ne olivat olleet kosketuksissa puukon kanssa. Tätä hieman ihmttelin. Mutta kun lapsi näki isän seisovan ja äidin makaavan ja ikkunan rikki, niin tulin ajatelleeksi, että ehkä se Anneli makaili sängyssä puukko peiton tai tyynyn alla.

Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)

Lähetetty: Ke Huhti 14, 2010 11:28 am
Kirjoittaja Sirpa
Miten voit sanoa, että nyt DNA:lla ei olekaan merkitystä, jos sillä on ollut aikaisemmin niin paljon merkitystä, että toinen syytetty (mies) on vapautettu sen perusteella. Tuo kyseinen DNA on kaiken lisäksi miehen, ja Anneli Auer on nainen. Tuon vapautuksen on tehnyt myös käräoikeus.

Eikös verianalyysi juuri todista, että tuo tappelu on käyty sängyssä? Silloin on luonnollista, että myös nuo kuidut ovat siellä, mutta jos niitä ei ole Anneli Auerin vaatteissa niin silloin joku muu on siellä sängyssä ollut.

Kuitututkimuksen perusteella päätetään, että veitsi on omasta keittiöstä, niinkö?

Eikö juuri se, että tappelu on käyty sängyssä kerro ulkopuolisen äkkihyökkäyksestä, kun perhe on ollut jo nukkumassa?

Ja kun te rakastatte niitä tilastoja, niin antakaapa nyt tilastoista tapaus, jossa perheriita tappoon asti on käyty vain omassa sängyssä.

Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)

Lähetetty: Ke Huhti 14, 2010 11:36 am
Kirjoittaja MissHolmes
^
^
Ja on hyvä, että puolustat Sirpaa.


Tässä minun tapaukseen liittyvässä pohdinnassa ei ole kysymys halusta lynkata Annelia, vaan ainoastaan hatara havainto kaiken lukeman ja paikalla käynnin jälkeen siitä, ettei asunnosta ole voinut kukaan poistua jälkiä jättämättä.
Perustan kantani myös siihen, että minusta kaikki viittasi jo alkuun siihen, että surmaaja ei ole sisään rynninyt, eikä sieltä poistunut.
Henkilökohtaisesti koin itsekin aluksi vieraana sen, että tekijä olisi pienten lasten äiti. Uskoin mielluummin siihen, että paikalla on ollut kolmas henkilö; Annelille tuttu.

Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)

Lähetetty: Ke Huhti 14, 2010 11:40 am
Kirjoittaja Teleksi
Sirpa, siksi että kukaan ei käyttänyt sanaa mahdoton vaan epätodennäköinen. Epätodennäköinen tarkoittaa sitä, että se on mahdollisuuksien rajoissa. Eli jos halossa on vierasta DNA:ta niin kumpikin on mahdollista, se että se on murhaajan ja se, että se ei ole. Tieteellisesti tai mutullisesti voidaan sitten arvoida näiden vaihtoehtojen todennäköisyyttä. Sanotaan esimerkin vuoksi että todennäköisyys, että se on murhaajan DNA:ta on 50 %.

Jos sitten otetaan epäilty kiinni ja hänen DNA:nsa sopii halossa olleeseen, niin sitten voidaan laskea uusi todennäköisyys: miten todennäköistä on se, että epäillyn DNA on joutunut jotain muuta tietä halkoon (eli hän ei ole syyllinen). Jos epäilty ei ole halonhakkaaja tai läheinen perhetuttu, niin todennäköisyys sille, että hänen DNA:nsa olisi sattumalta joutunut halkoon on hyvin pieni. Jolloin voidaan hyvin vahvasti olettaa, että epäillyllä on jotain tekemistä murhan kanssa. Kääntäen, kun todetaan ettei DNA ole epäillyn, hänellä on alibi eikä hänellä ole motiivia murhaan, niin voidaan pitää erittäin todennäköisenä, ettei hänellä ole asian kanssa mitään tekemistä - hänen vapauttamistaan perustellaan DNA:n, alibin ja motiivin puutteella. Yksin DNA ei häntä vapauttaisi välttämättä. Toisaalta jos hänellä olisi motiivi eikä alibia, niin DNA ei vapauttaisi häntä epäilyistä, koska ei voida olla varmoja, että DNA on murhaajan.

Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)

Lähetetty: Ke Huhti 14, 2010 11:43 am
Kirjoittaja Sirpa
Miksi se sitten vapautti toisen syytetyn käräjäoikeuden mielestä, mutta ei Aueria, joka on nainen? En enää linkitä - mutta "kahteen kertaankaan testattu DNA ei sitonut epäiltyä murhapaikalle..."?

Koska käräjäoikeus on nimenomaan vahvistanut tuon DNA:n merkityksen, ei sitä voida nyt ohittaa olankohautuksella, jos ei tiedetä kenen se on, ja tiedämmekö me että tuo DNA on löytynyt ainoastaan tuosta halosta? Aikaisemmin on puhuttu nimenomaan, että surmaaja loukkaantui siten, että hänen vertaan jäi paikalle, myös ikkunan siruihin.

Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)

Lähetetty: Ke Huhti 14, 2010 11:45 am
Kirjoittaja Teleksi
Eikös verianalyysi juuri todista, että tuo tappelu on käyty sängyssä? Silloin on luonnollista, että myös nuo kuidut ovat siellä, mutta jos niitä ei ole Anneli Auerin vaatteissa niin silloin joku muu on siellä sängyssä ollut.
Lapsen todistuksen mukaan ikkuna on rikki, isä seisoo ja äiti makaa sängyssä. Jos kyseessä on ulkopuolinen murhaaja, niin hän joutuu siis hetken lapsen poistumisen jälkeen hyökkäämään seisovan Jukan kimppuun. Ei häntä siis sänkyyn tapeta.
Kuitututkimuksen perusteella päätetään, että veitsi on omasta keittiöstä, niinkö?
Eikun sen perusteella että veitsitukista puuttuu juuri kyseisenlainen veitsi. Onhan jopa lapset saattaneet tunnistaa veitsen omaksi ja lisäksi AA on epäsuorasti myöntänyt sen kuuluvan heille.
Ja kun te rakastatte niitä tilastoja, niin antakaapa nyt tilastoista tapaus, jossa perheriita tappoon asti on käyty vain omassa sängyssä.
[/quote]

En tiedä mistä päättelet että murha on tehty Jukan maatessa sängyssä.

Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)

Lähetetty: Ke Huhti 14, 2010 11:48 am
Kirjoittaja Sirpa
Lapsen todistuksen mukaan ikkuna on rikki, isä seisoo ja äiti makaa sängyssä.
Isä on siis päässyt sängystä nopeasti nappaamaan halon turvakseen, ja lapsikin on herännyt ikkunan särkymiseen, isä kalauttaa tunkeutujaa halolla... jatkuuko se sitten niin, että äiti pääsee karkuun pidemmälle isän huitoessa halolla, mutta surmaaja iskee veitsellä, jolloin isä rojahtaa takaisin sänkyyn... ja puukotus jatkuu vaakatasossa.

Surmaajalla on mukanaan myös tuo painava esine, jolla hän on pystynyt rikkomaan kolminkertaisen lämpölasin - arveltu sorkkaraudaksi... se joka edelleen on kadoksissa.

Ihan sama - ei syyttäjäkään ole esittänyt minkäänlaista teoriaa eikä aikataulutusta tapahtumien kulkuun.

Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)

Lähetetty: Ke Huhti 14, 2010 11:51 am
Kirjoittaja Teleksi
Sirpa kirjoitti:Miksi se sitten vapautti toisen syytetyn käräjäoikeuden mielestä, mutta ei Aueria, joka on nainen?
Lue yllä:

Tannerin DNA ei sopinut, hänellä ei ollut motiivia, hänellä oli alibi, mikään ei kytkenyt häntä rikokseen. Siksi hänet vapautettiin. Unohdat Tannerin vapauttamisen perusteet, koska haluat pönkittää tätä DNA teoriaasi. Mutta ihan fakta on, että Tannerin vapauttaminen ei perustunut yksin DNA:han. Toisaalta jos hänellä olisi ollut motiivi, ei alibia jne, niin häntä ei olisi vapautettu yksin siitä syystä, että DNA ei sopinut häneen.

Auerin kohdalla hänellä oli motiivi, hänellä oli mahdollisuus, mutta DNA ei sopinut. Jos voitaisiin osoittaa, että DNA on siirtynyt halkoon murhan aikana, niin Auer olisi leikkipuistossa lastensa kanssa. Mutta koska ei voida osoittaa, että DNA on tullut halkoon murhan aikana, niin DNA ei vapauta Aueria epäilyistä.

Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)

Lähetetty: Ke Huhti 14, 2010 11:55 am
Kirjoittaja Teleksi
[


Tuosta tuli mieleen. Otappa toiseen käteen fileerausveitsi ja toiseen sorkkaurauta ja yritä sitten kivuta ikkunasta sisään :-) Lisäksi, jos murhaaja oli paikalla, niin tiedämme nyt että lapsi oli valveilla ja kuuli asioita. Hän ei kuitenkaan kuullut vieraan miehen ääniä: esimerkiksi sitä kun vieras olisi huutanut , että "sinä tana lkku, nyt minä sinulle näytän" tms.

Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)

Lähetetty: Ke Huhti 14, 2010 11:58 am
Kirjoittaja A
Sirpa kirjoitti:Miten voit sanoa, että nyt DNA:lla ei olekaan merkitystä, jos sillä on ollut aikaisemmin niin paljon merkitystä, että toinen syytetty (mies) on vapautettu sen perusteella. Tuo kyseinen DNA on kaiken lisäksi miehen, ja Anneli Auer on nainen. Tuon vapautuksen on tehnyt myös käräoikeus.
Ongelmallisen tästä DNA-selvityksestäsi tekee se, että oletat automaattisesti DNA:n olevan peräisin murhaajasta. Merkityksellisyyttä puollat sillä, että aiemmin myös tutkinta on tietyssä vaiheessa perustunut samaan johtoajatukseen. Etkö ota huomioon, että tutkimuksen edetessä saatu uusi tieto voi mitätöidä aiemmat olettamukset?

Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)

Lähetetty: Ke Huhti 14, 2010 12:00 pm
Kirjoittaja Sirpa
Luultavasti Anneli Auerin kuuluisikin olla leikkipuistossa lastensa kanssa... mutta hän jostakin merkillisestä syystä ei ole.

Niin, jos syyttäjä/oikeuslaitos nyt haluaa ylittää tuon DNA-kynnyksen mitättömänä, on heidän sen lisäksi nyt keksittävä sitten vielä jotakin muuta Auerin syyllisyyden tueksi kuin kadoksissa oleva murha-ase, kadoksissa oleva ruskeakuituinen kangas sekä ne kadoksissa olevat kengät. Siis näille katoamisille vihdoinkin se "luonnollinen selitys", joka jo syksyllä luvattiin antaa.

Teleksi, minä en kuvittele.

Muistan vielä kevään 2008, kun sinä kuvittelit, ja sanoin, että jos katoamistutkimus mättää ja McCannit ovat syyttömiä, niin mistä päättelet tuon syyttömyyden, jos asioita halutaan salata. Vastasit, että siitä, että asiasta ollan hiljaa, mutta McCanneille maksetaan huikeat korvaukset.

Ja näin oli tapahtunut vain muuta viikko aikaisemmin, mutta se oli mennyt täysin ohitse.

Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)

Lähetetty: Ke Huhti 14, 2010 12:01 pm
Kirjoittaja Sirpa
Ongelmallisen tästä DNA-selvityksestäsi tekee se, että oletat automaattisesti DNA:n olevan peräisin murhaajasta.
Minä en oleta mitään, nämä ovat profiloijatiimin tuloksia.

Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)

Lähetetty: Ke Huhti 14, 2010 12:02 pm
Kirjoittaja A
Sirpa kirjoitti: Minä en oleta mitään, nämä ovat profiloijatiimin tuloksia.
Profiloijatiimikö on pystynyt varmuudella osoittamaan, että DNA on nimenomaan surmaajasta?

Re: Ulvilan tapaus (ketju 4)

Lähetetty: Ke Huhti 14, 2010 12:04 pm
Kirjoittaja Teleksi
tuo McCann juttu meni ihan ohi. Tekstisi oli niin huonoa suomea, etten ymmärtänyt mitä tarkoitat. Vielä enemmän menee ohi se, että miten tämä asia millään tavalla liittyy Aueriin, Lahteen, Ulvilaan, sinuun tai minuun? Lue palstan säännöt.